S
Soda
Vieras
Otsikon keksiminen oli ehkä vaikeinta eikä taida millään tasolla kuvata tätä tekstiä, joten pahoittelut siitä...mutta niin...toivottavasti joku saa jotain selkoa tekstistä eikä tule pelkkää kuraa niskaan on varmaan meinaan melko sekavaa purkautumista 
Jos "sitoutumiskammon" suurin syy on velvollisuus, jonka haistaessa juoksee vaistomaisesti karkuun niin miten sen voi välttää?? Kuinka näyttää toiselle, että ei ole eikä tule velvollisuuksia? Itse olen elänyt pitkässä parisuhteessa aiemmin ja siitä on 2 lasta. Mies ei ole koskaan seurustellut kunnolla. Me aletaan olla jo sen ikäisiä, että järkeä alkaa olla päässä ja ainakin itselläni on jo sen verran kokemusta parisuhteista, että osaa ottaa iisisti ja hötkyilemättä liikaa. Suunnittelua mä rakastan toki ja se on ehkä pienoinen ongelma kyllä kun menen ainakin omassa päässä vähän asioiden edelle...onneks tajuan nykyään olla sanomatta niitä ääneen
Pitäisi oppia aidosti elämään hetkessä, vain siinä lähitulevaisuudessa ainakin.
Anyway mä olen sitä mieltä, että suhteissa ei kuulu olla velvollisuuksia...ei velvollisuutta tehdä jotain eikä velvollisuutta olla tekemättä. Hyvä parisuhde perustuu siihen, että se tuntuu hyvältä. Eikö? Ja jos se ei tunnu hyvältä, se on väärä. Eikö sen, että ei tee mitään toista loukkaavaa pitäisi johtua siitä, että ei halua tehdä mitään sellaista eikä siitä, että ei saa tehdä?? Jos toista loukkaa niin se mielestäni kertoo lähinnä siitä, että ks suhde ei ollut se oikea kummallekaan. Sattua voi aina, mut mielestäni ois typerää juosta karkuun katsomatta, että mitä jos ei satukkaan!?
Meidän tilanne on siis se, että meillä on välimatkaan reilut pari tuhatta kilometriä. Hän asuu Pohjois-Italiassa, minä Etelä-Suomessa. Me molemmat ollaan hyvin kiireisiä. Hän yrittäjä ja käytännössä aina töissä ja minä kiinni omassa työssäni täällä (onneksi melko joustavassa) sekä kahden lapsen kanssa kotona. Mun on mahdollista viettää noin viikko parin kk välein etätöitä tehden siellä ja hän käy täällä vloppuisin silloin tällöin. Mietin väkisin, että miksi hän ottaa paineita suhteesta joka ei missään nimessä voi mennä vielä piiiitkiin aikoihin siihen, että kitisisin hänelle miksi hänellä ei ole aikaa tavata joka päivä ja miksemme voi tehdä useammin sitä ja tätä. Tai, että olisin muuttamassa sinne tai mitään vastaavaa. Nuo ei ole käytännössä mahdollisia vielä aikoihin. Molemmat ovat kiinni omassa elämässään ja näemme aina kun mahdollista. Muuten olemme yhteydessä joka päivä aamulla ekana, pitkin päivää ja illalla vikana.
Mä en tiedä miksi mä tällaista selitän kun tavallaan mulla on tässä itselläni se vastaus ihan selkeästi jo valmiina, mutta mä haluaisin kuulla muiden mielipiteitä tilanteeseen. Muiden kokemuksia ja ja jotain kommentteja vaan. Mä olen siis saanut "varoituksen", että miestä pelottaa, että tulee mua satuttamaan kun on aina ennenkin juossut karkuun eikä ole koskaan osannut suunnitella mitään. Hän kuitenkin haluaa aidosti mua tavata, olla yhteydessä päivittäin eikä omien sanojensa mukaan haluaisi viettää hetkeäkään läheisemmin kenenkään muun kuin mun kanssani. Pitäisikö mun nyt muka juosta tässä vaiheessa jo karkuun??
Olis kiva kuulla kuinka saada toinen vakuuttumaan siitä, että velvollisuuksia ei todella ole eikä tule. Jalat maassa itsellään ja näyttää, että ei mennä asioiden edelle? Miten?
Mä kun nyt aloin sitten itse pelkäämään sitä, että mä omalla käytökselläni säikäytän tyypin vaikka mä nimenomaan ajattelen näin kun oon tässä kirjoittanut eli, että eletään sen mukaan kuin parhaalta tuntuu.
Me ollaan sovittu alusta asti, että rehellisyys on se tärkein tekijä kaikessa ja siksi ollaan puhuttu myös tästä asiasta. Sovittu, että ei ole velvollisuuksia, mutta moleminpuolista rehellisyyttä ehdottomasti. Kaikesta puhutaan ja kaikesta kerrotaan.
Mä olen aika syvällisiä pohdintoja tehnyt pääni sisällä ja vuosien kokemuksella alan olla sitä mieltä, että onnistunut resepti parisuhteelle on; Kunnioitus, rehellisyys ja luottamus!! Vapaus mielestäni jollain tapaa sisältyy noihin kaikkiin.
Btw mulla on joku ihmeellinen taito löytää aina nää "sitoutumiskammoiset" ja itse asioiden edelle menevät tyypit, jotka stressaa siitä menenkö minä mahdollisesti asioiden edelle
Mikä miehiä (tai naisia) vaivaa? 
Jos "sitoutumiskammon" suurin syy on velvollisuus, jonka haistaessa juoksee vaistomaisesti karkuun niin miten sen voi välttää?? Kuinka näyttää toiselle, että ei ole eikä tule velvollisuuksia? Itse olen elänyt pitkässä parisuhteessa aiemmin ja siitä on 2 lasta. Mies ei ole koskaan seurustellut kunnolla. Me aletaan olla jo sen ikäisiä, että järkeä alkaa olla päässä ja ainakin itselläni on jo sen verran kokemusta parisuhteista, että osaa ottaa iisisti ja hötkyilemättä liikaa. Suunnittelua mä rakastan toki ja se on ehkä pienoinen ongelma kyllä kun menen ainakin omassa päässä vähän asioiden edelle...onneks tajuan nykyään olla sanomatta niitä ääneen
Anyway mä olen sitä mieltä, että suhteissa ei kuulu olla velvollisuuksia...ei velvollisuutta tehdä jotain eikä velvollisuutta olla tekemättä. Hyvä parisuhde perustuu siihen, että se tuntuu hyvältä. Eikö? Ja jos se ei tunnu hyvältä, se on väärä. Eikö sen, että ei tee mitään toista loukkaavaa pitäisi johtua siitä, että ei halua tehdä mitään sellaista eikä siitä, että ei saa tehdä?? Jos toista loukkaa niin se mielestäni kertoo lähinnä siitä, että ks suhde ei ollut se oikea kummallekaan. Sattua voi aina, mut mielestäni ois typerää juosta karkuun katsomatta, että mitä jos ei satukkaan!?
Meidän tilanne on siis se, että meillä on välimatkaan reilut pari tuhatta kilometriä. Hän asuu Pohjois-Italiassa, minä Etelä-Suomessa. Me molemmat ollaan hyvin kiireisiä. Hän yrittäjä ja käytännössä aina töissä ja minä kiinni omassa työssäni täällä (onneksi melko joustavassa) sekä kahden lapsen kanssa kotona. Mun on mahdollista viettää noin viikko parin kk välein etätöitä tehden siellä ja hän käy täällä vloppuisin silloin tällöin. Mietin väkisin, että miksi hän ottaa paineita suhteesta joka ei missään nimessä voi mennä vielä piiiitkiin aikoihin siihen, että kitisisin hänelle miksi hänellä ei ole aikaa tavata joka päivä ja miksemme voi tehdä useammin sitä ja tätä. Tai, että olisin muuttamassa sinne tai mitään vastaavaa. Nuo ei ole käytännössä mahdollisia vielä aikoihin. Molemmat ovat kiinni omassa elämässään ja näemme aina kun mahdollista. Muuten olemme yhteydessä joka päivä aamulla ekana, pitkin päivää ja illalla vikana.
Mä en tiedä miksi mä tällaista selitän kun tavallaan mulla on tässä itselläni se vastaus ihan selkeästi jo valmiina, mutta mä haluaisin kuulla muiden mielipiteitä tilanteeseen. Muiden kokemuksia ja ja jotain kommentteja vaan. Mä olen siis saanut "varoituksen", että miestä pelottaa, että tulee mua satuttamaan kun on aina ennenkin juossut karkuun eikä ole koskaan osannut suunnitella mitään. Hän kuitenkin haluaa aidosti mua tavata, olla yhteydessä päivittäin eikä omien sanojensa mukaan haluaisi viettää hetkeäkään läheisemmin kenenkään muun kuin mun kanssani. Pitäisikö mun nyt muka juosta tässä vaiheessa jo karkuun??
Olis kiva kuulla kuinka saada toinen vakuuttumaan siitä, että velvollisuuksia ei todella ole eikä tule. Jalat maassa itsellään ja näyttää, että ei mennä asioiden edelle? Miten?
Me ollaan sovittu alusta asti, että rehellisyys on se tärkein tekijä kaikessa ja siksi ollaan puhuttu myös tästä asiasta. Sovittu, että ei ole velvollisuuksia, mutta moleminpuolista rehellisyyttä ehdottomasti. Kaikesta puhutaan ja kaikesta kerrotaan.
Mä olen aika syvällisiä pohdintoja tehnyt pääni sisällä ja vuosien kokemuksella alan olla sitä mieltä, että onnistunut resepti parisuhteelle on; Kunnioitus, rehellisyys ja luottamus!! Vapaus mielestäni jollain tapaa sisältyy noihin kaikkiin.
Btw mulla on joku ihmeellinen taito löytää aina nää "sitoutumiskammoiset" ja itse asioiden edelle menevät tyypit, jotka stressaa siitä menenkö minä mahdollisesti asioiden edelle