Olenko niin muuttunut ihminen

[Yksin niin yksin]

Olenko myöhäisen keskenmenon niin muuttunut ihminen että minulla ei ole kuin yksi ystävä. ei edes ns. tuttavia. kaiket päivät olen niin yksin ja kaikki kaverit ottivat ritolat tuon tapahtuman jälkeen. jotenkin tuntuu että minulla ei ole ketään. faceenkin minun on oikeastaan turha tehdä mitään päivityksiä kun ketään ei niitä kommentoi millään tavalla vaikka olisivat jotain iloisempia päivityksiä. tuntuu että miksi edes roikun facessa kun sielläkin olen yksin.
Onko se minun tehtävä yrittää elvyttää kaveri suhteita jotka hiljenivät silloin kun heitä eniten olisin tarvinnut. en kaipaa sääliä vaan aikuisen ihmisen juttu seuraa. asiaan liittyy paljon muutakin miksi olen kuin vanki kotonani. viimeiseen kolmeen viikkoon en ole nähnyt muita ihmisiä kuin perheeni.

anteeksi että tulin tänne kirjoittamaan mutta minun oli pakko kirjoittaa asiat ihan ilman nimimerkkejä ym.....

Kiitos!

 

["Mie vaan"]

Olen todella pahoillani puolestasi. Paras ystäväni koki saman aikoinaan ja se oli todella rankkaa hänelle. Kuinka pitkälle ehdit jo? Ei ole pakko vastata. Netistä löydät kyllä sivustoja jotka on suljettuja ja joissa on ihmisiä jotka on kokeneet saman tuskan. Anna itsesi surra menetettyä vauvaa ja huuda vaikka tuskaasi jos se helpottaa, sinulla on oikeus surra jaa olla nyt ja niin kauan kuin tuntuu ettet jaksa. Jos ihmiset lähtevät tuon takia niin eivät he olleet seurasi arvoisia!

 

[Yksin niin yksin]

[QUOTE="Mie vaan";24908385]Olen todella pahoillani puolestasi. Paras ystäväni koki saman aikoinaan ja se oli todella rankkaa hänelle. Kuinka pitkälle ehdit jo? Ei ole pakko vastata. Netistä löydät kyllä sivustoja jotka on suljettuja ja joissa on ihmisiä jotka on kokeneet saman tuskan. Anna itsesi surra menetettyä vauvaa ja huuda vaikka tuskaasi jos se helpottaa, sinulla on oikeus surra jaa olla nyt ja niin kauan kuin tuntuu ettet jaksa. Jos ihmiset lähtevät tuon takia niin eivät he olleet seurasi arvoisia![/QUOTE]

Kiitos
siitä on jo yli puoli vuotta aikaa ja raskaus oli jo jonkun matkaa yli puolenvälin.. Tiedän että on palstoja missä on kohtalotovereita mutta siellä olen kirjautuneena omalla nimelläni joten en halua sinne kirjoittaa.... Ikävä vaan aikuisen seuraa...

 

["kohtalotoveri"]

Mä olen ihan saman kokenut!! Esikoispojan menetin rv:lla 18, sen jälkeen katosi kaverit. Olen surrut menetyksen mieheni ja psykologin kanssa, ystävistä ei ollut keskustelukavereiksi. Oikeastaan siitä lähtien olen ollu yksin, aikaa tapahtuneesta 6,5 vuotta.

 

["Mie vaan"]

Kiitos
siitä on jo yli puoli vuotta aikaa ja raskaus oli jo jonkun matkaa yli puolenvälin.. Tiedän että on palstoja missä on kohtalotovereita mutta siellä olen kirjautuneena omalla nimelläni joten en halua sinne kirjoittaa.... Ikävä vaan aikuisen seuraa...

Koit siis kohtukuoleman? Oletko yrittänyt kirjoittaa ajatuksiasi ja tunteitasi ylös? Ei niitä tarvitse kenellekään näyttää mutta saisit purkaa päätäsi. Ei ole mitään hirveämpää kuin menettää lapsensa ja vielä ennen kuin hänet on syliin saanut, elämä on välillä todella julmaa. Sanotaan että koettelemukset jaetaan vain niille jotka ne kestää muttaa paskat sanon minä sinä tarvitset nyt jonkun ihmisen joka pitää kiinni kun haluat itkeä ja kuuntelee ilman tuomitsemista. Jos miehesi tai äitisi/sisaruksesi ei tähän auta niin saat apua kyllä vaikka neuvolan kautta. Ammattilaisilla on salassapito velvollisuus joten etkö vois sellaista harkita?

 

[Yksin niin yksin]

Kyllä.. pikkuinen lensi pilvien päälle jo ennen syntymää.. olen käynyt koko kesän sairaalan terapiassa mutta se loppui elokuussa. eivätkä toisaalta pysty auttamaan tähän yksinäisyyteen mitenkään. sukulaiset asuvat kaukana ja isäntä on paljon töissä eli pitkiä päiviä ja minä yksin muiden lasten kanssa kotona.

 

["Mie vaan"]

Onko sulla ketään jolle voit soittaa ja sanoa vain että tule ja heti? Paras kaveri? Jos ihmiset ei uskalla lähestyä kun eivät tiedä mitä sanoa?

 

[heipsan]

hei facesssa on myös tietääkseni ryhmä kohtukuoleman kokeneilla äideillä... Osanottoni menetykseesi. Valitettava tosiasia se on monen saman kokeneen kohdalla, että ystävät eivät osaa olla yhteyksissä juuri silloin kun heitä kuitenkin todella kaipaisi.

mä vauvani kuoleman jälkeen tutustuin moneen saman kokeneeseen ensin netissä ja sitten on tapailtu ihan livenä. He oli just sellasta aikuisseuraa jota kaipasi, ja joiden kanssa pystyi juttelemaan ilman kiusallisia hiljaisia hetkiä tai sitä että kukaan säälii... vaikka mun lapsen kuolemasta on jo yli kolme vuotta aikaa, on moni näistä ihmisistä edelleen hyviä ystäviä.

 

[Yksin niin yksin]

[QUOTE="Mie vaan";24908579]Onko sulla ketään jolle voit soittaa ja sanoa vain että tule ja heti? Paras kaveri? Jos ihmiset ei uskalla lähestyä kun eivät tiedä mitä sanoa?[/QUOTE]

kuten kerroin minulla ei ole kuin yksi ystävä ja hän on kyllä ollut ihanin ja tukenut mutta tuntuu että en voi kaataa kaikkea hänen niskaan mutta hän asuu myös aika kaukana joten näemme harvakseltaan.

 

[Yksin niin yksin]

hei facesssa on myös tietääkseni ryhmä kohtukuoleman kokeneilla äideillä... Osanottoni menetykseesi. Valitettava tosiasia se on monen saman kokeneen kohdalla, että ystävät eivät osaa olla yhteyksissä juuri silloin kun heitä kuitenkin todella kaipaisi.

mä vauvani kuoleman jälkeen tutustuin moneen saman kokeneeseen ensin netissä ja sitten on tapailtu ihan livenä. He oli just sellasta aikuisseuraa jota kaipasi, ja joiden kanssa pystyi juttelemaan ilman kiusallisia hiljaisia hetkiä tai sitä että kukaan säälii... vaikka mun lapsen kuolemasta on jo yli kolme vuotta aikaa, on moni näistä ihmisistä edelleen hyviä ystäviä.

Minä olen todella huono hakeutumaan uusien ihmisten pariin.. voin ehkä kirjoitella mutta olen aina ollut huono esim menemään kylään koska en halua tunkea kenenkään kotiin. itse kyllä tykkään kestitä kavereita.. silloin kun niitä vielä oli.