Nyt kun puhutaan lasten hankkimisesta.

[NeitiNasu]

Eilen pohdin syntyjä syviä, ja vielä tänäänkin mua vaivaa... On se vaan sääli sekin, että on hankkinut niitä lapsosia ja perheen, ja sitten kokeekin että se elämä ei ehkä tyydytäkään, että haluaakin jotain muuta. Kokee siinä määrin, että pakenee sitä kotielämää ja tilannetta. Ei ehkä kadu suoranaisesti lasten tekoa, mutta ei välttämättä uudelleen siihen ryhtyisikään, jos nyt saisi valita, ei ainakaan saman miehen kanssa, eikä samaan aikaan kuin miten on tehnyt.
Mikäköhän siihen ajaa, huomion hakuun muilta, juhlimiseen, pakenemiseen sitä tavallista kotielämää? Tavallaan kai sitä tekee itse kukin, mutta toiset sitten ehkä enemmän kuin toiset.

 

[Kyy]

Minä en ajattele sitä noin mustavalkoisesti. Vaikka nauttisikin perhe-elämästä, on jokaisen välilä pakko ottaa siitä irtiottoja. Tietenkin on myös niitä, jotka tarvitsevat sitä tilaansa enemmän, mutta harva niistäkään ihmisistä on voinut kuvitella tilanteen etukäteen.

 

[jeps]

niin...
No ainakin mitä mieheen tulee niin voi muuttua/olla ihan erilainen lapsen/lasten synnyttyä.
Ja toiset naiset ei ole kunnolla elänyt vielä ennen lapsia niin sitten tulee halu irroittautua.
Ja parisuhdehan muuttuu väkisinkin lasten tulon myötä niin ehkei saa tarpeeksi enää huomiota ym..

 

[NeitiNasu]

Minä en ajattele sitä noin mustavalkoisesti. Vaikka nauttisikin perhe-elämästä, on jokaisen välilä pakko ottaa siitä irtiottoja. Tietenkin on myös niitä, jotka tarvitsevat sitä tilaansa enemmän, mutta harva niistäkään ihmisistä on voinut kuvitella tilanteen etukäteen.

Mä en puhu nyt irtiotoista.. Mä puhun sellasesta ihan oikeasti pakenemisesta: suoraan töistä kaupunkiin jäämisestä harvase ilta, kun ei kestä kotiinkaan mennä. Sellaisesta oikeasta tyytymättömyydestä omaan elämäänsä.

 

[Horuksen silmä]

Mä enemmän pohdin sitä miksi ihmiset jotka eivät jaksa olla lastensa kanssa, ja suhdekin kaatuu. Ottavat uuden miehen ja tekevät lisää lapsia. Ja taas suhde kaatuu ja taas sama kuvio aletaan alusta.
Miksi niitä lapsia tehdään niin hepposin perustein? Sillä lasten ollessa pieniä lapset tarvitsevat vanhempiaan, eikä alituisesti vaihtuvia hoitajia, isä/äitipuolia, vaihtuvia asuntoja, vaihtuvia hoitopaikkoja jne.
Näitä asioita minä olen pohtinut viime aikoina.

 

[Marsupilami--]

Minä en ajattele sitä noin mustavalkoisesti. Vaikka nauttisikin perhe-elämästä, on jokaisen välilä pakko ottaa siitä irtiottoja. Tietenkin on myös niitä, jotka tarvitsevat sitä tilaansa enemmän, mutta harva niistäkään ihmisistä on voinut kuvitella tilanteen etukäteen.

Mä en puhu nyt irtiotoista.. Mä puhun sellasesta ihan oikeasti pakenemisesta: suoraan töistä kaupunkiin jäämisestä harvase ilta, kun ei kestä kotiinkaan mennä. Sellaisesta oikeasta tyytymättömyydestä omaan elämäänsä.

Tuo kuulostaa juuri siltä, mitä toiseen ketjuun kirjoitin. Eli tehdään se lapsi ihan varmuuden vuoksi, kun ei tiedä, olisiko äidiksi vai ei.
Ja sitten huomaakin, että hitsi vieköön, en olekaan äiti-ihminen :|

 

[NeitiNasu]

Minä en ajattele sitä noin mustavalkoisesti. Vaikka nauttisikin perhe-elämästä, on jokaisen välilä pakko ottaa siitä irtiottoja. Tietenkin on myös niitä, jotka tarvitsevat sitä tilaansa enemmän, mutta harva niistäkään ihmisistä on voinut kuvitella tilanteen etukäteen.

Mä en puhu nyt irtiotoista.. Mä puhun sellasesta ihan oikeasti pakenemisesta: suoraan töistä kaupunkiin jäämisestä harvase ilta, kun ei kestä kotiinkaan mennä. Sellaisesta oikeasta tyytymättömyydestä omaan elämäänsä.

Tuo kuulostaa juuri siltä, mitä toiseen ketjuun kirjoitin. Eli tehdään se lapsi ihan varmuuden vuoksi, kun ei tiedä, olisiko äidiksi vai ei.
Ja sitten huomaakin, että hitsi vieköön, en olekaan äiti-ihminen :|

Lapsi... tai kaksi. No, ei tietysti ole mun elämässäni ajankohtaisia ongelmia, mutta kun tälläista esiintyy lähellä, niin pistäähän se pohtimaan. Eikö aikuisen ihmisen pitäisi vaan ottaa niskasta kiinni itseään ja kestääkin vähän, vai onko se oikein todella vaan paeta koko tilannetta? Jättää puoliso tai expuoliso hoitamaan koti ja lapset ja elää itse itsellensä?

 

[Kyy]

Minä en ajattele sitä noin mustavalkoisesti. Vaikka nauttisikin perhe-elämästä, on jokaisen välilä pakko ottaa siitä irtiottoja. Tietenkin on myös niitä, jotka tarvitsevat sitä tilaansa enemmän, mutta harva niistäkään ihmisistä on voinut kuvitella tilanteen etukäteen.

Mä en puhu nyt irtiotoista.. Mä puhun sellasesta ihan oikeasti pakenemisesta: suoraan töistä kaupunkiin jäämisestä harvase ilta, kun ei kestä kotiinkaan mennä. Sellaisesta oikeasta tyytymättömyydestä omaan elämäänsä.

No mä en oo törmänny tähän ilmiöön, mutta kyllähän ihmiset masentuu tai luulevat kauheasti haluavansa jotakin, mutta kun sen saavat ei se vastaakaan kuvitelmia ja ei sit osata toimia tilanteen mukaan tai hyväksyä sitä todellisuutta. Siitä kait se pako johtuu.