Onko teidän muiden vanhemmat aina tyytymättömiä?

["vieras"]

Minun vanhemmilleni ei kelpaa sitten yhtään mikään! Mitä tahansa olen tehnyt niin aina löytyy joku vertailukohta, joku ihminen jonka tekemisiä täytyy kehua, kuinka se on ihmeellistä ja onpa hienoa, mutta minun tekemiseni ovat kuin ilmaa vaan. Jopa perhetuttujen pikkurikollista poikaa äiti kehuu, kun tämä on niin kohtelias! Ja minulle vaan huomautellaan milloin mistäkin mitä teen väärin, en esimerkiksi osaa lajitella pyykkiä tarpeeksi hyvin, minussa on aina joku vika. Kun en ollut valmistunut, se oli vika, kun sitten valmistuin ei onnitteluja ei mitään. Pyöritän tällä hetkellä kotia, käyn töissä ja hoidan kahta pientä lasta ja nämä kehtaa vaan syylllistää jostain mitättömistäkin asioista, ja sitten ihmettelevät miksen soita heille. Nyt en ole soittanut kahteen viikkoon, äitini ei voi kuulemma minulle soittaa, kun se on jotenkin "hankalaa".

Onko teidän muiden vanhemmat tällaisia ilopillereitä?

 

["vieras"]

No ei onneks. Mun vanhemmat on ihan parhaita. Sekä vanhempina että isovanhempina että ihmisinä. Rakastaisin ja kunnioittaisin heitä valtavasti vaikkeivat olis vanhempiani..

 

["pettynyt"]

mun vanhemmilla on tota vikaa. mun ja mieheni jokaista tekemistä (etenkin virheitä) vahdataan ja arvostellaan ja suureen ääneen kauhistellaan. veljeni ja vaimonsa taas voivat tehdä tai olla tekemättä ihan mitä vain ja aina kehutaan.

esim se että oon aina hoitanut lapset ja kodin yksin, kestinnyt mun vanhempia ja sukulaisia, mies tehnyt ympäripyöreitä työpäiviä ja vielä auttanut mun vanhempia ja muuta sukua rempoissa ym ei oo koskaan saanut mitään positiivista vastakaikua, jos kerran kaks vuodessa kysyn voisivatko ottaa lapset heille muutamaks tunniks tai jopa koko yöksi, ihmettelevät kuinka voin olettaa että he jaksavat VANHAT ihmiset (ovat siis 50 täyttäneet) ovat ilmeisesti unohtaneet kaikki lomamatkat, risteilyt sairastelut jolloin mun isovanhemmat hoiti mun ja veljen, kun äitillä jka isällä oli muuta....

meni ehkä vierestä, mut pointti oli että mitään sen arvoista en vielä oo tehnyt, että olisin vanhemmilta saanu pos. kommenttia.

 

[onhan ne...]

Minä en osaa edes pukea lastani oikein, samantien kun mennään mummolaan, äitini on vaihtamassa pojalle toista hattua päähän, tunkemassa lapasia rukkasten alle ja tarkistamassa että varmasti on villasukat.
Samaten jos lapsi käyttäytyy jotenkin "poikkeavasti" niin heti ollaan moittimassa että oot sitten tuollaista sille opettanut.
Samoin meillä jatkuva vertailu, että miten sekin naapurin tyttö käy omien vahempiensa luona lastensa kanssa monta kertaa viikossa ja me ihan liian harvoin. Meillä vanhempani eivät käy koskaan, syyksi ovat ilmoittaneet sen kun asumme mieheni omistamassa asunnossa...
Meidän uusperhe on myös loputon arvostelun ja paheksunnan aihe. Eivät vaan voi hyväksyä että lapsi pitää miehestäni (biologinen isä ei kuvioissa) ja lapsellekin on sanottu ettei missään tapauksessa saa sanoa miestä isäkseen. Kaikkein kamalinta tuntuu olevan, kun käydään miehen vanhempien luona, eiväthän he ole mitään sukua lapselle!!!

 

[pika]

Mun vanhemmat ovat molemmat kuolleita, äiti meni eilen. Eli toivoisin, että olisi vanhemmat, vaikka tyytymättömät.

 

[Anatolia]

Ei ne mua oikeastaan koskaan arvostele, päinvastoin saan kehuja aika usein; on kuulemma tosi hienoa miten pystyn yhdistämään äitiyden ja opiskelun, lasten ollessa pikkuisia mun äiti aina kehui miten aktiivinen ja pirteä mä olin vaikka hoidin kaksi pientä lasta lähes yksin, jne. Ja mua hieman nolotti kuulla kun se puhui tuollaisia :snotty: koska asiassa ei minusta ollut mitään ihmeellistä (tosin äiti työnsä puolesta tietää hyvin sen, että on vanhempia jotka ei edes halua jaksaa lastensa kanssa).

No, sainhan minä joskus teininä kuulla miten se "Eeva-Lotta" (nimi muutettu, tuttavien tytär) on kyllä NIIN siisti ja säntillinen että mun pitäisi ottaa siitä mallia. Sillä on oma huonekin aina NIIN siisti, ja jos yksikin kynä on väärässä paikassa kirjoituspöydällä niin se siivoaa sen heti paikoilleen, ja se joskus oikein itkee jos huoneessa on sotkua. Ja "Henna" (nimi myös muutettu, tuttavien tytär hänkin) on niin aktiivinen harrastaja ja ties mitä.

...minä kun olin (olen yhä) aika laiska siivoamaan, ja yläasteiässä halusin lopettaa harrastukseni (kuten lopetinkin).

"Eeva-Lotta" joutui lukioiässä psykiatriseen sairaalaan ja sille tielle taisi jäädä (olin jo teininä sitä mieltä että ei ole tervettä saada itkukohtausta jos kynä on väärässä paikassa pöydällä) ja "Henna" tuli yläasteaikoina maha pystyssä vastaan ja jäi yyhooksi miltei heti lapsen synnyttyä, ja sen jälkeen ei mua enää koskaan vertailtu kenenkään tuttavan tms tyttäriin.

Sekin on tietysti totta, että mua on turha vertailla keneenkään tai arvostella mun tekemisiä/tekemättä jättämisiä, kun en kuitenkaan välitä tai kuuntele :snotty: ja vanhemmat on tämän jo vuosia sitten tajunneet.

Meillä on tosi hyvät välit mun vanhempien kanssa, ollaan paljon tekemisissä ja he mm. haluavat lapset usein heille hoitoon (ensi viikolla taas, viime viikolla viimeeksi). Olen onnellinen asiasta, sillä muutamalla ystävällä on ihan päinvastainen tilanne: eivät koskaan ole tarpeeksi hyviä vanhemmilleen, ja välit on jäätävät :|

 

[onhan ne...]

Niin, on henkisesti aika rankkaa kun mikään ei omille vanhemmille kelpaa. Oma lapsi kysyi jo kolmivuotiaana että "miksi ukki ei tykkää sinusta"? Vaikka itse välttäisi puhumasta ilkeään sävyyn vanhemmistaan, ne he sitten puhuivat minusta lapselle