Oma ja lasten yksinäisyys ahdistaa

[vieras]

Mulla on samantyyppisiä kokemuksia. Omia 'vikoja' on mm. se, etten uskalla päästää ketään lähemmäksi. Hämmennyn, jos joku ystävistä vaikkapa sanoo kaivanneensa. Jos ystäväni tapaavat keskenään, tulen helposti kateelliseksi tai koen syrjäytyneeni, vaikka ainahan ei ole kyse siitä.

 

[ap]

Asutaan pääkaupunkiseudulla kaupunkilähiössä. Mites teidän lapset jotka on suosittuja ja joilla kavereita,sanooko ne koskaan miksi joku lapsi ei kelpaa porukkaan? Miten lasten pitäisi toimia että heidät hyväksytään. Antakaa kiltit neuvoja porukkasäännöistä koska itse en ole koskaan kokenut porukkaelämää niin en osaa auttaa lapsia.

 

[..]

Ole myönteinen ja älä vaikuta liian halukkaalta tutustumaan. Minua ainakin alkaa ahdistamaan jos joku ihminen liimautuu liikaa. Jos joltain ihmiseltä puuttuu hienosäätö, hälytyskellot alkaa kilkkaamaan ja sanoo pakene. Usko itse olevasi hyvää seuraa, niin oletkin. Ja kuuntele mielummin, mistä toiset haluavat puhua, enemmin kuin itse kerrot kaikki sydämeltäsi jo tutustumisvaiheessa. Ja, jos sinua masentaa, tee sille asialle jotain. Hanki elämään sisältöä joka ei tule ihmisistä, vaan jostain kiinnostavasta, ja arvosta ihmisiä, älä puhu pahaa kenestäkään, suhtaudu tasavertaisesti. Olet varmasti kiva, ehkä teillä on ollut huonoa tuuria. Ja yllättävän paljon riippuu myös miltä näytät, käy kampaajalla ja huolehdi itsestäsi ja lasten vaatteista jne. koska nämä pinnalliset asiat antavat viestejä sinusta. Ihmiset haluavat tutustua kiinnostaviin ja mukavannäköisiin ihmisiin. :-/ Ja vala lapsiisi uskoa ja myönteisyyttä ja hyvää tervettä itsetuntoa!!

 

[ap]

Ole myönteinen ja älä vaikuta liian halukkaalta tutustumaan. Minua ainakin alkaa ahdistamaan jos joku ihminen liimautuu liikaa. Jos joltain ihmiseltä puuttuu hienosäätö, hälytyskellot alkaa kilkkaamaan ja sanoo pakene. Usko itse olevasi hyvää seuraa, niin oletkin. Ja kuuntele mielummin, mistä toiset haluavat puhua, enemmin kuin itse kerrot kaikki sydämeltäsi jo tutustumisvaiheessa. Ja, jos sinua masentaa, tee sille asialle jotain. Hanki elämään sisältöä joka ei tule ihmisistä, vaan jostain kiinnostavasta, ja arvosta ihmisiä, älä puhu pahaa kenestäkään, suhtaudu tasavertaisesti. Olet varmasti kiva, ehkä teillä on ollut huonoa tuuria. Ja yllättävän paljon riippuu myös miltä näytät, käy kampaajalla ja huolehdi itsestäsi ja lasten vaatteista jne. koska nämä pinnalliset asiat antavat viestejä sinusta. Ihmiset haluavat tutustua kiinnostaviin ja mukavannäköisiin ihmisiin. :-/ Ja vala lapsiisi uskoa ja myönteisyyttä ja hyvää tervettä itsetuntoa!!

Tässäpä tuli paljon konkreettisia neuvoja äipälle ja lapsille. Kiitos!!

 

[..]

ja kun menet uutena porukkaan, katso missä mennään ja mene mukaan. opeta lapsillekin ettei varasta showta ja keskittää huomion toisiin ihmisiin oman itsen sijaan.-

 

[mietiskelijä]

Harrastakaa, jos sieltä löytyi samanmielisiä ystäviä.

Itse olen hypersosiaalinen, mutta en ala hieromaan kaveruutta tyypin kanssa, joka ei nappaa. Aikanaan olin perhekerhossa ja siellä kävi äiti lapsineen, joka oli minusta ihan kamala kana kaakottaja. Toinen äiti sanoi, että voisi käydä siellä, kun se on yksinäinen, mutta minä en kyllä siihen pystynyt. Tyyppi oli minusta sen verran epämiellyttävä. Podin siitä syyllisyyttä, mutta sitten mietin, että olisi ollut aika valheellista alkaa kaveeraamaan tuolta pohjalta...

Nämä on vaikeita asioita. En usko, että olis joku joka ei löydä ketään kaverikseen, mutta joillekkin se on vaikeampaa. Voimia!

 

[vierailija]

Jep, ja yksi asia on kehonkieli, mikä kertoo paljon ihmisestä...toivottavasti on apua linkistä

http://www.arlainst.fi/nettipeili/olemus/asennot.htm

 

[ap]

Hyvä linkki!

 

[Tallu -]

Mä tätä aloitusta pohdin ja siksi kirjoitan nyt vasta. On vaikea sanoa, mikä auttaisi, kun pitäisi tietää miten lastesi sosiaaliset taidot ovat jo ihan vauvasta saakka kehittyneet. Tieto niiden kehityksestä voi auttaa sua näkemään puuttuvan palasen. Esim. MLL:n sivuilta löytyy tietoa siitä asiasta http://vanhemmat.mll.fi/lapsi_kasvaa_ja_kehittyy_intro.php?dir=/lapsi_kasvaa_ja_kehittyy eli klikkaile noita ikäkausia, sieltä löytyy myös sosiaalisten taitojen kehitys. Enkä mä tiedä, löytyykö sieltäkään mitään neuvoa, mutta kun ymmärtää kehityksen kulun, niin voi löytää itse sen ajatuksen mitä pitäisi tehdä.

Mäkin olen usein yksin, mutta en yksinäinen - ehkä olen vähän erakko. Mieheni on parhain kaverini, ja siskoni kanssa keskustelen vakavammin, jos tunnen sen tarpeelliseksi. Olen aina ollut koulussa vähän syrjitty, ja nyt luulen tietäväni miksi, kun olen sosiaalisten taitojen kehitystä ja vuorovaikutussuhteiden kehittymisen teoriaa lukenut opiskelujeni ohessa.
Lapsistani esikoinen (poika) ei ole niin suosittu, mutta asia ei kai häntä kovinkaan paljon vaivaa. Hänellä on kuitenkin laajasti kavereita ja rakas harrastus. Tyty vaikuttaa kohtuullisen suositulta, hänellä on pari tärkeää ystävää ja liuta muita kavereita. Kuopus on laillani erakkoluonteinen, mutta silti häntä tullaan kysymään kaveriksi.

Summa summarum... eipä elämää voi lastensa puolesta elää, mutta itsetuntoa voi aina vahvistaa kehumalla ja kannustamalla. Silloin lapsi kestää syrjitympänäkin olemisen.

 

[samaa rataa]

ap, minkä ikäiset sun lapset on?

 

[surullinen]

Ihan kuin minun suustani niin yksinäistä on minunkin elämä lasten kanssa. Mutta kaikkea hyvää sinulle ja lapsillesi. Meilläkään ei lapsilla ole kavereita....

 

[mie2]

Ihmiset rakastaa itsestään puhumista, ole siis kiinnostunut ( EI LIIKAA ) toisista mitä heille kuuluu, lapset on puheen aihe jota kaikki äidit rakastaa mitä juuri hänen pallerolle kuuluu =)

Itse olen ollut lapsena ujo ja tosi epävarma ja kiusattukin jossakin vaiheessa kouluikää. Nykyään olen opettelemalla opettellut tulemaan ihmisten kanssa toimeen, eikä minusta enää kukaan uskoisi että mun sisällä on ujo ihminen =)
Mun lapset on jostaki kumman syystä supersosiaalisia ja juuri niitä lapsia jotka vaivattomasti ystävystyy ihan missä vaan ja toiset pyrkii heidän seuraan =) Ja kun on seurannut heidän olemistaan porukassa, vaikka paikassa missä ei ole ennalta tuttuja lapsia niin heillä on tapana mennä vaan sanomaan että moi mä oon Kalle mikä sun nimi on ja siitä se lähtee. Sellasia toiset luonnostaa huomioivia lapsia. Tosin mun eskari kokee että sillä on liikaa kavereita ja tuskastuu joskus siihen että kaikki haluaa leikkiä just sen kanssa, että on pitäny opetella sanomaan ei =)

 

[Mamma]

Täällä Joensuulainen äiti ja lapsi vailla kavereita.Lapsiperheitä löytyy perhepiiristä mutta niin kiireisiä että nähdään vain synttäreillä. Voisikohan asian ilmaista niin että nämä perheet viettävät aikaa mieluummin kaveriperheiden kanssa kuin sukulaisten : )
Itse olen hyvinkin sosiaalinen mutta suurinosa kaverisuhteista on lapsettomien kanssa.
Lapsi käy kerhossa mutta olisi mukavaa nähdä vaikka kerran viikossa kavereita.

 

[ap]

ap, minkä ikäiset sun lapset on?

Alaluokkalainen ja kaksi päiväkoti-ikäistä joista toinen eskarissa

 

[ap]

Hyviä vastauksia olen saanut. Luin noita mll:n linkkejä ja löytyi asiaa. Joskaan en tiedä missä lapset poikkeaa kehityksessä. Asumme lähiössä jossa puolen kilometrin sisällä kymmenittäin lapsia että vaihtoehtoja olisi mutta tämän talon lapset ei halua leikkiä meidän lasten kanssa eikä ne tunne muista taloista lapsia semminkään.

 

[ajoittain hyvin yksinäinen]

Missä asut ap? Paljon yhteistä meillä ja teillä. Olisi mukava tutustua.

 

[ap]

Missä asut ap? Paljon yhteistä meillä ja teillä. Olisi mukava tutustua.

Espoossa asutaan

 

[ajoittain hyvin yksinäinen]

Missä asut ap? Paljon yhteistä meillä ja teillä. Olisi mukava tutustua.

Espoossa asutaan

Me taas asumme Helsingissä .

 

[tuttua]

No sehän on päivänselvää, että jos olet asunut samassa paikassa koko ikäsi, sinulla on valmiiksi iso suku ja lapsuudenkaverit. Et tarvitse enää paljon ketään ja tätä kautta lapsillasi on serkut ja sukulaisten lapset ja ne lapsuudenkavereiden lapset.

No, jostain syystä ihminen on sellainen kummajainen, että kun hän näkee, että kappas, tuolla käy paljon ihmisiä, hänkin haluaa mennä sinne. joten se vaan menee niin, että sitten tällaisten aikuisten kanssa aletaan jutela ja nykyään lasten kaverihommat ei mene kuten omassa lapsuudessa, että lapset ne itse solmivat. Vaan Mitä itse olen tilannetta seurannut, vanhemmat ovat 90% curlingvanhempia, jotka ensin tutustuvat vanhempiin ja vasta sitten he naittavat omat lapsensa jollekin toiselle ja näin piiri pieni pyörii.

eli olisin kiinnostunut, missä vaiheessa lapset alkavat itse valikoida kaverinsa? vai onko niin, että äidit valitsevat lapsilleen seuran lopuksi ikää?

 

[hei]

Onko sinulla autoa käytössä? Musta olisi kivaa jos saisin silloin tällöin seuraa itselleni ja lapsilleni.

 

[kaverit tärkeitä]

Tuntuu ettei ole enää yhtään ystävää. Eikä lapsilla ole kavereita, naapurustossa ovat joutuneet toisten syrjimiksi. Kukaan ei hae ulos eikä tule jos lapsemme hakee heitä. Koulussa on kavereita mutta kukaan ei soita koululaiselle vapaa-ajalla eikä voi alkaa jos poika soittaa jotakuta koska nämä yleensä ovat muitten kavereitten kanssa. Ihmeen tiukat piirit on jo lapsilla, ei oteta mukaan ei kun tietyt valitut. Enkä tiedä miksi meidän lapset ei kelpaa vaan joutuu syrjityksi. Ei heitä kiusata mutta kukaan ei halua alkaa kaveriksi vaan kaikilla on paremmat kaverit. Päiväkodissa otin joskus asian esille ja hoitajat yrittivät vaikuttaa siihen että lapset pääsi mukaan leikkiin mutta eivät hekään voineet sille mitään että molemminpuolista kiintymystä ja kaveruutta ei syntynyt lasten välille, muilla oli sitä keskenään.

Tämä ahdistaa koska itse olen ikäni kärsinyt yksinäisyydestä. Lapsena olin se joka jätettiin ulkopuoliseksi ja ketä kukaan ei valinnut pariksi. Myöhemmin opiskelupaikassa seurasin hämmentyneenä kuinka muut pian porukoituivat ja itse jäin ulkopuoliseksi joka yritti roikkua muiden porukoitten liepeillä päivisin, illat vietin yksin kämpällä. Aikuisena olen kulkenut aktiivisesti mammapiireissä mutta ulkopuolinen olo seuraa. Muut sopii keskenään kahvitreffejä mutta kukaan ei kysy minua, en jaksaisi aina itse olla tahtomassa kylään ja tuntea roikkuvani epätoivoisesti koska kukaan ei oma-aloitteisesti tahdo tavata. Tunnen olevani tylsä, huono, tyhmä, inhottava. Ihmettelen miksi lasteni seura ei kelpaa kellekään koska minun silmissä he ovat iloisia, reiluja ja mukavia.

Onpas ikävää ja etenkin tuo ettei lapsia huolita porukkaan. Ihan tekee pahaa ajatella jos omallani ei olisi kavereita vaan kotona vaan istuisi.
Kerran yksi entinen kaveri uhkasi hakata jos ulos tulee ja kuukaudenpäivät istuksi kotona eikä uskaltanut oikein kouluun mennä. Tehtiin nuorisotiimissä poliisiasia ja siihen onneksi loppui.
Tosi ikävää jos nuori eristäytyy. En toivoisi kenellekään moista kohtaloa. Onneksi lapseni sosiaalinen ja kavereita rittää.

 

[ap]

Onko sinulla autoa käytössä? Musta olisi kivaa jos saisin silloin tällöin seuraa itselleni ja lapsilleni.

Ei ole päivisin autoa käytössä valitettavasti. Lisäksi teen keikkatyötä eli lapset on osa-aikaisesti hoidossa., koululainen joka päivä koulussa ja eskari useimpina päivinä päiväkodin eskarissa. Kuopus on välillä mun kans kotona kun on vapaapäiviä.

 

[ajoittain hyvin yksinäinen]

Jos ei Hki tunnu mahdottomalta ja haluat tutustua, niin kirjoittele:
elisansisko@gmail.com
muutkin samoin kokevat voi laittaa postia

 

[näin on]

Ei haittaa jos joku sanookin suoraan. Tiedän että noin sen täytyy olla koska olen joutunut palaamaan omaan lapsuuteeni lasten kautta ja elän päivittäin uudestaan samat hylkäämisen ja torjunnan kokemukset. Ahdistaa valtavasti nähdä että lapset kokee samaa huonommuuden tunnetta mitä itse joutui / joutuu yhä kokemaan. Vaikka yritän kannustaa lasten itsetuntoa ja antaa rakkautta mutta kaverisuhteita en voi korvata, ne lapsen pitäisi osata muodostaa itse koska en osaa niissä auttaa. Olemme kutsuneet kylään, kulkeneet harkoissa jne, mutta jokin mättää ettei kaverisuhteita muotoudu vaan kaikki viritelmät kuivuu kokoon.

En voi ymmärtää mistä tuo johtuu, koska ajatustesi perusteella olet ainakin tämänkin palstan ehdotonta eliittiä. Olet järkevä, johdonmukainen ja realistinen.

 

[ap]

Jos ei Hki tunnu mahdottomalta ja haluat tutustua, niin kirjoittele:
elisansisko@gmail.com
muutkin samoin kokevat voi laittaa postia

kiitos, saatanpa nakata maililla