siis on ollut jo isällään viikonloppuja ja alkaa nykyään itkemään kun näkee isänsä...
siis on ollut jo isällään viikonloppuja ja alkaa nykyään itkemään kun näkee isänsä...
On vain osoitus lapsesi fiksuudesta, että hän reagoi voimakkaasti joutuessaan noin pienenä eroon primaarihoivaajastaan eli sinusta. Voisitteko harkita erilaista tapaamisjärjestelyä? Vierastaminen voi jatkua sittenkin, se on vain yksi merkki lapsen emotionaalisen kehityksen etenemisestä (ja kehitys VOI toki edetä vierastamattakin, ei tarvitse tulkita niin). Isää voisi auttaa, jos hän perehtyisi vähän aiheeseen ja ymmärtäisi, että se ikävältä tuntuva reaktio on vain osoitus fiksun lapsen normaalista kehityksestä eikä liity mitenkään suoranaisesti häneen isänä?
En mäkääm kyllä noin pientä vielä laittais olemaan joka toista viikonloppua, mutta hyvähän se tietenkin on, jos lapsella on parikin paikkaa, jossa voi turvallisesti olla ja hyvää huolta pidetään. Se isä-lapsisuhde ei siitä mitenkään kärsi, että lapselle luodaan lapsentahtisesti hänen perusturvallisuuden tunteensa. Pienet lapseni ovat olleet minussa pieninä hyvin kiinni, 4-vuotiaani aloitti juuri kerhon ja sai sieltä hämmästynyttä palautetta, että harvoin näkee niin hyvin sujuvaa kerhonaloitusta. En usko, että se on sattumaa, vaan sitä että olen lapsentahtisesti lasta tutustuttanut ja antanut hänen itse tutustua ulkopuoliseen maailmaan. Kerhon aloituksesta hän olikin sitten myös itse innoissaan, mitä ilmeisemmin oli sisimmässään siitä ihan varma että äiti tulee muutaman tunnin päästä hakemaan takaisin ja nyt on kiva jäädä leikkimään.
