V
"Vieras"
Vieras
Ei toivoa kannata vielä menettää! Itselläni on nyt 29-vuotiaana 2 lasta ja molemmat ovat useiden vuosien tekemisen tulos. Molemmat tärpänneet kuitenkin loppujen lopuksi luomuna 
Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
:hug: :hug: :hug:
Minä tiedän niiiiiiiin hyvin miltä sinusta tuntuu, ja kerron oman tarinani, jos se yhtään tekisi sinulle paremman mielen ja saisi aikaan uskoa tulevaan, meinaan että onnellisia loppujakin on, ja se on mahdollista myös sinulle.
Menin 20-vuotiaana naimisiin, ja koska olin jo 16-vuotiaasta halunnut kovasti lasta, niin jätimme heti ehkäisyn pois. Mitään ei tapahtunut. Vuoden päästä menin lääkäriin, ei päästy tutkimuksiin, sanottiin vaan että nuoria olette, kyllä te ehditte, ei paniikkia niin kyllä se sieltä tulee jne.
Eipä tullut. 1,5 vuoden päästä menin uudelleen lääkäriin. Mitään vikaa ei löytynyt kummastakaan. Mutta lasta ei kuulunut.
Kun olin 24, aloin tuntea painetta ja kipua alavatsassani. Minulta löydettiin vasemmasta munasarjasta 12 cm halkaisijaltaan oleva cystadenoma-kasvain, eli sisällä ei ollut pelkkää nestettä vaan kaikenlaista inhaa. Oikeassa oli kananmunan kokoinen, tehtiin säästävä leikkaus. Vasen munasarja poistettiin, sitä ei pystynyt säästämään. Sanottiin että voin tulla raskaaksi, tai siis nämä leikkaukset ei siihen vaikuta.
En tullut. 26-vuotiaana oikeassa munasarjassa oli 10 cm kokoinen kysta. Se poistettiin, tehtiin säästävä leikkaus, mutta jäljelle jäänyt munasarjakudoksen jämä ei pystynyt enää tuottamaan tarpeeksi estrogeenia. Niinpä minulle tuli ennenaikaiset vaihdevuodet ja kuukautiseni loppuivat kokonaan. Aloin käyttämään hormonikorvaushoitoa. Vasta leikkauksen jälkeen selvisi että säästävä leikkaus ei ollutkaan onnistunut säästämään hormonitoimintaani. Sairastuin masennukseen tuon tiedon jälkeen. Olin seuraavat vuodet koko ajan masentunut, mutta yritin peittää sen, ja elää mahdollisimman normaalia elämää. Keksin elämääni muuta sisältöä, elin musiikille sekä kirjoittamiselle. Näytin iloista naamaa enkä puhunut tuskastani kuin ihan lähimmille. Joka äitienpäivänä vedin verhot kiinni ja makasin koko päivän sängyssä, jos vain mahdollista.
Päätimme adoptoida. Kaikki meni hyvin, ja 2 vuoden päästä meille sanottiin että vajaan vuoden päästä saamme lapsen. Suhteemme alkoi kuitenkin rakoilla ennen kuin saimme lapsen, ja erosimme täysin ystävinä.
Meni muutama vuosi kunnes tapasin seuraavan varteenotettavan isäehdokkaan. Koska adoptio ei ollut enää mahdollista, (mm. avioeroni ja nykyisen mieheni iän vuoksi) päätimme kokeilla ainoaa lapsettomuushoitoa, eli IVF-hoitoa luovutetulla munasolulla.
Se onnistui kertalaakista, ja keväällä -09 sain terveen pojan, 16 vuoden lapsettomuuden jälkeen.
Toivottavasti tämä tarinani valoi sinuun uskoa. Toivon sinulle kaikkea hyvää, ap! :hug: