Yleistän: tälläkin palstalla aletaan piikitellä heti, jos joku ilmoittaa antaneensa lapselleen vähänkin erikoisemman nimen. Eikä nimen aina tarvitse olla aina niin erikoinenkaan..
Yleisimpiä vasta-argumentteja ovat: "lapsi kärsii nimestään" "sitä kiusataan siitä" "vaikea kirjoittaa" "ei osata sanoa" "pitää aina tavuttaa se nimi" "väkisin väännetty" "lähiönimi" "tuohan on yritetty johtaa siitä ja siitä nimestä" "miksei se voi olla rehellinen Päivi" "Jorma tarkoittaa jotain ihan muuta" "ei ole kansainvälinen nimi" "no onkohan sukunimi joku tavallinen Pulkkinen" jne jne jne.
Itse olen erikoisten nimien kannalla. Minusta on vain rikkaus että ihmisillä on erilaisia nimiä eikä luokassa ole kymmentä niinaa kuten minun kouluaikoinani.
Eivätkä lapset kärsi nimistään. Aikuiset ja vanhemmat opettavat lapsilleen ennakkoluulot ihmettelemällä, "onpa kumma nimi, onkohan se nimi laisinkaan?" Itse en ollut koskaan kuullut että pojan nimi voi olla Petri, ennenkuin lapsena luokalleni tuli eräs sen niminen. En silti ihmetellyt sitä sen enempää. Nimi muiden joukossa. tarkoitan tällä sitä että, että petri oli minulle yhtä outo nimenä, kuin vaikka aijukaiju.
Ja entäs kirjoittamisen ja ääntämisen vaikeus? mitä vaikea on ääntämisessä jos kerran suomessa ei saa antaa muuta kun sellaista nimeä joka äännetään samoin kuin kirjoitetaan?
ja jos nyt oikein pohtii, mahtoi maria-liisoilla olla hankalaa nimensä kanssa aikoinaan: r-s-tai l-vikaisella oli hankaluuksia nimensä kanssa. aina piti myös kertoa että nimessä oli väliviiva, ja ei, se ei ollut marja vaan maria.
Eikä meistä kukaan voi tietää mikä erikoisista nimistä tulee yleistymään ihan almanakkaan asti. eikös jenna-nimi ollut vielä kolmekymmentä vuotta sitten perin outo?(saatan olla väärässäkin...)
Ja mistä ihmeestä sitten tulee uusia nimiä, jos niitä ei joku keksi ja kasta lapsia sen nimisiksi? Pitääkö suomalaisilla olla vain ne sata tiettyä nimeä jota annetaan ja jotka sitten yleistyvät tiettyjen vuosikymenien välein?
ensin hertta, bertta ja olavi
sitten pirkko, päivi ja liisa
sen jälkeen jesse, olivia ja milla.
ja taas uusi kierto, alkaen hertta, bertta, olavi, kalle jne.
En tiedä onko amerikassa "lähiönimiä" jotenkin enemmän kuin suomessa, mutta siellä varsinkin tummalla väestöllä on paljon mielikuvituksellisia nimiä.
siinä voisi suomi ottaa mallia amerikoista (mutta vain siinä
)
ja tiedoksi vain kaikille. Nimet on aina johdettu jostain, esim raamatusta, luonnosta jne. jo ennen meidän aikojamme.
Minä ainakin olen erikoisten nimien kannalla. =)
Yleisimpiä vasta-argumentteja ovat: "lapsi kärsii nimestään" "sitä kiusataan siitä" "vaikea kirjoittaa" "ei osata sanoa" "pitää aina tavuttaa se nimi" "väkisin väännetty" "lähiönimi" "tuohan on yritetty johtaa siitä ja siitä nimestä" "miksei se voi olla rehellinen Päivi" "Jorma tarkoittaa jotain ihan muuta" "ei ole kansainvälinen nimi" "no onkohan sukunimi joku tavallinen Pulkkinen" jne jne jne.
Itse olen erikoisten nimien kannalla. Minusta on vain rikkaus että ihmisillä on erilaisia nimiä eikä luokassa ole kymmentä niinaa kuten minun kouluaikoinani.
Eivätkä lapset kärsi nimistään. Aikuiset ja vanhemmat opettavat lapsilleen ennakkoluulot ihmettelemällä, "onpa kumma nimi, onkohan se nimi laisinkaan?" Itse en ollut koskaan kuullut että pojan nimi voi olla Petri, ennenkuin lapsena luokalleni tuli eräs sen niminen. En silti ihmetellyt sitä sen enempää. Nimi muiden joukossa. tarkoitan tällä sitä että, että petri oli minulle yhtä outo nimenä, kuin vaikka aijukaiju.
Ja entäs kirjoittamisen ja ääntämisen vaikeus? mitä vaikea on ääntämisessä jos kerran suomessa ei saa antaa muuta kun sellaista nimeä joka äännetään samoin kuin kirjoitetaan?
ja jos nyt oikein pohtii, mahtoi maria-liisoilla olla hankalaa nimensä kanssa aikoinaan: r-s-tai l-vikaisella oli hankaluuksia nimensä kanssa. aina piti myös kertoa että nimessä oli väliviiva, ja ei, se ei ollut marja vaan maria.
Eikä meistä kukaan voi tietää mikä erikoisista nimistä tulee yleistymään ihan almanakkaan asti. eikös jenna-nimi ollut vielä kolmekymmentä vuotta sitten perin outo?(saatan olla väärässäkin...)
Ja mistä ihmeestä sitten tulee uusia nimiä, jos niitä ei joku keksi ja kasta lapsia sen nimisiksi? Pitääkö suomalaisilla olla vain ne sata tiettyä nimeä jota annetaan ja jotka sitten yleistyvät tiettyjen vuosikymenien välein?
ensin hertta, bertta ja olavi
sitten pirkko, päivi ja liisa
sen jälkeen jesse, olivia ja milla.
ja taas uusi kierto, alkaen hertta, bertta, olavi, kalle jne.
En tiedä onko amerikassa "lähiönimiä" jotenkin enemmän kuin suomessa, mutta siellä varsinkin tummalla väestöllä on paljon mielikuvituksellisia nimiä.
siinä voisi suomi ottaa mallia amerikoista (mutta vain siinä
)ja tiedoksi vain kaikille. Nimet on aina johdettu jostain, esim raamatusta, luonnosta jne. jo ennen meidän aikojamme.
Minä ainakin olen erikoisten nimien kannalla. =)
.
