pienistä huomauttelu

[mies miekkonen]

Arvon naiset ja muut lukijat, olisin kovasti kiitollinen jos saisin teiltä vähän ajatuksia ja kokemuksia oman tilanteeni selvittämiseksi.

Olemme n kolmekymppinen lapseton avopari, molemmat töissä ja elämä sinänsä kunnossa. Minua kuitenkin on alkanut rasittamaan suuresti avovaimoni tapa puuttua kaikkiin (no ok, moniin) tekemisiini jollain negatiivisesti tulkittavalla kommentilla. Esimerkiksi jos laitan ruokaa tai leivon, hän tulee kysymään, että teenkö nyt varmasti sen ja sen ohjeen mukaan (hän kyllä myöntää että osaan laittaa ruokaa ja leipoa), ripustettuani pyykit hän tulee asettelemaan ne uudestaan tai jos olen jättänyt kahvikupin ruokapöydälle ja hän päättää juuri silloin tarvita koko pöydän askarteluja varten, niin saan kuulla siitä kuinka aina jätän astiat lojumaan ympäriinsä (meillä siis molemmat jättävät astioita sinnesun tänne, hänenkin kuppi on huomauttamista seuraavanan päivän todennäköisesti siellä pöydällä).

Hän puolustautuu sillä, että hänellä on oikeus sanoa oma mielipiteensä ja sehän on kyllä totta. Mutta miksi hemmetissä se mielipide pitää sanoa tai ilmaista jokaikinen kerta kun minä teen asian eri tavalla kuin hän olisi tehnyt? Itse olen enemmänkin sitä mieltä, että kun kaksi aikuista asuu yhdessä, niin molemmilla on omat tapansa ja toisen tapoja ja olemista pitää kunnioittaa ja jos joku asia häiritsee, niin sitten siitä keskustellaan ja sovitaan yhdessä että miten jatkossa tehdään. Nyt minun pitää sopeutua (lähes) jokaisessa asiassa hänen tapoihinsa tai aiheuttaa hänelle ja itselle mielipahaa tekemällä oman pääni mukaan. Jos minä taas joskus puutun hänen tekemisiinsä, edessä on loukkaantuminen.

Onneksi minulla on kuitenkin sen verran hyvä itsetunto, että en ole täysin masentunut "osaamattomuudestani", mutta miten tästä nyt voi mennä eteenpäin. Ollaan kuitenkin oltu pitkään yhdessä ja naimisiin meno ja lapset ovat molempien toiveissa. Mutta. Miksi minä kosisin ihmistä, joka ei jätä minulle tilaa yhteisessä kodissa? Ja miksi hän menisi naimisiin miehen kanssa, joka tekee kaiken väärin? Ja jos meillä olisi lapsia, niin minä saisin varmaan joskus työntää rattaita varovasti tasaisella pihalla...

 

[Aikuinen mies myös]

Elätte jotenkin eri maailmoissa, eikä oikein uskois kumppanisi olevan tuon ikäinen.
Hänellä on tyylinsä jonka on takuuvarmasti kotoaan oppinut, ja oletan että pidemmän päälle koko jutuu rassaa sinua yhä vain enemmmän.
Keskustelun paikka, oikein tosi. Tietääkö hän ollenkaan kuinka se vaikuttaa sinuun?

 

[lusikkaleipä]

Oliskohan niin, että avovaimosi on taipuvainen perfektionismiin? Eli hänellä on voimakas tarve kontrolloida niin, että asiat tehdään hänen tavallaan. Tuo perfektionismi on nimenomaan monen nuoren naisen vaiva. Ovat tunnollisia puurtajia ja tottuneet, että täydellisyyteen pitää aina pyrkiä. Kuitenkin voi olla, että tunnemaailma on ihan sekaisin yhdestä miehen sukkamytystä lattialla, vaikka samaan aikaan esim. oma kahvikuppi voi olla keskellä olohuoneen pöytää eikä suinkaan astianpesukoneessa. Yleensä tuosta oppii pois ajan myötä. Miehen ei missään tapauksessa kannata sopeutua naisen käskyttämiseen, vaan kyseessä on kummankin koti.

Olen itsekin ollut tuollainen ja vasta oman loppuunpalamisen jälkeen opin armollisemmaksi itselleni. Sen jälkeen opettelin tietoisesti siihen, että esim. mies saa laittaa lapsille ihan mitkä vaatteet vain (aiemmin piti olla nilkkasukat sävy sävyyn potkupuvun kanssa jne), kunhan vauva ei palellut tai hikoillut. Valitettavasti jotkut eivät viisastu vanhetessaankaan yhtään, vaan se on koko ajan joku muu, jota syytetään asioista. On aika raskasta ajatella, että olisit avioliitossa esim. 40-v ja koko ajan sinä olisit syyllinen:/

Kehoitan, että mietitte tosissanne yhteiset pelisäännöt. Ne pelisäännöt voivat olla esim. yhteinen siivouskerta viikossa, tiskataan joka toinen päivä, sovitaan, että asiat viedään käytön jälkeen tiskialtaaseen/tiskikoneeseen jne. Olipa ongelma mikä tahansa, niistä täytyy voida keskustella. Kyllä sinullakin pitää voida olla oikeus sanoa avovaimollesi, että ei ole kivaa kuulla koko ajan tekevänsä väärin, kun kyse on yhteisestä kodista. Vaimollesi yhteinen koti taitaa tarkoittaa kotia, jossa tehdään vaimon säännöillä asiat...

Vaikka rakkautta olisi, niin joskus se ei riitä, jos arjen sujuminen tökkii koko ajan.

 

[DeepaDeepa]

Olen myös herkästi taipuvainen napauttamaan puolisolle pienestäkin, koska haluan hänen tekevän kaiken kuten minä sanon. Joskus oikein ahdistun, jos hänen pöydälle jättämänsä aamiaisastiat ovat korjaamatta ja kuitenkin minulla on samat lehdet, kannettava ja muu roju useamman päivän. Syyn naputukseeni arvelen johtuvan silkasta turhautumisestani omiin asioihini tai olemme liian pitkään möllöttäneet tekemättä muuta. Seinät tuntuvat kaatuvan päälle ja puoliso on helppo kohde purkaa tunteitaan.

Puolisoni tosin reagoi ja suuttuu välillä kunnolla, jolloin herään napauttamisen ikävästä horroksesta ja tajuan, että nyt on pakko kehittää jotakin muuta, mentävä tuulettumaan, tavattava ystäviä, käytävä lyhyellä matkalla jne. Vannon syvästi, etten enää ikinä huomauttele ja kuitenkin jonkun kuukauden kuluttua se taas alkaa.

Minulle tärkeää on saada palautetta, koska arki luiskahtaa helposti myös ikäviin tapoihin ja jos toisen reaktio on perusteltua voi käytöstään yrittää muuttaa. Ja kyllä minä olen edistynytkin, joten toivoa on.

Terveisiä siis vaimollesi, että totta kai mielipiteitään saa esittää, mutta totuus ei sulje pois hienotunteisuutta. Etenkin parisuhteessa hienotunteisuudella on huomattavasti enemmän käyttöä kuin satunnaisissa ihmissuhteissa. Toista kun voi loukata todella pienelläkin sanomisella.

 

[Kotikissa]

Kuulostaa kovin tutulta! Itse olen omassa suhteessani todennut, että mieheni tapa huomautella pikkumaisesti turhista asioista on niin pinttynyt häneen, että kyseinen piirre täytyy vain hyväksyä. Helpoimmalla pääsee kun ajattelee, että kyseessä on loppujen lopuksi aika pieni pahe, joka häntä itseäänkin harmittaa kun vain vastaan huomautteluihin "kyllä kultaseni", vailla piiloivaa!

Mies kyllä arvostaa minua siitä, etten hermostu turhista ja kenties tajuaa käyttää samaa strategiaa minun ärsyttäviin piirteisiini.

 

[aloittaja]

Oliskohan niin, että avovaimosi on taipuvainen perfektionismiin? Eli hänellä on voimakas tarve kontrolloida niin, että asiat tehdään hänen tavallaan. Tuo perfektionismi on nimenomaan monen nuoren naisen vaiva. Ovat tunnollisia puurtajia ja tottuneet, että täydellisyyteen pitää aina pyrkiä. Kuitenkin voi olla, että tunnemaailma on ihan sekaisin yhdestä miehen sukkamytystä lattialla, vaikka samaan aikaan esim. oma kahvikuppi voi olla keskellä olohuoneen pöytää eikä suinkaan astianpesukoneessa. Yleensä tuosta oppii pois ajan myötä. Miehen ei missään tapauksessa kannata sopeutua naisen käskyttämiseen, vaan kyseessä on kummankin koti.

Kuulostaa kovin tutulta. Hänessä on kyllä paljon perfektionistin "vikaa" ja hänen kiukuttelunsa kohdistuu monesti juuri minun sukkiin/astioihin/papereihin hänen tavaroidensa ollessa vähintään samalla tavalla kaaoksessa. Tilanteet ovat kuitenkin yleensä niin pieniä, että en osaa niistä suuttua ja sanoa takaisin - jälkeen päin sitten vaan monesti huomaa, että sorruin taas myötäilemään häntä. Tiedän, että hän ei tarkoita sanomisillaan pahaa, eikä yksittäisestä asiasta huomauttaminen sinänsä tunnu missään, mutta jatkuva huomauttelu syö miestä.

Tiedän, että asiasta olisi pitänyt puhua useammin, mutta niistä pienistä tilanteista on riitoja välttelevänä ihmisenä niin helppo livahtaa pois.

 

[ikisinkku]

Olen myös herkästi taipuvainen napauttamaan puolisolle pienestäkin, koska haluan hänen tekevän kaiken kuten minä sanon. Joskus oikein ahdistun, jos hänen pöydälle jättämänsä aamiaisastiat ovat korjaamatta ja kuitenkin minulla on samat lehdet, kannettava ja muu roju useamman päivän. Syyn naputukseeni arvelen johtuvan silkasta turhautumisestani omiin asioihini tai olemme liian pitkään möllöttäneet tekemättä muuta. Seinät tuntuvat kaatuvan päälle ja puoliso on helppo kohde purkaa tunteitaan.

Minulla sama vika toisinaan, tiedän sen tosin johtuvan siitä että elin pitkään yksin jolloin sain tehdä juuri niinkuin halusin. Ja jos joku sotki, niin se olin minä, tietysti sitten siivosinkin. Nyt ärsyttää kun joku toinen sotkee, omat sotkut on kivempi siivota kuin toisen. Pitkäaikaisesta sinkusta on siis tuossa suhteessa hankala siirtyä parisuhteeseen sietämään toisen tapoja...