V
vierailija
Vieras
Moi vaan, oon vajaa 14-vuotias tyttö. En oo kuitenkaa normaali, tai niin tunnen sen itse. Ei tuu varmasti yllätyksenä, mutta huolta mulle aiheuttaa murrosikä. Toisaalta mitä se mulle huolta aiheuttaa kun ei olla niin paljoo tekemisissä oltu... No just se!! Muistan vieläkin elävästi, kun vitosluokka alko. Kaikki oli muuttunu ihan hurjasti kesän aikana. Kaikki kaverit oli päätä pidempiä, ja rintoihin oli tullut täytettä. Pahintahan tässä on se, että olin A I N O A joka ei ollut näitä muutoksia vielä kokenut. Itseasiassa siitä päivästä lähtien oon ollu erityisen epävarma kehoni suhteen. Vitosluokka rullas yhtä nopeesti eteenpäin kun kavereiden rinnat kasvo, ja pian nekin alko huomaan mun tuoreen heikkouden mitä ne vois käyttää hyväksi. Tätä ne osotti mm. Liikkatuntien jälkeen ennen suihkuunmenoa vertailemalla omia rintojaan ja nauraen yhdessä ”siis en kestä kui pienet nää on ollu” ja suihkussa yhdessä uutta muutosta ihaillen suoraan mun eessä tietäen kuinka pahalta musta oikeesti tuntuu. Mulle on myös vittuiltu ihan päin naamaa lukuisia kertoja mun olemattomasta kehittymisestä. Tytöt kun pysty huoletta ottaan paidan pois pukkarissa, ite lusin nurkassa niin kauan että saan hoitaa peseytymisen omissa oloissani. Pojat alko kiinnostaan kaikkia, mukaanlukien mua. Pojat kiinnostu myös tytöistä, mutta ei musta, sillä näkihän nekin musta mun heikkoudet. Pahimmalta on tuntunut se, kun oma salainen ihastus sanoo sulle päin naamaa kuinka ruma ja lauta olet. Muut tytöt oli taas niin kauniita, itsevarmoja ja ennekaikkee normaaleja. Tollon mä aloin tunteen oloni ihan kunnolla ulkopuoliseks, epänormaaliks, paskaksi. Pian mentiin kutosluokalle. Syksyllä 70%:lla tytöistä oli jo menkat, toisten murrosikä oli jo melkein loppu. Itse en ollut tullut vielä mihinkään pisteeseen. Rinnat: ei mitään merkkiä, Pituuskasvu:yhtä lyhyt kuin viimevuonna, Menkat: ei vielä moneen vuoteen, Karvat: missä viivytte?
Tulin monta kertaa kiusatuks. Pahinta siinä oli se, että en voinut asialle mitään. Silloin ainoa asia mitä hajailin, oli naiselliset piirteet ja muiden hyväksyntä. Sitä en kuitenkaan saanut. Mulle on monesti huudettu luokassa ”eihän sulla oo ees tissejä nii miks sulla mitää muutakaa ois”, ”luuletko sä vittu oikeasti että joku tykkäis susta?!!”, ”poikatyttö”, ”ainii, eihän sulla ollu sitä persettäkää!!!”. Samaan aikaan muut tytöt pyöritteli itteensä mun eessä. ”Siis joo, mul tulee vittu iha just menkat läpi”, ”siis nää mun uudet 75B kokoset rintsikat ei tue mun tissei yhtää”, ”kattokaa tätä mun uutta kulmavärii”. Toi oli sitä mitä mä ootin mun koko lapsuuden. Tota että saan olla teini. Että käyn kavereiden kanssa ostarilla shoppaamassa rinstikoita ja mulla on poikaystävä jonka kaa kattoisin titanic. Mulla ois mun parhaat kaverit joiden kaa me meikattais ja pidettäis sleepovereita. Mutta ei, ei. Katsoin vierestä kun muut koki sitä, upeaa teiniTYTÖN elämää. Mä tunsin oloni niin pieneks, niin riittämättömäks. Olin niin ungirly. Ja mitä mää koen nyt? Aattelin et melki 14-vuotiaana oon kypsyyden huipulla ja elämä hymyilee mulle. Ei. Ei mene niin. Olen kyllä tutustunut moneen uuteen ja upeaan ihmiseen, sekä mulla on aina ollut kavereita, mutta mä yhä katon vierestä. Mun kaverit on niin kauniita ja kehittyneitä, mun kehoo vois luulla pojan kehoksi jos naamaa ei näyttäis. Silti mä vaan yritän ja yritän. Yritän siis kokoajan itkeä vähemmän. Tää on oikeesti tosi iso juttu mulle. Silti musta on tuntunut jo liian kauan etten riitä. Seiskaluokalla yläastemaailmassa pojat odottaa sulta yhä enemmän. Sitä ei pidetä outona, jos sä kuulet keskellä käytävää ikätovereiltasi ”lauta” ”vasara ja nauloja”. Miksi?!! Eikö ihmiset voi ymmärtää kuinka joku voi haavottautua??!Kuinka joku on käynyt asoita läpi jo kauan itsensä hyväksymisen kanssa. Nytkin mä itken. Itken varmaa huomennakin. Mä vaan yritän mut en voi mitään. Anteeksi, että en ole vittu täydellinen.
Tulin monta kertaa kiusatuks. Pahinta siinä oli se, että en voinut asialle mitään. Silloin ainoa asia mitä hajailin, oli naiselliset piirteet ja muiden hyväksyntä. Sitä en kuitenkaan saanut. Mulle on monesti huudettu luokassa ”eihän sulla oo ees tissejä nii miks sulla mitää muutakaa ois”, ”luuletko sä vittu oikeasti että joku tykkäis susta?!!”, ”poikatyttö”, ”ainii, eihän sulla ollu sitä persettäkää!!!”. Samaan aikaan muut tytöt pyöritteli itteensä mun eessä. ”Siis joo, mul tulee vittu iha just menkat läpi”, ”siis nää mun uudet 75B kokoset rintsikat ei tue mun tissei yhtää”, ”kattokaa tätä mun uutta kulmavärii”. Toi oli sitä mitä mä ootin mun koko lapsuuden. Tota että saan olla teini. Että käyn kavereiden kanssa ostarilla shoppaamassa rinstikoita ja mulla on poikaystävä jonka kaa kattoisin titanic. Mulla ois mun parhaat kaverit joiden kaa me meikattais ja pidettäis sleepovereita. Mutta ei, ei. Katsoin vierestä kun muut koki sitä, upeaa teiniTYTÖN elämää. Mä tunsin oloni niin pieneks, niin riittämättömäks. Olin niin ungirly. Ja mitä mää koen nyt? Aattelin et melki 14-vuotiaana oon kypsyyden huipulla ja elämä hymyilee mulle. Ei. Ei mene niin. Olen kyllä tutustunut moneen uuteen ja upeaan ihmiseen, sekä mulla on aina ollut kavereita, mutta mä yhä katon vierestä. Mun kaverit on niin kauniita ja kehittyneitä, mun kehoo vois luulla pojan kehoksi jos naamaa ei näyttäis. Silti mä vaan yritän ja yritän. Yritän siis kokoajan itkeä vähemmän. Tää on oikeesti tosi iso juttu mulle. Silti musta on tuntunut jo liian kauan etten riitä. Seiskaluokalla yläastemaailmassa pojat odottaa sulta yhä enemmän. Sitä ei pidetä outona, jos sä kuulet keskellä käytävää ikätovereiltasi ”lauta” ”vasara ja nauloja”. Miksi?!! Eikö ihmiset voi ymmärtää kuinka joku voi haavottautua??!Kuinka joku on käynyt asoita läpi jo kauan itsensä hyväksymisen kanssa. Nytkin mä itken. Itken varmaa huomennakin. Mä vaan yritän mut en voi mitään. Anteeksi, että en ole vittu täydellinen.
oon surullinen sun puolesta! 
