Mulle tuli vähän ristiriitaisia tuntemuksia ap:n kirjoituksista. Siis ensinnäkin: meillä tehtiin tosi paljon molemmat raksaprojektin aikana. Ihan jo siitä lähtien, että rempattiin vanha koti, myytiin se itse, muutettiin toiselle paikkakunnalle ja aloitettiin rakentaminen. Nuorempi pojista oli 10 kk:n ikäinen kun muutettiin.
Sovittiin selvät sävelet jo alussa: mies päättää tekniikasta, minä päätän pinnoista. Minä suunnittelin keittion, kodinhoitohuoneen, vessan ja kylppärin. Mies mietti jätevesijärjestelmät yms. Yhdessä päätettiin takka ja sen paikka.
Alkuun mies oli enimmäkseen raksalla (meillä oli palkattuna timpuri), sillä perustuksia tehdessä musta oli enemmän haittaa kuin hyotyä. Kävin kuitenkin siivoamassa ja auttamassa minkä pystyin. Niin ja viemässä miehille kahvia, evästä jne.
Myohemmin juoksin vauvan kanssa raksa-asioilla, soittelin tyomiehiä (putki-, sähko- yms.) paikalle, aikataulutin, suunnittelin ja olin raksalla siivoamassa. Joka päivä kävin raksalla pojan päiväunien aikaan. Kylmällä säällä poika nukkui autossa, lämpimällä säällä rattaissa.
Mitä pidemmälle mentiin, sitä enemmän pystyin olla raksaamassa. Tiivistin saumoja, tein vimeistelyhommia, rapsutin, putsasin jne. Paklasin seiniä, tasoitin, pohjamaalasin ja maalasin. Välillä minä oli illat raksalla, välillä mies. Aina tarpeen ja tilanteen mukaan. Toinen oli sitten lasten kanssa kotona. Joskus (mutta harvemmin) käytiin koko perheen voimin vaikkapa polttamassa roskia jne.
Meillä tosiaan tyopanos oli todennäkoisesti aika tarkkaan puolet ja puolet. Oli tottakai raskasta, mutta antoisaa. Muuttopäivänä molemmat oltiin kuolemanväsyneitä ja kesti aika pitkään toipua. Mutta hyvin toivuttiin.
Eli periaatteessa olen sitä mieltä, että talonrakennus on hyvä olla yhteinen projekti. Ja että nainen voi tosiaan tehdä siinä missä mieskin. Jäin kuitenkin miettimään, että oletteko oikeasti tehneet kimpassa asioita? Siis oletko antanut naiselle vastuuta ja vapauksia osallistua esim. suunnitteluun? Oletko antanut hänelle edes mahdollisuutta auttaa? Oletko koittanut olla syyllistämättä ja itse myos muistanut, että projekti tosiaan pitäisi olla yhteinen? Jos nainen tuntee olonsa ulkopuoliseksi ja kokee, että talo on sinun mieleisesi, niin enpä ihmettele jos ja kun ei osallistu. Kannattaa siis ihan oikeasti kurkata myos sinne peiliin syyllistä etsiessäsi. Asiat harvoin on puhtaasti ja täysin vain toisen osapuolen syytä.
Tämä on aika ihanteellinen rakennustarina kyllä <3
Ja koko keskutelu aika tiukka paikka itselleni tässä tilanteessa, kun rakentamisen, ja toki muidenkn syiden, johdosta ollaan koettu ja käyty läpi avioliittomme suurin kriisi.
Miks mä en sitten ole raksalla auttamassa... Mieheni on alan ammattilainen ja hirmu tarkka kaikesta, hän en anna isoa isoa edes omien ammattimiestensa tehdä vaan omassa talossa luottaa lähinnä omaan ammattitaitoonsa, joten kun mä yritän maalata (läikytellen sitä maalia välillä sinne tänne

) niin en jaksa enkä kestä sitä miten näen mieheni olevan juuri sydänkohtauksen partaalla... joten olen tosiaan keskittynyt enemmän vain siivoukseen. Toisaalta kun mieheni myös työkseen suunnittelee taloja, keittiöitä, kodinhoitohuoneita jne. niin toki mietin mukana pintamateriaaleja, mutta täytyy sanoa, etten ikinä olisi osannut ideoita niin käytännöllisiä ratkaisuja mitä mieheni, joten siinäkin kohtaa vetäydyn. Hän on ammattilainen ja minä en, joten en mä sitten ole välttämättä jaksanut alkaa edes perehtyä kaikkiin asioihin joita hän tekee työkseen ja kun hänellä on jo suhteet valmiina, sähkömiehiin yms. sekä myös erilaisten materiaalien myyjiin niin mun on lähes turha alkaa kilpailuttamaan tms. Mun käyytämästö sanastosta jo huomaa miten pihalla mä olen
Mutta toisaalta, tämä on meille myös toinen talo ja mies allusta saakka haaveilu toisen rakentamisesta, mä taas en. Joten siinä mielessä tämä oli hänen projektinsa. Mä heikkona hetkenä annoin periksi ja suostuin siihen, sen enempää ede ajattelematta. Ja kyllä, olen tosiaan katunut.
Toisaalta myös se, että olemme asuneet omakotitalossa koko rakentamisen ajan, jossa on oam hoitamisensa, pihatyöt ja kaksi lasta, joiden kanssa olen ollut koko tämän ajan yksin. Kuljettanut harrastuksiin, hoitanut ruuat ja pyykit... en vaan ihan hirveesti aina löydä aikaa raksalle tai edes energiaa sille.
Ja kun uusi talo on kaksikerroksinen, niin se on ollut melko vaarallinenkin villille viisvuotiaalle, edelleen puuttuu portaikosta kaiteet kuten terassiltakin, mikä sekin kiertää talon ympäri eli tipustusta on. Joten maalaus ja siivous raksalla tarkoittaa myös silmät selässä olemista ja varomista ettei lapsi mene lähellekään reunoja mistä tippua.
Niin ja lapsenvahteja ei ole tuosta vaan saatavilla, joka iltaisin tarhapäivän jälkeen lapsia vielä hoitaisi.