Opettavainen (?) tarina lapsen kauniiksi kehumisesta...

[Turkilmas]

Joo, tuli taas muista ketjuista mieleen. Meinaan minä pienenä. Kaikki aina kehui mulle miten kertakaikkisen kaunis tyttö olen. Sukulaiset, tutut vieraat. Mulle ja äidille ja meille molemmille. 9-vuotiaana olin 2 viikkoa Venäjällä ja siellä kovasti ihasteltiin. 11-vuotiaana olin kuukauden Saksassa ja sama juttu. Olin semmoisella kansainvälisellä leirillä ja olin meistä suomalaisista se lellikki. Kaikki kun piti mua niin suloisena ja kauniina.

Alkuun olin aina kehuista vähän hämilläni ja toisaalta ihan iloinen. Kunnes sitten kihahti päähän. Tuon Saksan reissun jälkeen. Aloin tuijotella itseäni peilistä ja ääneen puhua että kyllä mä tosiaan taidan aika kaunis olla. Jonkin aikaa äiti jaksoi myötäillä, kunnes lopulta ärsyyntyi. Yhden kerran kun ihailin taas kerran itseäni, niin äiti ärähti että ihan tavallinen tyttö sä olet. Et sen kauniimpi tai rumempi kuin muut. Totesi vielä että jos on täynnä itseään, niin ei voi edes näyttää kauniilta.

Se oli kova pala silloin mulle. Tunsin miten tipahdin korkealta maan pinnalle ja vähän allekin. En ollutkaan mitenkään kaunis ja ihmeellinen. Olinkin aivan tavallinen, tusinatyttö.

Tuo muisto on edelleen vahvana mielessäni. Ja mielestäni oli sangen hyvä että äiti puuttui tilanteeseen, vaikkakin aika rankoin sanoin.

En sano etteikö omaa lasta saisi ja pitäisikin kehua kauniiksi ja suloiseksi. Tai toisten lapsia myös. Mutta pitäis muistaa että se kauneus on oikeesti aika pikku juttu kaiken muun rinnalla. Ja että joillekin (kuten mulle aikoinaan) saattaa tulla aivan epärealistinen käsitys itsestään jos liikaa kehutaan.

 

[Turkilmas]

Ja mä olen siis itse tehnyt tasan tarkkaan selväksi mun esikoiselle että hän on sangen suloinen ja kaunis lapsi ja mielestäni maailman ihanin (nyt jaetulla sijalla kuopuksen kanssa). Koitan kuitenkin keskittyä kehumaan muita hyviä ominaisuuksia kauniin ulkokuoren lisäksi.

 

[Björn]

Ilmankos musta on tullut tällainen... itsetietoinen kun kukaan ei ole pudottanut mua maanpinnalle.

 

[Vieras]

Tää on ihan totta. Mä olin pienenä aina se söpöin ja suloisin tyttö ja ulkonäöstä kehuttiin paljon. Ala-asteen puolessa välissä sitten lihoin ja se on hemmetin kova paikka olla se "läski" tyttö aikuisikään asti, kun oli tottunut siihen että kauneudesta aina kehutaan. Kehut kun vaihtui koulukiusaamiseksi.. Oikeastaan vasta nyt lähempänä kolmeakymppiä on sellainen realistinen kuva itsestä.

 

[Pummi]

Mä kerron mun tytölle joka päivä kuinka kaunis se on koska mun silmissä se on kaunein ihminen koko maailmassa :heart: Mä en vaan pysty olee kehumatta, mutta eipä se vielä ymmärräkään mitään.

Mutta tosiaan, hyvä pointti tossa sun kirjotuksessa.

 

[Ajatella]

Ilmankos musta on tullut tällainen... itsetietoinen kun kukaan ei ole pudottanut mua maanpinnalle.

Niin. Ja varsinkaan kun et ole mikään maailman kaunein yksilö. Sisäisestikään.

 

[Horuksen silmä]

Kauneus on pikku juttu kaiken muun rinnalla. Se on selvää. Silti jokaisen pikku tytön ja pojan tulisi saada kuulla ne sanat että he ovat kauniita tai komeita. Sillä todellisuudessa löytyy aina niitä jotka haukkuvat rumiksi.
Mulla oli todella huono itsetunto kouluiässä, jos joku mua sanoi kauniiksi niin otin sen vittuiluna. En todellakaan halua että omilla lapsillani tulee olemaan yhtä huono itsetunto.

 

[catlady]

Näinhän se on...

Itse muistan, että minua sanottiin aina siroksi/pieneksi ja höyhenen kevyeksi ja se on iskostunut minun ja kaikkien sukulaisten päähän, että sellainen minun pitää AINA olla...

Joka sukujuhlassa pitää miettiä mitä päällensä pukee, ettei näytä lihoneelta... Ja joskus sitten kuulee, että onhan se meidän ****kin saanut lihaa luiden päälle ja täytyyhän sinullakin jotain näkyä, kun kolme lastakin olet saanut tmv... :kieh:

Ja minä olen suvussa lyhyimmästä päästä (eipä sovi lihota ei)...

 

[Rukoilijasirkka]

Yksi vaihtoehto on se, että kehuu helposti kaikkia, myös ihan vieraita lapsia, niin, ettei siitä kauneudesta tule kilpa.

 

[Björn]

Ilmankos musta on tullut tällainen... itsetietoinen kun kukaan ei ole pudottanut mua maanpinnalle.

Niin. Ja varsinkaan kun et ole mikään maailman kaunein yksilö. Sisäisestikään.

Niinpä tosin sisäinen kauneus onkin vaan (teille) rumille.

 

[Turkilmas]

Kauneus on pikku juttu kaiken muun rinnalla. Se on selvää. Silti jokaisen pikku tytön ja pojan tulisi saada kuulla ne sanat että he ovat kauniita tai komeita. Sillä todellisuudessa löytyy aina niitä jotka haukkuvat rumiksi.
Mulla oli todella huono itsetunto kouluiässä, jos joku mua sanoi kauniiksi niin otin sen vittuiluna. En todellakaan halua että omilla lapsillani tulee olemaan yhtä huono itsetunto.

Kyllä. Joka ainoan lapsen pitäisi saada tietää olevansa kaunis ja ihana. Mutta silti: itsetunto, joka on rakennettu pelkästään ulkonäköä kehuvien kommenttien perusteella, on sangen olematon itsetunto.

Siksi vieläkin tärkeämpää olis mun mielestä korostaa lapselle sitä kaikkea muuta hyvää mitä hänessä on. Sen lisäksi että lapsi tietää olevansa vanhemmilleen se maailman kaunein ja suloisin lapsi

 

[vieras]

Mua ei oo koskaan kehuttu kauniiksi tai mitenkään muutenkaan, itse olisin pitänyt jos joskus olis kuullut pienen kehun, edes äidiltä. Mutta ymmärrän kyllä, että ihmisen omat kokemukset vaikuttaa siihen miten lasten kehumiseen itse aikuisena suhtautuu.

 

[Turkilmas]

Mua ei oo koskaan kehuttu kauniiksi tai mitenkään muutenkaan, itse olisin pitänyt jos joskus olis kuullut pienen kehun, edes äidiltä. Mutta ymmärrän kyllä, että ihmisen omat kokemukset vaikuttaa siihen miten lasten kehumiseen itse aikuisena suhtautuu.

Osaan kuvitella miten ikävää tuommoinen on. Eipä sitä osaa varmaan itseään kovin viehättävässä valossa katsoa jos edes oma äiti ei oo koskaan kaunista sanaa sanonut :| :hug:

 

[Rukoilijasirkka]

Mua ei yhtään kehuttu nätiksi kun olin lapsi. no ihan pienenä, mutta kun kasvoin, ei sitten enää. Mulle oli yllätys jossain vaiheessa murrosiässä, että en ehkä ollutkaan kauhean ruma. Onneksi olin tosi ujo, koska olisin varmaan hakenut huomiota keinolla millä hyvänsä, jos olisin vaan uskaltanut.

Jos vanhemmat olis mulle joskus sanonut, että musta on kasvamassa ihan mukiinmenevä nainen, niin uskon, että sillä ois ollut paljon merkitystä mun itsetuntoa ajatellen. Ei olisi tarvinnut todistaa sitä itselleni.

 

[pupubuy]

Ilmankos musta on tullut tällainen... itsetietoinen kun kukaan ei ole pudottanut mua maanpinnalle.

Ei sitten siis ainakaan ole oikea kuva profiilissasi.
Parempi kyllä niin. Jos kerran olet kaunis ja laittaisit oikean kuvasi, niin sehän voisi herättää kateudensekaista närää.

 

[Turkilmas]

Mua ei yhtään kehuttu nätiksi kun olin lapsi. no ihan pienenä, mutta kun kasvoin, ei sitten enää. Mulle oli yllätys jossain vaiheessa murrosiässä, että en ehkä ollutkaan kauhean ruma. Onneksi olin tosi ujo, koska olisin varmaan hakenut huomiota keinolla millä hyvänsä, jos olisin vaan uskaltanut.

Jos vanhemmat olis mulle joskus sanonut, että musta on kasvamassa ihan mukiinmenevä nainen, niin uskon, että sillä ois ollut paljon merkitystä mun itsetuntoa ajatellen. Ei olisi tarvinnut todistaa sitä itselleni.

Niin. Nää on kyllä tosi vaikeita juttuja kaikkiaan. Mulla kun taas on niin, että jos joku on mua kehunut myöhemmin nätiksi, niin en ota sitä tosissani. Kuittaan lähinnä vitsiksi ja mietin mielessäni että tyypin kannattais hommata silmälasit.

Mutta siltikin tämä nykyinen minäni on kyllä huomattavasti parempi vaihtoehto kuin se itserakas narsisti joka luuli olevansa maassa kaunein.

 

[vieras]

Mua ei oo koskaan kehuttu kauniiksi tai mitenkään muutenkaan, itse olisin pitänyt jos joskus olis kuullut pienen kehun, edes äidiltä. Mutta ymmärrän kyllä, että ihmisen omat kokemukset vaikuttaa siihen miten lasten kehumiseen itse aikuisena suhtautuu.

Osaan kuvitella miten ikävää tuommoinen on. Eipä sitä osaa varmaan itseään kovin viehättävässä valossa katsoa jos edes oma äiti ei oo koskaan kaunista sanaa sanonut :| :hug:

No ei. Ennemminkin sitä luulee olevansa ruma, huono ja epäkelpo, edes äidille ei kelpaa. Vanhemmiten on ollut todella vaikea suhtautua kehuihin joita on saanut esim. työelämässä. Itse olen ottanut tavaksi kehua lapsia, en ainoastaan ulkonäköä vaan muuten vaan, mitä nyt mieleen juolahtaa. Hyvin pitkälti se minäkuva syntyy ulkoapäin saadusta palautteesta. Itselle jäi ainakin heikkoitsetunto, enkä usko, että se kovin hyväksi koskaan edes tulee. Vaikea korjata mitään sellaista jolla ei ole perustaa. Tietysti täytyy miettiä tarkkaan miten kehuu.

 

[Kärsäpärstäinen]

Mua ei oo koskaan kehuttu kauniiksi tai mitenkään muutenkaan, itse olisin pitänyt jos joskus olis kuullut pienen kehun, edes äidiltä. Mutta ymmärrän kyllä, että ihmisen omat kokemukset vaikuttaa siihen miten lasten kehumiseen itse aikuisena suhtautuu.

ei muakaan kukaan koskaan kehnunut kauniiksi tai mitään. Mutta en mä ollutkaan, mä olin lapsena ihan kamalan näköinen :|

 

[Rukoilijasirkka]

Mua ei yhtään kehuttu nätiksi kun olin lapsi. no ihan pienenä, mutta kun kasvoin, ei sitten enää. Mulle oli yllätys jossain vaiheessa murrosiässä, että en ehkä ollutkaan kauhean ruma. Onneksi olin tosi ujo, koska olisin varmaan hakenut huomiota keinolla millä hyvänsä, jos olisin vaan uskaltanut.

Jos vanhemmat olis mulle joskus sanonut, että musta on kasvamassa ihan mukiinmenevä nainen, niin uskon, että sillä ois ollut paljon merkitystä mun itsetuntoa ajatellen. Ei olisi tarvinnut todistaa sitä itselleni.

Niin. Nää on kyllä tosi vaikeita juttuja kaikkiaan. Mulla kun taas on niin, että jos joku on mua kehunut myöhemmin nätiksi, niin en ota sitä tosissani. Kuittaan lähinnä vitsiksi ja mietin mielessäni että tyypin kannattais hommata silmälasit.

Mutta siltikin tämä nykyinen minäni on kyllä huomattavasti parempi vaihtoehto kuin se itserakas narsisti joka luuli olevansa maassa kaunein.

Narsismihan onkin vähän lapsellinen piirre. Mutta kaunishan sä olet todella.

 

[metsänpeitto]

Mua ei juurikaan muut, varsinkaan tutut, koskaan minun kuullen kehuneet ulkonäöstä. Aina, aina ja aina sain sen sijaan kuulla samoja lauseita. Onpa tuo Metsis tumma, miten se onkin noin tumma, kylläpä sen on tumma, miten onkin noin tumma kun nuo muut on noin vaaleita, että tämä lapsi onkin tumma.

Mä koin koko lapsuuteni ja oikeastaan aina senkin jälkeen, että olen vääränlainen. Väärän näköinen. Mun olis pitänyt olla blondi ja ihana, mutta en ollutkaan.




Muutenkin, itse kehun kyllä lapsiani paljon ihaniksi ja suloisiksi, mutta minusta ne eivät ole ulkoisiä määreitä vaan sisäisiä. Lisäksi heille kerrotaan sitä, että ihmiset pitävät erilaisista asioista, ja eri ihmisten mielestä erilaiset asiat ovat kauniita. Ja että kaikissa ihmisissä on aina myös jotain kaunista.

Käytän kyllä kaunis-sanaakin hyvin paljon, lähinnä ehkä enemmän kyllä asioista kuin ihmisistä, minusta estetiikka on lapsillekin tärkeää, ja se että oppii näkemään kauneutta ympärillään. Minusta on ihanan kuuloista, kun esimerkiksi meidän pian 7-vuotias esikoispoikamme istuu ja katselee ulkona ympärilleen, ja toteaa jostain yksityiskohdasta, että onpa kaunista

 

[vieras]

Ilmankos musta on tullut tällainen... itsetietoinen kun kukaan ei ole pudottanut mua maanpinnalle.

Niin. Ja varsinkaan kun et ole mikään maailman kaunein yksilö. Sisäisestikään.

Niinpä tosin sisäinen kauneus onkin vaan (teille) rumille.

Ei ulkoisesta kauneudesta ole hyötyä jos sisältä on pelkkää p*skaa, joten on se sisäinen kauneus muillekkin tärkeä juttu kuin "rumille".

 

[vieras]

Mua ei oo koskaan kehuttu kauniiksi tai mitenkään muutenkaan, itse olisin pitänyt jos joskus olis kuullut pienen kehun, edes äidiltä. Mutta ymmärrän kyllä, että ihmisen omat kokemukset vaikuttaa siihen miten lasten kehumiseen itse aikuisena suhtautuu.

ei muakaan kukaan koskaan kehnunut kauniiksi tai mitään. Mutta en mä ollutkaan, mä olin lapsena ihan kamalan näköinen :|

Juu, en mäkään ole mikään ruusu ollut/ ole mut kukkiihan se perunakin Mulle olis varmaan kelvannut ihan mikä tahansa kehu, ei olisi tarvinnut liittyä ulkonäköön.

 

[Horuksen silmä]

Kauneus on pikku juttu kaiken muun rinnalla. Se on selvää. Silti jokaisen pikku tytön ja pojan tulisi saada kuulla ne sanat että he ovat kauniita tai komeita. Sillä todellisuudessa löytyy aina niitä jotka haukkuvat rumiksi.
Mulla oli todella huono itsetunto kouluiässä, jos joku mua sanoi kauniiksi niin otin sen vittuiluna. En todellakaan halua että omilla lapsillani tulee olemaan yhtä huono itsetunto.

Kyllä. Joka ainoan lapsen pitäisi saada tietää olevansa kaunis ja ihana. Mutta silti: itsetunto, joka on rakennettu pelkästään ulkonäköä kehuvien kommenttien perusteella, on sangen olematon itsetunto.

Siksi vieläkin tärkeämpää olis mun mielestä korostaa lapselle sitä kaikkea muuta hyvää mitä hänessä on. Sen lisäksi että lapsi tietää olevansa vanhemmilleen se maailman kaunein ja suloisin lapsi

Toisaalta lapsen taitojen kehuminen ja kannustaminen pitäisi olla kaikille vanhemmille itsestäänselvyys. Kyllä meillä ainakin jaksetaan kannustaa ja kehua kun lapsi oppii uusia asioita.
Mulla ainakin kaikki kehut siitä mitä osasin tehdä, ei auttaneet siihen pahaan oloon mitä ne jatkuvat haukkumiset ulkonäöstäni saivat aikaan. Siksi mä tunnen tärkeäksi ettei lapsi tuntisi oloaan rumaksi, vaikka ei kaunis olisikaan. Itselläni kummittelee yhä mielessäni ne ihastuttavat lempinimet kuten "sumopainija" joita sain ala-asteella kuulla. Eipä siinä paljoa lohduttanut kehut huumorintajustani tai mielikuvituksestani :snotty:

 

[Björn]

Ilmankos musta on tullut tällainen... itsetietoinen kun kukaan ei ole pudottanut mua maanpinnalle.

Ei sitten siis ainakaan ole oikea kuva profiilissasi.
Parempi kyllä niin. Jos kerran olet kaunis ja laittaisit oikean kuvasi, niin sehän voisi herättää kateudensekaista närää.

Kyllä sen huomas että kun täällä oli eri kuva isompana niin alkoi se sellainen suoravittuilu, että sinänsä olet kyllä oikeassa.

 

[Turkilmas]

Mua ei oo koskaan kehuttu kauniiksi tai mitenkään muutenkaan, itse olisin pitänyt jos joskus olis kuullut pienen kehun, edes äidiltä. Mutta ymmärrän kyllä, että ihmisen omat kokemukset vaikuttaa siihen miten lasten kehumiseen itse aikuisena suhtautuu.

Osaan kuvitella miten ikävää tuommoinen on. Eipä sitä osaa varmaan itseään kovin viehättävässä valossa katsoa jos edes oma äiti ei oo koskaan kaunista sanaa sanonut :| :hug:

No ei. Ennemminkin sitä luulee olevansa ruma, huono ja epäkelpo, edes äidille ei kelpaa. Vanhemmiten on ollut todella vaikea suhtautua kehuihin joita on saanut esim. työelämässä. Itse olen ottanut tavaksi kehua lapsia, en ainoastaan ulkonäköä vaan muuten vaan, mitä nyt mieleen juolahtaa. Hyvin pitkälti se minäkuva syntyy ulkoapäin saadusta palautteesta. Itselle jäi ainakin heikkoitsetunto, enkä usko, että se kovin hyväksi koskaan edes tulee. Vaikea korjata mitään sellaista jolla ei ole perustaa. Tietysti täytyy miettiä tarkkaan miten kehuu.

Hyvä että teet lapsillesi toisin kuin mitä itsellesi on tehty .

Mulla on aika hyvä itsetunto, välillä liiankin hyvä. Ja nyt en siis puhu ulkoisesta vaan muuten. Mä olen saanut sen vaikeimman kautta. Mun lapsuus ja nuoruus ei ollut ihan mitään ruusuilla tanssimista. Päätin kuitenkin selvitä ja aika määrätietoisesti tein töitä sen eteen. En halunnut missään nimessä seurata vanhempieni jalanjälkiä.

MINÄ selvisin ja sain asiani hyvälle mallille. MINÄ menin opiskelemaan ja maksoin työnteolla opintoni. MINÄ päätin olla juomatta ja keskittyä tulevaisuuteen... MINÄ olen huomannut että mä pystyn melkein mihin vaan jos haluan.

Eli mun hyvä itsetunto johtuu mun omista teoista ja saavutuksista. Ja siitä että voin täysin häpeilemättä sanoa olevani ylpeä itsestäni. Toki muiden kehut ja ihailu on auttanut asiaa, ehdottomasti.

Mutta olen siis tyytyväinen että oma itsetuntoni perustuu ihan johonkin muuhun kuin (täysin toisarvoiseen) ulkonäköön.

Säkin olet takuulla sangen viehättävä. Ja hyvä ihminen. Sun täytyy myös opetella tykkäämään itsestäsi ja ymmärtää miten pieni asia ulkonäkö onkaan :hug: