Onko kukaan muu perheensä ns. MUSTA lammas, miten luovitte?

[hemnina]

Kiitos ketjun vastauksista!

Palasin vielä kysymään, että mikä olisi paras suhtautuminen valehteluun? Äidilläni on ilmeisesti suuria vaikeuksia tunnistaa omia tarpeitaan ja halujaan, ja pukee ne keksittyjen verukkeiden taakse. Tämä tekee olemisesta arvaamatonta Tuo saunaesimerkki oli yksi, sen lisäksi on tavallista, että hän saattaa sanoa

-että haluaa varmistaa että saan kanootin irti auton peräkärrystä "koska se on niin painava" ja tulee siksi auttamaan, mutta tosiasiassa hyppää itse mukaan, kun lähden melomaan
-että voi kyyditä minut paikkakunnalle X, koska on itsekin menossa sinne asioille, mutta perillä "huomaakin", että kyseinen kauppa on kiinni ja tulee sitten kanssani kylään ystävieni luokse

Ainakin itse vaan sanoisin äidilleni, että tahtoisin mennä yksin, mutta kiitos avusta. tietty jos yleisesti haluat ottaa äitisi tavan puheeksi, niin kai sitä on sitten vaan sanottava että sinua ärsyttää tuollainen käytös ylipäätään.

Oletko muuten pohtinut että kuinka hassu ristiriita tässä on: äitisi on puliväkisin tulemassa mukaan melomaan, kuitenkin samalla kerrot siitä kuinka muulla perheelläsi on vaivaantunut olo lähelläsi? Tuskin lähelläsi haluttaisiin olla, jos se on vain inhottavaa ja kiusallista?

 

["vieras"]

Mutta entä jos ap tekee kuten tuo viimeinen neuvo sanoo (sanoittaa tunteitaan, että pelottaa tai tuntuu turvattomalta) ja vanhemmat sanoavatkin, että "aika erikoista, ei muilla lapsilla ole mitään ongelmaa tässä, mikäs sinua nyt oikein vaivaa?"

En usko, että tuosta sanoittamisesta on apua, koska jos vanhemmilla ei ole kykyä tuntea empatiaa, sitä ei tule, vaikka lause olisi minkälainen. Ap:n tekstistä saa sen käsityksen, että perhe ei ole kertaakaan harrastanut sitä "ongintaa", josta kasvatusalan ammattilaiset puhuvat, eli pitäisi vähän miettiä, miksi lapsi äksyilee ja vetäytyy. Minkäänlaista huolta heissä ei ole herännyt, vaikka 12-vuotias kysyy onko äiti jo miettinyt vanhuutensa hoitoratkaisuja.

Älä ap odota heiltä mitään niin jaksat

Olen samaa mieltä.

 

[PioniPihatar]

Everybody lies. Etkä esim. tuosta kanoottiesimerkistä edes voi tietää, tiesikö äitisi kaupan kiinniolosta vai ei.

Tuo kanootti ja kauppa olivat erilliset tapahtumat.

Ehkä otan nämä niin raskaasti, koska käytös on tehnyt elämästä vaikeaa. Pääsykoepäivää edeltävänä yönä pikkusisarukseni oli tulossa Suomeen ulkomaan sukulaiselta ja lensi alaikäisenä yksin. Hän ei osannut kieltä, joten minulla oli tapana tulkata puhelimessa tiettyjä asioita. Tällä kertaa kuitenkin oli kyseessä yölento ja minulla oli pääsykoe seuraavana aamuna, joten halusin nukkua yön hyvin. Pyysin äitiä järjestämään jonkun muun englannintaitoisen ottamaan vastaan pikkusisaruksen puhelun. Äiti lupasi "kysyä asiaa".
Lopulta pikkusisarus soitti minulle aamuyöstä, ja ilmeni, että äiti oli kyllä kysynyt ohimennen asiaa joltakulta, mutta tämä ei ollut suostunut/aikataulu ei sopinut.

Kuulostaako nämä esimerkit muka liian kepeiltä ja tapahtuuko muille jatkuvasti tällaista, että viime kädessä lapsesta ajatellaan, että "kyllä XXXX varmaan hoitaaa tämän asian, kyllä se taas sen verran joustaa, kyllä se ymmärtää"?

 

[PioniPihatar]

Ainakin itse vaan sanoisin äidilleni, että tahtoisin mennä yksin, mutta kiitos avusta. tietty jos yleisesti haluat ottaa äitisi tavan puheeksi, niin kai sitä on sitten vaan sanottava että sinua ärsyttää tuollainen käytös ylipäätään.

Oletko muuten pohtinut että kuinka hassu ristiriita tässä on: äitisi on puliväkisin tulemassa mukaan melomaan, kuitenkin samalla kerrot siitä kuinka muulla perheelläsi on vaivaantunut olo lähelläsi? Tuskin lähelläsi haluttaisiin olla, jos se on vain inhottavaa ja kiusallista?

Tuossa tapauksessa meloin rannalle tiettömän niemen kärkeen, jossa lapseni oli leikkimässä jo isänsä kanssa rinkkailuretken päätteeksi. Minulle jäi käsitys, että halusi tulla katsomaan perhettäni, ei minua.

 

["vieras"]

Tuo kanootti ja kauppa olivat erilliset tapahtumat.

Ehkä otan nämä niin raskaasti, koska käytös on tehnyt elämästä vaikeaa. Pääsykoepäivää edeltävänä yönä pikkusisarukseni oli tulossa Suomeen ulkomaan sukulaiselta ja lensi alaikäisenä yksin. Hän ei osannut kieltä, joten minulla oli tapana tulkata puhelimessa tiettyjä asioita. Tällä kertaa kuitenkin oli kyseessä yölento ja minulla oli pääsykoe seuraavana aamuna, joten halusin nukkua yön hyvin. Pyysin äitiä järjestämään jonkun muun englannintaitoisen ottamaan vastaan pikkusisaruksen puhelun. Äiti lupasi "kysyä asiaa".
Lopulta pikkusisarus soitti minulle aamuyöstä, ja ilmeni, että äiti oli kyllä kysynyt ohimennen asiaa joltakulta, mutta tämä ei ollut suostunut/aikataulu ei sopinut.

Kuulostaako nämä esimerkit muka liian kepeiltä ja tapahtuuko muille jatkuvasti tällaista, että viime kädessä lapsesta ajatellaan, että "kyllä XXXX varmaan hoitaaa tämän asian, kyllä se taas sen verran joustaa, kyllä se ymmärtää"?

Noin pölvästille ja empatiakyvyttömälle ihmiselle täytyy kyllä vetää tiukat rajat. Mielenkiintoista, että sinulta oletetaan sitä, että ymmärtäisit miltä toisista tuntuu, mutta äitisi on sitten tuollainen.

 

[piina]

[QUOTE="vieras";26466088]Noin pölvästille ja empatiakyvyttömälle ihmiselle täytyy kyllä vetää tiukat rajat. Mielenkiintoista, että sinulta oletetaan sitä, että ymmärtäisit miltä toisista tuntuu, mutta äitisi on sitten tuollainen.[/QUOTE]


Mä kyllä ymmärrän, että ap on tullut väärin kohdelluksi. Mutta auttaako tämä vanhojen kaivelu välien paraantumiseen? Meinaako hän, että toiset viihtyvät hänen seurassaan, jos hän antaa kaikkien ymmärtää olevansa parempi ihminen kuin ne muut?

Ihminen viihtyy sellaisten ihmisten kanssa, jotka jaksavat kuunnella heitä ja ymmärtävät heitä.

 

["vieras"]

Mä kyllä ymmärrän, että ap on tullut väärin kohdelluksi. Mutta auttaako tämä vanhojen kaivelu välien paraantumiseen? Meinaako hän, että toiset viihtyvät hänen seurassaan, jos hän antaa kaikkien ymmärtää olevansa parempi ihminen kuin ne muut?

Ihminen viihtyy sellaisten ihmisten kanssa, jotka jaksavat kuunnella heitä ja ymmärtävät heitä.

Ei ap sellaista ole sanonut. Etkö ymmärrä, että se sama jatkuu tänäkin päivänä ja nuo olivat vaan esimerkkejä siitä meille mitä on tapahtunut. Tarkoitus varmaan olisi, että kaikki osaisivat muuttaa käytöstään siihen suuntaan, että tulisivat toimeen, eikä vaan ap. Vai meinaatko, että mitään ei saa enää käsitella ja ap:n tulee jokaisessa asiassa myönnellä vanhempiaan kuin olisivat vajakkeja. Tuskinpa vanhojen asioiden käsittelystä paljon hyötyä on (kun aika kovapäisiltä vanhemmat vaikuttavat), mutta kyllä sitä oikeus on yrittää. Lopettaa sitten, jos näkee, ettei siitä ole hyötyä.

 

[veras]

Teistä muista vastaajista en tiedä, mutta oma suhtautumiseni tulee todennäköisesti omista kokemuksistani. Minunkaan kiintymyssuhteeni vanhempiini ovat olleet kaikkea muuta kuin turvalliset. Isä asui muualla, hän oli minulle kuin vieras ihminen. Äitini tilitti minulle huoliaan ja kohteli tosiaan kuin pikkuaikuista. Minä lohdutin äitiäni, kun hän ei olisi jaksanut huumeita käyttäneen siskoni kanssa. Minä jäin syrjään, koska hänellä ei ollut voimavaroja huomata "kilttiä lasta". Isää ei edelleenkään kiinnostanut.

Rahasta sen verran, että äitini otti minulta jatkuvasti rahaa. Maksoi sitten kun muisti, ei pitänyt määriä mielessään tai mitään. Se, kuten nämä muutkin jutut loukkasivat kyllä silloin aikanaan, mutta ne eivät haittaa minua tippaakaan enää näin aikuisena. Ajattelen meidän kaikkien olevan nyt aikuisia ja toimivan sen mukaan. Vain nykyhetkellä on merkitystä. Nykyään olemme kaikki suurimmaksi osaksi sellaisissa pinnallisissa väleissä.

 

["vieras"]

Se, kuten nämä muutkin jutut loukkasivat kyllä silloin aikanaan, mutta ne eivät haittaa minua tippaakaan enää näin aikuisena. Ajattelen meidän kaikkien olevan nyt aikuisia ja toimivan sen mukaan. Vain nykyhetkellä on merkitystä. Nykyään olemme kaikki suurimmaksi osaksi sellaisissa pinnallisissa väleissä.

No eikö välinpitämättömyys juuri ole merkki siitä, että pahat jäljet ovat jääneet?

 

[veras]

[QUOTE="vieras";26466378]No eikö välinpitämättömyys juuri ole merkki siitä, että pahat jäljet ovat jääneet?[/QUOTE]

Tiedän monilla olevan paremmat suhteet perheeseensä. Mekin kuitenkin rakastamme toisiamme. Tunnen vanhempani ja tiedän, ettei asioista puhuminen johtaisi mihinkään, enkä itsekään niihin tahdo palata. Parhaiten olemme yhdessä, kun keskitymme positiivisiin asioihin. En sanoisin sitä välinpitämättömyydeksi.

He eivät ole parhaita ystäviäni, he ovat vanhempiani. Heidän vähättelyynsä tai muuhun ikävähköön käytökseen suhtaudun sen mukaan. Toisille välien katkaiseminen sukulaisiinsa sopii, mutta minulle se ei sovi.

Täytyy vielä sen verran sanoa, että itse opin jo hyvin pienenä pitämään kulisseja pystyssä kuten äiti halusi. Aluksi en tietenkään ymmärtänyt, kun olisin halunnut kertoa perhehuolistani ulkopuolisille, mutta pian opin pitämään kulisseja tavallaan turvanakin: Kun kukaan ei tiennyt, kukaan ei voinut myöskään loukata asialla.
En tiedä miten eri tavalla asiat olisivat, jos olisin tätä vastaan kapinoinut, kuten ap. Ehkä perheen yhteiset salaisuudet myös kieroutuneella tavalla yhdistivät meitä.

 

[PioniPihatar]

Mä kyllä ymmärrän, että ap on tullut väärin kohdelluksi. Mutta auttaako tämä vanhojen kaivelu välien paraantumiseen? Meinaako hän, että toiset viihtyvät hänen seurassaan, jos hän antaa kaikkien ymmärtää olevansa parempi ihminen kuin ne muut?

Ihminen viihtyy sellaisten ihmisten kanssa, jotka jaksavat kuunnella heitä ja ymmärtävät heitä.

Vanhojen kaivelu ei tietyn pisteen jälkeen varmaankaan auta. Itse asiassa olen ymmärtänyt, että huonojen muistojen palauttaminen aivojen sopukoista - varsinkin naisilla - aiheuttaa saman stressireaktion kuin silloin, kun tapahtui oikeasti tapahtui. Siitä tulee siis ennen kaikkea itselle huono mieli ja huono olo. Tämä on opittu kantapään kautta ja minähän siitä itse kärsin (niin, näistä vanhojen muisteluista perheeni saa kuulla vain "jäävuoren huipun").

otsikon 'kuinka luovitte' kuvastaa ketjun aloituksen tarkoitusta: mitä vinkkejä on kohdata samantyyliset tapahtumat tässä hetkessä, kun seuraavan kerran näen perhettäni. Esimerkiksi ryyppääminen jäi yhdeltä perheenjäseneltä pois joitakin vuosia sitten, ja ongelma on siten poistunut: en kaivele enää niitä ryyppäämismuistoja ja ota niitä puheeksi. Ongelmaan tuli ratkaisu ja menneisyys on siltä osin sujut kanssani.

Viimeinen lauseesi on tietysti kaksisuuntainen: tällä hetkellä kumpikaan osapuoli ei jaksa toista vaan uuvumme kaikki. Perheeni on tällä hetkellä ainoa ihmisryhmä elämässäni, jonka koen kävelevän ylitseni.

Paras vinkki on ollut tuo pintapuolisissa keskusteluissa pitäytyminen, joten menen tällä hetkellä sen keinon varassa, ellei sitten ketjussa tule muita ehdotuksia vastaan.

 

[PioniPihatar]

Lisään tosin sen aidon mielipiteeni, että mielestäni lapsen ja aikuisen suhde ei ole sillä tavalla tasaveroinen, että ensin odotetaan lapsen muuttuvan ja sitten aikuisen nauttivan tämän muutoksen hedelmistä.

Miltä kuulostaisi vaikkapa Sinkkosen antama ohje: "toinen pojistanne ei pidä jalkapallon pelaamisesta, mikä rasittaa perheen isää. Poika ja isä ovat vieraantuneet toisistaan. Voisiko poikaa mitenkään saada ymmärtämään, että on kaikkien etu, että poika pelaa palloa, jotta isällä on parempi mieli?"

Tukeudun nyt tuohon vinkkiin puhella perheen kanssa vain yleisellä tasolla asioista, näin aikuisena mikään muu vaihtoehto ei ole vielä kuulostanut kovin ikätasoon sopivalta ja toimivalta.

 

[PioniPihatar]

MMeinaako hän, että toiset viihtyvät hänen seurassaan, jos hän antaa kaikkien ymmärtää olevansa parempi ihminen kuin ne muut?

Mietin juuri, että viihdyn itse juuri sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat juuri tällaisia ehkä itseäni parempia ja jopa rakkaampia: mieheni on aivan mahtava tyyppi ja lapseni myös. Kyllä, olen mielelläni tekemisissä itseäni parempien kanssa!

Mistä päättelit, että annan ymmärtää olevani parempi kuin perheen muut jäsenet? Kyse on täysin päinvastaisesta: tunteesta, etten kelpaa.

 

[PioniPihatar]

Oukkei, ketju taisi nyt olla tässä. Hyvää kesää kaikille!

 

["vieras"]

Kyllähän Sinkkonenkin suoitteli, että ollaan vaikeiden isovanhempien kanssa tekemisissä (myös alkoholistien), kun nyt tuota Sinkkosta tunnut niin fanittavan

 

["vieras"]

Miltä kuulostaisi vaikkapa Sinkkosen antama ohje: "toinen pojistanne ei pidä jalkapallon pelaamisesta, mikä rasittaa perheen isää. Poika ja isä ovat vieraantuneet toisistaan. Voisiko poikaa mitenkään saada ymmärtämään, että on kaikkien etu, että poika pelaa palloa, jotta isällä on parempi mieli."

 

["elämää"]

Mä en näe sua hankalana tyyppinä alkuunkaan. Vanhempasi kuulostavat epäjohdonmukaisilta, ja tällanen: - älä tee niinkun minä teen, vaan niinkun minä sanon- on kyllä perseestä!!

Toiset ihmiset vaan myötäilevät muita, koska se on helpompaa ja turvallisempaa. Heitä on helppo manipuloida. Mutta koska sinä et ole sinisilmäinen, niin eivät tiedä kuinka suhun saisi "otteen", Ja se myös pelottaa toisia.

Älä koskaan muutu muiden vuoksi, vaan ainostaan itsesi vuoksi!

 

["elämää"]

Jos olet vaan vähän heidän kanssaan tekemisissä; onnistuu tuo pintapuolisuus,

Paras vinkki on ollut tuo pintapuolisissa keskusteluissa pitäytyminen, joten menen tällä hetkellä sen keinon varassa, ellei sitten ketjussa tule muita ehdotuksia vastaan.[/QUOTE]
mutta jos useasti, niin tilanne syö kyllä sinua. Ja jos ei muuten asioista millään halua keskustella, niin hajurakoa ja paljon. Ei sun tarvitse ketään miellyttää, esittämällä muuta kun olet.

Lapsiaan ja heidän luonteitaan ei voi etukäteen tilata mistään; vaan jokainen on sellainen kun on. Ja itse olen myös oikeudenmukainen, ja oksettaa joskus katsella sellasta läpinäkyvää perseennuolentaa

 

["vieras"]

Luin tätä vain osan, mutta ensimmäisenä tulee mieleen se että vanhempasikin ovat vain ihmisiä. Ihmiset tekevät virheitä. Kaikki meistä teemme virheitä sosiaalisessa kanssakäymisessä ja muutenkin. Tuskin he tahallaan ovat sinulle hankalia, mä koen tuon kirjoituksesi niin että yrität nyt ylianalysoida kaikkea mitä tapahtuu ja siksi asioista tulee sulle vaikeampia kuin ne ovatkaan.

Tärkeää olisi että itse tunnistat omat tunteesi. Tunteet eivät ole oikeita eikä vääriä, mutta käytöksen minkä ne aiheuttavat voi itse valita. Voit valita että sanot äidillesi haluavasi mennä yksin melomaan - silläkin uhalla että äiti siitä loukkaantuu.

Mutta joskus kannattaa ajatella sitäkin mitä siellä toisessa päässä tapahtuu? Miten he kokevat sinun käytöksesi. Minusta sulla on tosi paljon nyt purkamatonta kaunaa ja vanhaa painolasti joista kannattaisi mennä juttelemaan jollekin ammattilaiselle. Kaiken vanhan lastin ryöpsäyttäminen vanhempien silmille tuskin auttaa teitä lähemmäksi.

 

[PioniPihatar]

[QUOTE="vieras";26467717]Kyllähän Sinkkonenkin suoitteli, että ollaan vaikeiden isovanhempien kanssa tekemisissä (myös alkoholistien), kun nyt tuota Sinkkosta tunnut niin fanittavan [/QUOTE]

Totta, ja olenkin tekemisissä. Välimatkan vuoksi harvoin, mutta kuitenkin. Välit eivät ole poikki.

 

["vieras"]

Mä en tajuu miksi kenenkään pitäis oppia kuuntelemaan kaiken maailman tölväisyjä.
Niin monessa suvussa on näitä idiootteja jotka kuvittelee, että heillä on oikeus käyttäytyä miten vaan ja muiden pitäis sitten "päästää toisesta korvasta ulos". Miksi ihmeessä?
Kyllähän tässä tapauksessa ne on ap:n vanhemmat jotka on tottunut sikailemaan ja täällä keksitään jotain mielenvikasuutta ap:lle.
Itse en katselis yhtään tollasia vanhempia. Maailmasta löytyy ihmisiä jotka kunnioittaa muita. Joku sukulaisuus on niin turha käsite.

 

[Ohimennen]

- Luin viestejäsi ja monissa kuvaat äitiäsi tai suhdettasi äitiisi. Millaisia kokemuksia sinulla on isästäsi tai sisaruksistasi? > Onko kyseessä kuitenkin vaikea äiti-tytär-suhde, jota jostain syystä nyt työstät?

- Jossain mielessä oma lapsuudessasi kokema huonommuuden tunne on johtanut siihen, että nostat itsesi paremmaksi, moraalisemmaksi kuin muut lapsuusperheesi jäsenesi. Korostat koko ajan yliopistotutkintoasi. Onko vanhempasi korkeakulutettuja? Koetko olevasi rationaalisempi, järkevämpi ja arvorikkaampi kuin äitisi tai muut lapsuusperheesi jäsenet?

- Miten sinulla on noin paljon aikaa työstää vain ja ainoastaan lapsuudenperheesi kokemuksia? Onko sinulla joku kriisi tai käännekohta elämässä, joka on laukaissut nämä tunteesi nyt pintaan?

- Mitä teet, jos lapsesi kokee sinut ja perheenne aikuisena samalla lailla kuin sinä nyt?

 

[PioniPihatar]

-isästä on samat kokemukset kuin äidistä. Isä tosin ei yleensä sano mitään vaan tuntuu, että hän hylkii minua hiljaisuudellaan, lähtee pois tilanteesta josta ei pidä tai menee töihin. Sisarukset olivat pienenä hyviä leikkikavereita, mutta sittemmin ovat olleet äidin "itkuolkapäitä", eli näkevät minut kuten äiti, hyökkäävänä ja tosikkona. On totta, että suurin osa esimerkeistä on äidin tekosista. Mutta en ole myöskään "isin tyttö", koska isä on aina äidin näkökulman takana. He ovat "yksikkö". Isä sanookin, että äiti tarkoittaa aina hyvää ja siihen on minun tyytyminen, vanhempia pitää kunnioittaa.



-ovat käyneet vain kansakoulun, olen suvun ensimmäinen korkeasti kouluttautunut. Mutta yliopistollakin viihdyin ns. duunaritaustaisten kanssa eli pidän samanlaisesta taustasta tulevista. Se on totta, että olen saanut tuntea itseni hyväksytyksi vain koulumaailmassa. Opettajista tuli varaäitejä. Tunsin oloni turvalliseksi heidän kanssaan. Viihdyin aina aikuisten seurassa, myös välitunnilla. Yliopistolla tutustuin myös moniin nuoriin naisiin, joilla oli ihanat välit kotiin. Olin käsittääkseni poikkeus ja kerroinkin lähes kaikille kurssilla, että tilanne on tämä. En halveksi kouluttamattomuutta kotona, viihdyn hyvin muiden sukulaisten kanssa, ja miehenkin duunarisuvun kanssa loistavasti.


-No, minulla on lapsi ja en halua että hän kokee samaa. Ehkä sellaista mietin ja jotenkin kaipaan lapsuudenperhettänikin, nyt kun olen äiti. Pihapiiri oli ihana, mutta henkinen koti "ontto".

-Mitäkö teen jos lapseni sanoo aikanaan samaa? Ettei kelvannut sellaisena kuin on? Ei sellaista voi kuvitella tapahtuvaksi.