oman elämän herra; uskaltaako vai ei?!?

[lily]

mistäköhän aloittaisin...? (tämä tulee varmasti olemaan pitkä viesti. toiv. edes joku jaksaisi lukea, koska tarvitsen ajatuksianne/mielipiteitä asiaani) en edes itsekään tiedä mistä kaikki alkoi...

elämäni on tähän asti mennyt hyvin helposti. olen usein saanut sen minkä olen halunnut (enkä nyt tarkoita että ole hemmoteltu pikkutyttö); töitä on aina ollut, koulusta olen aina saanut hyviä arvosanoja, oma koti ja "täydellinen" mies. vuoden alusta minusta on tuntunut kuitenkin siltä että kaikki ei ole hyvin. ja nyt tarkoitan lähinnä parisuhdettani. mieheni on kaikkea sitä mitä kukaan voisi toivoa. hän siivoaa, laittaa ruokaa, on uskollinen, rakastaa minua valtavasti, komea, raha-asioissa tarkka jne. on mukavaa viettää iltaa yhdessä, käpertyä kainaloon ja pussailla. seksiä minun ei oikeastaan tee mieli. tässä ristiriitaisuus piilee; elämäni on varmaa. tiedän miltä tulevaisuuteni tulee näyttämään, kuin kiiltokuvaperheeltä.

minusta on viime aikoina tuntunut siltä että kunpa voisin vain juosta kauas pois, sulkea kaiken tämän pois ja olla vain itsekseni. rakastan avomiestäni, mutta en tiedä millä tavalla. hän on siinä vierelläni, mutta minusta ei tunnu miltään. olisi helppoa jos hänessä olisi jotain vikaa, mutta kun ei ole mitään. olemme seurustelleet 6v ja siitä 2v kihloissa. hän haluaisi kovasti naimisiin. niin minäkin halusin, nyt en enää tiedä.

nyt en tiedä mitä tehdä. kun olen hänen kanssaan, tuntuu joskus siltä että tämä on vain jotain ohimenevää. kun astun ulos kotoa, tuntuu siltä että haluan juosta kauas pois. kun ajattelen tulevaisuuttani, en näe häntä mielikuvissani.

pelkään kuitenkin yksin jäämistä; sitä tyhjyyttä. pelkään myös syyllisyyden tunnetta häntä kohtaan. tuntuu kuitenkin siltä että selviäisin itse erosta. outo kyllä, musta tuntuu siltä että jos nyt eroaisin niin minulle olisi luvassa vaikka mitä.

asiaa ei myöskään helpota se, että minulla on ollut työkaverin kanssa viime aikoina pientä flirttiä ja kipinää. mitään sen kummempaa ei ole kuitenkaan tapahtunut. pari kertaa olemme tavanneet töiden ulkopuolella. en usko että hän kuitenkaan vaikuttaa tähän asiaan mitenkään, koska olen elänyt näiden ajatuksieni kanssa jo vuoden alusta asti ja silloin en ollut häntä tavannutkaan.

tiedän mikä olisi järkeva ratkaisu. se että alkaisin satsaamaan parisuhteeseemme ja keskittymään olennaiseen. mutta eri asia on että haluanko. kuulostaako tämä yhtään "järkevältä"? tuntuu siltä että olen aivan epäonnistunut

=(

 

[Lusikat jakoon]

6 vuodessa arki on ehtinyt tulla tupaan jo monta kertaa. Uusi ihminen ja ihastuminen vielä korostaa arjen harmautta ja nykyisen kumppanin tuttuutta.

Minusta kannattaisi lähteä ennen kuin ehditte naimisiin lapsista puhumattakaan. Miehelläsi on oikeus saada puoliso, joka rakastaa häntä oikeasti.

 

[nettifilosofi]

"mistäköhän aloittaisin...? (tämä tulee varmasti olemaan pitkä viesti. toiv. edes joku jaksaisi lukea, koska tarvitsen ajatuksianne/mielipiteitä asiaani) en edes itsekään tiedä mistä kaikki alkoi..."

Juon kahvia ja kuuntelen netistä jazzia. Ulkona ukkonen salamoi ja vettä sataa. Oikein ihanteellinen atmosfääri nettifilosofille. Punainen kynttilä paloi keittiön pöydällä loppuun. Olo on erittäin raukea työpäivän jälkeen ja vatsa on täynnä herkkuja. En viitsi katsoa telkkaria. Toivottavasti maailmalla on kaikki hyvin.

Ap:n tilanne on kuin Ibsenin Nukkekodissa. Noora alkaa itsenäistyä ja haluta omaa elämää.

Elämän käsikirjoitusta ei ole olemassakaan. On vain elettävä päivä ja hetki kerrallaan.

Musiikkiosastolla joku avulias Elli oli löytänyt kaipaamani Goldfinger laulunsanat Toivelaulukirjat 12 kirjasta Eino Grönin laulamana.

Miten minä voisin löytää ap:lle elämään ratkaisun. Jos sen keksisin, niin kaikki raukkauslaulujen laulajat jäisivät työttömiksi.

Katsoin eilen illalla Moulin Rougea. Miten ihana musikaali.
Palavaa rakkautta voi hakea elokuvien avulla, laulun sanoista.

Elämä lokakuisessa Suomessa on kaukana Hollywood kimalluksesta.
Mutta tässä tavallisessa työjuhta elämässä on paljon hyviä puolia.

Dalai Lama tupsahti käymään Suomessa ja aamun Hesari uutisoi hänen sanoneen "ehkä seuraajani löytyy Suomesta. Hän voi olla vaikka nainen."

Vaikka ihailenkin Dalai Laman filosofiaa, kujeilevaa naurua jopa olen kade Nobelin rauhanpalkinnollle, niin en havittele hänen viittaa.

Tykkään istua netissä, kuunnella siirappista elokuvamusiikkia netistä, mennä kohta nukkumaan. Huomenna on taas uusi päivä ja Elleillä uudet ongelmat.

Pipari maistui hyvälle. Joulu tekee tuloaan. Ajattelin olla joulun tunnelmissa jouluun asti. Sellainen höppänä minä aina olen ollut. Joulu on joka päivä meidän perheessä. Niin on ollut ja on aina oleva.

Katsokaa taivaan tähtiä. Siellä se vastaus löytyy. Kuu-ukkokin vilkuttaa silmäänsä kuin eilisessä elokuvassa.

 

[zäm]

"
tiedän mikä olisi järkeva ratkaisu. se että alkaisin satsaamaan parisuhteeseemme ja keskittymään olennaiseen. mutta eri asia on että haluanko. kuulostaako tämä yhtään "järkevältä"? tuntuu siltä että olen aivan epäonnistunut"

Ei, juuri tuo ei olisi järkevä ratkaisu. Tiedät itsekin, että sinun on lähdettävä nykyisestä suhteestasi jotta voit löytää itsesi. Sitten vasta voi tietää mitä tehdä nykyisen miehesi kanssa (tietysti voit hänet menettää, mutta silläkin uhalla). Kyllä sä tiedät mitä sun pitäisi tehdä, se on vaan helvetin vaikeaa ja raskasta, ja vaatii rohkeutta mitä ei monella ole. Joskus on luovuttava siitä mitä luulee tarvitsevansa jotta saisi tietää mitä oikeasti haluaa.

 

[mies]

Minun mielestäni on typerää heittää kaikkea hyvää hukkaan vain kasvaakseen ihmisenä aikuiseksi. mutta aika moni on sen tehnyt ja melkein yhtä moni katuu, että minulla oli hyvä mies, mutta en sitä silloin tajunnut. Iän myötä vaatimustason on laskettava jos mielii suhteeseen ja perheen perustaa. Minusta helmiä on todella harvassa ja kaikille ei ollenkaan. Mutta kyllä siperia opettaa. Nyt voit vain arvailla tulevaa miestä, paljonko hän vetää kaljaa, miten mustasukkainen on, heittääkö sukat eteiseen ja paidan makkarin lattialle, odottaa sohvalla nälkäisenä ruuan valmistumista, siivota ei viitsi erkkikään, poikien ilta on kaksikertaa kuussa, tanssikenkiä ei ole, ajokortti kuivumassa, työpaikka meni alta, hiukset lähtee vanhuuttaan, rahat on kaikki, ei seiso muuta kuin järki.
Herää kakara, no tietysti kierrätyksessä tarvitaan hyviä yksilöitä.

 

[kauhee lukea soomea]

mistäköhän aloittaisin...? (tämä tulee varmasti olemaan pitkä viesti. toiv. edes joku jaksaisi lukea, koska tarvitsen ajatuksianne/mielipiteitä asiaani) en edes itsekään tiedä mistä kaikki alkoi...

elämäni on tähän asti mennyt hyvin helposti. olen usein saanut sen minkä olen halunnut (enkä nyt tarkoita että ole hemmoteltu pikkutyttö); töitä on aina ollut, koulusta olen aina saanut hyviä arvosanoja, oma koti ja "täydellinen" mies. vuoden alusta minusta on tuntunut kuitenkin siltä että kaikki ei ole hyvin. ja nyt tarkoitan lähinnä parisuhdettani. mieheni on kaikkea sitä mitä kukaan voisi toivoa. hän siivoaa, laittaa ruokaa, on uskollinen, rakastaa minua valtavasti, komea, raha-asioissa tarkka jne. on mukavaa viettää iltaa yhdessä, käpertyä kainaloon ja pussailla. seksiä minun ei oikeastaan tee mieli. tässä ristiriitaisuus piilee; elämäni on varmaa. tiedän miltä tulevaisuuteni tulee näyttämään, kuin kiiltokuvaperheeltä.

minusta on viime aikoina tuntunut siltä että kunpa voisin vain juosta kauas pois, sulkea kaiken tämän pois ja olla vain itsekseni. rakastan avomiestäni, mutta en tiedä millä tavalla. hän on siinä vierelläni, mutta minusta ei tunnu miltään. olisi helppoa jos hänessä olisi jotain vikaa, mutta kun ei ole mitään. olemme seurustelleet 6v ja siitä 2v kihloissa. hän haluaisi kovasti naimisiin. niin minäkin halusin, nyt en enää tiedä.

nyt en tiedä mitä tehdä. kun olen hänen kanssaan, tuntuu joskus siltä että tämä on vain jotain ohimenevää. kun astun ulos kotoa, tuntuu siltä että haluan juosta kauas pois. kun ajattelen tulevaisuuttani, en näe häntä mielikuvissani.

pelkään kuitenkin yksin jäämistä; sitä tyhjyyttä. pelkään myös syyllisyyden tunnetta häntä kohtaan. tuntuu kuitenkin siltä että selviäisin itse erosta. outo kyllä, musta tuntuu siltä että jos nyt eroaisin niin minulle olisi luvassa vaikka mitä.

asiaa ei myöskään helpota se, että minulla on ollut työkaverin kanssa viime aikoina pientä flirttiä ja kipinää. mitään sen kummempaa ei ole kuitenkaan tapahtunut. pari kertaa olemme tavanneet töiden ulkopuolella. en usko että hän kuitenkaan vaikuttaa tähän asiaan mitenkään, koska olen elänyt näiden ajatuksieni kanssa jo vuoden alusta asti ja silloin en ollut häntä tavannutkaan.

tiedän mikä olisi järkeva ratkaisu. se että alkaisin satsaamaan parisuhteeseemme ja keskittymään olennaiseen. mutta eri asia on että haluanko. kuulostaako tämä yhtään "järkevältä"? tuntuu siltä että olen aivan epäonnistunut

=(

Aloita nyt vaikka siitä, että virke alkaa isolla. Myös pisteen jälkeen.

 

[Lilli]

Kuullostaa tyypilliseltä kolmenkympin kriisiltä. Sinuna harkitsisin vakavasti, miten lähdet itsesi etsimisen toteuttamaan. Hyviä miehiä ei todellakaan kasva joka oksalla ja turha häntä on pois heittää, mikäli ongelma on enemmän vain omassa kehitystarpeessa eikä puolisossa. Kriisin paikkahan tämä on luultavasti molemmille, mutta niistäkin on moni selvinnyt voittajana selville vesille.

Mutta jos kuitenkin kaipaat elämääsi enemmän seikkailua ja vapautta kuin turvallisuutta, niin varaudu sitten siihen, että vastaasi tulee mitä uskomattomimpia tyyppejä, jotka lupailevat paljon mutta antavat vähän. Tällainen elämä on kyllä rikasta, mutta miesten varaan sitä ei sitten pidä MISSÄÄN TAPAUKSESSA rakentaa.

 

[Tyttönen]

Minulla on aivan sama ongelma, enkä todellakaan tiedä mitä tehdä... Voimia sinulle päätöksen tekoon!

 

[PP]

On se kumma kun jotkut ihmiset eivät osaa olla tyytyväisiä, vaikka kaikki asiat ovat aivan loistavasti. Lopeta valittaminen ja juokse niin kovaa kun pääset "kauas pois" sen uuden suhteen perään. Siitähän loppujen lopuksi on kysymys, vaikka muuta väität.

 

[mika]

"On se kumma kun jotkut ihmiset eivät osaa olla tyytyväisiä, vaikka kaikki asiat ovat aivan loistavasti. Lopeta valittaminen ja juokse niin kovaa kun pääset "kauas pois" sen uuden suhteen perään. Siitähän loppujen lopuksi on kysymys, vaikka muuta väität."

Ei voi olla tyytyväinen mihinkään jos ei tiedä mitä haluaa. Ongelma on vain ja ainoastaan oman pään sisällä, eikä sitä voi millään ulkopuolelta parantaa. Kolmenkympin kriisissä päivitetään oma käsitys omasta elämästä, siitä mitä siltä elämältä haluaa. Prosesissa voi menettää paljon, mutta kait se on läpikäytävä (ellei sitten malta vain kärvistellä kunnes alkaa pahin helpottamaan, siinä voi mennä pari vuotta).

 

[tietoinen]

Suosittelen kärvistelyä !

 

[harmaasilmä]

"
Tiedät itsekin, että sinun on lähdettävä nykyisestä suhteestasi jotta voit löytää itsesi. Sitten vasta voi tietää mitä tehdä nykyisen miehesi kanssa (tietysti voit hänet menettää, mutta silläkin uhalla). Kyllä sä tiedät mitä sun pitäisi tehdä, se on vaan helvetin vaikeaa ja raskasta, ja vaatii rohkeutta mitä ei monella ole. Joskus on luovuttava siitä mitä luulee tarvitsevansa jotta saisi tietää mitä oikeasti haluaa.

Minä olen yrittänyt opetella, että voin "löytää itseni" ja haluni myös pysymällä parisuhteessa. Omia, henkilökohtaisia kriisejä tulee pitkin elämää, tulee kalliiksi jos joka kerta täytyy erota.

Mieheni varmasti haluaa, että vietän vaikka vuoden ulkomailla, jos se tekee minut omassa elämässäni onnelliseksi. Suhde saa silti olla ja pysyä.

 

[siri]

Älä missään tapauksessa ainakaan mene naimisiin tässä mielentilassa.
Minkälainen työsi on, voitko päästä vaikka 6-12 kk jonnekin ihan muualle, ulkomaille? Voisit matkan päästä turvallisesti tarkastella paremmin, mitä elämältä haluat.

Iän mukana vaatimustaso todellakin muuttuu, mutta sinun on tehtävä niin kuin sinusta tuntuu nyt. Syyllisyys ja katumus saattavat olla pitkän aikaa jokapäiväisiä seuralaisiasi, teetpä mitä hyvänsä. Niiden kanssa on sitten vaan opittava olemaan.

Voimia ja uskoa itseesi!

 

[~~]

Niin, onhan sulla "täydellinen mies", kyllä se vuoden erossaolon kestää ja ymmärtää, että voit selvittää rauhassa tilannettasi vaikka ulkomailla. Uskollinenkin hän takuulla on, eikä aiheuta mitään mielipahaa ja katastrofia elämääsi, jos vaikka satut päättämään, että palaatkin takaisin hänen elämäänsä.

 

[sisilisko]

Pieni aikalisä suhteellenne voisi tehdä terää. Toinen vaihtoehto on osallistua parisuhdeleirille ja oppia näkemään miestäsi uudessa valossa.

On totta, että hyviä miehiä on harvassa. Kuten kerroit, että olet aina saanut mitä olet halunnut, tarkoittaa todennäköisesti sitä, että sinulla on kokeilunhalua, haluat ehkä testata naiseuttasi, haluat vähän lisää intohimoa ja et ehkä itsekään tiedä, mitä haluat. On ehdottoman hyvä, että mietit asioita nyt, eikä sitten, kun olet jo äiti.

Miehesi varmasti ajattelee, että olet hänen elämänsä nainen ja että hän haluaa rakentaa tulevaisuuttaan sinun kanssasi. Hänellä on siis oikeus tietää, että sinä epäröit. Olisi todella itsekästä sinulta haluta prinsessahäitä epävarmana kaikesta, hankit pari lasta ja sitten päätätkin sen, mitä jo nyt ehkä arvelet, että mies ei olekaan se oikea.

Ihan jokaisessa suhteessa tulee arki esille. Jos eroat ja koet pari renttumiessuhdetta (esim. alkoholiongelmaisen ja pettävän miehen kanssa), niin osaat arvostaa häntä ihan toisella tavalla.

Jos kaipaat yllätyksellisyyttä suhteeseen, mies voi yrittää opetella sitä, mutta hän ei voi sitä tehdä, jos et kerro mitään. Onkohan teillä se tilanne, että mies luulee, että kaikki on hyvin, mutta sinä vain omassa päässäsi mietit ja murehdit asioita? Ota asioita puheeksi miehesi kanssa.

Jos et enää edes halua yrittää yhteiselämää miehesi kanssa, niin siinä tapauksessa ero lienee ainoa vaihtoehto. Varmasti pärjäät yksinkin ja nuorena ihmisenä löydät uuden rakkauden. Kannattaa kuitenkin tehdä päätös harkiten, ettet haikaile vanhan miehen perään, sillä sillä tavoin revit itsesi ja miehesi rikki. Mieti nyt, mitä jäisit miehestä kaipaamaan, jos eroat?

 

[pepita]

Minä voin kertoa sinulle omaa tarinaani hiukan.. Olen ilmeisesti sinua vanhempi, naimisissa ja minulla on pari lastakin. Mutta elämäni on kulkenut kuten sinulla, aina on ollut kaikki 'hyvin', turvattua, mitään suurempaa ikävää ei ole kohdalle osunut. Mieheni on kaikkea mitä toivoa saattaa. Olemme olleet yhdessä parikymmentä vuotta, joista viimeiset 5 ovat olleet yhtä helvettiä. Ei miehelleni, koska hän on tietämätön kaikesta, mutta minulle. Minä olen elänyt kaksoiselämää viimeiset viisi vuotta. Soudan ja huopaan edes takaisin, en tiedä mitä tehdä, ja vähitellen vihaan itseäni enemmän ja enemmän. Viimeksi eilen itkin itseni uneen. Turha valittaa, itse olen tieni valinnut, mutta en toivo kenellekään samaa epätoivoa ja ahdistusta. Välillä olen aivan lähellä ratkaisua, ja sitten taas tuhansien kilometrien päässä. Mutta asiani ydin on se, mitä ikinä teetkin, tee se harkiten, älä heittäydy äkkinäisesti mihinkään mikä vaan tuntuu jännittävältä vaihtelulta. Mutta toisaalta, mikäli et ole tyytyväinen, älä myöskään jää vanhaan sen takia, että niin kuuluu tehdä. Älä satuta muita, mutta älä varsinkaan itseäsi.

 

[mies]

Minulle on ihan oikeasti vaikea käsittää tilanteitanne. Toisaalta kehutte miehenne taivaisiin ja toisaalta olet tyytymättömimpiä elämäänne. Mistä pitäisi hakea langan päätä?

 

[Niinpä]

Minulle on ihan oikeasti vaikea käsittää tilanteitanne. Toisaalta kehutte miehenne taivaisiin ja toisaalta olet tyytymättömimpiä elämäänne. Mistä pitäisi hakea langan päätä?

Asian ydin lienee siinä, että mies voi olla täydellinen ja kaikkea mitä nainen voisi ikinä toivoa, mutta se ei tarkoita sitä, että mies on kuitenkaan se oikea. Ja myös siinä, että ei se hyvä mies yksistään ketään onnelliseksi tai tyytyväiseksi elämäänsä tee. Tärkeää olisi erottaa nyt se, johtuuko ahdistus vain omasta tyytymättömyydestä elämäänsä yleensä, vai että onko nyt vain kimpassa väärän miehen kanssa, jota ei oikeasti rakasta.

 

[ei päätä ei häntää]

Minä voin kertoa sinulle omaa tarinaani hiukan.. Olen ilmeisesti sinua vanhempi, naimisissa ja minulla on pari lastakin. Mutta elämäni on kulkenut kuten sinulla, aina on ollut kaikki 'hyvin', turvattua, mitään suurempaa ikävää ei ole kohdalle osunut. Mieheni on kaikkea mitä toivoa saattaa. Olemme olleet yhdessä parikymmentä vuotta, joista viimeiset 5 ovat olleet yhtä helvettiä. Ei miehelleni, koska hän on tietämätön kaikesta, mutta minulle. Minä olen elänyt kaksoiselämää viimeiset viisi vuotta. Soudan ja huopaan edes takaisin, en tiedä mitä tehdä, ja vähitellen vihaan itseäni enemmän ja enemmän. Viimeksi eilen itkin itseni uneen. Turha valittaa, itse olen tieni valinnut, mutta en toivo kenellekään samaa epätoivoa ja ahdistusta. Välillä olen aivan lähellä ratkaisua, ja sitten taas tuhansien kilometrien päässä. Mutta asiani ydin on se, mitä ikinä teetkin, tee se harkiten, älä heittäydy äkkinäisesti mihinkään mikä vaan tuntuu jännittävältä vaihtelulta. Mutta toisaalta, mikäli et ole tyytyväinen, älä myöskään jää vanhaan sen takia, että niin kuuluu tehdä. Älä satuta muita, mutta älä varsinkaan itseäsi.

"Älä satuta muita", neuvosi ? Mutta itse luultavasti satutat monia, elämällä vuosia kaksoiselämää. Ja eiköhän tuo itsensä uneeen itkeminen ja epätoivon ja ahdistuksen kokeminen asiasta merkitse jo itsensä satuttamista mitä suuremassa määrin.

 

[lily (ap)]

kiitos monista vastauksista, ajatuksista ja omista kokemuksista. yllättävän moni on todella ymmärtänyt yskäni, eikä vain ole tullut "haukkuja" niskaan. kiitos siitä!!

nettifilosofin mietteet ja tunneilmaisut olivat omalla tavallaan romanttiset ja sai minut hyvälle tuulelle. zäm osui aivan naulan kantaa. se on aivan helvetin vaikeaa luopua siitä mitä aina on pitänyt "oikealta" ja on ollut tuttu&tuvallinen. yritän toivoa että saisin ajatukseni ja tunteeni kasaan, jotta voisin jatkaa sitä elämää jota olen suunnitellut "täydelliseksi". mutta niinhän se on, että sen ymmärtää vasta kun sen on menettänyt. mikä sinänsä lisää tuskaa. mikan "Ei voi olla tyytyväinen mihinkään jos ei tiedä mitä haluaa"-lauseessa ja niinpän vastauksessa on kiteytettynä juuri se mitä yritän sanoa.

olen kertonut miehelleni tunteistani ja siitä että en ole varma millä tavalla häntä rakastan; miehenä, kaverina vaiko veljenä. kerroin että en myöskään ole valmis avioliittoon koska tunteeni ovat niin epävarmat. moni mies olisi varmaan tässä kohtaa jo laittanut hanskat narikkaan, mutta ei minun mieheni. voin vain nostaa hänelle hattua, kun hän jaksaa ymmärtää minua ja haluaa tehdä töitä suhteemme eteen. voi kun minullakin olisi voimaa siihen! todella haluaisin ja toivoisin, ja yritän kääntää päätäni "oikeille" raiteille. hän on jopa valmis taukoon, että minä saisin omassa rauhassa selvittää tunteeni. eletään nyt kuitenkin päivä kerralla ja katsotaan mitä siitä tulee. tunnen itseni niin epäonnistuneeksi, kun tuntuu siltä että kaikki muut ovat varmoja omissa suhteissaan ja suunnittelevat innolla mm. häitä ja perheen perustamista. siinä toinen ongelmistani; ajattelen ja vertaan itseäni aina muihin =). ei ole helppoa, heh.

 

[aurora]

Ymmärrän tilanteesi TÄYDELLISESTI, vaikka valitettavasti en tiedäkään siihen ratkaisua. Itse olen ollut 10 vuotta suhteessa ns. "täydellisen miehen" kanssa, mutta en kuitenkaan ole onnellinen, enkä ole ollut sitä pitkään aikaan. Breikkejäkin on välillä pidetty, mutta se ei ole auttanut.
Tiedän että tuntuu hassulta ja kiittämättömältä valittaa, kun kaiken pitäisi olla hyvin ja mies on niin kiltti ja kunnollinen ja rakastava ja kaikkea mistä naisen pitäisi olla onnellinen ja kiitollinen, mutta mutta... voi olla että sinun miehesi ei ole sinulle se oikea, vaan ehkä rakastat häntä enemmänkin "veljenä". Itselläni ainakin on tämä ongelma; rakastan miestäni yli kaiken, mutta en halua häntä siten kuin pitäisi. Seksi on aina ollut ongelma, sillä en ole ikinä pystynyt heittäytymään siihen kunnolla hänen kanssaan, vaikka seksuaalinen muuten olenkin. Suhde on periaatteessa hyvin läheinen ja hellä ja turvallinen, mutta kaikenlainen intohimo ja kipinä puuttuu.
Voikin kysyä että miksi en sitten ole eronnut vielä?? Vastaus on yksinkertaisesti että en ole pystynyt eroamaan kun kuitenkin rakastan häntä hyvin paljon ja järjellä YMMÄRRÄN että mahdollisuudet ikinä enää löytää yhtä hyvää miestä ovat lähes nolla.
Mutta kumpi sitten on parempi: kituuttaa näennäisen onnellisessa suhteessa tyytymättömänä, vaiko lähteä lätkimään ja kituuttaa yksin onnettomana...
Nyt meillä on ero taas ollut harkinnassa jo jonkin aikaa, koska emme oikein kumpikaan jaksa tilannetta, mutta edelleenkin se tuntuu todella vaikealta, kun olisimme niin hyvä pari muutoin.

Voimia sinulle, mitä teetkin! Uskoisin että parisuhdeterapia saattaisi auttaa näkemään suhteenne realistisessa valossa. Voisit myös ehkä itseksesi käydä juttelemassa omasta tilanteestasi ja siitä onko ongelma suhteessa vai enemmänkin omassa elämässäsi.

 

[mies]

Voisiko olla, että jokin ei sisimmässänne toteudu mielestänne "täydellisen" miehen kanssa. Kaikki on niin täydellistä, että se alkaa ottamaan päähän.
On suhteita, missä nainen ei lähde kulumallakaan alkoholistin viereltä.
Onko se pahe, että kaikki on ennustettavaa; kahvilusikan asennosta alkaen?
Mutta miksi miehille sopii nainen, joka on täydellinen? Miksi miehet osaavat ottaa etäisyyttä ja nauttivat sijatusta vuoteesta? Eikö hoivavietti pääse toteutumaan?

 

[näin se on]

Jotkut vain eivät ole ikinä tyytyväisiä mihinkään. Ei se tilanne muutu, vaikka menisi maailman ääriin, olisi yksin tai vaihtaisi kumppania, työpaikkaa, asuntoa. Aina sama valitus päällä.

 

[lilylle]

"nettifilosofin mietteet ja tunneilmaisut olivat omalla tavallaan romanttiset ja sai minut hyvälle tuulelle."

Nyt menen yöpuulle. Jutuistani tykätään ja ei tykätä. Makuja on monia.

Katsoin Bella ja Inno-ohjelman. Yh-äidille sisustettiin kolmio viihtyisäksi.
Reipas nainen. Parivuode sai väistyä uuden vuoteen tieltä. Olin muuten kesällä ohjelman miessisustajan kanssa samalla kaupan kassalla jonossa.

Tsemppaa Lily Sinkun elämää palstan nuorta naista, joka on täysin maassa sydänsurujen takia. Minun pitäisi jo lopettaa nettihöpinät. Voin jo ihan hyvin.
Aikansa kutakin.

 

[mies]

Voisiko ongelman ydin olla tosiaan se että mies "varastaa" naisen paikan perheessä. On monia uusiosuhteita, joissa mies on yksinhuoltaja ja tottunut tekemään kaiken lastenhoidosta ruokaan ja pyykkiin. Sellaisen miehen kumppani kärsii helposti alemmuudentunnosta, jopa niin paljon, että ei voi sietää tilannetta.
Ap ei sisimmässän hyväksy rooliaan ja se ei ole tarpeeksi haastava.