Mun isä tekee kuulemma kuolemaa..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Emilyn
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Emilyn

Aktiivinen jäsen
27.06.2006
13 840
2
36
Ja mikä on suurin tunteeni? Helpotus.

Sisko soitti eilen ja välitti viestiä, että sieltä päin toivotaan että tekisin isän kanssa sovun ennen kun se kuukahtaa. Minkä sovun? Ei meillä mitään riitaa ole. En mä sitä edes vihaa enää. En vaan välitä. En tänä aamuna enää muistanut koko asiaa, että äijä on kuulemma kuolemassa. En vaan yksinkertaisesti välitä. Jo sillon, kun kuulin että se on lähes toimintakyvytön mä olin helpottunut. Että olen vahvempi kuin se ja osat on vaihtuneet.

Miksi kuolema tekisi täydestä #¤&¤%/&/ paremman ihmisen? Pikemminkin mä nautin kun tiedän, että se ukko miettii kuolinvuoteellaan tekojaan ja sitä, että keskimmäinen tytär ei tule hautajaisiinkaan. Sielläpähän suku sitten saa miettiä - osa sitä, että onpa tunteeton tytär (isän teoista viis!!!) kun ei edes hautajaisiin tule ja osa, että olipa kamala isä, kun tytär ei edes hautajaisiin tullut.

Ja kun muistutin vielä siskoa syistä, miksen tule, hän totesi että meillä on eriävät näkemykset siitä mikä oli kamalia tekoja. Sisko sanoi, että ei häntä "pienet" selkäsaunat haitanneet. No, seurusteleehan se nykyäänkin narkkarin kanssa joka on mäiskinyt häntä pitkin seiniä. Kerran hän oli päästä varpaisiin mustelmilla. Mutta rakkaus roihuaa.. Ei tunnu koskaan ymmärtävän, ettei sellainen käytös ole normaalia ja kuulu sen enempää vanhemmuuteen kuin parisuhteeseen.

Miksi pahan ihmisen kuolinvuoteelle pitäisi mennä nyyhkimään vain siksi, että se sattuu kuolemaan? Olis monen elämä ollut helpompaa, kun olis kuollut jo aikaisemmin.
 
En kommentoi muuten tilannetta, enkä sano mielipidettäni, mutta sen haluan tietää, että ensiksi, minkä ikäinen sä olet? Ja toiseksi, oletko varma, ettet kadu MISSÄÄN VAIHEESSA; IKINÄ, päätöstäsi olla menemättä kuolinvuoteelle ja hautajaisiin?
 
Entä jos isäsi haluaisi pyytää anteeksi?

Hei mieti vielä kun on aikaa. Kun isäsi on mennyt, et voi enää peruuttaa menemättä jättämistäsi, vaikka kuinka haluaisit.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sisu:
En kommentoi muuten tilannetta, enkä sano mielipidettäni, mutta sen haluan tietää, että ensiksi, minkä ikäinen sä olet? Ja toiseksi, oletko varma, ettet kadu MISSÄÄN VAIHEESSA; IKINÄ, päätöstäsi olla menemättä kuolinvuoteelle ja hautajaisiin?

Heh.. hyvä toi ikäkortti.. kerrottakoon kuitenkin.. kohta 25, ja kotoa asunut pois melkein 10 vuotta. Päätin jo 11-vuotiaana, että kun joskus kotoa pois pääsen, en takaisin koskaan mene.

Mä olen ihan varma, että jos epäilijät tietäisivät millaista se elo on siellä ollut (sisältäen asioita, joista en ole koskaan kenellekään puhunut), ei kukaan edes ihmettelisi etten mene. Ja toive lastenlasten näkemisestä ei myöskään hetkauta, suojelen lapsiani niin ettei heidän tarvitse edes tavata kyseistä henkilöä. Ei todellakaan tulla lähellekään..
 
Ei miksikään. Kristinuskossa tökkii just se, että voit elää elämäs miten vaan muita piinaten, kiusaten tai kiduttaen, tekemällä pysyvää damagea, ja sitten kun kuolinvuoteella ymmärrät katua - saat kaiken anteeksi!

Pah pah ja pah. Anteeksiannollakin on rajansa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Minerva McGarmiwa:
Ymmärrän, mä kyl kävin hautajaisissa - pitihän se varmistaa et on kans kuollu ja myöhemmin pistettiin pikkuseen ruukkuun ja se mullan alle. Onpahan kerranki paikallaan, selvänä ja hiljaa

Ihana :D Mullakin on sellanen tunne, että tekis mieli joskus myöhemmin käydä se hautakivi katsomassa. Että siellä on ja pysyy..
 
Alkuperäinen kirjoittaja neiti Apila:
Ei miksikään. Kristinuskossa tökkii just se, että voit elää elämäs miten vaan muita piinaten, kiusaten tai kiduttaen, tekemällä pysyvää damagea, ja sitten kun kuolinvuoteella ymmärrät katua - saat kaiken anteeksi!

Pah pah ja pah. Anteeksiannollakin on rajansa.

Peesaan joka sanaa.
 
Hyvä Emilyn! Huomaa että olet kyllä pohtinut paljon asioitasi. En todella itse keksi miksi pitäisi kuolinvuoteella käydä itkemässä sairasta isäänsä vain siksi "että se näyttää hyvältä ja kuuluu asiaan".
Vielä vähemmän ymmärrän niitä ihmisiä jotka sinut tuomitsee tässä asiassa.
Tee niinkuin sydän sanoo, ei niinkun tekopyhät ja ymmärtämättömät sukulaisesi tai tuttavasi.
Sääli siskoasi, helposti sitä antaa tuolliasen väkivaltaisen lasuuden jälkeen kohdella itseään julmasti puolisonkin taholta, se kun tuttua jaturvallista ja juuri sitä ns"normaalia" mihin on koko elämänsä tottunut.
Tällaiset ihmiset eivät ole lainkaan käsitelleet näitä menneisyyden traumoja ketkä antaa kohdella itseään huonosti.

TSEMPPIÄ ja halauksia!
 
Sinuna kävisin sanomassa heipat isälle.
Ei tarvii hyväksyä julmia tekoja, ei tarvii antaa anteeksi. Mutta luulen että se merkitsisi todella paljon niin äitillesi kun siskoillesi, jos viitsisit sen verran "uhrautua".
 
Alkuperäinen kirjoittaja Emilyn:
Alkuperäinen kirjoittaja Minerva McGarmiwa:
Ymmärrän, mä kyl kävin hautajaisissa - pitihän se varmistaa et on kans kuollu ja myöhemmin pistettiin pikkuseen ruukkuun ja se mullan alle. Onpahan kerranki paikallaan, selvänä ja hiljaa

Ihana :D Mullakin on sellanen tunne, että tekis mieli joskus myöhemmin käydä se hautakivi katsomassa. Että siellä on ja pysyy..

Teki ihan hyvää todeta et oikeesti joku tappaa sen pahankin joskus. Käy joko hautajaisissa ja sit niiden jälkeen haudalla - ittes takia.
 
voi herranjumala sentään!! tuota tulet vielä katumaan. ilman sitä ei olis suokaan!! vaikka olis tehnyt mitä vaan ni ei noi voi sanoa!!
ymmärrän vihasi ja huomaan että tunnet sitä vieläkin vaikka et myönnä tai huomaa sitä itsessäsi.. koska jos et enää vihaisi niin olisit jo pystynyt antamaan anteeksi asian.
sanonpahan vaan että kadut ja suret tuota päätöstä vielä todella kovasti! :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja Emilyn:
Alkuperäinen kirjoittaja Sisu:
En kommentoi muuten tilannetta, enkä sano mielipidettäni, mutta sen haluan tietää, että ensiksi, minkä ikäinen sä olet? Ja toiseksi, oletko varma, ettet kadu MISSÄÄN VAIHEESSA; IKINÄ, päätöstäsi olla menemättä kuolinvuoteelle ja hautajaisiin?

Heh.. hyvä toi ikäkortti.. kerrottakoon kuitenkin.. kohta 25, ja kotoa asunut pois melkein 10 vuotta. Päätin jo 11-vuotiaana, että kun joskus kotoa pois pääsen, en takaisin koskaan mene.

Mä olen ihan varma, että jos epäilijät tietäisivät millaista se elo on siellä ollut (sisältäen asioita, joista en ole koskaan kenellekään puhunut), ei kukaan edes ihmettelisi etten mene. Ja toive lastenlasten näkemisestä ei myöskään hetkauta, suojelen lapsiani niin ettei heidän tarvitse edes tavata kyseistä henkilöä. Ei todellakaan tulla lähellekään..

Nii-in, eihän me voida tietää, mitä olet kokenu, mutta jos sä uskot pysyväsi kannassasi lopun ikäsi, niin hyvä sitten.
 

Yhteistyössä