Oletko ylpeä itsestäsi, jos olet synnyttänyt ilman kivunlievitystä?

[Sara]

Mä synnytin kolmosen pelkällä elokaasulla, mutta vain sen takia, kun loppu meni niin vauhdilla, ettei puudutus ehtinyt. En siis ole mitenkään ylpeä. Ehkä olisin, jos olisin ihan tarkoituksella synnyttänyt ilman kivunlievityksiä.

 

[siili]

Varmasti olisin, jos niin olisi. Sehän olisi kuin synnytys isoisoäitien tapaan

 

[Keittiönoita]

tässäpä tuleekin ero miten erilaisia me ihmiset ollaan. toinen arvostaa maratonia, toinen jotain toista juttua. tavallinen ja arkinen juttuhan synnytys on, mutta NIIIN erilaista on synnyttää ilman kivunlievitystä kuin "paikat ei tunne yhtään mitään"-puudutuksella. Siinä se ero.

Mä olen yleensä ylpeä sellaisesta, mikä on jollain tavalla mun ansiotani. Se, että synnytyskipuni olivat kestoltaan ja voimakkuudeltaan siedettäviä ilman kivunlievitystäkin, ei ole mun ansiotani. Joten siksi en ole ylpeä luomusynnytyksestäni. Sitäpaitsi miljoonat naiset maailman sivu on synnyttäneet ilman kivunlievitystä, joten luomusynnytyksessä ei ole mitään poikkeuksellisen hohdokastakaan.

 

[TULKINNANVARAINEN]

ole ylpeä. mutta olen ylpeä myös esikoisen syntymästä vaikka sainkin erilaisia kipulääkkeitä.

 

[Emilyn]

En ymmärrä mitä ylpeyttä on niinkin arkisessa ja tavallisessa, luonnollisessa tapahtumassa kuin synnytys.

Mä voisin olla ylpeä itsestäni jos joskus juoksisin vaikka maratonin, se vaatisi jo kovaa treenaamista ja harjoittelua.

tässäpä tuleekin ero miten erilaisia me ihmiset ollaan. toinen arvostaa maratonia, toinen jotain toista juttua. tavallinen ja arkinen juttuhan synnytys on, mutta NIIIN erilaista on synnyttää ilman kivunlievitystä kuin "paikat ei tunne yhtään mitään"-puudutuksella. Siinä se ero.

Ei kyse ole arvostamisesta. Jokaisella on periaatteessa valmiudet tulla raskaaksi ja synnyttää, keholla on kyky siihen. Mutta kuinkas moni tuosta noin vaan lähtee sen maratonin suorittamaan?

 

[maranooka]

En ole ylpeä. Jokainen omakin synnytys on ollut niin erilainen, ettei tuo (helpoin) luomusynnytys ole se, jonka takia ylpeilisin.. Kiva oli luomusynnytyskin kokea, ei sillä.

 

[kaksi luomusynnytystä takana]

En koe, että tämä olisi sellainen asia jolla pitäisi ylpeillä, mutta ilmeisesti toisilla tarve paikkailla huonoa itsetuntoa edes sillä, että ei ehtinyt kivunlivitystä saamaan vaikka olisi halunnutkin

 

[AP]

tässäpä tuleekin ero miten erilaisia me ihmiset ollaan. toinen arvostaa maratonia, toinen jotain toista juttua. tavallinen ja arkinen juttuhan synnytys on, mutta NIIIN erilaista on synnyttää ilman kivunlievitystä kuin "paikat ei tunne yhtään mitään"-puudutuksella. Siinä se ero.

Mä olen yleensä ylpeä sellaisesta, mikä on jollain tavalla mun ansiotani. Se, että synnytyskipuni olivat kestoltaan ja voimakkuudeltaan siedettäviä ilman kivunlievitystäkin, ei ole mun ansiotani. Joten siksi en ole ylpeä luomusynnytyksestäni. Sitäpaitsi miljoonat naiset maailman sivu on synnyttäneet ilman kivunlievitystä, joten luomusynnytyksessä ei ole mitään poikkeuksellisen hohdokastakaan.

tämä on sinun mielipide. minun synnytyskipuni eivät lopussa todellakaan olleet siedettäviä millään lailla joten kyllä se vain on minun ansiota että kestin sen, tai no tietysti ei ollut vaihtoehtoa. minusta taas maratonin juoksemisessa, siihen palatakseni, ei ole mitään hohdokasta. 42 km juoksemista!? asia ajankohtainen silläkin lailla että pari tuttua treenaa maratonia varten ja kyllä jaksavat paasata siitä muille. itse en synnytyksestäni ole kertonut sen kummemmin, lähimmät ystävät tietysti kysyivät luonnollisesti että sainko puudutuksia, perheellisiä kun ovat itsekin niin kiinnostaa.

 

[iu]

Ensimmäinen synnytykseni oli kaikin tavoin katastrofi, ja sain kaiken mahdollisen kivunlievityksen (ilman mitään vaikutusta tosin ). Toinen synnytys oli nopea, helppo ja melko kivuton, joten en tarvinnut mitään lievitystä. En sanoisi olevani mitenkään ylpeämpi jälkimmäisestä. Miksi olisin?

 

[AP]

mutta näinhän se suomessa on että mistään ei saa olla ylpeä, kun heti luokitellaan leuhkaksi ja ylpeilijäksi. oli se asia mikä tahansa.

 

[vieras]

ja päästäänkin taas kysymykseen mikä on "ilman kivunlievitystä", minulle väittivät että kun käytin ilokaasua niin synnytin muka ilman kivunlievitystä. omasta mielestä ilokaasu ainakin helpotti omaa oloa.

 

[Keittiönoita]

tämä on sinun mielipide. minun synnytyskipuni eivät lopussa todellakaan olleet siedettäviä millään lailla joten kyllä se vain on minun ansiota että kestin sen, tai no tietysti ei ollut vaihtoehtoa.

Totta, se on mun mielipiteeni. Mutta tuo lihavoimani lause kertoo jo sen, mitä tarkoitin. Vielä ei taida olla ollut yhtäkään naista, joka olisi kesken synnytyksen sanonut stop, minäpä en synnytäkään. Jos olisin maailman 100:n ilman kivunlievitystä synnyttäneen naisen joukossa, voisin kuvitella olevani ylpeä asiasta. Mutta kun en ole.

 

[vieras]

mutta näinhän se suomessa on että mistään ei saa olla ylpeä, kun heti luokitellaan leuhkaksi ja ylpeilijäksi. oli se asia mikä tahansa.

No jos sulla on niin huono itsetunto, että sitä pitää kohottaa ylpeilemällä sillä, että et ehtinyt saada kivunlievitystä ja kestit silti loppuun saakka niin siitä vaan. Mutta suurin osa maailman naisista kyllä kestää ne kivut ihan samalla tavalla, luomuna, joten ei se ole mikään niin iso juttu.

Itsekin synnytin, ihan suunnitellusti, ilman kivunlievitystä, en käsitä mistä tässä nyt vouhkataan?

 

[vieras]

En ymmärrä mitä ylpeyttä on niinkin arkisessa ja tavallisessa, luonnollisessa tapahtumassa kuin synnytys.

Mä voisin olla ylpeä itsestäni jos joskus juoksisin vaikka maratonin, se vaatisi jo kovaa treenaamista ja harjoittelua.

tässäpä tuleekin ero miten erilaisia me ihmiset ollaan. toinen arvostaa maratonia, toinen jotain toista juttua. tavallinen ja arkinen juttuhan synnytys on, mutta NIIIN erilaista on synnyttää ilman kivunlievitystä kuin "paikat ei tunne yhtään mitään"-puudutuksella. Siinä se ero.

Ei kyse ole arvostamisesta. Jokaisella on periaatteessa valmiudet tulla raskaaksi ja synnyttää, keholla on kyky siihen. Mutta kuinkas moni tuosta noin vaan lähtee sen maratonin suorittamaan?

Mutta eihän sitä kukaan tuosta vaan lähdekään juoksemaan, kaikki siihen joutuu harjoittelemaan, ja kuka tahansa siihen pystyy jos harjoittelee.

 

[Karvapallo]

Olen ylpeä B)

 

[Rigel]

tämä on sinun mielipide. minun synnytyskipuni eivät lopussa todellakaan olleet siedettäviä millään lailla joten kyllä se vain on minun ansiota että kestin sen, tai no tietysti ei ollut vaihtoehtoa.

Totta, se on mun mielipiteeni. Mutta tuo lihavoimani lause kertoo jo sen, mitä tarkoitin. Vielä ei taida olla ollut yhtäkään naista, joka olisi kesken synnytyksen sanonut stop, minäpä en synnytäkään. Jos olisin maailman 100:n ilman kivunlievitystä synnyttäneen naisen joukossa, voisin kuvitella olevani ylpeä asiasta. Mutta kun en ole.

Keittis on oikeassa. Tässä on juuri se ero, joka on maratonin ja synnytyksen välillä: maratonin aikana käyt moneen kertaan läpi vaihtoehdon, jättäisinkö leikin kesken. Synnytyksen kohdalla et todellakaan voi valita.

Minunkaan synnytyskipuni eivät olleet siedettäviä, vaan ihan sietämättömiä. Silti siedin ne, kun ei ollut oikein vaihtoehtoa enää siinä vaiheessa. Mutta en kuollut kipuun kuitenkaan.

 

[AP]

mutta näinhän se suomessa on että mistään ei saa olla ylpeä, kun heti luokitellaan leuhkaksi ja ylpeilijäksi. oli se asia mikä tahansa.

No jos sulla on niin huono itsetunto, että sitä pitää kohottaa ylpeilemällä sillä, että et ehtinyt saada kivunlievitystä ja kestit silti loppuun saakka niin siitä vaan. Mutta suurin osa maailman naisista kyllä kestää ne kivut ihan samalla tavalla, luomuna, joten ei se ole mikään niin iso juttu.

Itsekin synnytin, ihan suunnitellusti, ilman kivunlievitystä, en käsitä mistä tässä nyt vouhkataan?

Niin kuin sanoin en muille sillä ylpeile. Tänne nyt laitoin tällaisen aloituksen, eli kuka vouhkaa. Jos synnytykseni antaa mulle itselleni sisäistä voimaa ja itse sitä arvostan, en kaipaa siihen muiden arvostusta.

 

[hair]

Olen iloinen itseni ja lasteni puolesta, että synnytykset meni ilman kivunlievitystä. Kipukynnys lie kaikilla sama, mutta kivun sietokyky erillainen - ja sitä voi opetella.

 

[en]

synnytykset on niin erilaisia. Eka synnytykseni oli järkyttävä kärsin 7h ihan mielettömistä suppareista ja synnytys ei edennyt, lapsen happiarvot alkoi heitellä. sain epiduraalin ja tunnissa avauduin sen loput 5cm ihan vaan siks et en pystyny rentoutumaan ilman puudutusta niitten supistusten kans ja saatiin vauva turvallisesti ulos. Ilman muuta ajattelin kakkosen kans et yht "piip" ne supistukset taas ja miten synnytys menee mut mitä ihmettä: ihan laimeen tuntuisia supistuksia joihin en tosiaan tarvinnu mitää puudutuksia ja sairaalaan mentäessäki olin jo 7cm auki! mitä ylpeiltävää siinä on et tokan kerran ei sattunu kohdalle niin kivuliaat supistukset mihin tarvis puudutuksia? Voin sanoo et se joka kokee semmoset supistukset ku mä ekassa synnytykses niin ottais epiduraalin ja siinä ei ois mitään hävettävää! Kaduin et ekaks toivoin mitää luomusynnytystä, olis jääny seki kärsimys kokematta.

 

[Rigel]

Niin kuin sanoin en muille sillä ylpeile. Tänne nyt laitoin tällaisen aloituksen, eli kuka vouhkaa. Jos synnytykseni antaa mulle itselleni sisäistä voimaa ja itse sitä arvostan, en kaipaa siihen muiden arvostusta.

No ehkä tässä on sitten kyse sanavalinnasta. Minulle sana "ylpeä" - jota käytät aloituksessasi, on juuri sitä, että olet ylpeä muiden edessä. Se mitä tunnen sisäänpäin kokemuksistani synnytyssalissa ei ole mielessäni nimellä "ylpeys".

 

[minä]

Olen ylpeä kaikista 4 synnytyksistä, jotka lähes kaikki on erilaisia. Pari jossa sain epiduraalin, autto osan pahimpien supistuskipujen yli, ponnistusvaiheessa oltiin jo ilman vaikutuksia. Yksi synnytys ilman kivun lievityksiä. Ja yksi 25 h ja yli 2h ponnistusvaiheen jälkeen päätty kiireelliseen sektioon.
Ja kaikista olen tosi ylpee.

 

[vieras]

tämä on sinun mielipide. minun synnytyskipuni eivät lopussa todellakaan olleet siedettäviä millään lailla joten kyllä se vain on minun ansiota että kestin sen, tai no tietysti ei ollut vaihtoehtoa.

Totta, se on mun mielipiteeni. Mutta tuo lihavoimani lause kertoo jo sen, mitä tarkoitin. Vielä ei taida olla ollut yhtäkään naista, joka olisi kesken synnytyksen sanonut stop, minäpä en synnytäkään. Jos olisin maailman 100:n ilman kivunlievitystä synnyttäneen naisen joukossa, voisin kuvitella olevani ylpeä asiasta. Mutta kun en ole.

Keittis on oikeassa. Tässä on juuri se ero, joka on maratonin ja synnytyksen välillä: maratonin aikana käyt moneen kertaan läpi vaihtoehdon, jättäisinkö leikin kesken. Synnytyksen kohdalla et todellakaan voi valita.

Minunkaan synnytyskipuni eivät olleet siedettäviä, vaan ihan sietämättömiä. Silti siedin ne, kun ei ollut oikein vaihtoehtoa enää siinä vaiheessa. Mutta en kuollut kipuun kuitenkaan.

Ja loppujen lopuksi, kuka tahansa pystyy synnyttämään vauvansa ilman kivunlievitystä, jos on pakko, koska peliä ei voi poikkikaan laittaa. Lapsi tulee ulos vaikka kivut olisi millaiset...

Mutta maratonia ei juosta tuosta noin vaan, harjoittelematta, voihan sitä yrittää, mutta taitaisi jäädä kesken, kunto ja voima loppuisi ja sitä kaatuisi maahan kun ei jaksa enää.

Onhan tässä iso ero.

 

[Karvapallo]

Niin kuin sanoin en muille sillä ylpeile. Tänne nyt laitoin tällaisen aloituksen, eli kuka vouhkaa. Jos synnytykseni antaa mulle itselleni sisäistä voimaa ja itse sitä arvostan, en kaipaa siihen muiden arvostusta.

No ehkä tässä on sitten kyse sanavalinnasta. Minulle sana "ylpeä" - jota käytät aloituksessasi, on juuri sitä, että olet ylpeä muiden edessä. Se mitä tunnen sisäänpäin kokemuksistani synnytyssalissa ei ole mielessäni nimellä "ylpeys".

Milläs nimellä se sitten on?

 

[onko]

kipu subjektiivinen kokemus? Onko synnytys samalainen kaikilla? Onko luomusynnytys luonnollinen tapa synnyttää? Vai olisko moni lapsista kuoleet synnytykseen, jos modernia puudutuksia ei olis keksitty. Ihmisen keho rentoutuu ja kohdunsuu aukeaa, melkein niin kuin itsestään.

Kolme synnyttänyt ja kaikki ilman puudutusta. Ykkönen oli niin nopea (2 h ja 30 min) vaikka otsatarjonnassa. Lääkäri kutsuttiin paikalle ponnistus vaiheen pitkittyessä. Käsi sisälle emättimeen ja lapsen kääntäminen ilman puudutusta. Hätäsektioon varattu aika, jos kääntäminen ei onnistu.

Kakkosen halusin synnyttää elimistölle luonnollisella tavalla. Annoin aikaa kivulle ja tuntemuksille. Synnytys kesti 6 tuntia ja mieletön luomu kokemus. Keinutuoli ja klassinen musiikki auttoi kivun hallintaan. En antaneet heidän puhkaista kalvot, koska tiesin että kalvojen puhkaisu nopeuttaa synnytystä. Ykkönen syntyi veden menon jälkeen pikaisesti.
Silloin, kun ihmisellä on kontrolli synnytyksen kulusta voidaan puhua luomusynnytyksestä. Siitä voi olla iloinen että sellaisen on saannut kokea.

Kolmonen syntyi käynnistyksen tuotoksena. Korkea vedenmeno ja tulehdusriskin takia annettiin tablettia supistusten aikaan saamiseksi.
2 h tunnissa syntyi ja oli mukava ponnistaa jakkarassa. Edellisissä olin ns. sidottuna sänkyyn makuu asennossa, ei ollut vaihtoehtoisia keinoja käytössä silloin Jorvissa. Ainoa kivun lievitys oli tuo "ilokaasu" ja synnytys yhtä nopea kuin ensimmäinen. Koin ensimmäistä kerrataa tuon 8 cm oksennuksen. Kuulema tavanomainen kohta oksentaa synnytyksen aikana. Huom minulla ensimmäinen lääkkeillä käynnistetty synnytys. Oliko luomu synnytys vai ei.?!

Joakisesta synnytyksestä olen yhtä ylpeä. Synnytystapa vaikutti lapsen personallisuuteen ja kakkoslapsi on omalla tavallaan perfektionisti vaikka pienenä tosi rauhallinen. Pehmeä synnytystap, oikeaan aikaan varmaan edes auttaa lapsen ensimmäisiä kuukausia täällä maan päällä.

Eli jos joskus jollekin suosittelen jotain
synnytyksen suhteen. niin painotan että kaikki on tilanteesta kiinni ja mikään synnytys ei ole vähemmän arvoinen vaikka olisi kivunlievitystä. Lääkärithän arvio tarpeen lapsen ja äidin tilanteen mukaan.
Ei synnytystä ole maratooniksi tarkoitettu. Hieman veren
makua suussa voi olla, mutta ei liiaksi.

 

[Turkilmas]

Joo, olen kyllä ylpeä. En silleen että kokisin olevani parempi kuin kivunlievityksellä synnyttäneet. Vaan silleen että pystyin tekemään niinkuin olin ennakolta suunnitellut. Siitäkin huolimatta että supistukset oli TODELLA kivuliaita ja rajuja nopean avautumisen takia. Vaikka olihan mullakin se vaihe etten olisi (mukamas) enää kestänyt kipua. Silloin oli kuitenkin jo myöhäistä puuduttaa. Sen sijaan piti alkaa ponnistaa .

Mutta aivan ehdottomasti olen ylpeä itsestäni, sillä en olisi todellakaan osannut uskoa sietäväni sellaista kipua, että olisin niin reipas ja sinnikäs mitä olin ja siitä miten pystyinkään psyykkaamaan ja tsemppaamaan itseäni.

Joten kyllä, kuopuksen synnyttäminen ilman minkäänlaista kivunlievitystä (lämmintä suihkua lukuunottamatta) on aihe, josta voin olla ylpeä. En muille, mutta itselleni kyllä