V
vierailija
Vieras
Olen saanut "kiltti tyttö"-kasvatuksen. Aina piti olla hiljaa, omaa mielipidettä ei saanut ilmaista eikä puolustaa. Piti olla mieliksi vanhemmille, sisaruksille, kavereille, opettajille, työkavereille - yleensäkin kaikille, välittämättä omasta olosta.
Nyt yli viisikymppisenä olen saanut tarpeekseni. En enää anna ihmisten kävellä ylikseni enkä käyttää hyväkseen.
Olen poistanut ystäväpiiristäni paljon ihmisiä, jotka vain ottavat eli ystävyys ei ole molemminpuolista. Esim. ystävä haluaa kyydin, minä ajan ja maksan bensat. Jos minä tarvitsen kyytiä, ystävällä on aina tuhannen selitystä, ettei käy. Tai lastenvahdiksi (jopa kokonaisiksi viikonlopuiksi) kelpaan aina, mutta itse en saanut edes tunnin lapsenvahtiapua. Jos kerätään yhteislahjaa jonkun juhliin, niin minä kerään ja minulle on helppo jättää maksamatta "mitä sä nyt parista kympistä nipotat." Tai aina yhteydenpito on minusta kiinni, jos minä en ota yhteyttä niin sitten yhteydenpito kuolee. Tässä vain muutama esimerkki, mutta toivottavasti ymmärrätte pointin.
Kaikesta tästä on seurannut se, että olen yllättäen paljon iloisempi, rauhallisempi, energisempi.
Ystävien lasten kaitseminen ei vie vähäistä vapaa-aikaani enää vaan sen ajan saan nauttia olostani ja ladata akkuja. Esim. lukea hyvää kirjaa tai käytä teatterissa. Rahani riittävät paremmin kun en enää maksa ystävien bensoja enkä kauppalaskuja "kun mulla unohtui lompakko kotiin."
Keskityn muutamaan ystävään/sukulaiseen, joiden kanssa minulla on kivaa ja yhteydenpito on molemminpuolista.
Elämä on ihan kivaa kun ei ole kenenkään kynnysmatto.
Nyt yli viisikymppisenä olen saanut tarpeekseni. En enää anna ihmisten kävellä ylikseni enkä käyttää hyväkseen.
Olen poistanut ystäväpiiristäni paljon ihmisiä, jotka vain ottavat eli ystävyys ei ole molemminpuolista. Esim. ystävä haluaa kyydin, minä ajan ja maksan bensat. Jos minä tarvitsen kyytiä, ystävällä on aina tuhannen selitystä, ettei käy. Tai lastenvahdiksi (jopa kokonaisiksi viikonlopuiksi) kelpaan aina, mutta itse en saanut edes tunnin lapsenvahtiapua. Jos kerätään yhteislahjaa jonkun juhliin, niin minä kerään ja minulle on helppo jättää maksamatta "mitä sä nyt parista kympistä nipotat." Tai aina yhteydenpito on minusta kiinni, jos minä en ota yhteyttä niin sitten yhteydenpito kuolee. Tässä vain muutama esimerkki, mutta toivottavasti ymmärrätte pointin.
Kaikesta tästä on seurannut se, että olen yllättäen paljon iloisempi, rauhallisempi, energisempi.
Ystävien lasten kaitseminen ei vie vähäistä vapaa-aikaani enää vaan sen ajan saan nauttia olostani ja ladata akkuja. Esim. lukea hyvää kirjaa tai käytä teatterissa. Rahani riittävät paremmin kun en enää maksa ystävien bensoja enkä kauppalaskuja "kun mulla unohtui lompakko kotiin."
Keskityn muutamaan ystävään/sukulaiseen, joiden kanssa minulla on kivaa ja yhteydenpito on molemminpuolista.
Elämä on ihan kivaa kun ei ole kenenkään kynnysmatto.
