Onko 30v vanha äidiksi vai?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Milanna85
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Minua pelottelivat juuri down syndrooman riskillä ja välilihan repeytymisellä kun viimeisen lapsen sain 33 vuotiaana. Ja kysynpähän vain, että minkä ihmeen takia näillä aletaan pelottelemaan KUN on jo raskaana? Ei se ainakaan stressiä helpota.

Mies onneksi otti tuon välilihan venytyksen tehtäväkseen ja synnytyksen viime hetkillä muistankin kätilön kehuneen kuinka hienosti menee kun on tilaa tulla :)

Ja jotenkin tuntui että vasta tällä iällä tunsi kroppansa niin läpikotaisin ettei tarvinnut jäädä miettimään miten pitää ponnistaa. Ja muutenkin kaikki raskauden jutut liitoskipuja lukuun ottamatta tuntuivat aivan eri ihanille. Eikä mahankaan venymisestä ollut huolta. Vaan päin vastoin. Tuntui mahtavalta kun kumpu alkoi tuntumaan makuultakin.

Niin. Ja onnea minunkin puolestani!
 
Kun itse sain kakarat niin ne synnytettiin alle 25vuotiaana (kaikilla oli suurinpiirtein sama tahti. Juu, olen tooooosi vanha.). Mutta nykyään ei saa sanoa, että kolmekymppinen on liian vanha äidiksi. Ajat muuttuvat.

Onnea tulevasta perheenlisästä!
 
Kun itse sain kakarat niin ne synnytettiin alle 25vuotiaana (kaikilla oli suurinpiirtein sama tahti. Juu, olen tooooosi vanha.). Mutta nykyään ei saa sanoa, että kolmekymppinen on liian vanha äidiksi. Ajat muuttuvat.

Nykyään ihmiset yleensä opiskelevat vähintään johonkin 25 ikävuoden tasolle asti. Ja opiskelijana ei tietenkään voi tehdä lapsia koska on liian köyhä (ja sen ikäisenä "pitää" vapaa-ajalla bilettää ja matkustella).

Valmistumista opinnoista sitten seuraa pääomien keruu ja vakinaiseen työpaikkaan pyrkiminen, jotka kenties 30-vuotiaana ovat sillä tasolla, että on mahdollisuus pian hankkia omakotitalo (lasten kasvattamista kerrostalossa tai varsinkaan keskustassa sijaitsevassa kerrostalossa ei pidetä sopivana), 1-2 autoa (autottomana lapsiperhe-elämä katsotaan liian hankalaksi) ja tietysti on se vakityöpaikka, joka tuo vaadittavan taloudellisen turvallisuuden.

Toisin sanoen harva enää katsoo olosuhteista johtuen mahdolliseksi hankkia lasta ainakaan merkittävästi ennen 30 ikävuotta.

Lisäksi asioihin vaikuttaa se, että varsinkin vakituisen parisuhteen hankkiminen on nykyään vaikeampaa kuin ennen, eikä ihmisellä välttämättä edes ole sitä lasten hankintaan sopivaa kumppania ennen kuin täyttää 30.
 
Käytkö kyttäämässä ikkunan takana, mitä Milannan kotona tapahtuu?

Eiköhän nyt kuitenkin asia ole niin, että Milannan asiat ei sulle kuulu. Joten, yritäpä nyt vain keskittyä omiin asioihisi. Sulla itsellä ei ole omaa perhettä, katkeruus ja kateus loistaa jokaisessa viestissä.

Kannattaa lukea ko. henkilön kirjoituksia pitemmältä ajalta niin tippuu sunkin silmistä räämät pois. Kaikki kirjoittamani perustuu ihan Venakon omiin kirjoituksiin...
PS en ole kateellinen enkä katkera ja normi perhekin löytyy!
 
Maternal_age-specific_live_birth_prevalence_of_Down%27s_syndrome_in_the_United_States_1990-2010.png


30-vuotiaasta lähtien riski downin syndroomaan kasvaa vuosi vuodelta huimaa vauhtia. 30-vuotiaalla se on jo kaksinkertainen 20-vuotiaaseen verrattuna.
Eihän ole.
 
No eipä ole ehkäisyäkään ollut käytössä vielä edes sataa vuotta, että kyllä ennen vanhaan nainen oli liian vanha äidiksi vasta kun tuli vaihdevuodet. Eiköhän se ihan biologisesti ole näin.

Toki nuoren äidin kroppa kestää raskaudet keskimäärin paremmin. Mutta 30v ei ole vielä vanha.
 

Yhteistyössä