Meillä ei katsota salkkareita. Sen lähetysaika on tosiaan sellainen, ettei sen ilmeisesti katsota sitten sisältävän lapsille haitallisia kohtauksia. Varsinaisesta haitallisuudesta en tiedä, mutta olen sitä mieltä,ettei sarja sisällä myöskään lapsille hyödyllisiä kohtauksia. Ja vaikkei sarjassa olisi väkivallalla tai puhtaalla pornolla varustettuja - K 15 materiaalia, se ei sisällöltään vastaa sitä, mitä haluaisin lapsilleni median avulla välittää. En ole kasvattamassa lastani pumpulissa, enkä sulkemassa asioita elämän tosiasioilta- jollaiseksi joskus olen samasta aiheesta käyvtävässä keskustelussa leimattu. Salkkarit eivät vastaa vaan minulle kuvaa todellisesta elämästä.
Ja olen siis itse sitä joskus sarjan alkutuotantokauden aikana katsonut, odottaessani esikoistani- tarjosi se sellaisen sopivan- aivot narikkaan hetkisen illalla. Mutta lopetin sarjan katsomisen huomattuani, ettei se sarja tarjoa mitään minulle. Ja minun on vaikea uskoa, että sarja olisi muuttunut vuosien saatossa niin paljon tasokkaammaksi ja paremmaksi, että lapseni jäisivät jotenkin paitsioon, jos eivät sarjaa seuraa.
Tosin meidän perheessä ei seurata montaa muutakaan sarjaa,sellaisikaan joiden en katsoisi olevan haitallisia lapsille. Kyse on ajankäytöstä ja siitä mihin sitä aikaansa haluaa käyttää. Olen tiukkapipoinen myönnän, mutta rajoitan sitä, kuinka paljon lapseni saavat käyttää aikaansa tietokoneella, television tai dvd.n äärellä. Omaa televisionkatsomistanikin rajoitan ( netissänotkumiselle en osaa sitten itselleni laittakaan rajoja :ashamed: )