Onko jotenkin paheksuttavaa että äiti menee töihin ja isä jää kotiin vauvan kanssa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "aloittaja"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

"aloittaja"

Vieras
Jotenkin tuntuu että monien mielestä nimenomaan äidin pitäisi olla vauvan kanssa kotona ainakin koko äitiys+vanhempainvapaa.

Meillä sellainen tilanne että sain todella hyvän työtarjouksen ja työt alkaisi kun vauva on puolivuotias. Olen todella innoissani hyvästä työpaikasta mutta samalla huono omatunto kun vauva on vielä noin pieni :( Mies on innoissaan kun saa jäädä kotiin, todennäköisesti jää myös hoitovapaalle niin pitkäksi aikaa kun se on taloudellisesti mahdollista.

Onko täällä muita äitejä jotka ovat menneet töihin jo ennen vanhempainvapaan loppumista? Miten sujui?
 
Meillä menee suunnilleen näin. Mies on jo ollut yhden kuukauden vauvan kanssa, juuri sen kuudennen (siis kun vauva oli 6kk). Heillä meni oikein hyvin, ja oli tarkoitus että mies jatkaa hoitovapaalla nyt heti heinäkuun alusta taas, mutta vähän muokattiin niin, että minä olen vielä kolmisen kuukautta kotona kun vauva onkin niin kovasti mun perään. Ehtii sitten kasvamaan tässä äidin helmoissa vielä muutaman kuukauden. Sitten isä jää puoleksi vuodeksi, kun vauva on suunnilleen 10kk.

Todella hyvin siis meni isällä ja vauvalla, ja haluan ehdottomasti että jatkavat vielä. Äidin sydämen päälle vaan otti välillä..:(.

Eikä mua kiinnosta muiden mahdolliset paheksunnat. Yhtä hyvää hoitoa saa kummaltakin. Isä taitaa jaksaa jopa paremminkin leikittää vauvaa ja opettaa kaikkia hauskoja uusia asiota.
 
Tänä päivänä tuntuu olevan enemmän paheksuttavaa jos perhe tekee perinteisesti ja äiti on koko kaudet kotona ja isä töissä. Vaikka se olisi yhteinen päätös ja molempien halu.
 
Mun eräs tuttavani sanoi, että kyllä lapsi tarvitsee molempia vanhempia, mutta äitiä enemmän. Hänen mielestään lapsi voi kasvaa ilman isää, muttei ilman äitiä. En sitten tiedä oliko se jotain piilokettuilua minulle, koska olen itse yksinhuoltajaisän kasvattama.
 
Meillä isä jäi hoitamaan lapsia, kun nuorempi oli 4kk ja itse menin töihin. Se oli siihen tilanteeseen juuri oikea ratkaisu meidän perheelle, enkä voisi olla tyytyväisempi siitä, kuinka paljon lasten ja isin välit lähenivät. Jossain vaiheessa oltiin sitten molemmat kotona ja mies jatkoi töihin ja minä jäin taas kotiin.

Töissä pari MIES- puolista tätä tuntui ihmettelevän, mutta toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Näillä järjestelyillä molemmat muksut ovat saaneet olla kotihoidossa 3-vuotiaiksi ja senkin jälkeen hoidossa vain osa-aikaisesti.

Teette miten parhaaksi näette ja koita olla välittämättä muiden mielipiteistä. Jokainen perhe tekee itselleen sopivat ratkaisut, eivätkä ne muille kuulu niin kauan kuin lasten hyvinvoinnista huolehditaan!
 
Älä mieti, mitä joku muu ajattelee. Olet tyytyväinen sitten, kun sulla on hyvä työpaikka ja onnellinen lapsi, jolla on hyvä suhde sekä äitiin että isään! Tsemppiä töiden aloitukseen!
 
Ei minusta ole mitenkään paheksuttavaa. :) Vauvakaan ei ole mikään vastasyntynyt enää ja aloittelee kiinteitä viimeistään noihin aikoihin. Hyvä vaan kun pääsee tutustumaan myös iskään kunnolla. :)
 
Ei paheksuttavaa, vaan jopa toivottavaa. Itsekin haluaisin mennä töihin ja jättää lapsi miehelle päivisin, tulenhan mä sieltä töistä sitten kotiinkin päivällä ja olen koko illan kotona. Plus vkonloput. Ja lomat. Ja syynä ei suinkaan ole se että haluaisin olla poissa päivät, vältellä lapsen kasvatusta tai tulla aina puhtaaseen kotiin ja valmiiseen ruokapöytään (mun äijä ei kyllä tappelematta noista jutuista selviäis), vaan siksi, että tykkään työstäni ja mulla on kova työmoraali. Ja ei, en laita työtäni lapsen edelle. Se vaan olis mun toive että voisin jatkaa töissä, perhekin pärjäis paremmin niin. En mä silti mitään missais.

Jotkut ihmiset sais kyllä tarkistaa näkökantojaan jos ovat sitä mieltä että äiti kasvattaa paremmin kuin isä. Mihinhän tämä perustuu? Siihen että äidillä on tissit? Onko miehet muka empatiaköyhiä raukkoja jotka ei osais vaihtaa "naisten aikataulussa" vaippoja ja vaatteita tai eivät kävisi kavereitten luona kahvilla ja ulkoiluttais samalla lapsia? No, kavereilla käyminen toteutuis luultavasti vain että on ryhmä koti-isiä jotka hengailee keskenään. Ja koska olemme vieläkin tälläinen takapajuinen, rasistinen, homofobinen kansakunta niin niitä tuskin ihan heti ilmestyy katukuvaan..
 
Mä lähdin töihin kun mein toka lapsi oli 5kk ja mies jäi kotiin. Näin sen takia koska ekan kanssa minä sain olla kotona ja tokan kanssa mies pyysi itse, että saisiko olla osan vanhempaivapaasta lasten kanssa. Enhän mä voinut, eikä mulla olisi ollut mitään oikeutta kieltäytyä. Tasavertaisia vanhempia me ollaan molemmat. Ja lapset rakastavat molempia ihan yhtä paljon. Ei kumpikaan ole mitenkään tärkeempi tms. :)
 

Yhteistyössä