V
vierailija
Vieras
Ja entisen rikollisen, joka on istunut useamman kerran linnassa. Kuten varmaan arvata saatoittekin, kun ollaan oikein huonossa jamassa kaman käyttöä ei rahoiteta enää käymällä töissä, kun ei olla kunnolla työkykyisiä!
Olen itse iältäni 20v ja mieheni siis 32v.
Syy miksi kirjoitan tämän tekstin on se, että haluaisin saada enemmän ymmärrystä parisuhteissa oleville ikäeroille ja myöskin päihdeongelmille. Haluan myös laittaa ihmiset vastuuseen tekemistään ilkeilyistä!
Tutustuin mieheen kesäkuussa 2010, juuri kun olin täyttänyt 15v, otin häneen yhteyttä yhdellä kuvasivustolla ja kehuin komeaksi. Aloimme juttelemaan enemmän ja meistä tuli ystäviä. Eli minä tein aloitteen. Mies oli silloin 26v, hänellä on synttärit lokakuussa. Tapailimme muutamia kertoja ulkona ja ihastuimme toisiimme tulisesti. Olisin tahtonut aloittaa melkeen heti seurustelun, mutta mies toppuutteli, hän halusi että olisin vähintään 20v, vaikka olinkin kaunis, vähän vanhemman näköinen ikäisekseni ja helvetin viisas ikäisekseni miehen sanojen mukaan ja on mulle moni muukin ihminen sanonu samat asiat. En ymmärtänyt kunnolla silloin miksi hän teki niin ja suutuinkin vähän siitä, mutta jälkikäteen ajateltuna se oli hyvä juttu, mies sai vuosia aikaa päästä eroon huumeista ja rikollisesta elämäntyylistä. Houkuttelin miehen kuitenkin itseni kanssa yhteen ja päädyttiin kompromissiin, suhteemme alkoi kun olin 18v ja mies 30v.
mun perhe ja ystävät otti asian ihan hyvin, mutta miehen perhe ja ystävät eivät olleet aluksi kovin innoissaan minusta, mutta nykyään heillä ei ole sen asian suhteen enää ongelmaa, koska ovat nähneet miten hyvin sovitaan miehen kanssa yhteen ja miten hyvää teen miehelle. 
Kun sanon että mies on mun sielunkumppani, mä kanssa tarkoitan sitä<3. Mies on sielunkumppanini koska meillä on samanlaiset luonteet ja taustat ja meidän välillä on niin vahva vetovoima ettei kumpikaan ole koskaan ennen kokenut kenenkään toisen kanssa sellaista. Olen saanut paljon poikia ja miehiä, varaa on ollut siis valita, mutta haluan juuri tämän ihanan komean miehen. Luonteiltamme ollaan ystävällisiä, tunteellisia, seikkailunhaluisia, taiteilijasieluja. Minun taustat taas on sellaset, et mut on huostaanotettu lapsena ja sijoitettu serkkujen luo asumaan, isän alkoholismin takia, mun vanhemmat on myös eronneet ja äiti samalla hylkäs mut koska oli mielenterveysongelmainen, mua on kiusattu 5 ja 6 luokilla koulussa, sillon mulla ei ollu yhtään ystävää. Miehen vanhemmat on myös eronnu, äiti alkoholisti ja miehellä ollut sitten ongelmia huumeiden ja rikollisuuden kanssa. Ymmärrettiin toisiamme ja pystyttiin tukemaan toisiamme.
Mä olen aina ollut luonteeltani vähän pikkuvanha ja viihtynyt vanhempien ihmisten seurassa. En koskaan ole nähnyt siinä mitään väärää että on eri ikäisiä ystäviä! Vanhemmat ystävät pystyy myös tarpeen tullen auttamaan ja olemaan tukena paremmin mitä oman ikäiset, jos ei halua äidille ja isälle puhua tai ole isosiskoja/veljiä. Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan oo pahoja, joten vaikka kaveerais nuoremman kanssa, ei tarkoita sitä etteikö ois puhtaat jauhot pussissa.
Nyt täytän tässä kuussa 21v ja mieheni syksyllä 33v, ollaan myös asuttu nyt vuoden verran yhdessä ja naimisiin mentiin tämän vuoden toukokuussa ja lasta aletaan yrittämään elokuussa, joka tulee olemaan molempien esikoinen. Mä käyn töissä ja mies on käynyt jo pidemmän aikaa rehellisissä töissä, eli kaikki on hyvin. Mutta se mikä minua tässä rehellisesti sanottuna vituttaa, niin teidän käytös tällä palstalla. Elämä ei ole aina yksinkertaista, ettekä suostu ymmärtämään sitä että jos lapsi on kärsiny vanhempien päihderiippuvuudesta ja levottomasta elämästä kotona, niin kun ei paremmasta tiedä, ajautuu helposti itekkin samalle tielle ja huomaa vasta aikuisena, että tämä elämä on paskaa ja haluaisin jotain muuta, mut sitä vuosia jatkunutta kierrettä on vaikea katkaista! ja nuorena myös kaikki päihteet kiinostaa, uteliaisuudesta kokeilee huumeita, mitä ei pitäis kokeilla ja myöhemmin huomaa olevansa ongelmissa. Lapsen aivot kun ei ajattele aina omaa nenää pidemmälle välttämättä. Päihderiippuvuus on sellainen sairaus, että senkin kanssa pärjää elämällä päivä kerrallaan ja nämä ihmiset ansaitsevat mahdollisuuksia korjata elämänsä. Ihmiset ovat myös yksilöitä, toiset saattavat sopia vanhemman ihmisen kanssa yhteen jo nuorella iällä ja ovat valmiita äideiksi tai isiksi nuorina, itse kuulun tähän ryhmään. Törkeää ja loukkaavaa on kuitenkin nämä teiltä tulevat haukkumiset, lutka teinipillu pedari säälittävä reppana luuseri jne., joo me ollaan miehen kanssa erilaisia ja meillä on erilainen suhde, mutta meillä on oikeus olla tälläsiä ilman haukkumista jota emme ansaitse!
Olen itse iältäni 20v ja mieheni siis 32v.
Syy miksi kirjoitan tämän tekstin on se, että haluaisin saada enemmän ymmärrystä parisuhteissa oleville ikäeroille ja myöskin päihdeongelmille. Haluan myös laittaa ihmiset vastuuseen tekemistään ilkeilyistä!
Tutustuin mieheen kesäkuussa 2010, juuri kun olin täyttänyt 15v, otin häneen yhteyttä yhdellä kuvasivustolla ja kehuin komeaksi. Aloimme juttelemaan enemmän ja meistä tuli ystäviä. Eli minä tein aloitteen. Mies oli silloin 26v, hänellä on synttärit lokakuussa. Tapailimme muutamia kertoja ulkona ja ihastuimme toisiimme tulisesti. Olisin tahtonut aloittaa melkeen heti seurustelun, mutta mies toppuutteli, hän halusi että olisin vähintään 20v, vaikka olinkin kaunis, vähän vanhemman näköinen ikäisekseni ja helvetin viisas ikäisekseni miehen sanojen mukaan ja on mulle moni muukin ihminen sanonu samat asiat. En ymmärtänyt kunnolla silloin miksi hän teki niin ja suutuinkin vähän siitä, mutta jälkikäteen ajateltuna se oli hyvä juttu, mies sai vuosia aikaa päästä eroon huumeista ja rikollisesta elämäntyylistä. Houkuttelin miehen kuitenkin itseni kanssa yhteen ja päädyttiin kompromissiin, suhteemme alkoi kun olin 18v ja mies 30v.
mun perhe ja ystävät otti asian ihan hyvin, mutta miehen perhe ja ystävät eivät olleet aluksi kovin innoissaan minusta, mutta nykyään heillä ei ole sen asian suhteen enää ongelmaa, koska ovat nähneet miten hyvin sovitaan miehen kanssa yhteen ja miten hyvää teen miehelle. Kun sanon että mies on mun sielunkumppani, mä kanssa tarkoitan sitä<3. Mies on sielunkumppanini koska meillä on samanlaiset luonteet ja taustat ja meidän välillä on niin vahva vetovoima ettei kumpikaan ole koskaan ennen kokenut kenenkään toisen kanssa sellaista. Olen saanut paljon poikia ja miehiä, varaa on ollut siis valita, mutta haluan juuri tämän ihanan komean miehen. Luonteiltamme ollaan ystävällisiä, tunteellisia, seikkailunhaluisia, taiteilijasieluja. Minun taustat taas on sellaset, et mut on huostaanotettu lapsena ja sijoitettu serkkujen luo asumaan, isän alkoholismin takia, mun vanhemmat on myös eronneet ja äiti samalla hylkäs mut koska oli mielenterveysongelmainen, mua on kiusattu 5 ja 6 luokilla koulussa, sillon mulla ei ollu yhtään ystävää. Miehen vanhemmat on myös eronnu, äiti alkoholisti ja miehellä ollut sitten ongelmia huumeiden ja rikollisuuden kanssa. Ymmärrettiin toisiamme ja pystyttiin tukemaan toisiamme.
Mä olen aina ollut luonteeltani vähän pikkuvanha ja viihtynyt vanhempien ihmisten seurassa. En koskaan ole nähnyt siinä mitään väärää että on eri ikäisiä ystäviä! Vanhemmat ystävät pystyy myös tarpeen tullen auttamaan ja olemaan tukena paremmin mitä oman ikäiset, jos ei halua äidille ja isälle puhua tai ole isosiskoja/veljiä. Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan oo pahoja, joten vaikka kaveerais nuoremman kanssa, ei tarkoita sitä etteikö ois puhtaat jauhot pussissa.
Nyt täytän tässä kuussa 21v ja mieheni syksyllä 33v, ollaan myös asuttu nyt vuoden verran yhdessä ja naimisiin mentiin tämän vuoden toukokuussa ja lasta aletaan yrittämään elokuussa, joka tulee olemaan molempien esikoinen. Mä käyn töissä ja mies on käynyt jo pidemmän aikaa rehellisissä töissä, eli kaikki on hyvin. Mutta se mikä minua tässä rehellisesti sanottuna vituttaa, niin teidän käytös tällä palstalla. Elämä ei ole aina yksinkertaista, ettekä suostu ymmärtämään sitä että jos lapsi on kärsiny vanhempien päihderiippuvuudesta ja levottomasta elämästä kotona, niin kun ei paremmasta tiedä, ajautuu helposti itekkin samalle tielle ja huomaa vasta aikuisena, että tämä elämä on paskaa ja haluaisin jotain muuta, mut sitä vuosia jatkunutta kierrettä on vaikea katkaista! ja nuorena myös kaikki päihteet kiinostaa, uteliaisuudesta kokeilee huumeita, mitä ei pitäis kokeilla ja myöhemmin huomaa olevansa ongelmissa. Lapsen aivot kun ei ajattele aina omaa nenää pidemmälle välttämättä. Päihderiippuvuus on sellainen sairaus, että senkin kanssa pärjää elämällä päivä kerrallaan ja nämä ihmiset ansaitsevat mahdollisuuksia korjata elämänsä. Ihmiset ovat myös yksilöitä, toiset saattavat sopia vanhemman ihmisen kanssa yhteen jo nuorella iällä ja ovat valmiita äideiksi tai isiksi nuorina, itse kuulun tähän ryhmään. Törkeää ja loukkaavaa on kuitenkin nämä teiltä tulevat haukkumiset, lutka teinipillu pedari säälittävä reppana luuseri jne., joo me ollaan miehen kanssa erilaisia ja meillä on erilainen suhde, mutta meillä on oikeus olla tälläsiä ilman haukkumista jota emme ansaitse!
