Riita vauvan kanssa vietetystä ajasta normaalia?

[Miuski]

Ette tainneet raskausaikana paljoakaan jutella siitä, miten toivoisitte vauva-ajan sujuvan tai minkälaisiin arvoihin lapsenne kasvattaa? Vauva on kaksi viikkoa ja molemmat olette aivan omissa poteroissanne toivoen toisen muuttuvan. Lupaan, että tämä on ensimmäinen erimielisyys. Tulevien kuukausien ja vuosien aikana törmäätte jatkuvasti asioihin, josta olette eri mieltä ja jotka pitäisi hoitaa molempien mielestä tietyllä tavalla. Puhuminen on ainoa tie päästä perille toisen tunteista, ajatuksista ja suunnitelmista. Melkein suosittelisin teille "vahvistu vanhempana"- kurssia. Neuvolassa tiedetään varmasti, löytyykö teillä päin mitään vastaavaa.

 

[vaikea alku]

Itselläni baby blues tuli todella rajuna ja onneksi mieheni halusi hoitaa vauvaa ja pakotti minut yksin välillä ulos. Itkin lapsen takia, mutta en halunnut olla poiskaan. Tunsin ääretöntä riittämättömyyttä ja avuttomuutta pientä vauvaa kohtaan ja tuntui etten vain osaa enkä pysty. Pelkäsin olla vauvan kanssa. En siis siitä syystä, että tekisin jotain vaan että mitä jos teenkin jotain väärin tai mitä jos en osaakaan vastata lapsen tarpeeseen. Kuten sanoin, onneksi mieheni piti paljon vauvaa sylissä (ihokontaktissa, ruokaillessa, jne). Minä en siihen vain pystynyt. Tuntui pahalta, että en pystynyt ja tuntui pahalta, että pidin sylissä. Imetys meni siis alusta asti metsään erinäisistä syistä ja se lisäsi ahdistustani. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Itku alkoi väistyä ja aloin nauttia pienestä ihmeestämme. Tuntuu tällä hetkellä hyvin oudolle kaikki tunteet, jotka tuolloin vyöryivät pintaan, mutta niille ei silloin voinut mitään. Rakastan perhettämme ja olen äärimmäisen kiitollinen miehelleni.

Kyllä ap kaikki järjestyy alun myräkän jälkeen. Miehesikin on luultavasti aikamoisessa myllerryksessä tunteidensa kanssa, joten antakaa tilanteelle aikaa. Kuten joku tuossa sanoikin, älkää suorittako.

 

["Vai niin"]

Vaikka tässä haukutaan aika paljon ap:ta, itse sanoisin kuitenkin että kuulostaa epäkypsältä mieheltä; jos on joku ihmeen pakkomielle viedä vauva pois äidiltä. Ei kaksiviikkoista vauvaa viedä pois äidiltä! Mies ei ehkä voi käsittää äidin tunteita, ja kiva että haluaa hoitaa vauvaa, mutta ei niin että vie lapsen pois ja omii sen itselleen! Miksei voi hoitaa vauvaa äidin ollessa paikalla? Mikä ihmeen valtataistelu tuo nyt sitten on? Minä kyllä osoittaisin syyttävän sormeni isää kohtaan. Ei kuulosta kivalta asenteelta. Isän ja äidin kuuluisi olla tiimi, eikä kilpailla keskenään kumpi saa olla enemmän vauvan kanssa, tai kumpi on parempi. Ongelmia tiedossa, ennustan vaan....

 

[Äidin blogi]

Niin mekin riideltiin. Haluttiin omia vauva itsellemme.

Mutta, kyllä annoin periksi ja olen ikikiitolinen itselleni, että annoin miehen kiintyä lapseen.
Hän opetteli toimimaan ja pärjäämään lapsen kanssa. Nyt on tilanne se, että HÄNKIN osaa hoitaa sairaita lapsia ja haluaa oman lapsensa parasta...myöskin panostaa siihen.

Anna miehelle tila. Sinulla ei ole yksinoikeutta. Älä puutu siihen. Anna hänen toteuttaa omaa isyyttään. Jos koet loukkaavana sen että hän haluaa hoitaa vauvaa, kokee hänkin sen loukaavana ettet anna hänen olla isä.

 

[viera.s]

[QUOTE="Vai niin";30250854]Vaikka tässä haukutaan aika paljon ap:ta, itse sanoisin kuitenkin että kuulostaa epäkypsältä mieheltä; jos on joku ihmeen pakkomielle viedä vauva pois äidiltä. Ei kaksiviikkoista vauvaa viedä pois äidiltä! Mies ei ehkä voi käsittää äidin tunteita, ja kiva että haluaa hoitaa vauvaa, mutta ei niin että vie lapsen pois ja omii sen itselleen! Miksei voi hoitaa vauvaa äidin ollessa paikalla? Mikä ihmeen valtataistelu tuo nyt sitten on? Minä kyllä osoittaisin syyttävän sormeni isää kohtaan. Ei kuulosta kivalta asenteelta. Isän ja äidin kuuluisi olla tiimi, eikä kilpailla keskenään kumpi saa olla enemmän vauvan kanssa, tai kumpi on parempi. Ongelmia tiedossa, ennustan vaan....[/QUOTE]

Onko puolen tunnin vaunulenkki vauvan omimista? Nyt on hienot ilman ja jos äiti ei pysty synnytyksestä toipumisen vuoksi ulkoilemaan, en yhtään ihmettele että isä haluaa silti lähteä vauvan kanssa haukkaamaan raitista ilmaan. Jos mies vielä sattuu olemaan nyt isyyslomalla, niin olisihan se tylsää vaan nököttää sisällä äidin palstaillessa.

 

["Vai niin"]

Onko puolen tunnin vaunulenkki vauvan omimista? Nyt on hienot ilman ja jos äiti ei pysty synnytyksestä toipumisen vuoksi ulkoilemaan, en yhtään ihmettele että isä haluaa silti lähteä vauvan kanssa haukkaamaan raitista ilmaan. Jos mies vielä sattuu olemaan nyt isyyslomalla, niin olisihan se tylsää vaan nököttää sisällä äidin palstaillessa.

Toki isä voi mennä vaunulenkille. Mutta ap:n viestistä tulee sellainen olo, että isä ei kysy äidin kantaa, vaan haluaa omia vauvan. Huolehtiva isä voisi ilmaista asian vaikka niin, että mene rakas lepäämään sillä aikaa kun minä käyn ulkona vauvan kanssa. Mutta minä luen rivien välistä, että jotain tässä on pielessä. Vaikka ymmärrän että äiti käy kierroksilla ja on hormonihuuruinen. SILTI isä voisi kunnioittaa herkän äidin tunteita.
Ja mikä kiire on viedä 2 viikkoista vaunulenkille? Jos vauva herää kesken lenkin, ja alkaa itkeä, tuonikäiselle ei muu auta kuin tissi. Miksi siis pakottaa äiti olemaan erossa vauvasta, jos tietää että äiti kärsii siitä? Kyllä mää olen nyt tässä asiassa äidin puolella.

 

[Ken guru]

Minä olen sitten tosi epänormaali. Olen alusta asti iloinnut kun mies on ollut vauvan kanssa. Jopa kenguruhoidossa synnäritä kuvia katsottuna oikein sydän läikähti kun mies oli ottanut selfieitä heistä kahdesta, vauva miheni paidan alla :heart:.

Mielestäni tässä ketjussa ei ap:ta ole haukuttu, vaan enemmänkin ymmärretty. Ja hyvä niin. Silti itse sanoisin että tuon tason takertuminen on jo vauvallekin haitallista kun ei pääse tutustumaan toiseen vanhempaansa lähes ollenkaan. Se on mielestäni surullista.

Meillä ainakin tuo 2kk on mielellään myös isänsä kanssa, ja isä saa jopa enemmän hymyjä vauvalta kuin minä. Minulle tulee vain rakkauden tunteita kun näen tuollaista. En osaa olla mustasukkainen lapsistani, haluan heille mahdollisimman paljon hyviä ihmiskontakteja, enkä minä yksin ole riittävä. Edes pienelle vauvalle. Jopa tuolle n2v:lle vauva hymyilee paljon ja tykkää kun 2v on hänen lähellä.

Ap:na kyllä yrittäisin höllentää, edes sen verran että mies saisi rauhassa olla vauvan kanssa, edes sen puoli tuntia. Vauvalla on kaksi vanhempaa, ja oikeus kumpaankin, ihan syntymästä lähtien.

 

[Ken guru]

Enkä muuten minuuttiakaan usko siihen että vauva luulisi olevansa yhtäkuin äiti.

Ja meillä isä on ollut yksinkin alusta asti vauvan kanssa.

 

[Madicken04]

Mä olen mielestäni ollut vahvasti symbioosissa kaikkien vauvojen kanssa, pidemmät erossaolot ovat ahdistaneet jne. Silti siinä on ollut tilaa isällekin eikä symbioosi ole katkennut siihen jos isän ja vauvan minun välinen ovi on sulkeutunut. Mies on myös voinut ottaa noita vastasyntyneitä ihan vapaasti vaunulenkille jolloin olen itse voinut vaikka nukkua päikkärit. Tai vastaavasti isä on voinut olla kotona vauvan kanssa kun olen itse käynyt vaikka koiran kanssa lenkillä tai kaupassa tms. Täysimetetyt vauvat joilla sopiva erossaolo äidistä on ollut se imetysväli. Ja juu, kun antoi isän vapaammin viettää aikaa kotona vauvan kanssa niin kerkesi itsekin rauhallisemmin tehdä hommia ja laittautua. Päästiin lähtemään ulos reippaammin jne.

Uskon myös että isän ja vauvan suhteen kunnolla kehittyminen edellyttää vähän heidän omaa aikaansa. Siis sitä että mies saa tehdä vauvan kanssa asioita, kokeilla juttuja jne ilman että äiti on kokoajan vieressä kyttäämässä ja korjaamassa. Aloittelijoita sitä taitaa kaikki äiditkin esikoisen kohdalla olla ja ihan rehellisesti; kenestä tuntuisi kivalta jos siinä olisi lapsen isä, oma äiti tai vaikka anoppi kokoajan vieressä tarkkailemassa sitä ehkä kömpelöltäkin tuntuvaa vauvanhoitoa ja puuttumassa heti kun teet jotain väärin(=erilailla mitä hän itse tekisi)? Äidit kun tuppaavat olemaan varsin herkkiä loukkaantumaan jos joku jollain lailla puuttuu heidän tapaansa hoitaa sitä vastasyntynyttä, silti jostain syystä monet kokee normaaliksi olla vähän väliä ojentamassa isää ihan turhaan.

Kiva että mies kokee isyyden noin positiivisena ja haluaa olla aktiivisesti vauvaa hoitamassa. Voi kuitenkin olla ettei se isyys enää kohta tunnu yhtä houkuttelevalta jos hän alkaa huomata että kaikki vauvan kanssa kuuluu tehdä äidin silmien alla ja äidin tavalla.

Oikeasti, kannattaa vähän rentoutua ja antaa isälle ja vauvalle tilaa. Jaksatte kaikki paremmin niin.

 

[vastuu]

[QUOTE="a.p";30250536]Joo ehkä olin mielenterveyshäiriöinen, kun nalkutin viihteellä enemmän viihtyvälle miehelle raskausaikana!

ap[/QUOTE]

Kyllä vaikutat vieläkin olevan. Itsehän sanoit tuolla aimmin olleesi hirviö, en sitä omasta päästä keksinyt. Nyt sitten kiistät sen. Kutsut sitä enää nalkutukseksi, jota puolustelet. Jos et ole rehellinen, niin onnea valitsemallasi tiellä Ja muista miehelläkin on oikeus vauvaan, et sinä sitä omista.

 

["Äitee"]

Sanon tämän kaikella ystävyydellä. Taidat olla nyt vähän sekaisin. Ja varmaan on miehesikin. Esikoinen tekee aen useimmille. Ottakaa rennosti, köllikää siellä peiton alla, mies voi olla lähellä imettäessäkin. Ei teidän ole pakko ravata perheenä kaupoissa, nyt siellä on noroa ja ties mitä liikkeellä. Hakekaa kotiin hyvää take away-ruokaa, lämmittäkää sauna ja hierokaa toisianne, jos vauva nukkuu yhtään pidempää pätkää.

Jutelkaa ja miettikää, miksi miehelle on niin tärkeää kiirehtiä ja sinulle niin tärkeää googlailla. Miettikää, miksi eri asiat tuntuvat teistä niin tärkeiltä. Kertokaa toisillenne, että luotatte toistenne kykyyn pitää ihmeellinen pieni ihminen hengissä. Sillä siitähän tuossa kouhottamisessa on kyse. Rauhoittukaa.

Aivan kuten sinäkin olet tullut ensimmäistä kertaa äidiksi MYÖS miehesi on tullut ensimmäistä kertaa isäksi! Hän haluaa näyttää KOKO MAAILMALLE olevansa ylpeä isä vaunukävelyllä lapsensa kanssa. Nauti sinä silloin siitä suihkusta, surffailusta ja omasta ajasta. Ja kaikella rakkaudella; vauvan ja äidin välinen välinen symbioosi ei vaadi sinun katsekontaktiasi tai edes sinun läsnäoloasi 24/7. Et ole huono äiti, vauva ei kärsi pätkääkään, jos isä hoitaa häntä välillä. Meillä on isä osallistunut aina tosi paljon paljon vauvanhoitoon ja on ihanaa, kun halailevat vielä meitä molempia, vaikka nuo rakkautemme hedelmät ovat jo teini-iässä/lähes aikuisia . Olet nyt hormonihuuruissa, lepää hyvä ihminen jos miehesi sinulle antaa siihen tilaisuuden. Kaikki on ihan ok, suorastaan upeasti!

 

[vierasa]

Enkä muuten minuuttiakaan usko siihen että vauva luulisi olevansa yhtäkuin äiti.

Ja meillä isä on ollut yksinkin alusta asti vauvan kanssa.

Tämä on ajatuksenakin niin hassu, että en ymmärrä miten siitä on tullut niin tunnettu uskomus. Vähän sama kuin se, että ihminen käyttäisi vain 10% aivojensa kapasiteetista.

Jos tätä yhtään miettii maalaisjärjellä, miksi ihmeessä vauva luulisi olevansa yhtä äidin kanssa? Miksi vauva olisi suoraan sanottuna niin tyhmä? Ihmisvauvat ovat ihmeellisen fiksuja jo syntyessään. Erilaisilla kokeilla on pystytty osoittamaan, että jo alle vuoden ikäisellä lapsella on jonkunlainen käsitys fysiikan laeista. Jo kolmen kuukauden ikäinen vauva voi oppia, että jalkaan sidottu lelu liikkuu, kun jalkaa liikuttaa. Miksi ihmeessä sama vauva ei siis ymmärtäisi, että äiti ei ole osa häntä?

Mikä tässä koko ajatuksessa on takana? Että vauva luulee äidin olevan osa itseä ja siis kun äiti katoaa vauva luulee että osa hänestä itsestä katoaa? Ja se häiritsee vauvan emotionaalista kehitystä? Aika kaukaahaettuja johtopäätöksiä.

 

[psykka]

Tämä on ajatuksenakin niin hassu, että en ymmärrä miten siitä on tullut niin tunnettu uskomus. Vähän sama kuin se, että ihminen käyttäisi vain 10% aivojensa kapasiteetista.

Jos tätä yhtään miettii maalaisjärjellä, miksi ihmeessä vauva luulisi olevansa yhtä äidin kanssa? Miksi vauva olisi suoraan sanottuna niin tyhmä? Ihmisvauvat ovat ihmeellisen fiksuja jo syntyessään. Erilaisilla kokeilla on pystytty osoittamaan, että jo alle vuoden ikäisellä lapsella on jonkunlainen käsitys fysiikan laeista. Jo kolmen kuukauden ikäinen vauva voi oppia, että jalkaan sidottu lelu liikkuu, kun jalkaa liikuttaa. Miksi ihmeessä sama vauva ei siis ymmärtäisi, että äiti ei ole osa häntä?

Mikä tässä koko ajatuksessa on takana? Että vauva luulee äidin olevan osa itseä ja siis kun äiti katoaa vauva luulee että osa hänestä itsestä katoaa? Ja se häiritsee vauvan emotionaalista kehitystä? Aika kaukaahaettuja johtopäätöksiä.

Selitä sä sitten, kun olet noin fiksu: Että miksi n.9kk vanhalle vauvalle sitten tulee eroahdistus???


Noh, aika tietämättömältä säkyllä vaikutat; jos et tiedä mitä psykologit ovat asiasta mieltä. Sillä jos väittämäsi olisi totta, että vauva ei koe itseään yhtenäiseksi äidin kanssa, niin miksi vauvalle sitten tulee se eroahdistus? Ihan huvin vuoksi vaan vai?
Ja voit ihan neuvolatädeiltä tarkistaa, että lähes kaikille vauvoille tulee tietyssä iässä eroahdistus, ja takertuminen äitiin on erittäin voimakasta.

 

[Ken guru]

Selitä sä sitten, kun olet noin fiksu: Että miksi n.9kk vanhalle vauvalle sitten tulee eroahdistus???


Noh, aika tietämättömältä säkyllä vaikutat; jos et tiedä mitä psykologit ovat asiasta mieltä. Sillä jos väittämäsi olisi totta, että vauva ei koe itseään yhtenäiseksi äidin kanssa, niin miksi vauvalle sitten tulee se eroahdistus? Ihan huvin vuoksi vaan vai?
Ja voit ihan neuvolatädeiltä tarkistaa, että lähes kaikille vauvoille tulee tietyssä iässä eroahdistus, ja takertuminen äitiin on erittäin voimakasta.

Varmaan samasta syystä kuin esim. tuolle meidän melkein 2v:lle. Olisi kiinni minussa kuin takiainen, aamusta iltaan. Tykkää äidistä, ja tuntee ikävää kun äiti on poissa koska äiti on hänelle rakastakin rakkaampi. Samalla tavalla kuin lapsemme on sydämissämme, olimme missä tahansa, mutta lapsi ei osaa käsitellä aikaa niin hyvin, (eikä muutenkaan ajatella erityisen loogisesti) joten ahdistuu enemmän.

Yli 9kk ikäinen alkaa hahmottamaan aikaa jotenkin, joten toisen pois lähteminen vaikuttaa siis enemmän. Ihan pieni vauva elää vain siinä hetkessä missä kulloinkin on.

 

[vierasa]

Selitä sä sitten, kun olet noin fiksu: Että miksi n.9kk vanhalle vauvalle sitten tulee eroahdistus???


Noh, aika tietämättömältä säkyllä vaikutat; jos et tiedä mitä psykologit ovat asiasta mieltä. Sillä jos väittämäsi olisi totta, että vauva ei koe itseään yhtenäiseksi äidin kanssa, niin miksi vauvalle sitten tulee se eroahdistus? Ihan huvin vuoksi vaan vai?
Ja voit ihan neuvolatädeiltä tarkistaa, että lähes kaikille vauvoille tulee tietyssä iässä eroahdistus, ja takertuminen äitiin on erittäin voimakasta.

Siksi, että sillä lapsella on kiintymyssuhde äitiin. Se rakastaa äitiä ja on tottunut siihen, että äiti on aina siinä, joten sillä iskee ikävä ja hätä kun äiti on pois paikalta. Ei se sen kummempaa ole. Ja nykyään suurin osa psykologeista todellakin on sitä mieltä, että vauva ei luule olevansa yhtä äidin kanssa. Vanhentunutta tietoa.