Onko tämä mutismia vai ihan normaalia ujon lapsen käytöstä?

["niina"]

Kyse on siis 5v tytöstä. Päiväkodissa on hoidossa, siellä hyvin on kavereita 2-3 vakkarikaveria on joidenka kanssa leikki sujuu hyvin. Ujo on aina uusissa tilanteissa, mutta päiväkodissa hyvin on mukana joka jutussa. Vapaa-ajalla leikkii naapurin tytön kanssa ja serkkutytön kanssa ongelmitta. Tosin aina kun tapaavat esim. leikkikentällä, ei koskaan sano "moi", ts. aloitteen pitää tulla aina toiselta lapselta.

Tänään näimme leikkikentällä yhtä tyttöä jonka kanssa meidän tyttö on ollut hoidossa muutama vuosi sitten. Tämä tyttö kysyi tytöltämme jotakin, tyttö ei vastannut mitään vaan katsoi vaan minua, ikään kuin odottaen että minä vastaan puolesta. Katselin vaan muualle ja odotin... ei vastannut vieläkään, niin minä sitten vastasin. Puhui tämän tytön kuullen kyllä minulla normaalisti ja jatkoi tarinaa jonka minä aloitin.

Pois lähtiessä sanoin ystävällisesti tytöllemme, että jatkossa voisi yrittää vastata itse jos häneltä kysytään. En siis painostanut, mutta kehoitin.

Onko tämä huolestuttavaa. Onko kyse valikoivasta mutismista vai ihan vaan ujoudesta? Ja mitenkä tällaisissa tilanteissa tulisi toimia?

Toisaalta tänään tyttö meni viereiselle leikkikentälle kun näki siellä olevan muitakin. Minä jäin meidän pihaan. Siellä oli joku tyttö tullut kysymään tytöltämme nimeä ja muutakin ja ainakin tytön omien sanojen mukaan hän oli tälle tytölle vastaillut.

 

["vieras"]

 

["aloittaja"]

Miksi naurat? siis tarkoitan valikoivaa mutismia vai ehkä sittenkin ihan vaan ujon lapsen käytöstä?!

 

[up]

?

 

[normaalia]

normaalia ujoutta.
Meillä kaksi nuorinta on ollut muille ihmisislle puhumatta n.3-4 vuoden ikään saakka, ei vastaa edes minulle vieraiden kuullen (esim neuvolassa)

 

[ihan normaalia]

Ei kuulosta mutismilta koska puhuu alun ujostelun jälkeen ihan tavalliseen tapaan? Lapseni luokalla on tyttö joka ei ilmeisesti puhu sanaakaan luokan kuullen, ei ole puhunut moneen vuoteen. Kotona ilmeisesti puhuu, mutta ei koulussa. Tätä voi jo sanoa valikoivaksi mutismiksi.

 

["aloittaja"]

Kiitos vastauksitanne

Mitenkä voisin tukea lasta oikein? Siis tällaisissa tilanteissa kun joku tulee häneltä kysymään jotakin, vastaanko puolesta jos tyttö ei vastaa, vai odotanko että hän vastaa itse? Usein kyllä yhdellä-kahdella sanalla saattaa vastata itsekin. JOskus teen niin, että kysyn saman kysymyksen häneltä itse, jolloin hän vastaa sitten kyllä lähes aina.

Onko väärin sanoa lapselle että hänen tulisi vastata ihan itse?

 

[nosto]

vielä kommentteja kaipaan!!

 

[---]

Mä olen ainakin lapselle sanonut ihan ystävällisesti esim. että "vastaapa nyt kun XXX kysyy". Joskus hän vaan jättää vastaamatta toisten kysymyksiin ja touhuilee omiaan. Usein just silloin, jos häntä jostain syystä ujostuttaa kysyjä tai tilanne on jotenkin uusi. Mutta jos ei sittenkään vastaa, niin en tee siitä numeroa vaan vastaan sitten vaikka itse. Mun mielestä tuo kuulostaa ihan normaalilta lapsen käytökseltä.

 

["aloittaja"]

nostoa vieläkö tulisi kommentteja?

 

["pph"]

Ei kuulosta mutismilta vaan ihan normaalilta ujon lapsen käytökseltä. Lasta voi tukea ja kannustaa, mutta ei missään tapauksessa pakottaa.

Minun ystävälläni on lapsi joka kärsii mutismista ja hän ei puhu LAINKAAN vieraille aikuisille (ei minulle joka hoidan häntä neljänä iltapäivänä koulun jälkeen, ei isovanhemmilleen, ei opettajalleen jne). Lapsille puhuu kuitenkin ihan normaalisti ja vanhemmilleen.

 

["vieras"]

Tässä tapauksessa perintötekijöistä johtuen lapselta menee hieman aikaa kun hänen pitää miettiä mitä vastaisi.

 

[Jellonainen]

Tuollaisia lapsia meillä on pari kappaletta, esikoinen "pahempi". Minäkin epäilin joskus mutismia, sillä esikoinen ei kerhoon mennessään puhunut koko syksynä aikuisille. Puheterapeutti oli kuitenkin sitä mieltä, ettei ole mutismista kyse.

Esikoinen täyttää kohta 9, ja edelleenkin antaa minun mieluummin vastata. Nyt olen jo hiukan alkanut "kovistella" ja kehotan häntä vastaamaan. Olen ajatellut ujoja aikuisia, jotka "mökkiytyvät" jäädessään kotiin hoitamaan lapsia ja alkavat jännittää esim. puhelimessa asiointia. Samat ihmiset ovat tehneet sitä työkseen ihan sujuvasti, mutta kun se ei enää ole jokapäiväistä rutiinia, niin sitä alkaa jännittää. Samalla tavalla yritän tehdä "asioimisesta" (eli vastaamisesta, kaverille soittamisesta, kaverin hakemisesta leikkimään jne.) rutiinia lapselleni, puhumisen välttäminen kun ei vain tule nykymaailmassa kysymykseen. Edelleen tyttö haluaisi mieluummin että minä soitan kaverin äidille ja sovin tapaamisesta kuin että hän itse soittaisi. Myös kaverin moikkaaminen kaupungilla on hänelle äärimmäisen vaikeaa, mutta minä pakotan tekemään senkin. Julmaa ehkä, mutta minusta tämänikäiseltä ei enää voi hyväksyä mörököllin käytöstä.

 

[piina]

Mä en tiedä onko meidän lapset normaaleja ujoja, mutta ihan vastaavia olleet 5 vuotiaina. Pojasta riippuen se on mennyt ohi koulujen alottamisen myötä, osalla nopeasti ja 14 vuotiaalla on vieläkin joskus sanat hukassa vieraammassa porukassa. 6v tytöllä käytös on kuin ap:n lapsella. Reippaasti menee ryhmiin mukaan, mutta aina ei uskalla puhua.

 

[piina]

[QUOTE="aloittaja";26818129]Kiitos vastauksitanne

Mitenkä voisin tukea lasta oikein? Siis tällaisissa tilanteissa kun joku tulee häneltä kysymään jotakin, vastaanko puolesta jos tyttö ei vastaa, vai odotanko että hän vastaa itse? Usein kyllä yhdellä-kahdella sanalla saattaa vastata itsekin. JOskus teen niin, että kysyn saman kysymyksen häneltä itse, jolloin hän vastaa sitten kyllä lähes aina.

Onko väärin sanoa lapselle että hänen tulisi vastata ihan itse?[/QUOTE]


Mielestäni voit ihan hyvin vastata hänen puolestaan, kunhan ensin annat lapselle mahdollisuuden vastata itse. Pian alkaa kulkemaan yksin puistoissa ja kouluissa, joten sitten on pakko vastata itse ja nyt hän saa sinulta mallin, miten silloin vastataan.

 

[mutismiina]

Mulla on ollut valikoiva mutismi, mutta se on ollut murrosiässä. Se oli kamalaa. Halusin puhua, mutta en vaan saanut mitään sanottua. Mitä kauemman olin puhumatta, sen vaikeampaa suunsa avaaminen oli. Kavereille yms. puhuin ihan normaalisti, mutta vieraille aikuisille ihmisille en sanonut sanaakaan, en vaan voinut. Joskus vastasin jotain yksitavuisesti, kun kysyttiin, mutta en koskaan vartavasten sanonut mitään tai aloittanut keskustelua. Se oli erittäin ahdistavaa!! Suorastaan kamalaa. Halusin niin kovasti puhua niinkuin muutkin, mutta en vaan saanut mitään sanottua. Mietin hiljaisuudessa mitä sanoisin, kävin lauseita päässäni läpi, mutta ne eivät purkautuneet ajatuksista lauseenmuodostus asteelle. Syynä mutismille oli rankat kokemukset ylä-asteella, paha koulukiusaaminen ja itsemurhan yritys. Psykiatrinen hoitolaitos oli ensimmäinen paikka, jossa turvauduin mutismiin. En puhunut siellä kenellekään muulle aikuiselle sanaakaan kuin yhdelle. Muille nuorille puhuin kyllä. Sen jälkeen mutismi jäi päälle aikuisten ihmisten seurassa. Poikaystäväni vanhemmat eivät kuulleet minun sanovan kuin muutaman sanan noin 3 vuoteen. Sitten tilanne yhtäkkiä laukesi, ja pystyin taas puhumaan kaikille normaalisti.

 

[mutismiina]

Ai niin, ja tuo vallankäyttö on ihan valetta. En etsinyt mutismilla minkäänlaista valtaa, vaan yksinkertaisesti elimistöni kieltäytyi tuottamasta sanoja aikuisten seurassa. Se oli ahdistavaa, ei kyllä tuntunut yhtään siltä, että minulla oli mitään valtaa ensinnäkään itseeni, saati muihin.

 

["aloittaja"]

tulisiko tähän vielä ujoudesta tai mutismista kokemuksia?

 

["vieras"]

[QUOTE="niina";26817839]Kyse on siis 5v tytöstä. Päiväkodissa on hoidossa, siellä hyvin on kavereita 2-3 vakkarikaveria on joidenka kanssa leikki sujuu hyvin. Ujo on aina uusissa tilanteissa, mutta päiväkodissa hyvin on mukana joka jutussa. Vapaa-ajalla leikkii naapurin tytön kanssa ja serkkutytön kanssa ongelmitta. Tosin aina kun tapaavat esim. leikkikentällä, ei koskaan sano "moi", ts. aloitteen pitää tulla aina toiselta lapselta.

Tänään näimme leikkikentällä yhtä tyttöä jonka kanssa meidän tyttö on ollut hoidossa muutama vuosi sitten. Tämä tyttö kysyi tytöltämme jotakin, tyttö ei vastannut mitään vaan katsoi vaan minua, ikään kuin odottaen että minä vastaan puolesta. Katselin vaan muualle ja odotin... ei vastannut vieläkään, niin minä sitten vastasin. Puhui tämän tytön kuullen kyllä minulla normaalisti ja jatkoi tarinaa jonka minä aloitin.

Pois lähtiessä sanoin ystävällisesti tytöllemme, että jatkossa voisi yrittää vastata itse jos häneltä kysytään. En siis painostanut, mutta kehoitin.

Onko tämä huolestuttavaa. Onko kyse valikoivasta mutismista vai ihan vaan ujoudesta? Ja mitenkä tällaisissa tilanteissa tulisi toimia?

Toisaalta tänään tyttö meni viereiselle leikkikentälle kun näki siellä olevan muitakin. Minä jäin meidän pihaan. Siellä oli joku tyttö tullut kysymään tytöltämme nimeä ja muutakin ja ainakin tytön omien sanojen mukaan hän oli tälle tytölle vastaillut.[/QUOTE]

huomasin tuosta kertomuksesta että tyttö olettaa että sinä vastaat kun en tiedä mitä vastata olet siis tytön "puhemies". siis ujoks tulee! Lapses on nii sanotus herkkä lapsi! Kuuntelee mielellään ja uskoo mitä äiti sanoo! Saa kavereita mutta se oma tahto puuttuu. en osaa neuvoa miten sen saa lapselle. ei mutis. Ehkä se että kuuntelet mitä sanoo ja huomaat jos näyttää "osaamistaan", se voi olla sitten tosi hieno varasta! Ja jää huomaatta! Tai sitten kannusta oma aloitteiseen puhumiseen!

 

["aloittaja"]

[QUOTE="vieras";26826723]huomasin tuosta kertomuksesta että tyttö olettaa että sinä vastaat kun en tiedä mitä vastata olet siis tytön "puhemies". siis ujoks tulee! Lapses on nii sanotus herkkä lapsi! Kuuntelee mielellään ja uskoo mitä äiti sanoo! Saa kavereita mutta se oma tahto puuttuu. en osaa neuvoa miten sen saa lapselle. ei mutis. Ehkä se että kuuntelet mitä sanoo ja huomaat jos näyttää "osaamistaan", se voi olla sitten tosi hieno varasta! Ja jää huomaatta! Tai sitten kannusta oma aloitteiseen puhumiseen![/QUOTE]

Joo varmasti on näinkin! Tyttö on muuten tosi herkkä ja kiltti. Muutamaa uhmakautta lukuun ottamatta hänen kanssaan ei ole tarttenut kyllä paljon mistään taistella.

 

[up]

Nostan vanhaa keskustelua, aihe edelleen ajankohtainen meille...

 

[leijona76]

kuulostaa normiujoudelle. Meilläkin ujo lapsi jolla kestää. En ole painostanut ja välillä vastannu puolesta. On alkanu itsekin vastata jne. Olen itsekin ollu samanlainen lapsena.

 

["aloittaja"]

kuulostaa normiujoudelle. Meilläkin ujo lapsi jolla kestää. En ole painostanut ja välillä vastannu puolesta. On alkanu itsekin vastata jne. Olen itsekin ollu samanlainen lapsena.

Minua häiritsee eniten ehkä tuo, että ei uskalla tervehtiä. Esim. tytön kummitäti jota nähdään lähes viikottain tulee ja tervehtii, niin tyttö hymyilee takaisin, mutta ei saa sanottua sitä tervehdystä. Hetken päästä kyllä muuten sitten juttelee suht normisti.

Samoin on kun jos on leikkikavereita leikkipuistossa, tyttö menee kauemmaksi katselemaan ja odottelee että kaverit tulevat ensin hänen luokse. Ei koskaan mene itse heti porukkaan ja moikkaamaan tai vaan leikkimään. Joskus käy niin, että kaverit ei enää haekaan ja jää pian leikeistä siksi pois.

 

[nosto]

nosto

 

["vielä"]

yritän