Y
yksin vihdoinkin
Vieras
Kaikki alkoi vaipasta. Myönnän että olen ärsyttävä nalkuttaja, mutta vauvan pylly on ollut huonona viime aikoina ja miehellä on tapana jättää se kosteaksi pesun jäljiltä. Joten muistutin että anna vähän ilmakylpyä.
Ja sanoin että kannattaa varmaan laittaa imukykyisempi vaippa. Ja myönnän että korjasin vielä vaipan asentoakin.
Myönnän, että kun mies sitten suuttui ja sanoi että pidä vaippasi ja pue ite niin näytin hänelle kieltäni ja nauroin ja sanoin että hän on hassu.
Siitä se sitten alkoi. Kyllä minä jatkoin ärsyttämistä, myönnän, vaikka mies suuttui. En kyllä ollut se joka aloitti retuuttamisen ja tyrkkimisen. Työnsin vain miestä pois tieltäni jotta pääsisin vauvan luo joka odotti vaatteitaan maaten parisängyllämme. Olisi voinut pudota, ja mies ei päästänyt minua kylpyhuoneesta pois.
Mies repi hiuksista ja naamasta. Myönnän että nauroin ja sanoin että tee vielä, en ole vielä tarpeeksi märkä. Ei se niin kovasti sattunut.
Myönnän että tanssin ympäriinsä, nauroin tilanteelle, sanoin vuorotellen että rakastan häntä ja vihaan häntä, lauloin ja yritin suudella häntä, teeskentelin hullua. Mitä muutakaan saatoin? Tilanne oli järjetön, riita vaipasta, ei mitään järkeä.
Meillä on ihana suhde, ihana elämä, ihana vauva. Yli kahteen kuukauteen ei ole ollut yhtään kunnon riitaa, eikä niitä ollut kovin paljon ennen sitäkään, vaikka silloin kyllä yövalvominen kiristi hermoja.
Mies sanoo että lähtee ja ottaa vauvan jos minä en hae aggressiivisuuteeni apua. Hän on jo Lyömättömässä Linjassa.
Minä en mielestäni ole niin paha. Mutta olen kyllä soittanut Kristiina-instituuttiin. Lupasivat soittaa takaisin, muttei ole kuulunut.
Ja sanoin että kannattaa varmaan laittaa imukykyisempi vaippa. Ja myönnän että korjasin vielä vaipan asentoakin.
Myönnän, että kun mies sitten suuttui ja sanoi että pidä vaippasi ja pue ite niin näytin hänelle kieltäni ja nauroin ja sanoin että hän on hassu.
Siitä se sitten alkoi. Kyllä minä jatkoin ärsyttämistä, myönnän, vaikka mies suuttui. En kyllä ollut se joka aloitti retuuttamisen ja tyrkkimisen. Työnsin vain miestä pois tieltäni jotta pääsisin vauvan luo joka odotti vaatteitaan maaten parisängyllämme. Olisi voinut pudota, ja mies ei päästänyt minua kylpyhuoneesta pois.
Mies repi hiuksista ja naamasta. Myönnän että nauroin ja sanoin että tee vielä, en ole vielä tarpeeksi märkä. Ei se niin kovasti sattunut.
Myönnän että tanssin ympäriinsä, nauroin tilanteelle, sanoin vuorotellen että rakastan häntä ja vihaan häntä, lauloin ja yritin suudella häntä, teeskentelin hullua. Mitä muutakaan saatoin? Tilanne oli järjetön, riita vaipasta, ei mitään järkeä.
Meillä on ihana suhde, ihana elämä, ihana vauva. Yli kahteen kuukauteen ei ole ollut yhtään kunnon riitaa, eikä niitä ollut kovin paljon ennen sitäkään, vaikka silloin kyllä yövalvominen kiristi hermoja.
Mies sanoo että lähtee ja ottaa vauvan jos minä en hae aggressiivisuuteeni apua. Hän on jo Lyömättömässä Linjassa.
Minä en mielestäni ole niin paha. Mutta olen kyllä soittanut Kristiina-instituuttiin. Lupasivat soittaa takaisin, muttei ole kuulunut.
Ehkä se mies tulee sieltä kävelyltään takaisin paremmalla tuulella, ja itekin pääset tänne nettiin vähän selvittelemään ajatuksiasi, kyllä se siitä 
. Apuja tarvitaan ja nopeesti.
