Onko tietoa? Tuleeko halvemmaksi ostaa itse kirja vai antaa kirjaston ostaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pilalle menny teos
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

pilalle menny teos

Vieras
Kirja siis noin 1½ vuoden takaa, siis 2009 kirja.

Palautin kirjan ja siitä tuli sitten ilmoitus, että on poistokunnossa. Yksi sivu repeytynyt (tämä oli jo kyllä lainatessa) ja sitten oli nestettä kaatunut kirjalle.

Itse en huomannut tälläistä. Harmittaa tosi paljon, kun en kirjaa tarkastanut palauttessani sitä. On ollut jo kauemmin mulla lainassa, jäänyt jotenkin hyllyn pimentoon,, että en muista, että olisin lukiessani pitänyt kirjaa huonokuntoisena, paitsi tuo yksi sivu.

Se on satavarmaa, että nestettä en ole kirjalle kaatanut. Ainoa mahdollisuus on, että kun olen laittanut kirja muovipussiin palautusta varten, pussin pohjalla on ollut kosteutta tai lattialla, josta kirja on "imaissut" nesteen sisäänsä.
Kirjastonhoitaja sanoi, että nimenomaan sivujen reunat selvästi kastuneet.

Itse en huomannut tuota eikä kirjastossa, jonne palautin kirjan, sanottu mitään. Vasta tuolta tuli viestiä, siis joku etälaina juttu kaupungin sisällä.

Sanoi, että jos ostaisin uuden, mutta unohdin sitten kysyä, että kuinka tuo oikeasti tulisi halvemmaksi, minun ostaa uusi vai maksaa kirja suoraan kirjastoon?
Kirjakerhoissa näkyi maksavan 22e, yhdessä 8e, mutta en ole jäsen.
Vaikea päästä kauppoihinkaan ilman autoa.

Vitsi, kun ottaa päähän, etten tarkastanut kirjaa. Toki kirjan maksan, jos se kerran on meillä pilalle mennyt, mutta kun en ole tuosta ihan varma, mutta milläs sen sitten todistaa, ei millään.
Luettavissa oleva kirja kuitenkin on, sivut eivät ole siis liimauteneet yhteen.
 
Mä maksoin kerran kirjastoon, kun en tiennyt mikä kirja oli. Joku lastenkirja, minkä ois saanut varmaan 5 eurolla, mutta kirjaston hinta oli 20 euroa ja rapiat... Uskon, että löydät itse halvemmalla, koska kirjasto on ostanut kirjan kuitenkin uutuutena, jolloin hinta ollut enemmän, mitä se nyt on...
 
Kysyt sieltä kirjastosta, voitko ostaa sen itse ja tuleeko siihen päälle vielä muita kuluja (täällä tulee muovituskulut, sirutkaan eivät ole ilmaisia) ja kysyt myös paljonko tulisi maksamaan, jos maksat sen kirjan. Sillä tavalla se selviää helpoiten.
 
Täällä tulee usein edullisemmaksi hommata uusi vastaava kirja tilalle. Kirjastot hankkivat kirjat omaa reittiään (usein tietyt toimittajat tms.) ja kirjan listahinta on usein kalliimpi kuin kirjakaupassa.
 
Voi tulla halvemmaksi ostaa itse. Monet kirjastot itse asiassa suosittelevat tätä, koska silloin kirjasto saa kirjan heti käyttöön eikä tarvitse odottaa sen saamista muuta kautta.
 
Kysy kirjastosta korvaushintaa ja kirjakaupasta uuden hintaa. Koirani söi yhden suht uuden kirjan kerran, mutta se oli sen verran jo lainailtu, että kirjastoon riitti parikymppiä, kirjakaupassa olisi ollut paljon kalliimpaa
 
Tiputin kerran kirjastosta lainaamani kirjan kylpyammeeseen. Kirjastontädit suosittelivat kirjan ostamista itse ja tuomista kirjastoon, koska tulisi halvemmaksi kuin se, kun alkavat jostain tilaamaan jne. Löysin kirjan aletorilta edullisesti, joten hyvä neuvo. Minulle ei tullut muita kuluja, mutta ymmärsin jotenkin rivien välistä, että voisivat kai jotakin periä (kirjojen suojaus jne)?
 
Olen muuten lahjoittanut muutaman kirjan kirjastoon. Kyllästyin odottamaan, että hankkivat seuraavat osat erästä kirjasarjaa, ostin ne itse ja totesin, ettei niitä jaksa muutamaan vuoteen lukea uudelleen. Lahjoitin ne sitten kirjastoon, joka säilyttää niitä puolestani.
 
Mulla meni kerran kaksi suht' uutta kirjaa pilalle (opin, että jos on käsilaukussa kirjoja, niin todellakin kannattaa tarkistaa, että vesipullon korkki on kunnolla kiinni ennen kuin lykkää sen sinne laukkuun heilumaan niiden kirjojen kanssa..:()

Toisen kirjan olisin saanut kirjakaupasta pari euroa kirjaston hintaa halvemmalla, mutta toinen olis ollut sen pari euroa kalliimpi..:D En jaksanu ruveta säätämään, joten maksoin vaan kirjastoon ne kirjat..
 

Yhteistyössä