päiväkotiin, vaikka äiti ja vauva kotona?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja siimeskä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Meillä oli aikoinaan 4 alle 5 vuotiasta, kaikki kotihoidossa. Päivät olivat työtä täynnä, mutta niinhän sen kuului ollakin, kun kerran porukkaa oli.
Uloslähdössä oli omat rituaalinsa, onneksi kaksi vanhinta osasi jo jotenkin pukea itseään, tosi aina riitti "korjattavaa" heidänkin asusteissa ulos lähtiessä.
Naapureita ei ollut 10km säteellä, päivisin ei edes autoa. Lasten kanssa retkeiltiin luonnossa, leivottiin ja askarreltiin kotona, ja tehtiin ihan tavallisia kotitöitä.

Joten kyllä useammankin lapsen kanssa voi pärjätä kotona, minusta se on itsestä kiinni. Vaikka on ihan pieni vauva, ei se muuta tilannetta yhtään, samalla lailla kulkee mukana kuin isommatkin.
Ja minä olen kokenut vaikeatkin vauvat, kahdella on ollut koliikkia. Se tuntui kestävän ikuisuuden ja kieltämättä vaikutti muuhunkin elämiseen. Mutta sekin loppui aikanaan, se koliikki, ja elämä normalisoitui.

Nyt lapset ovat koululaisia. Aina ovat saaneet kiitosta hyvästä käyttäytymisestä ja siitä että osaavat ottaa toiset huomioon, ettei oma napa ole aina ensimmäisenä.

Minusta henkilökohtaisesti lakia tulisi muuttaa, että lapsen saa päivähoitoon vain silloin, jos on ansiotyössä. Muutoin, jos tarvitsee lapselle hoitajaa (miksi tarvitsisi, ainakaan kovin usein?), palkkaa yksityisen hoitaja, niinkuin kuuluisikin.
Tällöin systeemi toimisi oikein.
 
Outoa että nykyajan lapset tarvitsevat ikäistänsä seuraa jo tosi pieninä. Tosi lapset kiinnostuneita toisista lapsista ovat, luonnollistahan se on, mutta että ihan välttämättä tarvitsisivat seuraa ennen kuin ovat 4 vuotiaita, niin en jaksa uskoa. 5-vuotiaina osaavat jo keskenään olla ulkona ja leikkiä ilman välitöntä valvontaa omassa pihassa ja sitten menevätkin jo eskariin. Kyllä tässä on valmennusta koulua varten ihan riittämiin. Toki pieni lapsi on taatusti väsyneempi ollessaan päiväkodissa, koska työtähän se isossa ryhmässä toimiminrn lapselle on, ja näin ollen vanhemmat pääsevät vähemmällä, sillä jos ei edes ulos jaksa lasten kanssa lähteä, niin taatusti kiipeilevät verhoissa ja koettelevat hermoja. Ei lasten kanssa kotona olo helppoa ole, mutta elämä ei yleensäkään ole. Ihmisestä kertoo paljon se, ettei halua edes yrittää ja aina mennään yli siitä mistä aita on matalin. Sitkeys, kunnianhimo, pitkäjänteisyys ja periksiantamattomuus taitavat nykyään olla katoavia luonteenpiirteitä, seuraavilta sukupolvilta niitä tuskin löytyy ollenkaan, kun kaikki käy niin helposti. Rahalla saa ja hevosella pääsee..
 
Joo, olen juuri tuollainen. Menen siitä mistä aita on matain, enkä edes yritä. Pitäisköhän ihan kokoaikainen paikka ottaa, niin olis kylän ämmillä mistä puhua ja voivotella ja ihmetellä.
Mahtava keskustelu, täytyy myöntää. Keep on going!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ulpu74:
Joo, olen juuri tuollainen. Menen siitä mistä aita on matain, enkä edes yritä. Pitäisköhän ihan kokoaikainen paikka ottaa, niin olis kylän ämmillä mistä puhua ja voivotella ja ihmetellä.
Mahtava keskustelu, täytyy myöntää. Keep on going!

Itse teet valintasi, mutta hiukan omituinen asenne tulevaan on sinullakin.. Kun kerran olet noin itsetunnon voimissasi, niin ihmettelen kovasti mikset pärjäisi kahden lapsen kanssa tai ihmettelen yleensäkin miksei joku pärjää..??!! Terve henkilö siis.. Suhtautuminen asiaan jo ennen lapsen syntymää kertoo paljon. Ollaan varmoja jo etukäteen ettei pärjätä, niin kyllä minun mielestäni silloin voi puhua luovuttamisesta ja periksiantamattomuudesta!!
Minusta tämä on hyvä ja ajankohtainen keskustelu! Kunhan vaan ihmiset viitsisivät perustella kantansa, eikä vaan huudella nimimerkin suojista, että:"Minä teen niin kuin haluan, ei minun tarvitse välittää siitä mitä kylän ämmät huutelevat ja minä minä minä..." Ei ehkä kannata keskustelupalstalta tulla hakemaan valinnoilleen pelkkää hyväksyntää, sillä loskaakin niskaan sataa aina, sillä toisinajattelijoita löytää aina, oli asia sitten mikä hyvänsä.
Jokainen hoitakoon lapsensa itse tai hoidattakoon muilla, mutta valintansa tulee pystyä perustelemaan, eikä vaan päättömänä inttää..
 
Musta järjestelmä olisi reilu silloin kun:
- Esikoinen pääsisi samaan hoitopaikkaan, missä oli ennen äidin äitiyslomaa vaikka pitäisi lapsen kotona äitiysloman ajan (niin ei tarvitsisi pitää paikkaa "varmuuden vuoksi"). Mä en ainakaan haluaisi lasta uuteen, outoon paikkaan äitiysloman jälkeen kun on ollut jo pitkään samassa, tutussa, hyväksi todetussa hoitopaikassa.
- Olisi tarjolla joustavia, osa-aikaisia päivähoitomahdollisuuksia, joihin pääsisi suht lyhyellä varoitusajalla.

Kaikki muu on turhaa räksyttämistä. Yhteiskunnan tulee vastata ihmisten muuttuviin tarpeisiin eikä päinvastoin! Ajat ovat muuttuneet. Nykyään kun on pätkätöitä (pitäisi saada nopealla aikataululla hoitopaikka, joustavuutta hoitojärjestelyihin), perheillä ei ole useinkaan omia tukiverkostoja (tarvitsee välillä hoitoapua) jne.
 
"Outoa että nykyajan lapset tarvitsevat ikäistänsä seuraa jo tosi pieninä. "

Suomessa elää vielä vahvana se, että lapselle paras on leikkiä kouluikään asti käpylehmillä äitinsä helmoissa :D :D :D Ääneen ei saa sanoa, että lapsilla on hauskaa kun niillä on sosiaalista vilinää ja vilskettä. Ja että siitä on monenlaista positiivista vaikutusta lapseen. Jopa niinkin lähellä kuin Ruotsissa tämä uskalletaan jo sanoa ääneen. Valitettavaa tosin on, että ei eletä enää niissä maatalon pihapiireissä, joissa vilinää ja vilskettä riittäisi omasta takaa.

Kyllähän lapsen itsetunnollekin tekee selvästi hyvää, kun hän huomaa osaavansa toimia ryhmässä eikä koe hirvittävää epävarmuutta sosiaalisissa tilanteissa. Kyllä on vissi ero niissä lapsissa, jotka ovat kasvaneet kotona lähinnä vanhempiensa kanssa tai niissä, jotka ovat pienestä pitäen leikkineet lapsiporukassa esim hoidossa. Ja taas, yhteisöllisyyden kadottua näitä lapsiporukoita on vähenemään päin omassa pihapiirissä.

Ei ihme, että vanhemmat sukupolven kasvatit ovat niin ujoja, sosiaalisesti lahjattomia mörrinkäisiä, kun ovat siellä äitinsä helmoissa olleet liian pitkään. Äideillä se usein kovemmalle ottaa kun lapsi alkaa pärjätä omillaan ja tykkääkin enemmän jonkun muun seurasta kuin oman äidin.

Uskon että osasyy masentuneisiin aikuisiinkin on siinä, että sosiaaliset taidot ovat jääneet vähän huonoiksi kasvatuksen tuloksena. Eristäydytään, masennutaan, ollaan kyvyttömiä solmimaan kontakteja jne. Ja kun tämä ilmasto ja kaupungistuminen vielä edesauttavat ongelmien syntyä. Musta kaikki on tervetullutta, mikä auttaa ihmisiä paremmin sopeutumaan elämään toistensa kanssa.

Ainakin itse koen, että jonkinlaisessa hoidossaolo pienenä olisi tehnyt mulle vain hyvää! Eipä olisi ollut näin rankka tie kuljettavana "sosialistamisen" saralla. Jo valmiiksi ujolle olisi tehnyt hyvää harjoitella sosiaalisia tilanteita. Uskon, että enemmän muiden kuin äidin kanssa olo (niin ihana äiti kun onkin) olisi helpottanut itsetunnon ja sosiaalisten taitojen kehittymistä. Ja uskon että siemenet sosiaalisten suhteiden hallintaan kylvetään jo alle kouluikäisenä!! Lasten kesken pätevät vain eri "säännöt" kuin lapsilla aikuisten kanssa. Silti lapsi voi oppia olemaan tasapainoinen, osaa rauhoittua ja ottaa toisiaan huomioon, vaikkei kotona äidin helmoissa vietäkään lapsuuttaan.

Musta on niin outoa ja vanhentunutta ajattelua se, kun kummastellaan, että lapset kaipaavat niin paljon ikäistänsä seuraa nykyään! Kyllä lapset ovat aina kaivanneet lapsiseuraa ja ellei sitä ole ollut ja on ollut vain äidin kanssa, niin kyllähän se on ollut masentavaa. Ja se vain lisää lapsen erillisyydentunnetta, joka voi seurata pitkälle elämään. Mä en yhtään vähättele varhaisen lapsuuden vaikutusta myöhempiin taitoihin toimia ihmisten kanssa.
 
"Sitkeys, kunnianhimo, pitkäjänteisyys ja periksiantamattomuus taitavat nykyään olla katoavia luonteenpiirteitä"

Ei se kuule helppoa ole työssäkäyvillä äideilläkään. On lasten hoitopaikkarumbat, haastava mielenkiintoinen työ ja kotitöitäkin vielä tehdään (miehen kanssa yhdessä tosin). Helpompaa se on olla vuosikaudet "vain" kotona vaikka olisi useampikin lapsi. Vaikka kotiäitejä arvostan, ottaa päähän tällainen yksisilmäinen asioiden tarkastelu.

Ei koulutusta tai työansioitaan saavuteta ihan lyhytjännitteisyydellä ilman mitään periksiantamattomuutta. Elämässä on muutakin kuin lapset, niin ihania (ja maailman tärkein asia) kuin ovatkin! Jos omat elämäsi saavutukset liittyvät lasten kanssa kotonaoloon, se on ihan fine. Mutta joillain muilla voi olla elämässä jotain muutakin.

Mainitsemiasi ominaisuuksia tarvitaan koko elämän hallinnassa. Ei se, että esikoinen on osa-aikahoidossa, tarkoita sitä, että mennään Elämässä siitä missä aita on matalin.
 
Eräät äidit pönkittävät omaa egoaan, kun tekevät lapsistaan heistä liiankin riippuvaisia. Onhan se mieltä ylentävää, kun lapsi sosiaalisissa tilanteissa takertuu äidin helmoihin. Huonoa itsetuntoaan paikkailevat, kun tulevat tänne pätemään.
 
Jaksaisko vielä jatkaa... Jos lukee kaikki minun tekstit, niin sieltä pitäis käydä ilmi, että en ole ihan ehdottomasti laittamassa esikoista päivähoitoon koko äitiyslomani ajaksi. Aion vain säilyttää osa-aikaisen hoidon mahdollisuuden siltä varalta, että synnytyksen jälkeinen aika on raskasta.
En halua selittää asioitani juurta jaksain, mutta esikoisen syntymän jälkeen en ollut täysissä ruumiin voimissani ainakaan 8 viikkoon. Väsymys oli myös henkistä, enkä voinut sille yhtään mitään.
 
Ymmärrän Ulpu täysin pointtisi. Ellei sitä hoitopaikkaa pidä, niin sitten ei ole välttämättä mitään apua saatavilla päivisin, jos synnytyksen jälkeinen aika onkin tosi raskasta. En ymmärrä, miksi kaikki pitäisi tehdä raskaimman kautta. Voihan sen hoitopaikan sitten antaa pois, jos se tuntuu täysin turhalta.

Mä ainakin haluan, että mulla (ja esikoisella) jää hyvät muistot äitiyslomalta. Ei niin, että väsyneenä pirttihirmuhormonihirviönä itkeskelen päivät enkä ota Mitään apua vastaan. Kyllähän sitä varmaan pärjäisi, mutta miten antoisaa ja mukavaa aikaa se sitten olisi ellei äiti saa kunnon päikkäreitä silloin tällöin ja ole taas oma iloinen itsensä.

Meillä ainakin tämä ratkaisu on paras kaikkien kannalta. Lapsi saa ikäistään seuraa pari kertaa viikossa tutussa paikassa. Suurimman osan viikosta saa olla kotona perheensä kanssa. Äiti saa nukkua välillä univelkoja pois. Vauvakin saa välillä äidin ihan pelkästään itselleen. Äiti ja vauva saavat tutustua rauhassa ja ajan kanssa toisiinsa. Mies ei törmää kotiin tultuaan kroonisesti huonontuuliseen ämmään.. ;)
 
juu mä ymmärrän kanssa sun pointtis ihan täysin. Aion todellakin pitää paikan esikolle, kun meille tulee toinen lapsi. Meidän esikko ei nukkunut yhtäkään yötä ekaan pariin kuukauteen, kun ei ollut mitään rytmiä. Nukuttiin siis päivät, se oli ihan ehdoton pakko. Mietin jos silloin että jos olisi tässä nyt isompi mukula niin ei tulisi mitään. Muutenkin vauva oli tosi itkuinen hereillä ollessaan. Söi 15 min. välein, enkä voinut kuvitellakaan meneväni ulos silloin. Oli vielä talvi, joten en olisi voinut alkaa siellä imettämään. Samaten vauva oksenteli ja pulauttelin niin paljon, että ei sitä viitsinyt viedä kauppoihin tms. Se tosiaan lensi kaaressa lattioille, ei mihinkään vaatteille (paitsi äidin)

Tästä on turha sanoa mitään, jos ei ole kokemusta OIKEASTI vaikeasta lapsesta,. Nuo koliikit menee yleensä muutamassa kuukaudessa ohitse, mutta jos lapsi valvottaa ja huutaa tuntikausia vielä yli vuoden ikäisenä, niin aletaan kysyä jaksamista eikä taitaisi monelta onnistua useampien lapsien hoito tässä tilanteessa..

Jos meillä seuraava muksu on samanlainen, niin ei ole muuta vaihtoehtoa, kun viedä esikko aina hoitoon, että saan päivät nukuttua vauvan kanssa.
 
Kiitoksia teille, jotka ymmärsitte, mitä tarkoitan. Ett ei nyt ihan huvikseen sitä hoitopaikkaa olla ottamassa. Jos edes otetaan, saa nähdä.

Meilläkin muuten oli esikoinen kova pulauttelemaan, välillä suorastaan oksensi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja :-D:
Alkuperäinen kirjoittaja *P:
Mä rupean kohta hyväksyttäväksi äidiksi: vien lapset hoitoon ja menen itse kauas toiselle paikkakunnalle


No jos tuntuu siltä, että et tällä hetkellä ole hyväksyttävä äiti niin sitten on varmaan parasta kokeilla jotain toisenlaista ratkaisua. Kuka sinun äitiyttäsi väheksyy? Millä tavoin?

Vastaukseni oli sarkasmia kun täällä niin kovasti haukutaan äitejä joilla on lapsi esim. vaikka vain vajaata päivää päiväkodissa tai 2pv/vk hoidossa kun äiti on kotona pienemmän kanssa.
Että kohta menevät molemmat ja pitkää päivää päiväkotiin ja minä äiti kauas töihin, joten näitten kirjoitusten perusteella se on HYVÄKSYTTÄVÄ ratkaisu. ;)
Pöllöä kinata mikä on oikein ja mikä väärin, todennäköisesti täälläkin kirjoittelevista äideistä SUURIN OSA tahtoo vain parasta lapsilleen ja rakastaa heitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja asiaton:
Eräät äidit pönkittävät omaa egoaan, kun tekevät lapsistaan heistä liiankin riippuvaisia. Onhan se mieltä ylentävää, kun lapsi sosiaalisissa tilanteissa takertuu äidin helmoihin. Huonoa itsetuntoaan paikkailevat, kun tulevat tänne pätemään.

Näinhän se joillain on. Leimataan muut luusereiksi sen takia, että lapsi on pari päivää viikossa hoidossa hyvistä syistä. Kertooko se koulutuksen, laajemman ajattelukyvyn, sivistyksen, vai minkä puutteesta? Kyllä sitä selkärankaa, pitkäjännitteisyyttä, ahkeruutta jne. mitataan monissa muissakin asioissa elämän varrella. Kaikki eivät juutu siihen vaiheeseen kun on lapsia ja määrittele koko elämänsä saavutuksia vain lastensa kautta.

Omasta äidistänikin tunnistan nim. "asiattoman" kuvauksen (vaikka hyvä äiti olikin). Oli epävarma ja ihmisarka ja aika tehokkaasti tartutti nämä ominaisuudet lapsiinkin. Samoin sen, että itse pitää aina pärjätä eikä apua saa pyytää. Terve omillaan pärjääminen on aina hyvä asia, mutta ei liian pitkälle vietynä - ettei voi missään tilanteessa ottaa apua vastaan.

Sieltä se individualismin korostaminen jo on lähtenyt ja se vain lisääntyy, jos tuollainenkin ajattelu lisääntyy, että "ei kannata sitten lapsia lisää hankkia, ellet IHAN 100% VARMASTI pysty hoitamaan niitä itse 24/7!". Siinä menee loputkin yhteisöllisyyden rippeet. Kun ei enää uskalleta pyytää tai ottaa apua vastaan.

On myös niitä, jotka enemmän kuin mitään, kammoavat töihinpaluuta vanhempainvapaalta , jos nyt edes on työpaikkaa mihin palata. Sitten haukutaan muita verorahojen tuhlaamisesta, vaikka ei juuri itsekään ole ollut niitä veroeuroja kartuttamassa..
 
Olen aika varma siitä, että tällaista keskustelua "virikehoitopaikoista" ei tarvitsisi käydä, jos ihmisillä olisi kunnolliset "turvaverkostot" eli siis muita auttavia käsiä ympärillään. Nykyään (varmaan ennenkin?) on ihan uskomattoman paljon perheitä, joilla ei ole oikeasti ketään, joka auttaisi arjessa edes yhtään. Varmaan se pelko omasta jaksamisesta pistää perheet säilyttämään nuo hoitopaikat vanhemalla lapsella.

Minulla ei ole ainakaan pokkaa arvostella ketään, joka niin tekee. Minusta se kertoo paljon tästä yhteiskunnasta, ei niinkään yksittäisistä "laiskoita" tms äideistä.
 
Itse olin pienenä melkein joka viikonloppu isovanhemmilla yötä. Kesäisin leikin usein ainakin pari kertaa viikossa useita tunteja kerrallaan maatilalla samanikäisen lapsen kanssa. Oli maatalon emännällekin helpompaa, kun omalla lapsella oli seuraa. Plus sitten leikit naapurien luona jne.

Äitini oli kotiäiti, silloin kotona yksin pikkuveljeni kanssa kun minä olin muualla. Mutta eipä kukaan häntä sen pahemmin haukkunut laiskaksi luuseriksi tms, vaikka minä olinkin välillä hoidossa muualla! Ja varmasti se myös helpotti hänen arkeaan ja auttoi jaksamaan kun olin välillä aktiivisena taaperona pois kotoa.

Ajat ovat muuttuneet, se kannattaisi monen ottaa huomioon.. Monet perheet (me myös) olemme aika omillamme.
 
-Näinhän se joillain on. Leimataan muut luusereiksi sen takia, että lapsi on pari päivää viikossa hoidossa hyvistä syistä. Kertooko se koulutuksen, laajemman ajattelukyvyn, sivistyksen, vai minkä puutteesta? Kyllä sitä selkärankaa, pitkäjännitteisyyttä, ahkeruutta jne. mitataan monissa muissakin asioissa elämän varrella. Kaikki eivät juutu siihen vaiheeseen kun on lapsia ja määrittele koko elämänsä saavutuksia vain lastensa kautta.-

Voi olla joidenkin kohdalla noinkin, mutta ainakin omalla kohdallani kyse ei ollut tuosta. Laitoin tietoisesti oman urani ja sen kehityksen syrjään siksi aikaa, kun lapset olivat pieniä. Vaikka fraasi onkin, lapset ovat vain hyvin lyhyen aikaa pieniä.
Nyt olen jo jonkin aikaa ollut työelämässä, samassa työpaikassa kuin ennen lapsia, ja urani on edelleen hyvin noususuhdanteinen. Olen suhteellisen korkeassa virassa, työkokemusta on yli kymmenen vuotta johtamisesta. Omaa "arvoani" voitanee mitata monella eri tapaa, niin palkkapussin paksuudella, kuin titteleilläkin, mutta minulle tärkein arvo on joka tapauksessa se, että olen voinut hoitaa lapseni kotona heidän ollessa pieniä ja näinollen antaa heille mielestäni parhaat eväät elämään.
Äiti olen vielä työurani jälkeenkin, silloin kun hampaat tippuu ja kuola valuu. Jää vain lasteni päätettäväksi kuinka hyvin he minusta haluavat huolehtia. Itse teen jokatapauksessa parhaani lasten hoidossa. Ja haukkukaa vaikka naiviksi, uskon että se kantaa hedelmää vanhuudessanikin.
 
Korostin verorahojen kerryttämistä yhteiseen kirstuun vastineena verorahojen "tuhlaamiseen", josta täällä on osa-aikahoitolaisia "syytetty". En ylikorosta työn tai rahan arvoa, lapset ovat minullekin se tärkein asia elämässäni. On vain turha kritisoida verorahojen tuhlaamisesta, ellei omakaan panos verorahojen kartuttamisessa ole mairitteleva. Ja uskon että useimmat pahimpia solvauksia kirjoittaneet ovat tätä laatua..

Lapsia kasvatetaan vuosikymmeniä. Kaksikymmentä vuotta kotona ja vielä sen jälkeenkin. Musta se koko rupeama merkkaa enemmän kuin yksi äitiyslomavuosi, jonka perusteella täällä tehdään aika suuria johtopäätöksiä. Ihan yhtälailla voin sanoa, että teemme parhaamme lastemme eteen. Annetaan rakkautta ja panostetaan kasvattamiseen tosissaan mieheni kanssa. Jos lapsi on tämän vuoden vajaa 10% ajasta hoidossa (sitten kun töissä, tietty enemmän), emme menetä sitä aikaa, jonka lapset ovat pieniä, vaan ehdimme vaalia sitä riittämin.

Enemmän se on siitä kiinni, miten osaa sitä aikaa vaalia, kun lapset ovat pieniä. Joillakin ne vuodet menee silti huomaamatta "ohi", vaikka kotona olisikin. Ilman sen hienompaa arvostamista. Kyse on pitkän aikavälin sitoutumisesta. Ei siitä, kuinka monta vuotta on kotona lasten kanssa.

Mun puolesta joku saa olla kotiäiti jos haluaa. Miksi kotiäitien pitää niin kovin sanoin arvostella muunlaisia valintoja? Ja aina ne eivät ole edes valintoja, vaan pakon sanelema juttu, että myös äiti käy töissä. Suomalainen yhteiskunta on pitkälti rakennettu niin. Ei täällä ole yhteistä aviopuolisojen yhteistä verotusta, naiselle ei kerry eläkettä kotonaolovuosista jne.

Eikö tärkeintä ole, että kukin voi valita tavallaan? Että yhteiskuntakin tukee erilaisia perheitä? Hyviä lapsia kasvatetaan varmasti monilla tavoilla.
 
Silmiini pisti tekstistäsi tuo pakon sanelema juttu.
Alkuperäisen kirjoittajan tapauksessa kyse ei ole pakosta, näin ainakin minä ymmärsin. Ja lukemani perusteella moni muukin ketjuun kirjoittaneesta.

Jos olisikin kyse pakosta, tai omasta sairaudesta tms., niin olisi ihan ymmärrettävää hankkia apua lasten hoitoon. Mutta kun jo ennalta, kun tilanne ei edes ole vielä käsillä, ollaan sitä mieltä että lapsi jatkaisi hoidossa, niin on se minusta hieman väärin. Kyse on kuitenkin sen verran pienestä lapsesta, että hänelle kotona vietetty aika äidin ja sisaruksen kanssa on varmasti parasta. Isommalle lapselle on ehkä perusteltuakin pitää sitä hoitopaikkaa.

Kenenkään en ole havainnut arvostelevan äitiä, jos hän on laittamassa lasta hoitoon mennäkseen ansiotyöhön, vaan lähinnä kyse on ollut niistä tapauksista, jota vievät lapset hoitoon, kun ovat äitiys- tai vanhempainvapaalla. Herää mielessäni vain kysymys, että eikö esim. vanhempainavapaa ole juuri sitä varten että lapsia hoidetaan kotona?? Vaikka vapaa onkin saatu vasta syntyneen lapsen myötä, mielestäni se koskee yhtä lailla perheen muitakin lapsia.

Toki lasten kasvattaminen kestää kauan, paljon kauemmin kuin yleensä hoitovapaalla tms.ollaan. Mutta minusta on hassua mitätöidä lapsen kehityksen kannalta sitä tosiseikkaa, että pienen lapsen paras paikka on koti.
Jo vuosikymmenet on asiaa tutkittu ja nähty eroja lasten välillä, onko he olleet pienestä saakka päiväkodissa vai kotona. Ja kiistämätön tosiasia on että paras paikka on koti, niin kauan kun kotona on kaikki asiat kunnossa.
 
Nojoo, tässä ajauduttiin vähän aiheen viereen, koska puhuit kotiäitiydestä. Kotiäitiys/ työssäkäyvä äiti on taas keskustelu erikseen. Joo, se ei kaikilla ole pakon sanelema juttu, että vie lapsen äitiyslomalla pariksi päiväksi viikossa hoitoon. Mulla on osittain, koska teen sivutoimisia töitä äitiyslomalla.
 
"Jo vuosikymmenet on asiaa tutkittu ja nähty eroja lasten välillä, onko he olleet pienestä saakka päiväkodissa vai kotona."

Kerro myös jos on tutkimuksia, joissa on verrattu lapsia (esikoisia), jotka ovat koko äitiysloman ajan olleet kotona ja lapsia, jotka ovat käyneet kaksi kertaa viikossa "virikepäiväkodissa" - osa-aikaisessa hoidossa siis. Muuten sekoitetaan puurot ja vellit. Se, onko lapsi kuusi vuotta kotona tai päiväkodissa ennen kouluunmenoaan, on taas täysin eri keskustelu kuin mitä tässä käydään.

Kerro myös, mitä niiden pitäisi tehdä, jotka voivat menettää tutun, lähellä olevan, hyväksi todetun hoitopaikan äitiyslomavuoden aikana? Onko se sitten hyvä asia lapsen kannalta, että on tutustuminen täysin vieraaseen paikkaan taas edessä äidin äitiysloman jälkeen?

Heitin ilmaan myös ajatusleikin jo aiemmin. Eikö siis lasta pitäisi äitiyslomalta päästää esim. kaksi kertaa viikossa muutamaksi tunniksi kaveriensa kanssa leikkimään siksi, että koti on lapselle paras paikka? Vaikka nyt naapurin maataloon, missä esim. minä kävin pienenä leikkimässä ilman äitiä.
 

Yhteistyössä