pelkään kuollakseni miestäni. onko muilla samanlaista?

["alma"]

10 vuotta ollaan oltu naimisissa ja mies ei aina ole ollut tuollainen. parin viime vuoden aikana on ollut usein todella vähäsanainen, vihainen ja väsynyt. kerran puristi rannettani niin että siihen tuli mustelma ja kävi myös käsiksi. olin vuosi sitten raskaana mutta sain keskenmenon, joten olisiko mies tästä vihainen? sairastuin masennukseen mieheni takia, en saa öisin unta kun pelkään miehen tekevän jotakin. seksiä meillä ei ole ollut sen keskenmenon jälkeen tai no kerran mies yritti mutta kieltäydyin, koska hän oli niin vihainen. meillä ei käy koskaan ketään, vaikka olen kotirouva ja mieheni on töissä. ainoastaan tapaan ihmisiä kun menemme ulos syömään miehen ja hänen työkaveripariskuntien kanssa. sielläkin tunnelma on kauhea, koska joudun pitämään ns kulissit yllä, tosin mies on tällöin rennompi.

miksi mies on tuollainen?

 

[vvvv]

Miksi sinä alennut tuommoiseen? Haluatko jatkaa tuommoisessa suhteessa?
Herranan aika! Kai ny pitää uskaltaa luottaa toiseen.

 

[Tepadj]

Mikä siinä on, että toinen menee noin pahasti tossun alle suhteessa?

 

["alma"]

Miksi sinä alennut tuommoiseen? Haluatko jatkaa tuommoisessa suhteessa?
Herranan aika! Kai ny pitää uskaltaa luottaa toiseen.

en halua erota, koska rakastan miestäni. haluaisin ne vanhat ja hyvät ajat takaisin. pelkään niin kovasti, vaikka mies on sanonut ettei koskaan enää tee mitään pahaa. haluan jatkaa mieheni kanssa mutta haluan että suhteemme olisi parempi. olen harkinnut pariterapiaa mutta miehen kanssa en ole puhunut. käyn jo nyt terapiassa masennuksen ja ahdistuksen takia.

 

[vvvv]

[QUOTE="alma";27132098]en halua erota, koska rakastan miestäni. haluaisin ne vanhat ja hyvät ajat takaisin. pelkään niin kovasti, vaikka mies on sanonut ettei koskaan enää tee mitään pahaa. haluan jatkaa mieheni kanssa mutta haluan että suhteemme olisi parempi. olen harkinnut pariterapiaa mutta miehen kanssa en ole puhunut. käyn jo nyt terapiassa masennuksen ja ahdistuksen takia.[/QUOTE]

Ehdota miehellesi terapiaan menoa.
Mutta muista, että vaikka rakastat, ei se ole sen arvoista. Voit saada parempaa kohtelua.

 

[Nisk]

Ehkä miehesikin on masentunut, kun ei kerta aina ole ollut väkivaltainen, vihainen, väsynyt? Vaikea sanoa, kun ei enempää taustoja tiedä.

 

["alma"]

Mikä siinä on, että toinen menee noin pahasti tossun alle suhteessa?

ei meillä aina tällaista ole ollut. pikku hiljaa tilanne vain muuttui. viime viikolla miehen työkaveri kysyi miksi olen niin laiha. olen kuihtunut ihan luurangoksi. mies sanoi kotona että olen anorektikko eikä kanssani kehtaa kulkea enää missään. en vaan pysty syömään mitään kun on ruokahalu mennyt.

 

[suosittelen]

Minusta taas ap:lla se ongelma on.Kaikki taitaa kulminoitua tuohon keskenmenoon jonka jälkeen ap on mennyt sekaisin.Kehottaisin ap:ta menemään terapeutin juttusille,ei ole todellakaan normaalia valvoskella öitä ja pelätä miestään.Hae hyvä ihminen apua,ja lähde vaikka töihin tai opiskelemaan jotta saat elämääsi jotain uutta sisältöä,samalla mieti oletko todella valmis jatkamaan nykyisessä suhteessa,menneessä ei voi elää ja odotella niiden palaavan.Aloita vaikka jostain kuntouttavasta kurssista,kerta sinulla tuo masennus on.Sieltä saat eväitä myös muuhun elämän hallintaan.

 

["alma"]

Ehkä miehesikin on masentunut, kun ei kerta aina ole ollut väkivaltainen, vihainen, väsynyt? Vaikea sanoa, kun ei enempää taustoja tiedä.

en usko, sillä mieheni ei vaikuta masentuneelta. epäilen työn tekevän hänestä tuollaisen mutta ihmettelen sillä firmalla menee hyvin. meillä ei ole ongelmia rahan kanssa.

 

["Mies"]

Onko tullut mieleen, että keskenmeno on voinut olla vähintäänkin yhtä kova paikka miehelle.. Miehiltä odotetaan nykyään super isän roolia, menestystä työelämässä ja vaimon ymmärtävää terapeuttia. Tämä on ihan ok mutta ei mieskään kaikkeen kykene. Mies varmasti rakastaa sinua.
Uskoakseni purkaa ahdistustaan "vittumaisella" käyttäymisellään. Kuulostaa siltä että ette oikeasti ole juuri käsitelleet yhdessä keskemenoa ja molempien tunteita. Ei vain miehen ja eikä vaan naisen.
Molemmille pitää antaa aidosti oikeus tuntia mitä haluaa. Se pitää kiteyttää eka jotta voi kuunnella toista rakentavasti. Samaa huolen aihe aitaa olla tuo käsittelemättön pahan olon tunne parisuhteessa.
Uskoakseni mies ei jaksa enää itse yrittää. Ylpeys on mennyt rakkauden edelle. Jäljellä siis on vaan ahdistus. Mitä jos puhuisitte kaikesta? Kirjoittakaa vaikka tosillenne tunteenne jos siloin on helpompi ja rakentavampi ilmaista itsesään. (joskus teemme vaimon kanssa niin)
Tunteiden selkeyttämisen jälkeen on todella tärkeää olla yhdessä samantien. Sylikkäin sohvalla tai ottaa ensi askel ja kinuta mies sänkyyn. Useampi mies pitää siitä ja se voi laukaista montakin ylpeys lukkoa.
Mutta ensin keskustelu sitten läheisyys. EI toista ilman toista.

Muistuttaisin myös seuraavasta... Tuo ahdistus ja pelko. Se muuttuu sinulla vielä ylpeydeksi. Ja kaksi liian ylpeää ihmistä ei voi toisiaan rakastaa. Rakkaus on luopumista ja jakamista. Jos kumpikaan ei toteudu niin siloin taitaa tulla ero. Onnea sinne keskusteluille

 

["alma"]

Minusta taas ap:lla se ongelma on.Kaikki taitaa kulminoitua tuohon keskenmenoon jonka jälkeen ap on mennyt sekaisin.Kehottaisin ap:ta menemään terapeutin juttusille,ei ole todellakaan normaalia valvoskella öitä ja pelätä miestään.Hae hyvä ihminen apua,ja lähde vaikka töihin tai opiskelemaan jotta saat elämääsi jotain uutta sisältöä,samalla mieti oletko todella valmis jatkamaan nykyisessä suhteessa,menneessä ei voi elää ja odotella niiden palaavan.Aloita vaikka jostain kuntouttavasta kurssista,kerta sinulla tuo masennus on.Sieltä saat eväitä myös muuhun elämän hallintaan.

käyn jo terapiassa mutta olen aina vältellyt puhumasta keskenmenosta. en jaksa alkaa puhumaan siitä kun olen huolissani miehestäni. jos vatvon keskenmenoa niin pelkään sen laukaisevan vielä pahemman tilanteen. totuus kun on etten voi saada lasta takaisin.

 

["MIes"]

En usko yhtään tuohon työ asiaan. Miehen vahvuus on näyttää siltä että sitä jaksaa, jaksaa ja jaksaa.
Vaimoni ei ikinä näkisi minusta milliäkään ahdistusta jos en sitä hännelle erikseen ilmoittaisi.

Ja jos käy ilmi että se on työ. Lopettakaa se. Itse vaihdoin vuosi sitten työpaikkaa syystä että kyseinen paikka herätti minussa runsaasti katkerutta monista minusta johtumattomista syistä.

Vaatimattomat hommat, hyvä ilmapiiri ja pienempi palkka. Niillä on tämä vuosi tehty. Vaihdos virkisti parisuhdettakin sillä turha kireys katosi. Kyllä sitä voi rahaa tahkota taas pian uudelleen kun on mieli ja kotiasiast kunnossa.

 

["Mies"]

Jos et halua keskustella vaikeista aisoista niin suhteesihan on ihan kupla. Se puhkeaa lopulta.
Pahoittelen

 

[wrw]

Teidän pitää varmaan kummankin päästä puhumaan jonkun ulkopuolisen kanssa, jotta sen jälkeen voitte puhua keskenänne. Miehen kokemusta keskenmenosta ei kannata vähätellä, hän voi olla asian takia samassa jamassa kuin sinä, mutta se vain tulee ilmi eri tavalla kuin sun juttusi. Mistä tiedät, ettei mies esimerkiksi syyttäisi keskenmenosta ja sinun nykyisestä olotilastasi itseään? Ei kukaan pitemmän päälle kestä sellaista taakkaa.

 

["alma"]

[QUOTE="Mies";27132190]Onko tullut mieleen, että keskenmeno on voinut olla vähintäänkin yhtä kova paikka miehelle.. Miehiltä odotetaan nykyään super isän roolia, menestystä työelämässä ja vaimon ymmärtävää terapeuttia. Tämä on ihan ok mutta ei mieskään kaikkeen kykene. Mies varmasti rakastaa sinua.
Uskoakseni purkaa ahdistustaan "vittumaisella" käyttäymisellään. Kuulostaa siltä että ette oikeasti ole juuri käsitelleet yhdessä keskemenoa ja molempien tunteita. Ei vain miehen ja eikä vaan naisen.
Molemmille pitää antaa aidosti oikeus tuntia mitä haluaa. Se pitää kiteyttää eka jotta voi kuunnella toista rakentavasti. Samaa huolen aihe aitaa olla tuo käsittelemättön pahan olon tunne parisuhteessa.
Uskoakseni mies ei jaksa enää itse yrittää. Ylpeys on mennyt rakkauden edelle. Jäljellä siis on vaan ahdistus. Mitä jos puhuisitte kaikesta? Kirjoittakaa vaikka tosillenne tunteenne jos siloin on helpompi ja rakentavampi ilmaista itsesään. (joskus teemme vaimon kanssa niin)
Tunteiden selkeyttämisen jälkeen on todella tärkeää olla yhdessä samantien. Sylikkäin sohvalla tai ottaa ensi askel ja kinuta mies sänkyyn. Useampi mies pitää siitä ja se voi laukaista montakin ylpeys lukkoa.
Mutta ensin keskustelu sitten läheisyys. EI toista ilman toista.

Muistuttaisin myös seuraavasta... Tuo ahdistus ja pelko. Se muuttuu sinulla vielä ylpeydeksi. Ja kaksi liian ylpeää ihmistä ei voi toisiaan rakastaa. Rakkaus on luopumista ja jakamista. Jos kumpikaan ei toteudu niin siloin taitaa tulla ero. Onnea sinne keskusteluille[/QUOTE]

en halua erota eikä mieskään. näin ei vaan voi jatkua, koska muuten sydämeni ei kestä. minulla on ollut ongelmia sydämen kanssa, syömättömyyden ja unettomuuden takia.
olen miettinyt keskenmenoa miehen kannalta. olet varmasti oikeassa, että keskenmeno on ollut kova paikka miehelle, sillä hän otti sen todella raskaasti ja syytti itseään ja syyttää varmaan vieläkin. en vaan ole uskaltanut kysyä asiasta enempää kun se oli jo silloin arka aihe. keskenmenon jälkeen sanoin miehelleni sekavassa olotilassa etten halua enää edes yrittää uutta lasta. purkaako mieheni tämän takia pahaa oloaan minuun?

 

["Mies"]

Hoh hoijaa. On sitä täällä muillakin keskenmenoja tullut. Yhteiset kivaut vahvistaa jos vaan ne jaetaan yhdessä. Lapsesi menetit. Niin mekin. Tuolla tavalla menetät miehesikin.

 

["alma"]

[QUOTE="Mies";27132222]Jos et halua keskustella vaikeista aisoista niin suhteesihan on ihan kupla. Se puhkeaa lopulta.
Pahoittelen[/QUOTE]

haluan selvittää asiat, koska en kestä nähdä miestäni tuollaisena kuin hän nyt on. en halua vatvoa sitä miksi sain keskenmenon mutta haluaisin tietää mitä mieheni ajattelee asiasta. itse suren vieläkin kovasti mutta pakko jatkaa eteenpäin.

 

["Mies"]

Me saimme tytön sen jälkeen. En ole päivääkään mietinyt että tämä aamutähti ei olisi ollut riskin arvoinen. Ihminen elää aina hetkessä. Tuntee siitä ilot ja surut. Täytä ihminen elämäsi ilolla. Itse olisin ollut hyvin surullinen ja ahdistunut jos vaimoni olisi kieltänyt minulta mahdollisuuden lapseen keskenmenon takia. Yhdessähän me sitä halusimme. Yhdessä sen kivun ja menetyksen jaoimme. Yhdessä myös uudesta neitokaisesta nautimme!

 

["vieras"]

Kuulostat ap todella sairaalta hakeudu hoitoon tai rupea oikeasti käymään asioita terapiassa läpi.

 

["vieras"]

Sori nyt vaan, mutta mikään työ tai muukaan ei oikeuta miestä pahoinpitelemään vaimoaan! Yksikin mustelma on liikaa, joten olisin ottanut hatkat samantien. Vaikka mies olis kuinka unelmieni mies, jos nostais sormensakaan mua kohti vahingoittamismielessä niin eihän se olis enää sama mies!

Herätys nyt naiset, mitä helkettiä te tuollaiseen alennutte!

 

["alma"]

[QUOTE="Mies";27132265]Me saimme tytön sen jälkeen. En ole päivääkään mietinyt että tämä aamutähti ei olisi ollut riskin arvoinen. Ihminen elää aina hetkessä. Tuntee siitä ilot ja surut. Täytä ihminen elämäsi ilolla. Itse olisin ollut hyvin surullinen ja ahdistunut jos vaimoni olisi kieltänyt minulta mahdollisuuden lapseen keskenmenon takia. Yhdessähän me sitä halusimme. Yhdessä sen kivun ja menetyksen jaoimme. Yhdessä myös uudesta neitokaisesta nautimme![/QUOTE]

meidän tapauksessa se oli vahinkoraskaus mutta lopulta hyvin toivottu. kadun kyllä sanojani, kun huusin miehelleni sairaalassa etten halua uutta lasta. keskenmenon jälkeen kaikki on mennyt huonompaan suuntaan. jopa niin pahaan että muutaman kerran olen harkinnut itsemurhaa, jotta mieheni olisi onnellisempi ilman minua mutta mitään en tehnyt enkä tee itselleni, koska siitä mieheni olisi entistä murtuneempi ja surullisempi. haluan että parisuhteemme toimii kunnolla ennen kuin harkitsemme uutta lasta.

 

["Mies"]

hoh hoijaa ton takia tää maa on täynnä yksinhuoltaja äitejä. Pitäsköhän kuiteskin jakaa noi vaimonhakkaajat ja aidosti rakastavat miehet kahteen kastiin. Mies puristi ranteesta! Oli varmasti häneltä ylilyönti mutta mielestäni aika kaukana vaimonhakkaamisesta. Tuskin se mies siitä onnellinen on.
Mutta jos yksittäinen ranteet puristaminen tilanteessa jota kukaan meistä täällä ei tunne. On oikeus neuvoa eroamaan niin mikäs siinä. "Yksin on helvetin paljon helpompaa surea tapahtunutta"
Itse en eroaisi vaimostani vaikka heittäisi myö lautasilla tai löisi. sen ainoan kerran.

Entäs henkinen väkivalta?
Listaampa jotain tähän miehen kannalta äsköiseen tilanteeseen.
Mies kokee naisen puolelta:
- alituista itkua - masennusta- surua -hiljaista syyttelyä- puhumattomuutta - seksin pihtaamista - aisoiden välinpitämättömyyttä etc.

Tota listaa voisi jatkaa loputtomiin... Musta miehelläkin olisi kaikki syy jatkaa eteenpäin. Mutta eipä jatka. Se on sitä rakkautta! Jota tämä akvaariossa elävä "vieras" neitokainen ei ole elämässä kokenut.

 

["vieras"]

[QUOTE="Mies";27132352]hoh hoijaa ton takia tää maa on täynnä yksinhuoltaja äitejä. Pitäsköhän kuiteskin jakaa noi vaimonhakkaajat ja aidosti rakastavat miehet kahteen kastiin. Mies puristi ranteesta! Oli varmasti häneltä ylilyönti mutta mielestäni aika kaukana vaimonhakkaamisesta. Tuskin se mies siitä onnellinen on.
Mutta jos yksittäinen ranteet puristaminen tilanteessa jota kukaan meistä täällä ei tunne. On oikeus neuvoa eroamaan niin mikäs siinä. "Yksin on helvetin paljon helpompaa surea tapahtunutta"
Itse en eroaisi vaimostani vaikka heittäisi myö lautasilla tai löisi. sen ainoan kerran.

Entäs henkinen väkivalta?
Listaampa jotain tähän miehen kannalta äsköiseen tilanteeseen.
Mies kokee naisen puolelta:
- alituista itkua - masennusta- surua -hiljaista syyttelyä- puhumattomuutta - seksin pihtaamista - aisoiden välinpitämättömyyttä etc.

Tota listaa voisi jatkaa loputtomiin... Musta miehelläkin olisi kaikki syy jatkaa eteenpäin. Mutta eipä jatka. Se on sitä rakkautta! Jota tämä akvaariossa elävä "vieras" neitokainen ei ole elämässä kokenut.[/QUOTE]

Ai että mun mies ei rakasta minua, kun ei ole kertaakaan aiheuttanut mulle mustelmia?

Sori, kuulostat ihan vaimonhakkaajalta. Tiedoksi, että meillä on kaksi keskenmenoa takana, joista molemmista on päästy yhdessä toisiamme tukien yli. Yksi terve lapsi syntynyt ja toinen tällä hetkellä kasvaa masussa. Meillä on toisiamme KUNNIOITTAVA ja rakastava, TERVE suhde jossa ei ole mitään syytä heittäytyä väkivaltaiseksi, ei fyysisesti, eikä henkisesti. Johtunee myös siitä, että me olemme AIKUISIA ihmisiä.

 

[sivusta]

Teidän pitää varmaan kummankin päästä puhumaan jonkun ulkopuolisen kanssa, jotta sen jälkeen voitte puhua keskenänne. Miehen kokemusta keskenmenosta ei kannata vähätellä, hän voi olla asian takia samassa jamassa kuin sinä, mutta se vain tulee ilmi eri tavalla kuin sun juttusi. Mistä tiedät, ettei mies esimerkiksi syyttäisi keskenmenosta ja sinun nykyisestä olotilastasi itseään? Ei kukaan pitemmän päälle kestä sellaista taakkaa.

Olen samaa mieltä. Nykyinen tilanne ja asioiden käsittelemättömyys on löyhässä hirressä roikkumista, kumpikin sairastuu henkisesti yhä pahemmin.

 

["Mies"]

joo ja juuri siksi parisuhteen tulisi ollan anteeksi antava. Sinun suhteesi kuulostaa hyvältä suhteelta. Itse en vaan uskaltaisi missään vaiheessa antaan neuvoja eroamisesta jos en tietäisi suhteen taustoja. Jos tämä neitokainen jättäisi kumppaninsa esim sinun rohkaisemana. Olisitko valmis aidosti tukemaan häntä? Helppo on neuvoa kun ei ole penniäkään kiinni.
Mielestäni tässä maassa on ihan liikaa yksinhuoltajia ja rikkonaisia ihmissuhteita. Ihan vaan syystä että suhteessa ei saisi olla ongelmia.
Tiedoksi että en ole eläessäni kajonnut väkivaltaisesti vaimooni tai lapseeni koskaan. Vastoinkäymisiä on kyllä ollut! Taas menee täysin sen pikkiin että halutaan ymmärtää asiat ihan omalla tavallaa.

toisaalta kaksi keskenmenoa huh. Meillä yksi. Tämän tulisi rohkaista minusta Almaa jatkamaan eteenpäin. Niin me teimme. Täytä ihminen elämäsi ilolla älä pahalla. Sillä sillä se on helppo täyttää.