Pidätkö itsestäsi?

[003]

Pidätkö siitä, millainen olet?
Olen palstaillut jonkin aikaa, enkä löydä täältä kovin montaa, joista voisin pitää. Moni on itselleen niin sokea, että se aiheuttaa melkein oksennusrefleksin. Se on se pahuus, mikä monen teksteistä huokuu, ihan hirveä määrä raakaa vihaa. Siksi haluan kysyä: pidätkö itsestäsi? Löydätkö täältä ketään, josta voisit pitää?

 

[tytsi-89]

Pidän itsestäni kyllä suurimman osan ajasta. En tietysti kaiken aikaa enkä odota täydellisyyttä itseltäni tai muilta. Musta täällä on paljon ihania ihmisiä! Osa jopa hyvinkin tärkeitä mulle.

 

["hmm"]

pidän ja en. Mutta mitä tarkoitat ihan hirveällä määrällä raakaa vihaa?

 

["vieras"]

Pidän itsestäni useimmiten, joinakin päivinä kaikki ällöttää. Toki on piirteitä jotka voisin vaihtaa koska vain johonkin muuhun, kuten saamattomuus ja asioiden venyttäminen. Kirjoitettu keskustelun käyminen on mielestäni huomattavasti vaikeampaa kuin puhuttu, eleet ja ilmeet jäävät näkemättä ja kaikki kuulostaa jyrkemmältä.. väärin käsityksiä syntyy. Eiköhän palstalta löydy paljon ihan mukavia tyyppejä.

 

[003]

[QUOTE="hmm";25414057]pidän ja en. Mutta mitä tarkoitat ihan hirveällä määrällä raakaa vihaa?[/QUOTE]

Sitä että se on monien kommenttien takana. Olen huomannut, että täällä on moniakin, jotka pitävät itseään hyvänä ihmisenä, mutta he eivät oikeastaan näe itseään oikein.

 

[Palstalainen]

Pidän itsestäni ihan hirmuisen paljon. Rakastan. Se on kaiken lähtökohta.

Rakastan myös perhettäni, vanhempiani, miehen vanhempia, ystäviäni, sukulaisiani.

 

["Sirkkeli"]

En pidä ollenkaan itsestäni. Suorastaan inhoan itseäni. Ja myös kaikkia muita ihmisiä.

 

[fortunate]

Jossain määrin.
On asioita joista en itsessäni niin pidä, mutta hyväksyn kyllä itseni eli kai mä sit pidänkin itsestäni.
Löydän täältä montakin josta voisin pitää ja pidänkin.

Tuo on kyllä totta, että itse ei aina näe niitä omia vikojaan. Mä näen ne usein vasta jälkeenpäin.

 

[003]

Viimeksi tänään oli vihaketju ja sellaisia on ollut viikoittain kun olen seurannut. On henkilöitä, jotka joutuvat jatkuvan vihan kohteeksi, savanna ja muutama muu. Kastanjakin kysyi, että kenelle muulle hän on ollut ilkeä kuin savannalle. Ihankuin savannalle olisi hyväksyttyä olla ilkeä. Alkoi oksettaa. Oksettaa monen palstalaisen tekopyhyys ja sokeus. En edelleenkään pidä kenestäkään.

 

[003]

Jossain määrin.
On asioita joista en itsessäni niin pidä, mutta hyväksyn kyllä itseni eli kai mä sit pidänkin itsestäni.
Löydän täältä montakin josta voisin pitää ja pidänkin.

Tuo on kyllä totta, että itse ei aina näe niitä omia vikojaan. Mä näen ne usein vasta jälkeenpäin.

Olet yksi harvoista joiden jutut ei kirvoita oksennusta.

 

["hmm"]

Sitä että se on monien kommenttien takana. Olen huomannut, että täällä on moniakin, jotka pitävät itseään hyvänä ihmisenä, mutta he eivät oikeastaan näe itseään oikein.

Kertoisitko jonkinlaista esimerkkiä, saa olla toki vapaasti sävelletty. Kun tuntuu, että eri ihmiset näkevät vihaa eri tilanteissa, ja sitten tulee kiinnostavaksi kysymys, että mitä kukin sillä tarkoittaa.

Esimerkiksi joku on selvästi vihainen mutta ei lähde ilkeilemään tai vaikka sanoisi häijystikin niin pysyttelee asiassa. Mutta toinen kirjoittaa aurinkoisen oloisesti, mutta kuitenkin kävellen toisten yli.

Kun tuohan on oikeastaan ihmisen elämän melkein välttämätön ehto: pitää itseään hyvänä ihmisenä edes jossain määrin, koska muuten on sietämätöntä elää. Ja aika monen on sietämätöntä nähdä itsensä täysin oikein. Ihminen on kuitenkin moraaliolento, ja pahiksetkin etsivät oikeudenmukaisuutta kostoretkellään maailmaa vastaan.

 

[Kepsis]

Tämmöiseen kysymykseen on aika vaikea vastata koska ei ajattele tuollaisia juuri koskaan. En arvosta itseäni sen enempää kuin ketään muutakaan yleisellä tasolla, kaikki nyanssit ilmenee tapaus ja asiakohtaisesti.

Kriittisyys on helpompi mitata kuin rakkaus, enkä ole oikein koskaan kyennyt olemaan samaa mieltä niiden kanssa jotka toistelee tätä klisettä "jos et rakasta itseäsi et voi rakastaa muita" ihan täyttä huttua.

Ei tarvitse rakastaa itseään että voi joku toinen olla erityinen sinulle se vaan jos on erityisen itseinhoinen niin se vaikeuttaa kanssasi elämistä, mutta ei sekään automaattisesti suöje pois suuria tunteita kokonaan.

Tosin tässä(kin) tulee mieleen oman arvontunto joka on mielestäni eri asia, osaat arvostaa eri ominaisuuksiasi, siinä ei rakkautta tarvita.

 

["vieras"]

välillä pidän mutta aika useasti en.

 

[Lari]

En, Helvetin hyvä kymysys muuten. Noin sitä pitää

 

["hmm"]

Olet yksi harvoista joiden jutut ei kirvoita oksennusta.

Aika kriittiseltä kuulostaa, jos okselle on lähtö useimpien jutuista. Oletko varma, että kysymys on aiheellisesta vihaisuudesta vaiko asenteellisuudesta?

Vanhana kriitikkona sanoisin, että ihminen tarvitsee riittävästi humanismia hyväksyäkseen sen, että maailma ei muutu täydelliseksi vaikka sitä miten kritisoisi. Eivätkä etenkään ihmiset fiksaannu.

Toki pitää hiukan tökkiä, niin pysyvät hereillä. Mutta jos ei täsmennä näkemystään niin että joku kykenee siitä tunnistamaan omia virheitään uudessa valossa, niin paljon ei voi muuttua. Yleispaheksunta valuu vetenä hanhen selästä. Kai?

Paljonkin voidaan silti keskustelujen sävyihin vaikuttaa sillä, mikä on kulloinkin muodikasta. Ehkä tämäkin keskustelu osaltaan vähentää vaikka nyt savannasta elvistelyn hauskuutta.

 

["hmm"]

Tämmöiseen kysymykseen on aika vaikea vastata koska ei ajattele tuollaisia juuri koskaan. En arvosta itseäni sen enempää kuin ketään muutakaan yleisellä tasolla, kaikki nyanssit ilmenee tapaus ja asiakohtaisesti.

Kriittisyys on helpompi mitata kuin rakkaus, enkä ole oikein koskaan kyennyt olemaan samaa mieltä niiden kanssa jotka toistelee tätä klisettä "jos et rakasta itseäsi et voi rakastaa muita" ihan täyttä huttua.

Ei tarvitse rakastaa itseään että voi joku toinen olla erityinen sinulle se vaan jos on erityisen itseinhoinen niin se vaikeuttaa kanssasi elämistä, mutta ei sekään automaattisesti suöje pois suuria tunteita kokonaan.

Tosin tässä(kin) tulee mieleen oman arvontunto joka on mielestäni eri asia, osaat arvostaa eri ominaisuuksiasi, siinä ei rakkautta tarvita.

Pisti miettimään. Että kun olen ollut taipuvainen ajattelemaan noin, että on rakastettava itseään että voi rakastaa muita. Että missä mielessä se sitten olisi tosi ja missä ei.

Kun mun mielikuva tuosta itseään rakastamattomasta rakkaudesta on jotenkin sellainen hylätyn lapsen ihailu kaunista äitiä kohtaan. Että katsoo kuin nälkämaan lapsi joulukuusta, lumoutuneena ja itsensä pienentäen. Ja että kun puhutaan vastavuoroisesta rakkaudesta, niin sitten tarvitaan toisenlaiset palikat. Pitää myös pystyä vanhemman rooliin, että toinen saa heittäytyä pyytämään tyydytystä sielulleen. Täytyy olla sekä kyky pyytää että jotain annettavaa eikä pelkästään suuri tunne.

Toisaalta, ehkä jälkimmäiseen tarvittaisiin hiukan ensimmäistä. Eikös Platon väittänyt filosofiankin syntyvän siitä kauniin pojan katselemisen synnyttämästä kaihosta ja nöyrtymisestä (tuskin käytti tuota käsitettä mutta en jaksa etsiä), joka laittaa oivaltamaan Kauneuden käsitteen. Ja sitten onkin jo tie auki viisauden rakastamiseen.

Ja minä kun rakastan käsitteitä: olen pitkään kuvitellut, että mulla on hyvä itsetunto. Mutta se oli sitä ehkä siinä mielessä, kuin sanotaan että koulukiusaajalla on liikaakin itsetuntoa. Nyt olen alkanut päätellä, että itsetuntohan mulla on aivan pläts, mutta omanarvontunto on se mikä on pitänyt tiellä. Se on aikas kunnossa jostain syystä.

 

[versatile]

Toisina päivinä enemmän, joinakin vähemmän.

Kanssaihmisille olen kuitenkin mielestäni asiallinen ja useimmiten jopa todella mukava.

 

[Kepsis]

[QUOTE="hmm";25414113]Pisti miettimään. Että kun olen ollut taipuvainen ajattelemaan noin, että on rakastettava itseään että voi rakastaa muita. Että missä mielessä se sitten olisi tosi ja missä ei.

Kun mun mielikuva tuosta itseään rakastamattomasta rakkaudesta on jotenkin sellainen hylätyn lapsen ihailu kaunista äitiä kohtaan. Että katsoo kuin nälkämaan lapsi joulukuusta, lumoutuneena ja itsensä pienentäen. Ja että kun puhutaan vastavuoroisesta rakkaudesta, niin sitten tarvitaan toisenlaiset palikat. Pitää myös pystyä vanhemman rooliin, että toinen saa heittäytyä pyytämään tyydytystä sielulleen. Täytyy olla sekä kyky pyytää että jotain annettavaa eikä pelkästään suuri tunne.

Toisaalta, ehkä jälkimmäiseen tarvittaisiin hiukan ensimmäistä. Eikös Platon väittänyt filosofiankin syntyvän siitä kauniin pojan katselemisen synnyttämästä kaihosta ja nöyrtymisestä (tuskin käytti tuota käsitettä mutta en jaksa etsiä), joka laittaa oivaltamaan Kauneuden käsitteen. Ja sitten onkin jo tie auki viisauden rakastamiseen.

Ja minä kun rakastan käsitteitä: olen pitkään kuvitellut, että mulla on hyvä itsetunto. Mutta se oli sitä ehkä siinä mielessä, kuin sanotaan että koulukiusaajalla on liikaakin itsetuntoa. Nyt olen alkanut päätellä, että itsetuntohan mulla on aivan pläts, mutta omanarvontunto on se mikä on pitänyt tiellä. Se on aikas kunnossa jostain syystä.[/QUOTE]

No jos tuo esimerkkisi nyt oli niin muoltoiltu että se kuvaa ajatuksiasi ihan oikeasti niinkuin ne on (en oleta että aina ihminen osaisi muotoilla ajatuksensa juuri niinkuin tarkoittaa, siksi tuo minun aloituslauseeni...) niin minun mielestä ihailu ja rakkaus onkin eri asioita ainakin tuossa esimerkissä, vaikkakin ne ei sulje toisiaan pois, tavallaan rakkaudessa kuuluu olla ihailuakin jonkin verran, rakastumisen jälkeenkin, mutta jotenkin esimerkkisi ei saanut minua ajattelemaan varsinaista rakkautta.

Tuo on totta kyllä että vastavuoroisuus on olennainen osa (pysyvämpää) rakkautta, mutta ilman vastavuoroisuuttakin voi olla rakkautta, ei loputtomiin, mutta tiettyyn pisteeseen asti ja alun rakastuminen saattaa olla täysin ilman vastavuoroisuutta pitkänkin aikaa. Aika useinhan parisuhteet on tilastollisesti tilapäisiä nimenomaan, se suhde mikä sitten kestää "lopun elämää" on kumminkin useimmiten yksi niistä monista suhteista elämän aikana, toki poikkeuksiakin löytyy.

Rakkaus on sinänsä niin monisyinen asia minun mielestä että sitä on aika vaikea lähteä erittelemään muutamalla lauseella, mitä se vaatii ja kuinka nöyrä ihmisen tulisi olla. Rakkaus kun koetaan vielä monella eri tapaa riippuen yksilöstä, ainoaa oikeaa kun ei sinänsä ole, osa sopii sinulle, suurin osa ei, käsityksiä on monia. Jos joku suhde toimii yksi mies useampi vaimo pohjalla, täysin vapaa ehtoisesti, niin mikäpä minä olen sanomaan että se ei ole oikeaa rakkautta vaan ahneutta tai elostelua tai mitä vaan. Se on heidän valintansa ja heidän näkemyksensä rakkaudesta mikä sopii heille.

Tuo viimeinen kommenttisi on erittäin hyvä, osaan samaistua siihen todella hyvin, moni ei edes erota itsetuntoa ja omanarvontuntoa toisistaan.

 

[Ghöko]

Miten itsetunto ja omanarvontunto sitten muka ovat eri asioita? Millä tavalla eroavat toisistaan?

 

[Kepsis]

Miten itsetunto ja omanarvontunto sitten muka ovat eri asioita? Millä tavalla eroavat toisistaan?

Voin yrittää selittää, tosin ei ole helppo ilman filosofian papereita

Itsetunto = nimenomaan se rakastatko itseäsi, pidätkö joistain asioista itsessäsi vai inhoatko.

Omanarvontunto = Se miten näet itsesi verrattuna muihin ihmisiin.

p.s. täysin omia sanoja, miten itse näen nuo asiat.

 

["hmm"]

No Kepsis, mulla alkaa uni maittaa kohta, mutta kysyn vielä tämän vaikken vastausta ehdi lukea ennen kuin mietittyäni yön yli:
mistä se rakkaus silloin nousee, jos rakastava ei rakasta kuitenkaan itseään? Millaista se on, ellei se ole tuota ihailua tai puhdasta tarvitsevuutta? Eli jos vaan viitsit, niin arvostaisin jos maalaisit asiasta vaikka laajemmankin kuvan. Aihe on jännittävä.

 

[Ghöko]

Voin yrittää selittää, tosin ei ole helppo ilman filosofian papereita

Itsetunto = nimenomaan se rakastatko itseäsi, pidätkö joistain asioista itsessäsi vai inhoatko.

Omanarvontunto = Se miten näet itsesi verrattuna muihin ihmisiin.

p.s. täysin omia sanoja, miten itse näen nuo asiat.

Itse niputan nuo yhteen ja samaan.

Kummassakin on parantamisen varaa, mutta ei enää hurjasti.

 

["hmm"]

Voin yrittää selittää, tosin ei ole helppo ilman filosofian papereita

Itsetunto = nimenomaan se rakastatko itseäsi, pidätkö joistain asioista itsessäsi vai inhoatko.

Omanarvontunto = Se miten näet itsesi verrattuna muihin ihmisiin.

p.s. täysin omia sanoja, miten itse näen nuo asiat.

Ei se ole helppoa papereillakaan. Paitsi että nämä taitavat olla hiukan semmoisia avaria käsitteitä, joille voidaan laittaa eri teoriapohjalta eri merkitykset jotka voivat mennä ristiinkin.

Mun yritys näin mutupohjalta, täytyypä perehtyä ja palata asiaan...
itsetunto = se pohjimmainen tunne siitä, oletko rakkauden arvoinen, eli olisin jopa taipuvainen sanomaan, että hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen voi vapaasti inhota huonoja puoliaan kokematta silti tarvetta keksiä tekosyitä oikeudelleen olla olemassa. Eli itsetunto on se, minkä ihminen saa kun perusluottamus on ollut riittävä

ai pahus, nyt mulla alkaa mennä itsetunto ja omanarvontunto ehkä sekaisin, kun rupesin miettimään mitä se jälkimmäinen sitten olisi.

Mutta siis no, kun mä masennun ja menetän uskon omiin voimiin ja unohdan että mulla on edelleen tietyt kyvyt olemassa, niin silti mä tiedän että ne on tallessa ja että mä saan ne sieltä vielä käyttöön. Ehkä silloin käy niin, että tunne omasta arvosta jonkinverran laskee sekin, mutta silti tieto siitä säilyy...

Ei pahus, nyt tää on solmussa tää lanka. Tätähän se filosofin homma on: luulee tietävänsä mitä ajattelee kunnes kirjoittaa sen johonkin. Huomenna takaisin asiaan, eikös?

Ja Kepsis, mitä tarkoitat sillä, että verrattuna muihin ihmisiin? eli onko se objektiivisuutta itsearvioinnissa suhteessa siihen, miten arvioi muita? Vaiko päinvastoin sitä, että jos muut arvioi mut alas, niin itsearvostukseni alenee myös? Kieli kun on harvoin yksiselitteinen väline...

kiitos tähänastisesta

 

[FreeFall]

Siksi haluan kysyä: pidätkö itsestäsi? Löydätkö täältä ketään, josta voisit pitää?

Kyllä, mä pidän itsestäni. Hirmuisesti.

Enkä ole juurikaan ajatellut että täältä pitäisi etsiä ja löytää persoonia, joista pitäisin. Ne ihmiset, kenestä mä välitän, on mun oikeita ystäviä. Ei tuntemattomia nettipersoonia. En mä teitä inhoakaan, ei sillä. Aika neutraali suhtautuminen..

 

[Mummeliisa]

En pidä itsestäni.
Pidän monistatäällä palstailevista.