L
loppuunpalanut
Vieras
Olemme olleet miesystäväni kanssa 1/2 vuotta yhdessä ja takkuista on ollut. Olemme eronneet existämme ja meillä molemmilla on lapsia. Koen että hän pelkää tulleensa uudestaan satuteksi kun ed suhteessaan sai nenilleen ja siksi pitää tarkotuksella minut etäällä suojatakseen itsensä. Toimin alussa samoin mutta nyt olen päässyt pala palalta irti noista suojamekanismeista koska rakastan tätä miestä. Hänen erostaan on jo toista vuotta mutta minusta tuntuu ettei hän ole päässyt siitä vieläkään yli eikä ole valmis uuteen suhteeseen vaikka hän minut "iskikin". Sitten hänellä tuli pupu pöksyyn kun ihastuin häneen.
Tunteita on kumminkin puolin mutta mies ei saa niitä sanotuksi. Olen kuitenkin huomannut että teoillaan näyttää välittämisen mutta itse tunteikkaana haluaisin kuulla hänen tunteistaan joskus ääneenkin. Olemme pattitilanteessa ja sitä olemme olleet koko yhdessäolon ajan. Mies kehuu muita naisia, flirttailee, katselee kadulla tissejä niin että ei jää epäselväksi, kehuu suurella äänellä naisten kuvia lehdistä, mainoksien alusvaatekuvat saa hänen silmänsä pullistumaan päästä. Saattaa jopa sanoa että katso nyt eikö hän olekin kaunis! Minua ei ole koskaan kehunut kauniiksi eikä muullakaan tavoin. Perfektistiona hän osaa kyllä huomautella kotini siisteydestä ja vaatetuksestani. Itse olen vauhdikas ja mielestäni upea nainen, vaikka missin mitoissa en olekaan mutta en lihava kuitenkaan. Tunnen itseni torjutuksi.
En käsitä miten hän saakin minut näin pahalla mielelle kerta toisensa jälkeen.. Mitä minä nään hänessä silti tämän kaiken keskellä? Upean ihmisen, mahtavan ja huolehtivan isän, kekseliään, huumorintajuisen ja hauskan ihmisen, hyvännäköisenkin vielä ja kaiken lisäksi älykkään. itse olen antanut hänelle pyytetöntä rakkautta, välittämistä, hellyyttä, tilaa. En voisi ikinä arvostella rakastamani ihmisen tapoja vaikka ei hänenkään tapansa aina minua miellytä. Eli hän ei ilmeisesti minua rakasta vaikka jonkin verran kuitenkin välittää
Olen masentunut ja voin huonosti.. elämäni ei ole hallinnassa ja mies pyörii ajatuksissani 24/7, tulen kohta hulluksi. Eipä tässä muuta vaihtoehtoa ole kuin ottaa etäisyyttä ja katsotaan alkaako mies kaipailemaan ja tajuamaan mitä menetti. Tuntuu kuin sydämeni irtoaisi rinnasta..
Kiitos jos joku jaksoi lukea loppuun tämän vuodatuksen! helpotti hiukan kun sai pahimman tuskan kirjoitettua ulos..