Neuvola, AUDIT-testi, kurjaa kohtelua?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Hei. Olen ensimmäistä kertaa elämässäni raaskaana, olen lähemmäs kolmikymppinen nainen. Kyseessä miehen kanssa yhdessä suunniteltu raskaus. Neuvolaa varten täytin Maisassa Audit -alkoholikyselyn. Sain tulokseksi 6 pistettä. (Maksimitulos 40 pistettä tarkoittaa alkoholismin pahinta ääripäätä, 0 pistettä on täysi absolutisti.) Kyselyssä siis kysyttiin alkoholinkäytöstä ENNEN raskautta, ei sen aikana. 6 pistettä ei kuulosta minusta kovin pahalta. Luin netistä, että se on vielä ihan normaalin alkoholinkäytön rajoissa.

Neuvolassa on nyt kuitenkin viime vuosina kiristetty alkoholitarkkailun kriteerejä (Thl:n suosituksesta) sillä tapaa, että 6 pistettä Audit-kyselystä naisella tarkoittaa muka mahdollista "riski"juomista. Ennen raja oli 8 pistettä. (Googlettakaa vaikka kyseinen kyselylomake, mielestäni 6 pistettä tulee aika helposti täyteen normaalilla henkilöllä, joka joskus juo alkoholia). En tietenkään raskaana juo alkoholia, en juo edes energiajuomia. En ole eläessäni polttanut tupakkaa. 10 vuotta sitten oli muutamia nuoruuden huumekokeiluja. Niistäkin menin tyhmänä rehellisesti mainitsemaan neuvolassa.

Neuvolantäti sanoi, että laittaa minulle lähetteen Hal-poliklinikalle. En edes tiennyt mikä se on, myöhemmin luin, että kyseessä on "Huume, alkoholi -ja lääke" -poliklinikka, jossa seurataan "päihdeäitien" raskautta ja "tuetaan raittiina olemista".

En tosiaan ole päihdeäiti, kun en päihteitä käytä raskaana ollessani. En myöskään ole koskaan ollut mikään alkoholisti. Minulta on aiemmin otettukin verenkuvasta myös alkoholiarvot, (vuosi ennen raskautta) samalla kun aiemmin kävin verikokeissa hemoglobiinia mittaamassa. Alkoholiarvoni olivat todellakin normaalit (0,13 umol/l, kun normaalin viitearvot ovat seuraavat: 0,00-0,30 umol/l) Eli hyvin siellä "normaalin sosiaalisen kohtuukäytön" keskivaiheilla, kuten minitsivat.

Neuvolantäti vaikutti mukavalta tapaamisen aikana, ja luottavaisena kertoilin hänelle avoimesti kaikesta mieheni kanssa. Illalla luin kuitenkin neuvolantädin kirjoittamaa yhteenvetoa tapaamisesta. Hän oli kirjoittanut minusta todella negatiiviseen sävyyn, mainitsi vain negatiivisia asioita. Sanoi mm. etten "jaksa huolehtia kodistani", kun olin sanonut, että joskus töiden jälkeen en meinaa jaksaa siivota (vaikka olen todella siisti ihminen, neuroottisuuteen saakka.) Minulla on alhainen hemoglobiini, josta aiheutuu väsymystä, siksi joskus harmittaa, kun en jaksa siivota niin paljoa, kun haluaisin.

Hän myös kirjoitti siihen neuvolan yhteenvetoon kaikki historiani mielenterveysdiagnoosit, kaikki negatiiviset asiat ja vuosikymmentä vanhat huumekokeilut. Ja etten "huolehdi kodistani" ja että minua muka "pelottaa synnytys" ja sen lisäksi minulla on raskaudesta "epätodellinen olo". (Kunhan kysyin, onko synnyttäminen todella niin kamalaa, kun en ole ennen synnyttänyt, ja se on minulle uutta. Sanoin myös että on vielä vaikea sisäistää kunnolla, että olen raskaana, kun se on niin uutta ja ihmeellistä.)

Hän sai minut yhteenvedossa kuulostanaan hullulta raukalta ja entiseltä nistiltä, suurinpiirtein. Miksei voi kirjoittaa hyviä asioita negatiivisten sijasta tai ainakin niiden rinnalle?

Soitin hänellä tänään, olin poissa tolaltani, mutta käytin asiallista kieltä. Hän sanoi, että jos en mene alkoholi-klinikalle, siitä on minulle "seurauksia". Hän myös sanoi, ettei aio "kuunnella tälläistä" kun normaalilla Suomen kielellä pyysin, josko yhteenvetoa voisi muokata hieman, ja kyseenalaistin sen, onko minun todella pakko mennä "päihdeäitien" klinikalle kuuden Audit -pisteen perusteella.

Soitin kyseisen neuvolantädin esimiehelle, ja tämä oli ystävällisempi ja ymmärtäväisempi. Sanoi kuitenkin hänkin, että on totta; -jos alkoholi -klinikalle en mene, voi siitä olla seurauksena sosiaalityön puuttuminen asioihin. Tuntuu niin absurdilta.
Esimies myös lohdutteli, että alkoholi -klinikka on "tosi mukava paikka" ja käytti esimerkkinä asiakastaan, -naista, joka poltti todella paljon tupakkaa raskaana ollessaan. Että kyseinen nainen sai tuolta klinikalta paljon apua. Mietin, ja kysyinkin, miksi kerrot minulle tälläistä, kun en ole koskaan polttanut ainuttakaan tupakkaa. En haluaisi olla edes sellaisen ihmisen ystävä, joka polttaa raskaana tupakkaa, niin vastenmielistä ja väärin se minusta on.

En myöskään halua mitään "päihdeäitien" klinikan erityistä tukea ja seurantaa. Haluan normaalia neuvolan tukea ja tietoa, kuten kuka tahansa äiti. En halua erityistä huomiota enkä merkintöjä päihdeklinikasta, saati uhkailua sosiaalityöllä, etenkään, kun aihetta siihen ei ole.

En juo raskaana, en polta, en käytä huumeita (en muutenkaan, en ole kymmeneen vuoteen käyttänyt), en juo energiajuomiakaan. Kahvia korkeintaan pikku kupin päivässä. Nyt minun on pakko mennä päihdeklininalle (jossa muuten tehdään pakollinen valvottu virtsatesti, eli valvojan läsnäollessa joudun pissaamaan peppu paljaana.)
Ja joudun haastateltavaksi koskien alkoholia ja huumeita.
Kuuden Audit -pisteen vuoksi.

Käyn töissä, kokopäiväisesti, raskaus oli suunniteltu, olen perusterve, siistin ja asiallisen näköinen, minulla ihana perhe ja ystävät. Nyt päihdeäidiksi leimaaminen sattuu, olen itkenyt koko päivän. Nuo merkinnät ja alkoholi-klinikka käynnit tulevat seuraamaan minua lopun elämäni.

Onko kellään vastaavanlaisia kokemuksia?
 
Kannattaa joka tapauksessa pyytää toinen neuvola työntekijä jatkossa. Teidän välisessä luottamuksessa on niin paha särö tämän johdosta.

Ja tosiaan, neuvolatädeille ei pidä kertoa mistään vuosien takaisesta huumeiden käytöstä ikinä.

Tosi ikävä tilanne. Mutta voisi kuvitella, että siellä klinikalla käynti jää yhteen kertaan.
 
Kiitos paljon vastauksesta, se lohdutti. Toivon että päihdeklinikka -käynti tosiaan jää yhteen kertaan. Luin viime yönä netistä niin paljon ihmisten kauhutarinoita, että ovat joutuneet koko raskauden kestävään huumesyyniin, vaikka pissatestien tulokset ovat olleet puhtaita, ja että synnytyksenkin jälkeen on piinattu testeillä ja sosiaalityöntekijöillä, vaikka kyse on ollut vain asiakkaan mainitsemasta monien vuosien takaisesta kannabis -kokeilusta. En tiedä, voiko pitää paikkaansa. Toivon todella, että selviän yhdellä klinikkakäynnillä. Olen niin ahdistunut ja vihainen, etten ole syönyt melkein mitään tänään. Olipa tosi kiva ensimmäinen neuvola.
 
Hei. Olen ensimmäistä kertaa elämässäni raaskaana, olen lähemmäs kolmikymppinen nainen. Kyseessä miehen kanssa yhdessä suunniteltu raskaus. Neuvolaa varten täytin Maisassa Audit -alkoholikyselyn. Sain tulokseksi 6 pistettä. (Maksimitulos 40 pistettä tarkoittaa alkoholismin pahinta ääripäätä, 0 pistettä on täysi absolutisti.) Kyselyssä siis kysyttiin alkoholinkäytöstä ENNEN raskautta, ei sen aikana. 6 pistettä ei kuulosta minusta kovin pahalta. Luin netistä, että se on vielä ihan normaalin alkoholinkäytön rajoissa.

Neuvolassa on nyt kuitenkin viime vuosina kiristetty alkoholitarkkailun kriteerejä (Thl:n suosituksesta) sillä tapaa, että 6 pistettä Audit-kyselystä naisella tarkoittaa muka mahdollista "riski"juomista. Ennen raja oli 8 pistettä. (Googlettakaa vaikka kyseinen kyselylomake, mielestäni 6 pistettä tulee aika helposti täyteen normaalilla henkilöllä, joka joskus juo alkoholia). En tietenkään raskaana juo alkoholia, en juo edes energiajuomia. En ole eläessäni polttanut tupakkaa. 10 vuotta sitten oli muutamia nuoruuden huumekokeiluja. Niistäkin menin tyhmänä rehellisesti mainitsemaan neuvolassa.

Neuvolantäti sanoi, että laittaa minulle lähetteen Hal-poliklinikalle. En edes tiennyt mikä se on, myöhemmin luin, että kyseessä on "Huume, alkoholi -ja lääke" -poliklinikka, jossa seurataan "päihdeäitien" raskautta ja "tuetaan raittiina olemista".

En tosiaan ole päihdeäiti, kun en päihteitä käytä raskaana ollessani. En myöskään ole koskaan ollut mikään alkoholisti. Minulta on aiemmin otettukin verenkuvasta myös alkoholiarvot, (vuosi ennen raskautta) samalla kun aiemmin kävin verikokeissa hemoglobiinia mittaamassa. Alkoholiarvoni olivat todellakin normaalit (0,13 umol/l, kun normaalin viitearvot ovat seuraavat: 0,00-0,30 umol/l) Eli hyvin siellä "normaalin sosiaalisen kohtuukäytön" keskivaiheilla, kuten minitsivat.

Neuvolantäti vaikutti mukavalta tapaamisen aikana, ja luottavaisena kertoilin hänelle avoimesti kaikesta mieheni kanssa. Illalla luin kuitenkin neuvolantädin kirjoittamaa yhteenvetoa tapaamisesta. Hän oli kirjoittanut minusta todella negatiiviseen sävyyn, mainitsi vain negatiivisia asioita. Sanoi mm. etten "jaksa huolehtia kodistani", kun olin sanonut, että joskus töiden jälkeen en meinaa jaksaa siivota (vaikka olen todella siisti ihminen, neuroottisuuteen saakka.) Minulla on alhainen hemoglobiini, josta aiheutuu väsymystä, siksi joskus harmittaa, kun en jaksa siivota niin paljoa, kun haluaisin.

Hän myös kirjoitti siihen neuvolan yhteenvetoon kaikki historiani mielenterveysdiagnoosit, kaikki negatiiviset asiat ja vuosikymmentä vanhat huumekokeilut. Ja etten "huolehdi kodistani" ja että minua muka "pelottaa synnytys" ja sen lisäksi minulla on raskaudesta "epätodellinen olo". (Kunhan kysyin, onko synnyttäminen todella niin kamalaa, kun en ole ennen synnyttänyt, ja se on minulle uutta. Sanoin myös että on vielä vaikea sisäistää kunnolla, että olen raskaana, kun se on niin uutta ja ihmeellistä.)

Hän sai minut yhteenvedossa kuulostanaan hullulta raukalta ja entiseltä nistiltä, suurinpiirtein. Miksei voi kirjoittaa hyviä asioita negatiivisten sijasta tai ainakin niiden rinnalle?

Soitin hänellä tänään, olin poissa tolaltani, mutta käytin asiallista kieltä. Hän sanoi, että jos en mene alkoholi-klinikalle, siitä on minulle "seurauksia". Hän myös sanoi, ettei aio "kuunnella tälläistä" kun normaalilla Suomen kielellä pyysin, josko yhteenvetoa voisi muokata hieman, ja kyseenalaistin sen, onko minun todella pakko mennä "päihdeäitien" klinikalle kuuden Audit -pisteen perusteella.

Soitin kyseisen neuvolantädin esimiehelle, ja tämä oli ystävällisempi ja ymmärtäväisempi. Sanoi kuitenkin hänkin, että on totta; -jos alkoholi -klinikalle en mene, voi siitä olla seurauksena sosiaalityön puuttuminen asioihin. Tuntuu niin absurdilta.
Esimies myös lohdutteli, että alkoholi -klinikka on "tosi mukava paikka" ja käytti esimerkkinä asiakastaan, -naista, joka poltti todella paljon tupakkaa raskaana ollessaan. Että kyseinen nainen sai tuolta klinikalta paljon apua. Mietin, ja kysyinkin, miksi kerrot minulle tälläistä, kun en ole koskaan polttanut ainuttakaan tupakkaa. En haluaisi olla edes sellaisen ihmisen ystävä, joka polttaa raskaana tupakkaa, niin vastenmielistä ja väärin se minusta on.

En myöskään halua mitään "päihdeäitien" klinikan erityistä tukea ja seurantaa. Haluan normaalia neuvolan tukea ja tietoa, kuten kuka tahansa äiti. En halua erityistä huomiota enkä merkintöjä päihdeklinikasta, saati uhkailua sosiaalityöllä, etenkään, kun aihetta siihen ei ole.

En juo raskaana, en polta, en käytä huumeita (en muutenkaan, en ole kymmeneen vuoteen käyttänyt), en juo energiajuomiakaan. Kahvia korkeintaan pikku kupin päivässä. Nyt minun on pakko mennä päihdeklininalle (jossa muuten tehdään pakollinen valvottu virtsatesti, eli valvojan läsnäollessa joudun pissaamaan peppu paljaana.)
Ja joudun haastateltavaksi koskien alkoholia ja huumeita.
Kuuden Audit -pisteen vuoksi.

Käyn töissä, kokopäiväisesti, raskaus oli suunniteltu, olen perusterve, siistin ja asiallisen näköinen, minulla ihana perhe ja ystävät. Nyt päihdeäidiksi leimaaminen sattuu, olen itkenyt koko päivän. Nuo merkinnät ja alkoholi-klinikka käynnit tulevat seuraamaan minua lopun elämäni.

Onko kellään vastaavanlaisia kokemuksia?

Kuulostaa ihan kamalalta ja aivan hullulta! Sanot ettet aio mennä klinikalle koska sille ei ole tarvetta, mikäli tekevät sitten jonkun sosiaali-ilmoituksen niin selität kaiken tämän niille sosiaalitädeille, eivätköhän ymmärrä kuinka pähkähullusta asiasta on kyse. Kauheeta että ihana raskausaika pilataan tuollaisella!!!
 
Itsekin kerroin ekassa neuvolassa 16-vuotiaan itseni kannabis-kokeilusta mutta ei neuvolantäti sitä tuntunut mitenkään noteeraavan, tosin AUDIT-testistä tuli 0 kun en ollut useampaan vuoteen käyttänyt alkoholia lainkaan (koska mieskään ei käyttänyt).
 
Itse kyllä ajattelen tosiaan että kannattaa harkita sitä vaihtoehtoa ettet klinikalle mene, koska kuten itsekin sanoit niin merkinnät tulee jäämään ja asia seuraa sinua mahdollisesti myös mahdollisissa tulevissa raskauksissa ja esim jos joku joskus tekisi vaikka ”ilman syytä” lastensuojeluilmoituksen (siis näitä että naapuri tekee kun iltaisin kuuluu lapsen itkua tai että 4-vuotias leikkii yksin omalla pihalla tms) niin tuollainen saattaisi sitten nousta sellaisessa esiin. Kun tuo hommahan on ihan naurettava niin en lähtisi tuollaiseen mihinkään kun siinähän ikään kuin myöntää että jotain ongelmaa ja syytä ehkä onkin. Menköön sinne ne jotka tarvitsevat tai ne pakotettuna joilla oikeasti on joku ongelma. Normaalia nuoren ihmisen elämää, johon myös alkoholi ja joskus vaikka railakkaampikin juhliminen kuuluvat, viettävä ihminen ei sinne kuulu. Niinhän se homma menee ja on tarkoitettukin että nuorena mennään vapaana kun voi ja sitten kun lapsia tulee niin sitten tietysti mennään vähemmän. Noi on noita nykyajan älyttömyyksiä kun kaikessa mennään ihan älyttömyyksiin kun muka yritetään puuttua ongelmiin mutta todellisuudessa kukaan ei vaan uskalla sanoa että keisarilla ei ole vaatteita.
 
Kiitos, harkitsen tätä. Minulla on onneksi myös kuukauden päästä muutto toiselle paikkakunnalle, eli neuvola vaihtuu joka tapauksessa. (Muutetaan isompaan asuntoon lapsen takia.) Ja vaihdoin juuri Omakannasta niin, että laitoin terveystietojen ja sosiaalitietojen jakamiskiellon täysin päälle. Joten uudelle paikkakunnalle näiden neuvolan merkintöjen ei nyt pitäisi seurata. Jos uudella paikkakunnalla olisi vähän mukavampi neuvola, ja päihdeäitien klinikalle ei tarvitsisi minun nöyrtyä.
 
Olet huumekokeilujen takia nyt tiukemmassa syynissä, kiltisti menisin kaikkiin suositeltuihin testeihin ja tapaamisiin. Itsellesi ja tulevalle lapsellesi vain hankit ongelmia jos et mene. Jos huumeiden käyttöä ei enää ole niin kaikki testit tulevat olemaan negatiivisia ja mitään ongelmia sinulle ei tule. Ihan oikeastiko meinaat että näissä asioissa ollaan liian tiukkoja? Ei tule mieleen erästä pientä lasta itä-suomesta joka koki ikävän kohtalon kun viranomaiset olivat liian lepsuja? Tälläisten tapausten ehkäisemiseksi pyrkivät "holhoamaan". Jos sinulla ei ole mitään peiteltävää niin voit olla huoletta.
 
Kymmenen vuoden takaiset huumekokeilut eivät ole myöskään THL:n kriteerien mukaan syy laittaa odottavaa äitiä huumesyyniin. THL sanoo, että päihdeklinikka -lähetettä varten odottavalla äidillä pitäisi olla huumeidenkäyttöä kahden viimeisen vuoden ajalta.
Joten ei, vuosikymmenen vanhat kokeilut eivät ole syy huumetesteihin. Tuo on naurettavaa. Väestöliiton kyselytutkimusten mukaan joka neljäs suomalainen on elämänsä aikana joskus kokeillut jotain huumetta. Ei odottavalta äidiltä tule odottaa vuosikymmenten virheetöntä ja nuhteetonta taustaa, se on järjenvastaista.

En ole tappamassa lastani, en tukehduttamassa enkä käärimässä mihinkään mattoon (tapaus, johon viittasit?) vain siksi, että vuosikymmen sitten kokeilin huumetta. Älä jaksa olla typerä.

Olin innoissani eilen matkalla neuvolaan, innoissani raskaudesta, nyt olen surullinen ja ahdistunut, sydän hakkaa enkä ole syönyt, kun sain neuvolassa niin tylyä palvelua. Tätäkö toivot neuvolan asiakkaille?
 
Siellä klinikallahan se sitten selviää kaikille, että se ei ole oikea paikka. Ensimmäisellä kierroksella oli kommunikointiongelmia, mutta toisella kierroksella voit selittää asian. Parempihan se on kuin jättää selvittämättä ja joutua sitten vielä tarkempaan syyniin.

Ja mitä siihen syyniin tulee, niin mieluummin katsotaan vähän liian tarkasti kuin jätetään puuttumatta ongelmiin sillä seurauksella, että joku lapsi sitten taas kuolee höyrymopin alle. Tästä ollaan varmaan kaikki samaa mieltä? Eli mene sinne päihdeklinikalle vaan juttelemaan avoimesti ja suhtaudu asiaan sillä tavalla positiivisesti, että hyvä kun yhteiskunnan turvaverkot toimivat edes syntymättömien lasten kohdalla. Luoja tietää, että kovin monessa muussa asiassa ei resurssipulan takia apua saa edes silloin kun tarvitsee siitä puhumattakaan, että ilman syytä pääsisi hoitajan juttusille.
 
  • Tykkää
Reactions: Antzu
En ole kommentoinut tähän vielä, mutta olen osittain samoilla linjoilla edellisen kanssa. Yritän tarjota tässä vähän laajempaa perspektiiviä.

Minusta on hyvä asia, että neuvolassa lähdetään näissä asioissa selvittämään tilannetta mieluummin liian matalalla kuin liian korkealla kynnyksellä. Tällä tavalla saadaan joukosta “kiinni” niitä, jotka kertovat neuvolassa vain osan totuudesta ja oikeasti käyttävät päihteitä raskauden aikana. Sitten asiaan pystytään puuttumaan, ja mahdollisesti estämään tai lieventämään vaikutuksia syntymättömille lapsille.

Eikö se ole sen arvoista, vaikka sitten osa meistä joutuukin menemään testiin ja keskusteluun ihan turhaan?

Huumeiden käyttö näyttäytyy neuvolan henkilöstölle harvinaisena varmaankin siksi, että ihmiset valehtelevat siitä tosi paljon ja kieltävät käyttäneensä, vaikka ovatkin käyttäneet. Todennäköisesti tästä syystä olet erottunut joukosta. Menisin ilman muuta testiin ja keskusteluun, niin saisin osoitettua, että huoli minun osaltani on turha.
 
Jos ihmisistä tuntuu, että viranomaiset käyttävät mielivaltaisesti valtaa niin se ei lisää luottamusta järjestelmään. Ei ole kenenkään edun mukaista, että "kaikki" tietävät, että totuutta ei kannata kertoa. Myöskin lastensuojelun tekeminen on pahimmillaan mielivaltaista ja pelkän huolen perusteella tehdään toimenpiteitä. Ylimitoitettu toiminta johtaa just tähän: ns. tavalliset ja kunnolliset ihmiset ovat rehellisiä, koska luottavat systeemiin ja viranomaisiin. Kunnes eivät enää luota ja oppivat valehtelemaan. Kenen etu se on, että systeemi kannustaa valehtelemaan. Mielestäni aloittaja on joutunut todella epäreiluun tilanteeseen. Vähät resurssit kannattaisi keskittää haastaviin tapauksiin.
 
Kiitos. Tältä minustakin tuntuu.
 
johan on kohtelua! nyt täytyy olla tyytyväinen että aina oon miettiny mitä niihin kyselyihin tohtii laittaa. ainaski siihen mieliala kyselyyn en totuuden mukaisesti oo laittanu. sossu kait se kolkuttelis jo ovella kyselemässä jaksamisesta. vaikka ihan normi vauva-arki väsymystä siis. jäänyt mieleen kun eräs tuttu, monen lapsen äiti oli neuvolassa purskahtanut itkuun. sai viranomaiset pitkäksi aikaa kimppuun. kävivät kotona tarkastuksilla. tottakai joskus hyvä mutta tulee myös "syyttömiä" ahisteltua turhaan.
 
Kyllä päihdeäidit ja ongelmaiset joukosta erottuu ja nimenomaan se että systeemi kannustaa valehteluunniin ei se kyllä hyvä ole kenenkään kannalta. Höyrymoppitapaukset asia erikseen eikä liity raskauden ensikäynteihin tai neuvoloihin mitenkään, höyrymoppikeissi oli haloo lastensuojelun piirissä ja lapsi ollut vastikään kiireeellisesti sijoitettuna, isäpuolen tiedettiin olevan päihdeongelmainen/huumeidenkäyttäjä ja tuskin äitikään historialtaan mikä lukiotyttö on ollut, ongelmat on varmasti olleet viranomaisten tiedossa ja siksi perhe lastensuojelun piirissä.

Neuvola nimenomaan perustuu ”hyvään yhteistyöhön” ja luottamukseen ja erilaiset testit pitäisi/on tarkoitettu keskustelujen pohjaksi (poislukien ihan selkeät keissit). Sillä että siellä ollaan kuin jossain poliisikuulusteluissa ”vanhemmuustestissä” niin sellaisella ei ole kuin huonoja seurauksia; sillä tai että sellaista joutuu pelkäämään, karkoitetaan juuri ne päihdeäidit ja ongelmaiset etteivät tule neuvolaan ollenkaan ja kehittyvien sikiöiden tilanne on silloin vielä heikompi.

Suomessa ei edelleenkään mitään odottavien äitien pakkohoitoa ole olemassa, narkki voi vetää niin paljon kamaa kuin ikinä haluaa raskausaikana eikö siihen kukaan voi puuttua.
 
Kuulostaa siltä, että nyt on joku tosi vanhanaikainen henkilö teillä neuvolassa ja pyytäisin neuvolanhoitajan vaihtoa saman tien.

Lohdutuksena, että itse vastasin täysin rehellisesti siihen (29v, ensimmäinen raskaus kans meneillään) ja sain tulokseksi 7. Mieheni enemmän. Neuvolan tt sanoi, että tulos on normaali eikä mitään huolestuttavaa.

Eli selvästikin on nyt joku vanhempi ja vanhanaikainen kankea henkilö nyt teille päätynyt. Muistakaa tehdä valitus, että hänestä jää jotain tietoihin hänelle itselleen.

Ei näissä asioissa pidä valehdella.
 
  • Tykkää
Reactions: Antzu
Mielenterveyskohtaan mainitsin kans rehellisesti, että olen joskus ollut epävirallisesti masentunut ja pahimmissa pohjamudissa jopa ollut itsetuhoisia ajatuksia (kuten kaikilla joskus pahimpien riitojen/potkujen alla?). Siitä ulospääsy nopeammin on, jos saan apua (henkistä ja fyysistä) ja apua pyysinkin jo varuilta, koska verkostoa ei ole. Ei mua siltikään luokiteltu mielisairaaksi nistiksi, josta olen nyt tämän luettuani äärimmäisen kiitollinen! Sanoisin että olen ihan normaali perusahdistunut milleniaali, joka on välillä yt-neuvotteluiden alla ja välillä kaikki hyvin viinilasi kädessään. Normaalia elämää? 😀

Toivottavasti saat vaihdettua kivaan neuvolahoitajaan! ❤️
 
  • Tykkää
Reactions: Antzu
Kuulostaa aivan järkyttävältä kohtelulta! Pitäisi itse vastata kyselyihin viikonloppuna. Olen kyllä ehkä epätyypillinen kun juonut ehkä viinilasillisen vuodessa ja mitään huumeita en ole edes koskaan kokeillut. Ei ole mitään mielipidettä mitä tulisi toimia, muuta kuin neuvolatäti nyt ainakin vaihtoon. Varmaan on myös joku taho mihin voi tehdä kirjallisen valituksen varsinkin jos kokee, että järjestelmän kirjaukset on paikkaansapitämättömiä. Voimia!
 
Ikävä kuulla tällaisesta kohtelusta! Teillä tainnut tosiaan olla neuvolassa vahemmanliiton terveydenhoitaja.. Perheen ja raskaana olevan kokonaistilannetta tulisi arvioida jokainen asia huomioiden ja tosiaan edelleen tuo 2v raja huumeiden käytössä pitää paikkansa. Itselläni ei tulisi mieleenkään näillä perusteilla lähettää HAL-polille. Ohjaisin kuitenkin polille menemään, sillä usein tilannekartoituksen jälkeen tällaisessa tapauksessa toteavat käynnit turhiksi ja todennäköisesti tämä yksi käynti riittäisi. Pyydä myös polilla kirjausta siitä, että päihteidenkäyttöä ei ole ollut ennen raskauttakaan, toki tekevät sen joka tapauksessa. 😊

Terveisin neuvolaterkka
 
Yhteistyössä