Onkohan muuta vaihtoehtoa kuin ero?

[vieras]

Sekään ei tunnu vaan niin yksinkertaiselta vaihtoehdolta kun on kaksi lasta. Yhteinen talo ja rakkauttakin löytyy. Ja asiat muutenkin ihan hyvin.

Mulla vain ongelmana sellainen, että mä epäilen miehestä aina ekana kaikkea pahaa. En oikein luota, tai hyvinä hetkinä/päivinä joo mutta useammin en.

Kun hän lähtee johonkin mietin että keneköhän kanssa hän oikeasti meni. Ja kukahan se nainen on ja mitähän tekee jne.

Jos lähtiessään ekana ottaa ulkona puhelimen ja soittaa niin mulle tulee ekana siitäkin mieleen et jaa nyt soittaa sille.

Tai jos meneekin myöhempään töissä niin mietin et "töissä".

Tänä aamuna tulikin kovin kiire niin siitäkin väänsin pahat ajatukset.



Siis ihan kaikesta. Mä alan olla ihan lopen uupunut. Mä en halua olla tälläinen. Eikä tämä nyt miehestäkään hauskaa ole. On jo kyllä osannut alkaa ottaa ns. huumorilla. Kun toisinaan huumorillakin väännän.

Ja sit kun mulle tulee se paha ajatus miehestä mieleen se ei mene pois ennen kuin sanon sen ääneen ja sitten kun sanon miehelle niin sitten tuleekin sellanen että kyllä mä olen hölmö...

Kuulostaan varmasti ihan pimeeltä, mutta en ole. Mun on vaan vaikea luottaa ja tää nakertaa muuten hyvää suhdetta.


Ja mä olen alkanut miettiä eroa.. :'(

 

[ap]

Miehelle olen sanonut että olisikohan parempi jo erotaan niin hän sanoo ettei ainakaan halua mutta jos minusta siltä tuntuu niin hän ei halua/eikä voi estellä.

Toikin kakspiippunen juttu sanooko siksi että ei halua pidätellä koska välittää vai siksi että vois sit sysätä eron mun syyks tms.

 

[Khimaira]

Onko noihin ajatuksiisi joku perä..? Onko mies joskus ollut " luvattomilla teillä" ?

 

[jassåå]

Olisikohan terapiassa käynnistä apua? Vaikka esim.parisuhdeterapia. Sillä jos kerran tunteita löytyy,on mielestäni turha erota,ennen kuin asialle on yritetty tehdä jotain

 

[akka]

Onko mies antanut aihetta epäilyyn?

 

[Päivi]

Voisi olla paikallaan aloittajalla käydä ammattiauttajalla.Siis hyvällä kirjoitan.

Tuo sama ongelma tulee seuraamaan sinua myöhemmissäkin suhteissa jossei sitä "avata".
NIIN PALJON KUITENKIN MENETETTÄVÄÄ SINULLA EROSSA.

 

[?]

Siis mikä sen eron syys niinku olis....????
- Epäilen miestäni turhaan...?

Tää ei nyt ihan auennu mulle. Kannattaa mennä tutkituttamaan pää, eihän toi nyt ihan normaalia todellakaan ole.

 

[ap]

Onko noihin ajatuksiisi joku perä..? Onko mies joskus ollut " luvattomilla teillä" ?

no kun sehän tässä juuri on, ettei ole mitään syytä.
Mulle ei ole tehnyt. Tai ei ainakaan ole tullut selville.

Ennen meidän suhdetta ollut kovakin naistenmies. Ei ehkä kovimmasta päästä, mutta kuitenkin riittämiin.

 

[pez]

Ihan ekaksi sun on pakko myöntää itsellesi että jos eroatte niin se on vain ja ainoastaan sun valinta. Et voi kääntää tuota miehen syyksi.

Toiseksi, jos myönnät itsellesi että olet sairaaloisen mustasukkainen, niin sinun kannattaa oikeasti alkaa etsimään itsellesi ammattiapua.

 

[ap]

Siis mikä sen eron syys niinku olis....????
- Epäilen miestäni turhaan...?

Tää ei nyt ihan auennu mulle. Kannattaa mennä tutkituttamaan pää, eihän toi nyt ihan normaalia todellakaan ole.

en mä vittuilua kaipaa mutta kiitos kuitenkin.

 

[LisaMarie]

Mä luulen, että pariterapia ei tuohon ongelmaan auta, koska kyse on omasta ongelmastasi.
Jos sinusta tuntuu, että tarvitset keskusteluapua, hae sitä. Ei pariterapiakaan koskaan haitaksi ole, mutta se ei ratkaise yksilön ongelmia, jos parisuhteen ongelmat on selkeästi johtuvia jommankumman omasta epvarmuudesta, se puoli pitää selvittää yksin. Avointa keskustelua puolison kanssa toki tarvitaan.
Itsetunnosta ja menettämisen pelostahan lopulta voisi olla kyse.
Ehdoton edellytys eteenpäin pääsylle on juuri se, että uskaltaa tunnustaa nuo häpeälliset tunteet, eli kertoo sille puolisolle, vaikka se tuntuu hölmöltä. Puolison myös pitää ymmärtää, että kyseessä on sairauden kaltainen tila, että ne eivät ole syytöksiä, vaan sinun aitoja tunteitasi, jotka johtuvat jostakin, luultavasti jonkunlaisista hylkäämisen kokemuksista, joita joskus elämässäsi olet kohdannut. Sisälläsi on tieto, että luottaminen on vaarallista, ennemmin tai myöhemmin sattuu ja sen pyrit välttämään.
Usein tuollaiseen ylenmääräiseen hylätyksitulemisenpelkoon liittyy muitakin läheisriippuvaiselle ominaisia piirteitä. Hyviä kirjoja aiheesta on esim. Wayne W. Dyerin Hyväksy itsesi, uskalla elää ja Irene Kristerin kirjat ja tietysti Tommy Helsteen ja Melodu Betteyn Irti läheisriippuvuudesta sekä Suontausta-Kyläinpään Perhesalaisuuksien varjossa, vaikenemisesta vapauteen. Usein nuo tilat nimittäin syntyvät jostain salaisuudesta, eikä sitä välttämättä edes tiedosta, että joku on ollut vikana, ennen kun tulee noita omituisia oireita ja on pakko alkaa etsiä niille syytä.

 

[minä]

Auttaakko sun mies kotitöissä taikka lastehoidossa? Jos niin anna äkkiä sun ukkos tänne, ni saat kyllä mun varmasti uskollisen, mutta saatanan laiskan ukon.

 

[akka]

Jos mies ei ole antanut aihetta epäilyyn niin silloin todellakin se on sinä joka tarvitsee asiaan apua sillä se vika on sinun päässäsi.
Kannattaa käydä keskustelemassa jossakin noista aiheettomista epäilyistä.
Miehellekkin tosi rankkaa jos ei ole mitään tehnyt ja aina toinen syyttelee ja epäilee.

 

[äiti]

Ihan ekaksi sun on pakko myöntää itsellesi että jos eroatte niin se on vain ja ainoastaan sun valinta. Et voi kääntää tuota miehen syyksi.

Toiseksi, jos myönnät itsellesi että olet sairaaloisen mustasukkainen, niin sinun kannattaa oikeasti alkaa etsimään itsellesi ammattiapua.

miten sä vedät mustasukkaisuuden tähän? ap:llahan ei ole luottamusta.
luottamuspula.

 

[LisaMarie]

Tuo sama ongelma tulee seuraamaan sinua myöhemmissäkin suhteissa jossei sitä "avata".

Juuri näin!
Surullisen moni päätyy eroon omien ongelmien vuoksi, vieläpä kerta toisensa jälkeen, ymmärtämättä, että kyse ei olekkaan pelkästään siitä, että aina on huono tuuri ja paska kumppani, vaan vika on omassa asenteessa ja kyvyssä luottaa ja sitoutua. (no, ap ei toki syytä kumppaniaan, m utta näitäkin on paljon!)

 

[ap]

Auttaakko sun mies kotitöissä taikka lastehoidossa? Jos niin anna äkkiä sun ukkos tänne, ni saat kyllä mun varmasti uskollisen, mutta saatanan laiskan ukon.

en tiedä kuinka tää nyt tähän liittyy mut kyl se mua auttaa.

 

[ap]

Tuo sama ongelma tulee seuraamaan sinua myöhemmissäkin suhteissa jossei sitä "avata".

Juuri näin!
Surullisen moni päätyy eroon omien ongelmien vuoksi, vieläpä kerta toisensa jälkeen, ymmärtämättä, että kyse ei olekkaan pelkästään siitä, että aina on huono tuuri ja paska kumppani, vaan vika on omassa asenteessa ja kyvyssä luottaa ja sitoutua. (no, ap ei toki syytä kumppaniaan, m utta näitäkin on paljon!)

niin.. en mä tosiaan syytä mun miestä ja meillä muuten kaikki hyvin. Huumorikin kohtaa. Ihanat lapset ja kivaa yhdessä.
Mä vaan koen et teen molemmille hallaa mun olollani.


Ja mä nyt korostan etten mä suinkaan aina epäile. On hetkiä kun ajattelen että kylläpä olen hölmö kun moisia mietin jne. On pitkiäkin kausia että en epäile mutta jostain sit aina palaan siihen epäilyyn.

 

[Vanilliini]

Kyllä mä suosittelen yksilöterapiaa.
Kävin itse oman avioliittoni ongelmissa, mieskin kävi yksikseen liiton alkuvaiheessa.
Ei meilläkään mitään suurempaa syytä ole näihin vaikeuksiin ollut, mutta
molemmat ollaan haluttu tehdä töitä liiton eteen kun kenkää on alkanut puristaa liikaa.

Kumpikin on saanut avun juttelemisesta ammattilaisen kanssa, eikä se todellakaan
tuntunut mitenkään leimaavalta tai nololta - kävin itse ihan terveyskeskuspsykologilla.
Jo pari käyntiä avaa silmiä mielettömästi, ja vinkkejä tunteiden käsittelyyn tulee käytettyä vielä vuosien jälkeenkin!

Suosittelen lämpimästi - ei maksa mitään - mutta korvaukseksi saat jatkaa hyvää liittoasi!

 

[ap]

Mä luulen, että pariterapia ei tuohon ongelmaan auta, koska kyse on omasta ongelmastasi.
Jos sinusta tuntuu, että tarvitset keskusteluapua, hae sitä. Ei pariterapiakaan koskaan haitaksi ole, mutta se ei ratkaise yksilön ongelmia, jos parisuhteen ongelmat on selkeästi johtuvia jommankumman omasta epvarmuudesta, se puoli pitää selvittää yksin. Avointa keskustelua puolison kanssa toki tarvitaan.
Itsetunnosta ja menettämisen pelostahan lopulta voisi olla kyse.
Ehdoton edellytys eteenpäin pääsylle on juuri se, että uskaltaa tunnustaa nuo häpeälliset tunteet, eli kertoo sille puolisolle, vaikka se tuntuu hölmöltä. Puolison myös pitää ymmärtää, että kyseessä on sairauden kaltainen tila, että ne eivät ole syytöksiä, vaan sinun aitoja tunteitasi, jotka johtuvat jostakin, luultavasti jonkunlaisista hylkäämisen kokemuksista, joita joskus elämässäsi olet kohdannut. Sisälläsi on tieto, että luottaminen on vaarallista, ennemmin tai myöhemmin sattuu ja sen pyrit välttämään.
Usein tuollaiseen ylenmääräiseen hylätyksitulemisenpelkoon liittyy muitakin läheisriippuvaiselle ominaisia piirteitä. Hyviä kirjoja aiheesta on esim. Wayne W. Dyerin Hyväksy itsesi, uskalla elää ja Irene Kristerin kirjat ja tietysti Tommy Helsteen ja Melodu Betteyn Irti läheisriippuvuudesta sekä Suontausta-Kyläinpään Perhesalaisuuksien varjossa, vaikenemisesta vapauteen. Usein nuo tilat nimittäin syntyvät jostain salaisuudesta, eikä sitä välttämättä edes tiedosta, että joku on ollut vikana, ennen kun tulee noita omituisia oireita ja on pakko alkaa etsiä niille syytä.

Sä kuvasit hyvin sen mitä mä pelkään..

pelkään tulla satuteksi, pelkään että kun alan luottaa kolahtaa ja pahasti. e vaan uskalla hellittää, jotenkin koitanvarmaan rakentaa jotain suojakilpeä tällä et jo valmiiks asennoidun siihen et mies satuttaa mutta teen sillä vain hallaa meille. Mutta siitä irti pääseminen on vaikeaa. Pirun vaikeaa! :'(

 

[ap]

Kyllä mä suosittelen yksilöterapiaa.
Kävin itse oman avioliittoni ongelmissa, mieskin kävi yksikseen liiton alkuvaiheessa.
Ei meilläkään mitään suurempaa syytä ole näihin vaikeuksiin ollut, mutta
molemmat ollaan haluttu tehdä töitä liiton eteen kun kenkää on alkanut puristaa liikaa.

Kumpikin on saanut avun juttelemisesta ammattilaisen kanssa, eikä se todellakaan
tuntunut mitenkään leimaavalta tai nololta - kävin itse ihan terveyskeskuspsykologilla.
Jo pari käyntiä avaa silmiä mielettömästi, ja vinkkejä tunteiden käsittelyyn tulee käytettyä vielä vuosien jälkeenkin!

Suosittelen lämpimästi - ei maksa mitään - mutta korvaukseksi saat jatkaa hyvää liittoasi!

mä just pelkään jostain syystä tätä "leimatumista" ja kiitos vastauksesta.

Onkohan noihin kauheankin pitkät jonot?

 

[LisaMarie]

Ja mä nyt korostan etten mä suinkaan aina epäile. On hetkiä kun ajattelen että kylläpä olen hölmö kun moisia mietin jne. On pitkiäkin kausia että en epäile mutta jostain sit aina palaan siihen epäilyyn.

Mä olen itse potenut niin syvää menettämisen pelkoa, että jokaisessa riidaksi tulkittavassa tilanteessa mun vakio repliikki on ollu "mä haluan erota" ihan vaan siksi, että ajatus jätetyksi tulemisesta, hylkäämisestä, on ollu mulle aivan ylivoimainen. Voisiko takana olla samanlaista?
Mä en ole epäilly suorastaan sivusuhteista -ainakaan kovin paljon- mutta kaikesta muusta kyllä. JOs mies sanoi jotain, se taatusti tarkoitti jotain muuta jos se nyt ei suoratsaan toivonu mulle pahaa, niin aivan varmsti se ei toivonu ainakaan mitään hyvää. Se ei halunnut että mä toteutan omia unelmiani ja haaveitani, vaan mä uskoin olevani olemassa miestä varten ja olin varma, että en kelpaa sille, jos mulle tulee omia tarpeita.
Meillä taustalla on se, että mä olen alkohollistisuvusta molemmin puolin ja mies oli alkoholisti, eli jo selkäytimessä oli säännöt "älä puhu, älä luota, älä tunne" mutta nuo samat säännöt ja samoja tunteita voi sisäistyä monista muistakin syistä, eikä sen syyn tarvi olla ulospäin kovin kummoinen.

 

[ap]

Ja mä nyt korostan etten mä suinkaan aina epäile. On hetkiä kun ajattelen että kylläpä olen hölmö kun moisia mietin jne. On pitkiäkin kausia että en epäile mutta jostain sit aina palaan siihen epäilyyn.

Mä olen itse potenut niin syvää menettämisen pelkoa, että jokaisessa riidaksi tulkittavassa tilanteessa mun vakio repliikki on ollu "mä haluan erota" ihan vaan siksi, että ajatus jätetyksi tulemisesta, hylkäämisestä, on ollu mulle aivan ylivoimainen. Voisiko takana olla samanlaista?
Mä en ole epäilly suorastaan sivusuhteista -ainakaan kovin paljon- mutta kaikesta muusta kyllä. JOs mies sanoi jotain, se taatusti tarkoitti jotain muuta jos se nyt ei suoratsaan toivonu mulle pahaa, niin aivan varmsti se ei toivonu ainakaan mitään hyvää. Se ei halunnut että mä toteutan omia unelmiani ja haaveitani, vaan mä uskoin olevani olemassa miestä varten ja olin varma, että en kelpaa sille, jos mulle tulee omia tarpeita.
Meillä taustalla on se, että mä olen alkohollistisuvusta molemmin puolin ja mies oli alkoholisti, eli jo selkäytimessä oli säännöt "älä puhu, älä luota, älä tunne" mutta nuo samat säännöt ja samoja tunteita voi sisäistyä monista muistakin syistä, eikä sen syyn tarvi olla ulospäin kovin kummoinen.

Ihan kun mun tunteita. Mulla samanlaista. Käännän aina miehen sanomiset päin vastaisiksi. Kuten esim. sen et kun olen sanonut et erotaan niin mies sanoo jos mä niin halua niin käännän sen niin että mies ei vaan itse halua tehdä sitä et coi syyttää mua perheenrikkojaks.

Ja se on mun kanssa vaan kun olen oiva kodinhoitaja, lastenhoitaja jne.

Kaiken positiivisen saan käännettyä negatiiviseksi jos sellainen hetki sattuu.


Mun vanhemmat on eronnut. Mä en jostain syystä kauheasti muista mun lapsuudesta. Mutta joitain pahoja asioita kyllä.

 

[Vanilliini]

Kyllä mä suosittelen yksilöterapiaa.
Kävin itse oman avioliittoni ongelmissa, mieskin kävi yksikseen liiton alkuvaiheessa.
Ei meilläkään mitään suurempaa syytä ole näihin vaikeuksiin ollut, mutta
molemmat ollaan haluttu tehdä töitä liiton eteen kun kenkää on alkanut puristaa liikaa.

Kumpikin on saanut avun juttelemisesta ammattilaisen kanssa, eikä se todellakaan
tuntunut mitenkään leimaavalta tai nololta - kävin itse ihan terveyskeskuspsykologilla.
Jo pari käyntiä avaa silmiä mielettömästi, ja vinkkejä tunteiden käsittelyyn tulee käytettyä vielä vuosien jälkeenkin!

Suosittelen lämpimästi - ei maksa mitään - mutta korvaukseksi saat jatkaa hyvää liittoasi!

mä just pelkään jostain syystä tätä "leimatumista" ja kiitos vastauksesta.

Onkohan noihin kauheankin pitkät jonot?

Taisin itse päästä ihan viikon-kahden sisällä soitostani käymään psykologilla.
Hän sit vielä kysyi, että varataanko uus aika - sain ihan itse määritellä avun tarpeen. Mä olisin omilla ylisuurilla ajatuksillani pilannut meidän hyvän suhteen, onneksi tajusin mennä juttelemaan. Ja tosiaan se leimautuminen - ei pelkoa! Tämä psykologi sanoi, ettei hän edes tervehdi asiakkaita missään ellei asiakas ensin itse tervehdi. Asutaan pienellä paikkakunnalla eikä minua ainakaan kukaan ole tullut sormella osoittelemaan

 

[pula]

Toi oli kuin mun suusta. Kirjottelin pari päivää sit tänne ja kyselin miten luottaa taas.
Se ero tässä on että mies jäi kiinni toisen naisen kanssa viestittelystä, suunnittelivat vaikka mitä.

Nyt kamppailen tän asian kanssa. Ymmärrän täysin mitä koet nyt. Paljon voimia!

 

[ap]

VANILIINI:

oliko sulla minkälaisia nuo ylisuuret ajatukset?

Ja mitä ihmettä saoit kun soitit sinne? tyhmää kysyä mut mä en tiedä.. :/