M
mitä tehdä?
Vieras
Tästä tulee varmasti melkoinen maraton-viesti, mutta toivottavasti edes joku jaksaisi asiani loppuun asti lukea ja ehkäpä jo minulle jotain kommentoida. Asiani koskee (yllätysyllätys) parisuhdettani. Olen seurustellut noin 3 vuotta mieheni kanssa ja rakastan häntä todella paljon. Suhteessamme on jo tähän mennessä ollut niin ylämäkiä kuin alamäkiä ja niiden käsittelyyn tarvitsisin nyt vähän ulkopuolista apua. Koska minulla ei ole sellaista läheistä ihmistä, jolle asiasta voisin puhua, päätin ottaa kontaktia tällä palstalla pyöriviin ihmisiin. Tiedän altistavani itseni kaikenmaailman trolleille sekä tuomitseville ihmisille, mutta toivon totisesti saavani edes muutaman järkevän kommentin..
Meidän suhteen pahimmat sudenkuopat ovat minun mustasukkaisuuteni ja miehen kykenemättömyys normaaliin keskusteluun sekä flirttailu vieraiden naisten kanssa. Mustasukkaisuudestani ensiksi: olen vuosia katsellut vierestä vanhempien erittäin myrskyistä liittoa, jossa toinen petti kerta toisensa jälkeen ja toinen joka kerta luotti ja uskoi sokeasti valheisiin. Nyt aikuisiällä huomaan tämän vaikuttaneen minuun syvästi ja vaikka luotankin mieheeni, että hän ei koskaan fyysisesti pettäisi minua, niin silti takaraivooni on iskostunut, ettei yhtenkään mieheen tule luottaa: miehet pettää aina. Mistäkö olen varma, että mies ei petä? Koska mieheni ei ole kovin innostunut seksistä, parisuhteessamme minä olen ollut innokkaampi osapuoli ja mies on jopa joskus suoraan sanonut, että vanhemmiten seksi on aika nähty juttu. Eli ei omaa ns. normaaliksi koettua miehistä libidoa. Seksiä harrastamme noin 1-3 kertaa viikossa, välillä saattaa olla 2-3 viikkoa ilmankin. Seksi on miehelle paineenpurkua.
Mies kuitenkin flirttailee paljon netissä, ”iskee” naisia ja kirjoittelee pikkutuhmuuksia tuttujen ja tuntemattomien naisten kanssa. Minun oli vaikea aluksi hyväksyä tätä, olen saanut aika vanhoillisen kasvatuksen ja mielestäni tämä on luettavissa pettämiseksi. Kun olimme seurustelleet reilun vuoden verran, näin hänen facebookissa käymiään keskusteluja (eli toisin sanoin kyyläsin, tässä tapauksessa tilaisuus teki varkaan ja häpeän tätä suuresti), joissa hän vikitteli naisia ja lähetteli heille mielestäni aika noloja härskejä viestejä. Jotkut naisista vastailivat, osa jätti omaan arvoonsa. Eniten suutuin kuitenkin siitä, että tajusin hänen pari kuukautta aiemmin poistaneen facebookista suhdestatuksensa ja esittävän näille naisille sinkkua. Lisäksi hän myös kielsi seurustelevansa minun kanssa, kun häneltä sitä suoraan kysyttiin. Meillä oli tämän jälkeen aikamoinen yhteenotto, ja mietimme eroamista. Lopulta kuitenkin päätimme yrittää uudelleen ja mies lupasi vähentää tämän kaltaista yhteydenpitoa ja yrittävänsä avautua minulle enemmän, kun taas minä lupasin yrittää olla vähemmän mustasukkainen ja että en enää lukisi mitään hänen viestejään. No, lopulta petimme molemmat sanamme, kun noin vuoden päästä homma toistui taas. Siitä kuitenkin jälleen keskusteltiin ja sovittiin ja ilmaa puhdistettiin ja parisuhde jatkui.
Olen jollain asteella sinut tämän hänen viestittelynsä kanssa, ajattelen, että hänellä on jokin tarve flirttailuun tai hän hakee sillä jotain kuten esim. itseluottamusta. Yritän olla olematta mustasukkainen, en ainakaan näytä sitä miehelleni ja olen nyt läksyni oppinut, enkä ole edes yrittänyt miltei kahteen vuoteen hänen juttujaan lukea. Kuitenkin koko ajan pyörii mielessä, että minkäs tipusen kanssa se nyt lähettelee viestiä, jne. Toisaalta myös pelkään, että hän kuitenkin astuu askeleen pidemmälle ja pettääkin ”ihan oikeasti”. Miehen kanssa asiasta keskusteleminen on ihan täysi mahdottomuus, sillä lupauksistaan huolimatta hän ei ole millään tavalla yrittänyt avata omaa elämäänsä minulle. Tiedän loppujen lopuksi aika vähän mitään tärkeää hänen menneisyydestään, hänen tunteistaan, toiveistaan, lempiasioistaan, jne. Yleensä jos yritän herätellä jonkinlaista keskustelua välillämme jostakin vaikeammasta aiheeta (kuten esim. tulevaisuutemme, mitä hän tahtoo, että tulevaisuus meille tuo,jne.), hän kiertelee, jättää vastaamatta, heittäytyy vitsikkääksi (mikä on tosi raivostuttavaa ja lapsellista) taikka suuttuu ja korottaa äänensä (jota minä säikähdän, nössö kun olen).
Nyt eilen sitten hänen jotain randomia päivitystään oli kommentoinut joku minulle ennestään tuntematon nainen, josta häneltä uteliaisuuttani kysyin. Hän kävi nämä kaikki aiemmin mainitsemani väistelykeinonsa läpi, eli kieltäytyi vastaamasta, heittäytyi vitsikkääksi, kierteli ja kaarteli, kunnes sai minutkin jo ärsyyntymään ja lopuksi viimeisteli ärjymällä minulle, josta minä herkkänä heti loukkaannuin. Okei, minä ymmärrän, että kysymys saattoi vaikuttaa mustasukkaiselta, mutta auttaako siihen välttely (joka vain pahentaa asian merkitystä), jos mitään ei kerran ole tämän ihmisen kanssa? Nyt olemmekin sitten olleet puhumatta eilisestä lähtien. Todella aikuismaista käytöstä molemmilta, tiedän.
Olen usein miettinyt, että mitä tässä meidän tilanteessa tulisi tehdä. Meillä on kuitenkin suurimmaksi osaksi hyvä parisuhde, näitä pahimpia riitoja tulee ehkä 1-2 vuodessa, yleensä riidat on jotain tosi pientä, jotka loppuu siihen, että hän naurattaa minun mökötykseni pois noin varttitunnissa. Olen kuitenkin eron kannalla kolmesta syystä: minun mustasukkaisuus (josta minun ihan ehdottomasti olisi päästävä eroon), miehen tarve flirttailuun/salailuun sekä suhteessamme vallitseva puhumattomuus.
Toisaalta minulla on lukuisia syitä pysyä tässä suhteessa: mies on ihana, hellä, rakastava, halaa, pussaa, silittää, hieroo, hellii, kutkuttaa... Vaikka hän ei koskaan huomioi sanallisesti, ei koskaan ole mitään positiivista minulle sanonut, niin silti omalla tavallaan huomioi. Tiedän, että en ole susiruma, vaikka en mikään missikään ole ja olen oppinut olemaan ilman kehuja, mutta kyllähän ihmisen (naisen?) perusluonteeseen kuuluu kaipuu saada tietää olevansa haluttu ja hyvä. Mies ei juo, ei polta, käy töissä, huolehtii minusta, on komea ja juuri minulle sopiva. Hän saa minut nauramaan. Tykkään seksistä hänen kanssaan, vaikka välillä tuntuu, että seksi on liian kiireistä, etenkin arkena. En ihan rehellisesti usko löytäväni yhtä hyvää miestä ja pelkään antavani liikaa painoarvoa negatiivisille puolille. Toisaalta pelkään herääväni viiden vuoden päästä asuntolainan sekä kahden ja puolen muksun jälkeen siihen, että miehellä on joku toinen tai että puhumattomuus on ajanut meidät erilleen..
Mitä te olette mieltä tämän kaltaisesta parisuhteesta? Onko tällä enää mitään toivoa onnistua vai tulisiko teidän mielestä laittaa lusikat välittömästi jakoon? Toivottavasti saan edes muutaman asiallisen kommentin... Kiitos!
Meidän suhteen pahimmat sudenkuopat ovat minun mustasukkaisuuteni ja miehen kykenemättömyys normaaliin keskusteluun sekä flirttailu vieraiden naisten kanssa. Mustasukkaisuudestani ensiksi: olen vuosia katsellut vierestä vanhempien erittäin myrskyistä liittoa, jossa toinen petti kerta toisensa jälkeen ja toinen joka kerta luotti ja uskoi sokeasti valheisiin. Nyt aikuisiällä huomaan tämän vaikuttaneen minuun syvästi ja vaikka luotankin mieheeni, että hän ei koskaan fyysisesti pettäisi minua, niin silti takaraivooni on iskostunut, ettei yhtenkään mieheen tule luottaa: miehet pettää aina. Mistäkö olen varma, että mies ei petä? Koska mieheni ei ole kovin innostunut seksistä, parisuhteessamme minä olen ollut innokkaampi osapuoli ja mies on jopa joskus suoraan sanonut, että vanhemmiten seksi on aika nähty juttu. Eli ei omaa ns. normaaliksi koettua miehistä libidoa. Seksiä harrastamme noin 1-3 kertaa viikossa, välillä saattaa olla 2-3 viikkoa ilmankin. Seksi on miehelle paineenpurkua.
Mies kuitenkin flirttailee paljon netissä, ”iskee” naisia ja kirjoittelee pikkutuhmuuksia tuttujen ja tuntemattomien naisten kanssa. Minun oli vaikea aluksi hyväksyä tätä, olen saanut aika vanhoillisen kasvatuksen ja mielestäni tämä on luettavissa pettämiseksi. Kun olimme seurustelleet reilun vuoden verran, näin hänen facebookissa käymiään keskusteluja (eli toisin sanoin kyyläsin, tässä tapauksessa tilaisuus teki varkaan ja häpeän tätä suuresti), joissa hän vikitteli naisia ja lähetteli heille mielestäni aika noloja härskejä viestejä. Jotkut naisista vastailivat, osa jätti omaan arvoonsa. Eniten suutuin kuitenkin siitä, että tajusin hänen pari kuukautta aiemmin poistaneen facebookista suhdestatuksensa ja esittävän näille naisille sinkkua. Lisäksi hän myös kielsi seurustelevansa minun kanssa, kun häneltä sitä suoraan kysyttiin. Meillä oli tämän jälkeen aikamoinen yhteenotto, ja mietimme eroamista. Lopulta kuitenkin päätimme yrittää uudelleen ja mies lupasi vähentää tämän kaltaista yhteydenpitoa ja yrittävänsä avautua minulle enemmän, kun taas minä lupasin yrittää olla vähemmän mustasukkainen ja että en enää lukisi mitään hänen viestejään. No, lopulta petimme molemmat sanamme, kun noin vuoden päästä homma toistui taas. Siitä kuitenkin jälleen keskusteltiin ja sovittiin ja ilmaa puhdistettiin ja parisuhde jatkui.
Olen jollain asteella sinut tämän hänen viestittelynsä kanssa, ajattelen, että hänellä on jokin tarve flirttailuun tai hän hakee sillä jotain kuten esim. itseluottamusta. Yritän olla olematta mustasukkainen, en ainakaan näytä sitä miehelleni ja olen nyt läksyni oppinut, enkä ole edes yrittänyt miltei kahteen vuoteen hänen juttujaan lukea. Kuitenkin koko ajan pyörii mielessä, että minkäs tipusen kanssa se nyt lähettelee viestiä, jne. Toisaalta myös pelkään, että hän kuitenkin astuu askeleen pidemmälle ja pettääkin ”ihan oikeasti”. Miehen kanssa asiasta keskusteleminen on ihan täysi mahdottomuus, sillä lupauksistaan huolimatta hän ei ole millään tavalla yrittänyt avata omaa elämäänsä minulle. Tiedän loppujen lopuksi aika vähän mitään tärkeää hänen menneisyydestään, hänen tunteistaan, toiveistaan, lempiasioistaan, jne. Yleensä jos yritän herätellä jonkinlaista keskustelua välillämme jostakin vaikeammasta aiheeta (kuten esim. tulevaisuutemme, mitä hän tahtoo, että tulevaisuus meille tuo,jne.), hän kiertelee, jättää vastaamatta, heittäytyy vitsikkääksi (mikä on tosi raivostuttavaa ja lapsellista) taikka suuttuu ja korottaa äänensä (jota minä säikähdän, nössö kun olen).
Nyt eilen sitten hänen jotain randomia päivitystään oli kommentoinut joku minulle ennestään tuntematon nainen, josta häneltä uteliaisuuttani kysyin. Hän kävi nämä kaikki aiemmin mainitsemani väistelykeinonsa läpi, eli kieltäytyi vastaamasta, heittäytyi vitsikkääksi, kierteli ja kaarteli, kunnes sai minutkin jo ärsyyntymään ja lopuksi viimeisteli ärjymällä minulle, josta minä herkkänä heti loukkaannuin. Okei, minä ymmärrän, että kysymys saattoi vaikuttaa mustasukkaiselta, mutta auttaako siihen välttely (joka vain pahentaa asian merkitystä), jos mitään ei kerran ole tämän ihmisen kanssa? Nyt olemmekin sitten olleet puhumatta eilisestä lähtien. Todella aikuismaista käytöstä molemmilta, tiedän.
Olen usein miettinyt, että mitä tässä meidän tilanteessa tulisi tehdä. Meillä on kuitenkin suurimmaksi osaksi hyvä parisuhde, näitä pahimpia riitoja tulee ehkä 1-2 vuodessa, yleensä riidat on jotain tosi pientä, jotka loppuu siihen, että hän naurattaa minun mökötykseni pois noin varttitunnissa. Olen kuitenkin eron kannalla kolmesta syystä: minun mustasukkaisuus (josta minun ihan ehdottomasti olisi päästävä eroon), miehen tarve flirttailuun/salailuun sekä suhteessamme vallitseva puhumattomuus.
Toisaalta minulla on lukuisia syitä pysyä tässä suhteessa: mies on ihana, hellä, rakastava, halaa, pussaa, silittää, hieroo, hellii, kutkuttaa... Vaikka hän ei koskaan huomioi sanallisesti, ei koskaan ole mitään positiivista minulle sanonut, niin silti omalla tavallaan huomioi. Tiedän, että en ole susiruma, vaikka en mikään missikään ole ja olen oppinut olemaan ilman kehuja, mutta kyllähän ihmisen (naisen?) perusluonteeseen kuuluu kaipuu saada tietää olevansa haluttu ja hyvä. Mies ei juo, ei polta, käy töissä, huolehtii minusta, on komea ja juuri minulle sopiva. Hän saa minut nauramaan. Tykkään seksistä hänen kanssaan, vaikka välillä tuntuu, että seksi on liian kiireistä, etenkin arkena. En ihan rehellisesti usko löytäväni yhtä hyvää miestä ja pelkään antavani liikaa painoarvoa negatiivisille puolille. Toisaalta pelkään herääväni viiden vuoden päästä asuntolainan sekä kahden ja puolen muksun jälkeen siihen, että miehellä on joku toinen tai että puhumattomuus on ajanut meidät erilleen..
Mitä te olette mieltä tämän kaltaisesta parisuhteesta? Onko tällä enää mitään toivoa onnistua vai tulisiko teidän mielestä laittaa lusikat välittömästi jakoon? Toivottavasti saan edes muutaman asiallisen kommentin... Kiitos!
