Onko vain minussa itsessäni vikaa?

[lissuka]

Moi!

Kysyisin teidän mielipidettä seuraavasti asiastani. Olisi mukava jos kertoisitte mielipiteitänne ja että onko todella vika minussa?

Eli asia on näin.. Olen seurustellut poikaystäväni kanssa n. 1,5 vuotta olen itse 19v. ja poikaystäväni on 24v. Olen muuttanut poikaystäväni luokse n. vuosi sitten jo (nykyinen kotimme ei ole sitä mitä haluamme joudumme muuttamaan kesäkuussa pois)
Meillä menee hyvin niinkuin parisuhteessa pitää mennäkin, mutta onko jotain vikaa jos minusta joskus tuntuu että jokin ei ole oikein?

Rakastan poikaystävääni todella todella paljon, mutta joskus minua vain niin suunnattomasti vihloo jokin sisällä. Oikeastaan on muutama asia jotka minua häiritsee hänessä (mutta eihän kukaan ole täydellinen, sen tiedän), mutta.. poikaystäväni on ainut lapsi, vanhemmat pitävät aina erittäin hyvää huolta, isi on osanut jo hyvin nuorena moottorikelkan, mopon, auton BMW:n ja muuta vastaavaa..
Ja toinen juttu on, että hän on erittäin tarkka asioista, täsmällinen, siisti (ei saa tyylii pölyä olla paljon missään hyllyllä), panostaa asioiden ulkonäköön, kaikki pitää olla aina niin hienoa ja näyttävää & täydellistä jne..


Mutta taas kun minä en sellainen itse ole. Toki pitäähän kotona olla siistiä ja pitää siivota ilmanmuuta & kaunis koti, mutta ei minulle se kodin sisustus ole niin mega tärkeä että tyyliin kaikkien huonekalujen ja tavaroiden pitäisi olla aina sävy-sävy toisiinsa. Onhan sellainen tavallinenkin ihan hyvä =)

Siinä mielin me olemme aika erilaisia ihmisiä. Jotenkin tuntuu että en osaa kuvitella tulevaisuutta hänen kanssaan, tuntuu että hänen kanssaan asuessa meidän yhteisen kodin täytyy olla hieno, moderninen, kaikki pitää olla niin tip-top!! Mutta kun minulle kelpaa ihan tavallinen.. Minua pelottaa että en osaa enkä uskalla meidän uudelle yhteiseen kotiin ostella mitään esim. sisustus esineitä tai muuta vastaava.. koska en tiedä mitä mieltä hän on..?

Tämän lisäksi hänellä on diabetes joka ei minua haittaa mutta yhdellä tavalla kyllä haittaa.. Aina kun päivä alkaa mietimme yhdessä että mitä vaikka tekisimme? Hänellä on aina mielessä kaikki urheiluun ja liikuntaan liittyvää. Joka ikinen päivä hän yrittää mahdollisimman paljon urheilla. Kyllä sen ymmärrän hyvin =)
Pidän itse myös urheilusta erittäin paljon, mutta minulta on jo lähtenyt maku koska aina on yksi ja sama asia joka ikinen päivä.. Olisi mukava puuhailla jotain muutakin joskus yhdessä, kun olla suksimassa taikka luistelemassa jossain.

Se kaikki on siitä kun poikaystäväni vanhemmat ovat juuri sellaisia tarkkoja myös asioista ja kodin täytyy olla aina niin tip-top ja tietenkin poikaystäväni on katsonut mallia heistä!! Minä kun taas olen vähän erilaisesta perheestä On toki minunki porukoilla kotona siistiä ja sisustus kohillaan jne, mutta jotenkin aivan erilaista.

Onko kyse kuitenkin aivan pienestä asiasta? Vai mitenkä minun pitäisi toimia?

 

[no]

Ei ole kysymys pienestä asiasta. Näen ihan kaikessa sen, että et tule olemaan onnellinen hänen kanssaan. Sinulla on jalat maassa ja ihan oikein suhtaudut asioihin, mutta poikaystäväsi on täysin eri maata ja minä näen hänen käytöksessään sellaisia merkkejä, että et voi tulla toimeen hänen kanssaan.

Anteeksi, että sanon suoraan, mutta tämä on minun mielipiteeni ja sinä teet tietysti itse päätöksesi.

Jos poikaystäväsi kasvaisi ihmisenä ja osaisi antaa sinulle itsenäisyyden, niin asia olisi eri, mutta minusta sinä et voi alkaa häntä muuttamaan ja kasvattamaan. Hänellä on pitkä tie kuljettavanaan, jos hän tajuaisi tilanteensa, mutta siihen en usko.

 

[tasa-arvoa]

Huonolta näyttää. Poikaystäväsi on hemmoteltu kakara, rikkaasta perheestä nähtävästi, ja status on hänelle tärkeää. Ehkä sinäkin olet hänelle statussymboli jos olet kaunis, jos taas pukeudut joskus rennosta ja jätät meikkaamatta hän varmaan sanoo ettet passaa sisustukseen.

Et voi olla oma itsesi tuossa suhteessa, teette kaiken miehen mukaan. Jos mies päättää sisustuksesta, siitä mitä teette (pelkkää urheilua) ja kaikesta muusta, ei hän ole sinulle muuta kuin isähahmo. Tasa-arvoisessa suhteessa molemmat päättävät. Ja kodin pitää olla sellainen jossa viihtyy. Mielestäni olette aivan liian erilaisia ja epätasa-arvoisia. Eikä sitä aina tarvitsisi tehdä juuri niinkuin vanhemmat on tehneet, vaan kuten itsestä tuntuu. Ehkä olisi miehenkin aika irrottautua äidistään.

Itse olen suhteessa jossa kumpikaan emme ole kovia siivoamaan tai sisustamaan, mutta viihdymme oikein hyvin hieman sotkuisessa kodissamme Ei tarvitse nipottaa, ja koti tuntuu kodilta. Viikonloppuna joskus urheillaan, joskus taas löhötään sohvalla karkkipussin kera telkkaria katsoen. Reissataan myös yms, vaihtelua pitää olla. Viihdyn mieheni kanssa joka päivä, kaikessa mitä teemme. Ja molemmat saa sanoa mielipiteensä sisustuksesta auton ostoon.

 

[//..\\]

Jokaisessa parisuhteessa joutuu hakemaan yhteistä linjaa ja keskinäistä kompromissia, mutta mielestäni sinulla olisi kyllä hyvät mahdollisuudet lähteä poiskin ja vielä vahvistaa omia siipiäsi. On hienoa, että suhtaudut rehellisesti tilanteeseenne ja mietit sitä, mutta joskus miettiminen ei vie asiaa yhtään eteenpäin varsinkin kun koet olosi niin tukalaksi. Toisen tarkoitus ei ole rajoittaa sinua ihmisenä ja on, muuten, sanontakin "lika barn, leka bäst" = samanlaiset lapset leikkivät parhaiten keskenään. Teidän kotitaustanne ja kasvatuksenne saattavat kasvattaa välillenne paksunkin muurin tai päinvastoin rikastuttaa elämäänne, mutta siinä tarvitaan tahtoa ja halua ymmärtää puolin sekä toisin.

Diabeteksessa liikunta on yksi tärkeimpiä keinoja pysyä hyvässä kunnossa ja tiedän tapauksen,jolla lopetettiin lääkitys liikunnan ja kasvisruokavalion myötä. Mieti oletko valmis elämään niin vakavaksi luokitellun sairauden kanssa, koska se todellakin asettaa rajoituksia myös sinun elämääsi. Joudut olemaan siinä asiassa aina kakkonen.

Siisteys ja makuasiat vaativat aina kompromisseja. Kumpikaan teistä ei ole oikeassa, joten jos niistä tulee välillenne liian vakavia ongelmia olette myös vääriä toisillenne. Suhdettanne syövät väärät arvot ja jos ei ole muuta, mistä ammentaa hyvää voimaa, näivettyy kaikki väliltänne.

Muista, että maailmassa on vielä runsaasti katsottavaa ja koettavaa

 

[lissuka]

Kiitos teille!

Tällä hetkellä tuntuu sisälläni melko vaikealta tilanteelta. Nimenomaan minusta tuntuu että en oikein tiedä kuinka tehdä oikein. Diabeteksen asian suhteen olen kyllä tosiaan aina kakkos sijalla en ole sitä koskaan niin täysin ajatellut. Mutta sitten aina kuitenkin mietin että eihän hän itse sille mahda mitään. Se on yleensä aina jos ollaan puuhailemassa ulkona jotain esim. lumiukkoa tekemässä, hiihtämässä tai luistelemassa.. niin se koskaan ei ole sellaista vapaata, aina hänen täytyy olla mittaamassa verensokeria tai täytyy syödä jotain. Joskus se tuntuu ehkä melko rankalta.

Taidatte kaikki olla melko oikeassa. Oikeastaan hän ei kummiskaan onneksi ole sellainen että en saisi rennosti pukeutua tai että minulla pitäisi olla meikit aina naamalla (jos esim. käydään kaupassa), saan siinä mielin olla ihan rento. Mutta mennäänpä sitten ihan pelkkään vaatetukseen niin minusta tuntuu että en uskalla pukea kaiken näköstä erilaista uutta muotia päälleni, nykyään muoti on kyllä muuttunut melko rättimäiseksi niin hän ei pysty sietämään sellaista muotia, mutta minun niin tekisi mieli kokeilla sellaista, mennä kauppaan testailla ja sovitella kaiken näköstä päälleni ja pukeutua myös niin =)

Kyllä mekin ihan syödään ja mässytellään kaikenmaailman herkkuja aina välillä, mutta se meinaa vähän olla sitä että seuraava päivänä pitäis olla vetäämässä lenkkiä. Tottakai sen ymmärrän ja toki itsekin haluan liikkua ja urheilla enkä olla sellainen sohvaperuna. Hän on itse työtön ja hänellä on aikaa liikuskella ja urheilla vaikka aamulla ja päivällä. Itse käyn koulua ja viikonloppuja töissä. Joskus tuntuu että ei ihan aina jaksaisi olla vääntämässä lenkkiä heti raskaan koulu- tai työpäivän jälkeen, joskus olisi ihan mukava olla vain illalla ja katsoa telkkaria =)

Eilen otin asian puheeksi poikaystäväni kanssa ja saatiin puhutta asiaa.. kerroin kaikki asiat miltä minusta tuntuu ja ollaanhan me enneki tästä asiasta puhuttu. Mutta pidemmän päälle tämä on aina vain alkanut tuntu raskaammalta ja pahemmalta. Onneksi poikaystäväni ymmärsi minua!! Mutta kuitenkin haluaisin vielä kokeilla..

 

[muotitietoinen]

Mutta mennäänpä sitten ihan pelkkään vaatetukseen niin minusta tuntuu että en uskalla pukea kaiken näköstä erilaista uutta muotia päälleni, nykyään muoti on kyllä muuttunut melko rättimäiseksi niin hän ei pysty sietämään sellaista muotia, mutta minun niin tekisi mieli kokeilla sellaista, mennä kauppaan testailla ja sovitella kaiken näköstä päälleni ja pukeutua myös niin =)

Tästä vain sanoisin, että ei se mies voi sinun tyyliäsi päättää. En minä ainakaan anna mieheni päättää mitä laitan päälleeni, yleensähän miehet ei esim. muotia seuraa ja saattavat naureskellä joillekin jutuille. Esim. itselläni on joitakin vaatteita joista mieheni ei niin pidä, mutta naispuoliset ystävät ovat kehuneet. En minä muutenkaan uskaltaisi antaa mieheni pukea minua Joskus on muuten käynyt niinkin, että mies on sanonut jonkintyylisten vaatteiden olevan rumia, mutta kun olen siten sellaisen vaatekappaleen ostanut ja yhdistänyt sopivasti on hän sitten kuitenkin pitänyt siitä. Eli miehillä ei välttämättä ole sitä silmää nähdä miten joku vaate saattaakin näyttää hyvältä yhdistettynä tiettyihin toisiin vaatekappaleisiin.

En tiedä ihan tarkkaan mitä tarkoitat tuolla "rättimäisellä", mutta jos se tarkoittaa näitä löysempiä vaatteita niin parempia ne ovat kuin jotkut makkarankuoret. Lisäksi ihania päällä! Älä anna jonkun miehen alkaa tuossa iässä jo kontrolloimaan sinua, tuossa iässä minä ainakin vielä etsin itseäni ja tyyliäni.

 

[Diabeetikon puoliso]

Kysyisin tuosta, että miten diabetes häiritsee elämää noin muuten, onko insuliinitasot kohdallaan ym?

Miehelläni on diabetes, 1-tyypin, eikä se meidän elämäämme mitenkään erityisemmin häiritse, enkä ajattele, että olen "kakkonen", sehän on sairaus, ei mikään kolmas pyörä meidän suhteessamme.

Toki sokerien mittaus ja piikitys kuuluu elämään, mutta ruokavaliolla pystyy todella paljon vaikuttamaan siihen miten usein insuliinien kanssa pitää pelata. Mitä alemmalla tasolla pitää hiilihydraatit, sitä vähemmän ja harvemmin insuliinia tarvitaan. On tapauksia, joilla tasoja ei saada millään kohdalleen, mutta ne ovat onneksi ymmärtääkseni poikkeuksia.

Mies harrastaa liikuntaa, mutta ei diabetes vaadi mitään himourheilua, ts normaali kuntoliikunta riittää, kuten sairauksettomillakin ihmisillä. Eli miten miehesi on perustellut diabeteksen vaativan jotenkin ylipaljon liikuntaa, kuten viestistäsi luin? Ja miten se noin muuten haittaa elämäänne, koska diabeetikothan voivat elää ihan normaalia elämää. Toki sairausriski tiettyihin sairauksiin on suurempi pitkällä aikavälillä.

Noin muutenkin suhteenne vaikuttaa sellaiselta, että pidemmän päälle ahdistut entistä enemmän (kokemusta on), joten kannattaa vakavasti harkita mitä oikeasti haluat - jaksatko olla koko ajan arvostelun alla. Oma tapasi ajatella ja elää on ihan yhtä oikein, mutta en usko, että miehesi kanssa se tulee onnistumaan. Vetoaminen diabetekseen kuulostaa myös tekosyyltä, jolla miehesi oikeuttaa tietyt asiat.

 

[no]

Voitte yrittää muuttua, tai oikeastaan poikaystäväsi pitää antaa sinulle tilaa ja vapautta. Jos hän ihan oikeasti ymmärtää mitä tarkoitat ja muuttaa käytöstään, niin sehän on hieno asia, sillä vain hän voi muuttaa hänen omaa käytöstään suhteessa sinuun. Puhuminen muutenkin puhdistaa ilmapiiriä.
Mutta ole nyt tarkkana, että muutokset eivät jää puheiksi ja kohta olette samassa pisteessä ja sitten taas toinen lupaa jotakin.

Asia menee jotenkin niin, että tekemisestä voidaan päättää ja asiat saadaan hoidettua kompromississa, mutta suhtautuminen toiseen ja päättäminen toisen puolesta on ongelmallista ja kaventaa omaa määräämisoikeutta. Kyllä sinä tunnet, kun alkaa ahdistaa ja siihen ei paljon toisen lupaukset auta.

 

[no]

Tiedän, että tämä sana on kirosana täällä, mutta siitä huolimatta poikaystävälläsi on narsistisia piirteitä ja siihen kuuluu kyky miellyttää ja kyky antaa periksi juuri oikealla hetkellä ja sitten taas silmukka kiristyy. Lopulta tilanne johtaa siihen, että hän päättää kaikesta.

 

[Mitään mieltä]

Tiedän, että tämä sana on kirosana täällä, mutta siitä huolimatta poikaystävälläsi on narsistisia piirteitä

Minä olen sitä mieltä, että poikaystävälläsi on masennus. Tai kuppa. Tai herpes. tai kihti. tai skitsofrenia. tai kaksisuuntainen mielialahäiriö. Saattaa olla myös flunssa tai migreeni. Oli niin täydellinen kuvaus miehestä, että nämä kaikki taudit ja sairaudet ovat helposti analysoitavissa.

 

[tasa-arvoa]

Minä olen sitä mieltä, että poikaystävälläsi on masennus. Tai kuppa. Tai herpes. tai kihti. tai skitsofrenia. tai kaksisuuntainen mielialahäiriö. Saattaa olla myös flunssa tai migreeni. Oli niin täydellinen kuvaus miehestä, että nämä kaikki taudit ja sairaudet ovat helposti analysoitavissa.

Tai diabetes?

No mutta jos tosissaan puhutaan, en ihan heti kyllä narsistiksi alkaisi määrittelemään vaan kuten tuolla aiempana jo mainitsin mieluummin hemmotelluksi kakaraksi. Ainoa lapsi on saanut kaiken mitä on halunnut, kaikki lelut on olleet hänen (ei tarvi jakaa, ei tarvi tehdä kompromisseja kuka saa leikkiä milläkin lelulla milloinkin yms). Yleensä näillä tapauksilla ei ole sitä kykyä olla siis parisuhteessakaan vaan jyräävät omilla mielipiteillään muut ja haluavat että asiat tehdään heidän laillaan. Ehkä hän ei edes tajua tekevänsä tuota, en tiedä, tai ehkä hän olettaa että nuorempi tyttöystävä ei ole kypsä tekemään päätöksiä vaan hänen täytyy tehdä ne. Vaarallinen asetelma tulevaisuutta ajatellen, joten toistan vielä, älä anna hänen olla isähahmosi vaan tasapuolinen kumppani. Jos olet itse vielä liian epävarma niin on parasta elää sinkkuna ja opetella tekemään omat päätökset ihan itse ennen kuin alat suhteeseen.

 

[vierailija]

Mutta oletko sinä sanonut mitä haluat, miten haluaisit että jotkin asiat tehdään ja päättänyt asioista? Tai että tuot mielipiteesi selvästi esille? Oletko riittävän vahva sitä varten? Vai eikö miehesi anna sinun päättää? Vai etkö vielä tiedä mitä haluat, ja näin ehkä poikaystäväsi on joutunut "ottamaan" johtajan roolin, vaikkei sitä välttämättä haluaisikaan.

Oletteko MOLEMMAT valmiita kompromisseihin, oletteko jutelleet siitä?

Ehkä miehesi vain yksinkertaisesti pitää liikkumisesta, lajeista tai mitä ovatkaan mitä hän harrastaa? Vai jättääkö hän liian usein sinut yksin kun lähtee harrastelemaan?

 

[*siri*]

En ymmärrä minkä takia niitä sokereita pitää olla koko ajan mittailemassa, lumiukkoja tehdessäkin? Onkohan hän kontrollifriikki tämänkin asian kanssa?

Miksi muuten suostut elämään hänen laillaan? On kai sinullakin oikeus tehdä päätöksiä kodissa ja vaatetuksesta ainakin päätät ihan itse. Vai ylläpitääkö hän taloudellisesti sinuakin?
Vielä pahempi sinulle ja ymmärrän, että poistuminen kuvioista on ikävää ja vaatii sinulta luopumista helpoista päivistä. Mutta, mutta...

Keskustelemisesta ja kompromisseista voi olla hyötyä, mutta suhtaudun epäillen. Perusluonne ei muutu toisen tahdosta. Pari vuotta voi teeskennellä ja kiristää pinnaa, mutta sitten se on loppu. Sinulle on käynyt nyt niin ja parantaako asioita jos miehestä tulisi se teeskentelijä? Ehkä olette vain liian erilaisia?

 

[kädet sidottuina]

Niin, kyllähän se on niin kuin joku jo sanoi, lika barn leka bäst.

Itselläni on juuri samantapainen tilanne mutta toisinpäin; minä olen urheilullinen, mies ei viitsi edes roskia viedä paitsi autolla (!). Minä teen kaikki kotityöt, mies auttaa jos kolmesti pyydän ja silloinkin "ihan kohta". Minä haluan harrastaa enkä vain möllöttää kotona maaten tai syödä karkkia. Mies ei kiinnostu muusta kuin viinanjuonnista. Minä luen paljon, mies ei ollenkaan.
Muutenkin taustamme ovat melko erilaiset.

Riitoja piisaa, milloin mistäkin. Joka viikko joku pesäero ja ongelmat vain paisuvat. Tunnen olevani kuin lintu häkissä, koska minä en saa mennä ja harrasta tai siis kuulema voin jos en "tapa itseäni". Huoh. Mies ei ymmärrä lukemista ts. sitä etten voi aina vain keskittyä häneen vain siksi, ettei hän lue. Mielestäni myös muuta voi vapaa-aikana tehdä kuin ryypätä.

Jossain vaiheessa pitää vaan osata luovuttaa, jos kompromisseihin ei kykene. Jos toista yrittää muuttaa, sitoa ja hallita, jossain vaiheessa räjähtää, varsinkin jos asioista ei kyetä puhumaan, muualla kuin ehkä viestein tai kirjoittamalla täällä (toki auttaa saamaan näkökulmia). Jos toista ei ymmärrä eikä halua ymmärtää, on parempi etsiä joku jonka kanssa perusarvot ovat jotakuinkin samanlaiset. Tasa-arvoiseksi voi tuntea itsensä vain kun on sitä.

Ps. Sokeritautisen on muuten parempi urheilla kuin maata ja syödä karkkia. Sokerien mittaaminen on elintärkeää, siinä ei ole mitään kummallista. Aamuisin, iltaisin, syönnin jälkeenkin, riippuu taudin asteesta. Jos ihminen ei hoida itseään niin se on tosi vastenmielistä ja tuhoavaa.

 

[lika leka]

Kuulostaapa jokseenkin tutulta, mutta ei sitten kuitenkaan. Olen myös diabeetikko-urheiluhullun vaimoke. Mies on myös siisteysintoilija ja myös "lelut" on oltava viimeisen päälle, kuten kotimmekin. Vapaa-aikana liikunta ja syömisen kanssa pelaaminen ovat suuressa roolissa. Erona alkuperäisen tilanteeseen kuitenkin se, että nämä kaikki ovat myös itselleni tärkeitä asioita. Niinpä niin, samanlaiset lapsukaiset leikkivät keskenään parhaiten, kuten on todettu.

Mutta oikeastaan huomioni kiinnittyi aloittajan viestissä ensi sijaisesti tuohon verensokerin ja piikittämisen "rasittavuuteen" liittyvään kommenttiin. Eli jos et todellakaan pysty sulattamaan tuota liikunnan ja muun elämän ohessa tapahtuvaa jatkuvaa verensokerien tarkkailua, olet yhdessä täysin väärän ihmisen kanssa. Ykköstyypin diabeteksessa kun ei ole leikkiminen noiden asioiden kanssa. Siinä on todellakin ihmisen henki kysymyksessä. Oletko koskaan joutunut tilaamaan poikaystävällesi ambulanssia ja katsomaan, kun häntä elvytetään usean ihmisen voimin? Jos et, niin pystytkö ymmärtämään, että sellainenkin voi olla edessä, jos sokeritasapaino ei ole kunnossa? Entä ottaisitko itse riskejä, jos olisit vastaavalla tavalla parantumattomasti sairas ja sun elämä ois piikin varassa? Tiedät varmaan, että ykköstyypin diabeteksessa liikunta ja terveelliset elämäntavat korreloivat keskimääräistä enemmän mm. elämän pituuden kanssa.

Olet tosi nuori. Tuo pukeutumisasiahan tuntuu olevan ongelma lähinnä sinulle itsellesi kuin poikaystävällesi. Ehkä muutitte liian varhain yhteen. Tai ehkä olette vääriä toisillenne. Olisiko hyvä ottaa hieman taukoa suhteeseen ja muuttaa vaikka hetkeksi erilleen? Siinä saisi molemmat miettiä, mitä elämältä haluatte.

 

[Diabeetikon puoliso]

Edelleen minua ihmetyttää tuo sokerien mittaus ja insuliinien "vaivalloisuus". Ok, aamulla mitataan, ruokaa ennen tai sen jälkeen mitataan, illalla mitataan. Mittaus ja insuliinien laitto kestää ehkä 30 sekuntia, jos sitäkään. Oma puolisoni harrastaa liikuntaa järkevissä mitoissa, ehkä 4 kertaa viikossa (salia, lenkkeilyä jne), syö terveellisesti, eikä todellakaan sokereita tarvitse olla mittaamassa koko aikaa.

Jos omaa kehoaan ei tunne, eikä ymmärrä hiilihydraattien ja insuliinien yhteyttä voi olla, että sokerit oikeasti ovat sekaisin, eikä osaa arvioida insuliinin määrää, mutta tuonkin voi (ja se kannattaa) opetella. Ei mikään lumiukon rakentelun kesken mittaaminen ole mielestäni mitenkään "normaalia", jos ei lähdetä siitä, että hän ei ole syönyt kuuteen tuntiin ja ulkona on liikuttu raskaasti. Mutta silloinkin varmaan mukana on nopeaa glukoosia tarvittaessa, eikö?

Noin muuten pääongelmana vaikuttaa mielestäni olevan edelleen miehen kontrollifriikkeys ja kumppanien erilaisuus. Toisaalta ei kukaan ulkopuolinen voi sanoa, että pitää jäädä tai lähteä - ihan itse ne rajat pitää asettaa, että mitä parisuhteelta toivoo ja haluaa ja onko se nykyinen parisuhde sellainen.

 

[Aikuinen nainen]

Huonolta näyttää. Poikaystäväsi on hemmoteltu kakara, rikkaasta perheestä nähtävästi, ja status on hänelle tärkeää. Ehkä sinäkin olet hänelle statussymboli jos olet kaunis, jos taas pukeudut joskus rennosta ja jätät meikkaamatta hän varmaan sanoo ettet passaa sisustukseen.

Ja mitäs hemmoteltua kakaraa on siinä, että toinen pitää itsestään, terveydestään, ulkonäöstään ja kodistaan huolta?

Minusta päinvastoin aikuiseksi kasvanut mies, jonka vuoksi ei tarvitse täälllä elleissä valittaa, että joutuu korjaamaan likaisia sukkia ja kalsareita lattialta.

Lukiko ap:n kirjoituksessa, että häneltä vaaditaan jotain, mitä hän ei ole? Minusta hän kirjoitti, että hänestä itsestään tuntuu siltä (=huono itsetunto)

 

[Aikuinen nainen]

Tällä hetkellä tuntuu sisälläni melko vaikealta tilanteelta. Nimenomaan minusta tuntuu että en oikein tiedä kuinka tehdä oikein. Diabeteksen asian suhteen olen kyllä tosiaan aina kakkos sijalla en ole sitä koskaan niin täysin ajatellut. Mutta sitten aina kuitenkin mietin että eihän hän itse sille mahda mitään. Se on yleensä aina jos ollaan puuhailemassa ulkona jotain esim. lumiukkoa tekemässä, hiihtämässä tai luistelemassa.. niin se koskaan ei ole sellaista vapaata, aina hänen täytyy olla mittaamassa verensokeria tai täytyy syödä jotain. Joskus se tuntuu ehkä melko rankalta.

Kasva aikuiseksi! Toisella on elämänikäinen sairaus, joka aiheuttaa sitä enemmän vahinkoa, mitä huonommin sitä hoitaa.

 

[Aikuinen nainen]

En ymmärrä minkä takia niitä sokereita pitää olla koko ajan mittailemassa, lumiukkoja tehdessäkin? Onkohan hän kontrollifriikki tämänkin asian kanssa?

Nykyisiä uusia diabeteslääkkeitä käytettäessä verensokeria todellakin mittaillaan vähän väliä ja lääkitystä säädellään itse sen mukaan. Eikä ap kirjoittanut, että hän niitä lumiukkoja tehdessä mittailee, yhdistit omavaltaisesti lauseita.

 

[no]

Ja mitäs hemmoteltua kakaraa on siinä, että toinen pitää itsestään, terveydestään, ulkonäöstään ja kodistaan huolta?

Minusta päinvastoin aikuiseksi kasvanut mies, jonka vuoksi ei tarvitse täälllä elleissä valittaa, että joutuu korjaamaan likaisia sukkia ja kalsareita lattialta.

Lukiko ap:n kirjoituksessa, että häneltä vaaditaan jotain, mitä hän ei ole? Minusta hän kirjoitti, että hänestä itsestään tuntuu siltä (=huono itsetunto)

No ei todellakaan ole mitään vikaa, kun pitää itsestään ja terveydestään huolta, mutta jos kantaa vielä suurempaa huolta toisesta ja toisen tavasta esim. siivota, niin voi alkaa ahdistamaan.

Joillakin ihmisillä on hämärtynyt se raja, mihin heidän valtansa loppuu. Usein miehet voivat jopa pitää siitä, että heitä paapotaan ja sehän sopii naisen hoivavietille. Mutta jos alkaa ajattelemaan liikaa toisen puolesta, niin toinen passivoituu edelleen.

itsenäinen nainen hoivan tai määräysvallan kohteena voi alkaa ärsyttää.

Ehkä diabetes on juuri se, joka on tilanteen vääristänyt ja nuoren miehen kasvamista on vaikeuttanut huoli diabeteksesta ja samalla vanhempiensa huoli ainoasta lapsestaan.

En tiedä miten ykköstyypin diabetekseen puree ruokavalio, mutta meillä on juuri nyt omissa ruokaohjeissa mielenkiintoinen keskustelu vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta ja rasvojen päästämisestä pannasta.

 

[Diabeetikon puoliso]

Nykyisiä uusia diabeteslääkkeitä käytettäessä verensokeria todellakin mittaillaan vähän väliä ja lääkitystä säädellään itse sen mukaan. Eikä ap kirjoittanut, että hän niitä lumiukkoja tehdessä mittailee, yhdistit omavaltaisesti lauseita.

Jos ei ole normaalioloissa ongelmana insuliinitasojen säätäminen, lähinnä sokereita mittaillaan minun kokemukseni mukaan jatkuvasti, jos syö jatkuvasti. Tosin monethan syövät koko ajan jotain, eli siinä tapauksessa varmaan pitää mittailla koko ajan. Vähemmälläkin pääsee kyllä (ainakin minun mieheni pääsee, kun ei noudata diabetesliiton suositusruokavaliota, vaan panostaa kasviksiin sen sijaan, että söisi paljon pastaa, riisiä, perunaa ja leipää).

Mutta vaikka niitä sokereita mittailisi tunnin välein, niin se ei siltikään ole mielestäni mitenkään häiritsevää. Sairaus siinä, missä joku toinen ja sitä pitää hoitaa, niin kuin sitä pitää hoitaa.

Noin muuten olen samaa mieltä jonkun myöhemmän kommentaattorin kanssa siitä, että voi olla, että diabetes on vaikuttanut myös vanhempien ylihuolehtivuuteen, mikä on vaikuttanut poikaan/nuoreen mieheen. Tuttavapiiristä kuulin juuri, että yksi nuori tyttö (n. 16-vuotias) sai diabetesdiagnoosin ja nyt ilmeisesti sitä vältelläkseen on keksinyt, että haluaa vauvan. Ihankuin se asian jotenkin ratkaisisi, mutta nuoren päässä varmaan työntää tämän sairausdiagnoosin jonnekin taka-alalle. Onneksi vanhemmilla (ja toivottavasti tytön poikaystävällä) on järki päässä ja he ovat ottaneet asian vakavasti ts yrittävät saada tytölle järkeä päähän.

 

[Diabeetikon puoliso]

En tiedä miten ykköstyypin diabetekseen puree ruokavalio, mutta meillä on juuri nyt omissa ruokaohjeissa mielenkiintoinen keskustelu vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta ja rasvojen päästämisestä pannasta.

Ykköstyyppiä ei voi parantaa ruokavaliolla, mutta kyllä se vaikuttaa.
Diabetesliiton ruokavaliosuositukset ovat aika hiilaripitoisia (ja vähärasvaisia), ja niitä noudattamalla saisi kyllä vedellä täysiä määriä insuliineja.

Itse hyväkarppaan ja diabeetikko-mieheni on vaihtanut myös pitkälti hyväkarppaukseen (toki pitää saada välillä nopeita sokereita ts juoda tuoremehuja, syödä leipää jne) ja insuliinimäärät ovat a)pudonneet ja b)vaihtuneet niin, että pitkäaikaisen insuliinin määrää on voinut lisätä, mutta lyhytaikaisen, ns. ateriainsuliinin määrää on voinut vähentää. Lääkäri oli tästä kehityksestä mielissään ja totesi, että hyvä vaan, koska tarkoittaa, että ruoka pitää verensokerin tasaisempana, eikä tule heittelyitä. Eli ihan täysin vhh:lle diabeetikko ei voi alkaa, mutta mies on voinut paremmin, ollut energisempi ja saanut ateriainsuliininmääriä alemmas kun syö pitkälti samoin kuin minä: paljon kasviksia, niiden seurana kalaa, kanaa, punaista lihaa, suhteellisen runsaasti maitotuotteita (täysrasvaiset maidot, kermat, juustot, voit), pähkinöitä jne.

Meillä menee todella vähän mitään snäksejä, keksejä tai pullaa ei syödä koskaan, joskus harvoin jäätelöä, ehkä 1krt/kk. Jos herkutellaan, tehdään esim. rahka-kerma-vadelma-tummasuklaa-smoothie. Myös omat veriarvoni ovat hyvät ja mies juoksi esim. puolimaratonin niin, että taisi pärjätä pelkällä urheilujuomatankkauksella.

Tämä on täysin off topic, mutta tiedoksesi, jos asia kiinnostaa: Moni lääkäri määrää voita - Uutisarkisto - Mediuutiset

 

[Myös diabeetikon vaimo]

En jaksa minäkään uskoa, että diabetes sinällään voi hankaloittaa elämää, vaikka se olisi kuinka paha tahansa, sillä hoitotasapainoonhan pyritään pääsemään. Vaikka sokeria mittaisi useastikin, ei siinä nokka tuhise kovinkaan kauaa kerralla, eikä insuliinipistoksessakaan kauaa mene.

Muuten jokapäiväisessä elämässä miehen diabetes näkyy siinä, että hoidamme molemmat hänen jalkojaan hyvin (eli siis välillä minä ja välillä hän itse), syömme terveellistä perusruokaa (joka sopii ihan kaikille muuten terveille - tarkoitan tällä sitä, että esim. ruisleipäpalastahan ei keliakiasta kärsivä voisi syödä tai maitolasillista laktoosi-intolerantti tai maitoallerginen juoda jne) ja liikumme kohtuudella.

Minulle tulee pikemminkin mieleen, että mies on tavalla tai toisella huomiohakuinen ja tuo diabetes on hyvä syy yrittää huomiota saada, sillä ei diabetes muuten parisuhteeseen vaikuta mitenkään, eivätkä diabeetikot ole tuollaisia kaikki. Myös molemmilla vanhemmillanikin on diabetes, joten olen läheltä seurannut diabeetikoiden elämää koko elämäni.

 

[Aikuinen nainen]

Lukekaas nyt alkuperäinen teksti uudelleen oikein ajatuksella.

Minusta kyse on vain ja ainoastaan siitä, että nämä kaksi ihmistä ovat ERILAISIA. Toiselle on tärkeää oma terveys ja hyvinvointi sekä estetiikka. Toinen on enemmän hälläväliä -tyyppi. Missään ei lukenut, että poikaystävä VAATII tyttöä muuttumaan toisenlaiseksi, vaan tyttö itse kokee niin (=huono itsetunto).

Miehellä on aivan ilmeisesti ollut paremmat lähtökohdat elämään (=rikkaasta perheestä), mutta se ei tee hänestä automaattisesti hemmoteltua kakaraa tai narsistia, ei suinkaan.

Toinen haluaa siistin, hienon ja modernin kodin, tip-top. Toinen asuisi mieluummin "tavallisessa" kodissa, jossa ei välttämättä ole aina niin siistiäkään. Onko tämä jollain tavalla miehen vika? Nämä kaksi ihmistä eivät vaan sovi toisílleen, jos toisen erilaisuus häiritsee jompaa kumpaa.

Minusta tuntuu, että ap hakee tekosyitä päästääkseen eroon miehestä, jolla on loppuelämän huomioon otettava sairaus.

 

[espoolainen]

Ongelma tässä lähinnä taitaa olla se, että pariskunnat ovat aivan erilaisista piireistä kotoisin ja tämä aiheuttaa ongelmia. Harvemmin parisuhteet joissa toinen on varakkaammasta perheestä kuin toinen toimii. Kannattaisi löytää kumppani omankaltaisesta porukasta.