Tummennetut kohdat; en ymmärtänyt ainakaan mitä ne tarkoitti tässä asiayhteydessä. Miten oma tila suhteessa liittyy ap:n tapaukseen tai ylipäänsä siihen että ei enää rakasta ja haluaa erota?
Toinen tuo "hutera ja mielistelevä aikuisuus". Mitä hittoa se tarkoittaa?
Itse olen ydinperheen kannattaja, mutta tunnen ap:n henk.koht. joten tiedän taustat. Kaikki parisuhteet kokevat ylä- ja alamäkiä, ihmiset eroavat helposti, mutta vielä helpommin menevät yksiin. Silti, tähän kaikkeen mahtuu niin paljon variaatioita, että tuomitseminen on vaan yksinkertaisesti helvetin typerää.
Nettipalstalta VOI saada ihan hyviä näkökulmia, mutta mitään ihan oikeaa neuvoa ei kyllä voi saada, jos ei tunne henkilökohtaisesti, tiedä jutusta oikeastaan mitään.
Juurikin näin, kiitos ystävä. <3
En minäkään odota että mitään ihan oikeaa neuvoa voisi saada netistä, itse täytyy asiat aina kuitenkin ratkaista, ja ihanat ystävät apuna. <3
Ihan mielenkiintoista on kuitenkin saada anonyyminäkin näkemyksiä asioihin, itse kun olen sellainen että erilaiset kannat kiinnostavat ja kuuntelen niitä mielelläni, vaikka ilman muuta teen kaikki ratkaisuni ihan itse.
En viitsinyt tässä lähteä ruotimaan parisuhdetta sen enempää, enkä viitsi edelleenkään, ettei mene vaan jommankumman tai molempien osapuolien turhaksi syyllistämiseksi, tietämättä kokonaisuutta ja taustoja sen enempää.Pikkuisen kuitenkin kerron kokonaisuudesta.
Meillä on erilaisia ongelmia, osa johtuu erilaisista ajatustavoista ja arvoista, luulen ettei kaikkia voisi sovittaa yhteen koskaan, niin että kumpikin olisi täysin tyytyväinen, aina toinen siis joutuu tyytymään pitkin hampain.
Lisäksi meillä on persoonallisuudessa melko perustavanlaatuisia eroja, ne aiheuttavat eripuraa ja pahaa oloa varsinkin minulle. Ongelmiamme olemme yrittäneet ratkaista ja erostakin yhdessäkin puhuneet monen monia kertoja, ihan lähiaikoina.
En edes tarkkaan muista koska aloin ajatella eroa ekan kerran, uskon että lapsi oli vauva vielä silloin, eli olisikohan siitä jo yli kaksi vuotta.
Meillä suurin "moka" kävi siinä että hankimme lapsen ns. alkuhuuman aikana, eli toisen todellinen persoona ei ollut vielä tullut esiin, rakastumisen huuma oli vielä päällä. Tämä hötkyily johtui ihan pelkästään siitä että olemme aika iäkkäitä, ja biologinen kello tikitti molemmilla.
Joitakin persooniimme, temperamentteihimme yms. liittyviä ongelmia toki oli ilmennyt jo ennen lastakin, mutta ne eivät olleet ylitsepääsemättömiä.
Lapsen syntymän jälkeen sitten tulivat isot ongelmat, ihan heti, eli nuo erilaiset arvot. Mies alkoi mennä menojaan ja kärsin siitä. Tuntui, ja tuntuu edelleen että vastuu kaikesta jää 90% minulle.
Ja kyllähän tässä nyt kaikille varmaan on ihan selvä että eroajatusteni perusteella on pidempään jatkuneita, isojakin ongelmia, eli ettei tämä ihastukseni ole todellakaan ainut syy, eikä syy ollenkaan. En ole tapaamisemme jälkeen ajatellut eroa yhtään sen enempää kuin ennenkään, enkä todellakaan laske mitään tämän toisen varaan, ajattelen että yksin olisin siis onnellisempi kuin mieheni kanssa.
En halua että ihastukseni sotkee todellisia ajatuksiani suhteesta, enkä todellakaan halua syventää suhdettamme millään tavalla ennen kuin tämä asia on selvä.
Niin,joku sanoi että riidat kuuluvat pikkulapsiperheenkin elämään. Mutta kuuluuko sekin, että äiti on surullinen ja onneton? Mieheni pahoittaa mieleni joskus monta kertaa päivässä, ja vaikken enää useinkaan jaksa alkaa riidellä ja yrittää saada häntä ymmärtämään että hänen köytöksessään on vikaa, niin usein itken, vaikka yritän peittää sen. Ja lapsi sen kuitenkin usein huomaa.
Ja kun joku kirjoitti että olenkohan masentunut, niin ainakin lievästi olen kyllä. Mies on onnistunut vaikuttamaan itsetuntooni tässä vuosien varrella, vaikka yritän aina kuitenkin ajatella olevani arvokas.
Minä olen ollut kynnysmatto aika pitkälti, eli monissa asioissa liiankin kärsivällinen. Minusta olisi jo aika ajatella vähän omaakin hyvinvointiani. Jos tässö vielä joutuu masennuslääkettäkin hakemaan, niin se olisi miehelle erävoitto. En varmasti hae.
Lisään vielä, että vaikken nyt todellakaan tämän enempää tässä aio alkaa avautua kaikista ongelmistamme ja mieheni huonoista puolista, niin ongelmat ovat kyllä ihan todellisia, ja syy siihen miksi "uusi alkumme" mistä sovimme keväällä, ei ole toiminut, johtuu miehestä, siitä ettei hän ole parantanut tapojaan vaikka silloin rukoili ja vannoi.
Tämä on siis minulle sydämeni purkamista vaikeassa tilanteessa, enemmän kuin neuvojen kyselyä. Kyllä minä tiedän mitä pitäisi tehdä. Mutta vaikka olen kärsinyt paljon epäoikeudenmukaisuutta, silti van säälin toista osapuolta, ja ajattelen miten onneton hän olisi erosta. Luulenkin olevani aika pitkälti liian kiltti.
Mutta koitan nyt olla vähän itsekkäämpi kerrankin, ja arvostaa itseäni.
