Onko toiveesi toteutunut puolison suhteen mitä ajattelit ihan nuorena?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tupahiiri
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tupahiiri

Vieras
Vaikea kysymys sillä toiveet, odotukset ja ihanteet muuttuu sen mukaan kun saa elämänkokemusta mutta tarkoitan sitä aikaa kun ei ollut vielä ainuttakaan poikaystävää johon olisi voinut verrata. Itse elin slillai pitkän nuoruuden ilman poikia sillä enimmäkseen pelkäsin niitä (ja myös inhosin), koska ne olivat joko ihan muksuja, haisivat pahalle ja metelöivät tai sitten olivat jotain mamman poikia. Ajattelin että ddottaa ja näin jälkeenpäin olen ajatellu että olenhan ollu perkeleen fiksu silloin. Oikeesti olinhan täysin oikeessa., pojat olivat täysi muksuja on ikää sitten 15 tai 17 ei se ikä yleensä kerro mitään ja ainakin meillä päin olivat niin juntteja ettei mitään käytöstapoja. (en ole siis kokenut helsingin hienostokasvatettuja poikia). juntista pitäjältä pohjanmaalta vaan.

Tuohon varsinaiseen aiheeseen. yleensä me vaan keksimme huonoja puolia puolisoistamme jotka olemme vihillä valinneet ja sitten alkaa se arki jolloin aina ei ole myötämäkeä. Näin hassun unen seurustelun alkuajoistamme - siis ne jotka jää alitajuntaan, mutta unhohtaa. Tunsin itseni täydeksi toopeksi, mikesen osaa häntä enää arvostaa niinkuin silloin? Toki siihen vaikuttaa se mantra minkä opettelin jo nuorena, pojat ovat muksuja eivätkä ansaitse kunnioitustani. Välillä kun miehestäni näkyy se puoli (kaikissa mieheissä on se lapsellinen puoli) niin silloin alkaa keittää. Kuitenkin hän on kaikki mitä olen koskaan haaveillut ja toivonut enkä käsitä että ihan oikeasti hän on minun ja haluaa olla kanssani todellakin joka tavalla.

Pidän itseäni epäonnisena, olen aina pitänyt. esimerkiksi jo nuorena kun kavereilla oli kaikilla poikaystävät ajatelin ihan oikeesti ettei ne ole minua varten, olen liian ruma, epäonnistunut ja vaikka mitä. Kesti aikansa, piti kasvaa aikuseksi ennenkuin sain vähän itseluottamusta. ensimmäiset tuttavuudet olivat vääriä minull mutta jostakin piti aloittaa. Nuorena myöskin ne epäsopivat tuttavuudet eivät ole hukkaan laitettua aikaa, aina oppii jotain samalla itsestään ja on hyödyksi oppia tuntemaan erilaisia ihmisiä.
 
No nuorena mä haaveilin vaan tytöistä, ja tässä nyt kuitenkin miehen kanssa elelen. Et silleen ei :D Mut sit noin niin kuin henkisemmiltä ominaisuuksilta niin joo. Puolisoni vastaa hyvinkin toiveitani. <3
 
EI! :( Ei löytynyt ole sellainen kuin Harlequin kirjoissa. Ei mun mies ole maailman komein, pisin, sexyin, lihaksikkain, rikkain eikä miehekkäin. Ei lähellekään! :(
 
Hmm, mulla ei itseasiassa ole ollut koskaan mitään miesihannetta. Tai olen kyllä aina ajatellut, että haluan kiltin ja avuliaan miehen. Miehestäni kyllä löytyy edellä mainittuja piirteitä :)
 
Joo. Mulla oli toiveena, että mies olisi urheilullinen, fiksu ja rehti, sellainen mies mulla myös on ollut jo reilun 16 vuoden ajan. Ja on hän paljon muutakin positiivista...:)
 
No ei... Haaveilin pitkästä, vaaleasta komeasta viikingistä. Ja menin naimisiin 173 cm pitkän intialaisen kanssa :laugh: Mutta luonteeltaan on kyllä sitä mitä toivoin: kiltti, sosiaalinen ja hyvä isä :)
 
No ei... Haaveilin pitkästä, vaaleasta komeasta viikingistä. Ja menin naimisiin 173 cm pitkän intialaisen kanssa :laugh: Mutta luonteeltaan on kyllä sitä mitä toivoin: kiltti, sosiaalinen ja hyvä isä :)

Ai joo, ja pitää sanoa, että on tuo omakin mies kivan näköinen vaikkei tietysti viikinkimäisellä tavalla komea. Oli mulla muuten kyllä suhde norjalaisen vaalean pitkän komistuksen kanssakin ennen kuin tapasin mieheni. Mutta niin vain tämä oli se oikea. Jo 14 vuotta.
 
Mä en ikinä miettiny nuorena millaisen miehen haluasin, enkä haaveillut naimisiin menosta enkä häistä. Ajattelin, että elämä tuo tullessaan mitä tuo ja sen mukaan eletään. Nyt olen ollut yhdessä 22 vuotta mieheni kanssa ja hän on elämäni tärkein ihminen.
 
mä halusin lapsirakkan rauhallisen miehen, joka ymmärtää mun huumoria, muuten tuo vastaa nuoruuden mietteitä täysin-... mutta nuorena sanoin et ikinä en ota itteeni nuorempaa miestä... ja sellanenhan tuo on=P
 
Mielenkintoisia vastauksista, jotkut ei suunnittele ollenkaan. En minäkään suunnitellu mitään vaan oli jotain ajatuksia tai toiveita ja joskus ne oli sellaisia että jään vanhaksi piiaksi etten tapaa ketään tai sitten sellasia että sitä kaveria joka minua sietäisi ja minä sietäisin häntä niin ei varmaan ole olemassa.

En usko siihen että on vain yksi ja ainoa jokaiselle, muuten me ei löydettäsiin ketään kun maailmassa on miljardeja ihmisiä. Mitäs jos se sinun sielunkumppanisi ollisi toisella puolella maailmaa? Ehkä se on niin että meille on tuhansia sopivia kumppaneita mutta niistä korkeintaan yksi tulee vastaan elämän aikana.

joskus vuosia sitten kuulin surullisen tarinan, vanhemmasta naisesta. Hänellä oli ollut nuorempana se oikea rakkaus jossa kaikki meni kohilleen, kohtalo kuitenkin muutti suunnitelmat ja he joutuivat erilleen. Kumpikin meni tahoillaan naimisiin. Nainen ei ollut onnellinen liitossaan sillä se mies oli hänelle vain lastensa isä. Kun nuorin lapsista asui enää kotona, he erosivat. Lapset kuitenkin ymmärsivät heti ja myös nuorin vanhempana ettei heidän vanhempansa olleet tarkoitettuja toisiilleen. Eroonneena ja yksin se nainen ikävöi vielä nuoruuden rakkautensa perään, mutta tietää että se on menetetty. Sniif..
 
No periaatteessa, ne tärkeimmät asiat on mitä pitikin.
Ajattelin jo nuorena että minkään juopon (siis että ois alkoholin kans mitään ongelmia) tai väkivaltaisen miehen kanssa en ala mitään. Niin se on pitänyt, mies on väkivallaton ja ottaa kyl alkoa mut harvoin.

Mut sit, ajattelin että haluisin mieheni olevan minua vanhempi..mielellään muutaman vuoden..kissanpissat, tuo tyyppi vaan näytti vanhemmalta vaikka olikin puolisen vuotta minua nuorempi..no, samana vuonna ollaan sentään synnytty :)
 

Yhteistyössä