Riitaa rahasta

[Kukka]

Tasan ei aina onnistu.

Itselläni on kokemusta sekä puoliksi että tulojen suhteessa maksamisesta. Mieheni on hyvätuloinen ja tienaa kolme kertaa niin paljon kuin minä. Minä saan käteen yli 2 000 euroa kk, joten olen keskituloinen. Suhteen ensimmäisinä vuosina pidin tiukasti kiinni siitä, että maksan asioista puolet. Ruokakulut, asumiskulut, ravintolalaskut, matkat - kaikki laitettiin puoliksi. Asuin mieheni omistamassa asunnossa, josta maksoin tälle vuokraa. Huomasin ajan kuluessa, että jouduin elämään kädestä suuhun. Miehen elintaso - kallis asunto, kallis auto, ravintolassa käynti ja matkustelu - oli sellaista, johon minulla ei ollut varaa. Olisin valmis edulliseen asuntoon ja autoon ja vähempiin lisäkuluihin, mutta mies ei halua elintasostaan luopua. Mikä on ihan ymmärrettävää...

Elääksemme yhdessä, meidän on pitänyt tehdä kompromissejä. Mies on alkanut maksaa osan kuluista tulojen suhteessa ja minä olen suostunut siihen. Käymme vähemmän ulkomailla ja syömme useammin kotona. Tein todella tyhmästi suhteen alkuaikoina kun yritin saada palkkani riittämään samaan kuin miehen ja käytin säästöjäni elämiseen.

Kummallekaan meistä ei tulisi mieleen jättää toista tulojen vuoksi. Raha on vain yksi asia elämässä eikä tosiaankaan se, mikä tekee onnelliseksi.

 

[eemeli]

Hyvin kiteytetty!

Juuri tämä on osasyynä siihen, että haluan maksaa _omat_ menoni, _mutten_ voi ajatella suhdetta ihmiseen, joka käyttää rahansa muuhun kuin itse ajattelen. Jossain suhteen vaiheessa voi mennä sukset ristiin ja silloin voi tulla juuri joita tulkintoja.

On nykymaailman meno mennyt oudoksi. Me keski-iän polven ihmiset elämme niin että koti on yhteinen, rahat on yhteisiä, perheessä kullekin tarpeiden mukaan, joku voi sairauden tai lukihäiriön vuoksi tarvita enemmän, mutta itsekkyys on pahasta ja tasapuolisuus pitää olla.

Jos ei voi itselleen kustantaa puolison elämäntyyliä, niin silloin voi mennä naimisiin ainoastaan kun on kaksi juuri saman ansaitsevaa ihmistä. Siitä se sääty-yhteiskunta taas alkaa, mikä on alkamassakin kun uutisia katsoo.

 

[Tätä nykymenoa]

Esimerkki: Vanhempani omistavat kaiken (ehkä noin parin miljoonan arvosta) puoliksi. Äiti on tullut avioliittoon tyhjin käsin, isän suvulta ovat perintönä. Avioehtoa ei ole. Avioliitto on kestänyt 40 vuotta ja kestää hamaan hautaan asti. Luottavat toisiinsa kuin muuriin. Äiti valitsee autojen värit - Mersuja ne kuitenkin ovat. Isä tienaa ehkä neljä kertaa sen mitä äiti, mutta koskaan en ole kuullut rahariitoja. Isän isä halusi, että omaisuus tulee sekä äidin että isän nimiin - luottamusta tulevaan miniään jo 1970-luvun alkupäivinä.

Eikös liitto ole kahden menemistä yhdeksi ja luottamusta siihen, että tämä kestää lopun iän? Nykyään vaan nuo eroluvut ovat ilmeisesti niin, että joka toinen liitto päätyy eroon.

Toisaalta: Tuollaisesta liitosta ei niin vain erotakaan. Siinä lähtee kävelemään paitsi puoliso myös puolet omaisuudesta. Pistää vähän harkitsemaan myös tekosiaan...

Miksi ihmeessä te ihmiset teette avioehtoja? Testamentit ymmärrän, että omaisuus pysyy suvussa, mutta jos luotatte puolisoonne ja sitoudutte KUNNOLLA, älkää suostuko ehtoihin. Laissakin sanotaan, että aviopuolisolla on elatusvelvollisuus puolisoonsa.

 

[Raha ja rakkaus]

Me keski-iän polven ihmiset elämme niin että koti on yhteinen, rahat on yhteisiä, perheessä kullekin tarpeiden mukaan, joku voi sairauden tai lukihäiriön vuoksi tarvita enemmän, mutta itsekkyys on pahasta ja tasapuolisuus pitää olla.

Sinänsä reilu näkemys. Mikäli ketjun aloittajan mies ajattelisi sinun tavallasi, ei aloittajan suhteessa olisi ongelmaa rahasta.

Näinköhän on ollut ennen paremmin? Iäkkäämmiltä naisilta olen kuullut, että kyllä se mies kuitenkin rahan käytöstä enemmän päätti, mikäli mies kävi töissä ja nainen hoiti kotia. Kurjassakin liitossa on kituutettu, kun elintaso olisi romahtanut eron myötä.

Ennen taisi avioehtokin olla kovin harvinainen. Muistan lapsuudestani erään kaukaisemman sukulaisnaisen riitaisan avioeron, johon oli suunnilleen sotkeutunut koko suku, kun pelkona oli naisen perinnön ja varojen siirtyminen ex-miehelle.

Omalla kohdallani olen havainnut hyväksi sen, että toisen osapuolen kulutustottumukset ja varallisuus vastaa omiani. Jollakin muulla on varmasti toisenlainen malli ja hyvä niin.

 

[froufa 31]

Esimerkki: Vanhempani omistavat kaiken (ehkä noin parin miljoonan arvosta) puoliksi. Äiti on tullut avioliittoon tyhjin käsin, isän suvulta ovat perintönä. Avioehtoa ei ole. Avioliitto on kestänyt 40 vuotta ja kestää hamaan hautaan asti. Luottavat toisiinsa kuin muuriin. Äiti valitsee autojen värit - Mersuja ne kuitenkin ovat. Isä tienaa ehkä neljä kertaa sen mitä äiti, mutta koskaan en ole kuullut rahariitoja. Isän isä halusi, että omaisuus tulee sekä äidin että isän nimiin - luottamusta tulevaan miniään jo 1970-luvun alkupäivinä.

Eikös liitto ole kahden menemistä yhdeksi ja luottamusta siihen, että tämä kestää lopun iän? Nykyään vaan nuo eroluvut ovat ilmeisesti niin, että joka toinen liitto päätyy eroon.

Toisaalta: Tuollaisesta liitosta ei niin vain erotakaan. Siinä lähtee kävelemään paitsi puoliso myös puolet omaisuudesta. Pistää vähän harkitsemaan myös tekosiaan...

Miksi ihmeessä te ihmiset teette avioehtoja? Testamentit ymmärrän, että omaisuus pysyy suvussa, mutta jos luotatte puolisoonne ja sitoudutte KUNNOLLA, älkää suostuko ehtoihin. Laissakin sanotaan, että aviopuolisolla on elatusvelvollisuus puolisoonsa.

Hyvä kirjoitus!

Meillä mies töissä, tienaa vajaat 2000e/kk, minä opiskelen, saan n. 300e/kk - voitte arvata kumman pussista maksetaan kaikki laskut. Olemme myös naimisissa. Rahariitoja ei ole, rahaa jää yleensä jopa säästöön joka kuukausi!

Monella kaverilla samanlainen tilanne, toinen töissä ja toinen ei, mutta jostain kumman syystä on hirveä tarve maksaa kaikki puoliksi. En tosiaan käsitä. Avioliitossa on myöskin elatusvelvollisuus puolisoa kohtaan. Tulen kodista jossa isä on maksanut kaikki asumisen kulut, talon lainat ja autot, mutta omaisuus on molempien nimissä. Avioliitto on liitto, jossa kumpikin osallistuu yhteiseen hyvään niillä keinoin, millä pystyy. Jos ei ole halua tarjota puolisolleen samaa hyvää mitä itsellä on, onko se rakkautta ja aitoa välittämistä?

 

[Raha ja rakkaus]

Meillä mies töissä, tienaa vajaat 2000e/kk, minä opiskelen, saan n. 300e/kk - voitte arvata kumman pussista maksetaan kaikki laskut.

...

Jos ei ole halua tarjota puolisolleen samaa hyvää mitä itsellä on, onko se rakkautta ja aitoa välittämistä?

Entä jos puolisosi haluaa jossain vaiheessa kouluttautua parempipalkkaisen työhön ja itse olet työssäkäyvä. Oletko silloin vastavuoroisesti valmis siihen, että hoidat perheen laskut?

 

[Sama elintaso]

Kun muutimme yhteen nykyisen avosiippani kanssa 6 vuotta sitten, sovimme, että molemmat laittavat yhteiselle tilille yhteisiin kuluihin 40 % nettopalkastaan. Tämä tarkoittaa sitä, että mies laittaa tilille 800 euroa kuussa ja minä 1400. Maksan siis lähes kaksinkertaisesti, koska palkkanikin on suurempi. Lisäksi isommista hankinnoista maksan yleensä leijonanosan. Näin sen pitää mielestäni ollakin, sillä kun kerran yhdessä ollaan, tulee molemmilla olla suurinpiirtein sama elintaso. Ei tulisi mieleenkään valittaa enemmän maksavana osapuolena ja syödä yksin sisäfilettä samalla kun mies vetää nuudelikeittoa.

 

[Ap:lle]

Joko olette istuneet alas ja puhuneet epäkohdista? Jos sinulla ei ole varaa noin kalliiseen auton yläpitoon, kun et edes tarvitse, etkä käytä sitä, niin puhu sille miehellesi asiasta! Käykö hän sillä töissä? Pystyisikö myös hän pyöräilemään töihin? Jos hän tarvitsee autoa töissään ja työmatkoillaan, pitäisi auton kulut mennä hänen "ansion hankkimiskuluista" ts. sanoaen maksaa ne palkastaan, saahan hän niistä verohyödyn. Kuinka lähellä/ kaukana kauppa on? Kahden hengen talouteen ei nyt niin kovin painavia kauppakasseja tarvinne raahata?

Tee asioille jotain. Olisi mukava lukea saatteko raha-asiat reilummiksi.

Teille jotka puutuitte esim. kirjastovirkailijan työhön, niin käykääpä katsomassa avoimia paikkoja ja niihin vaadittavaa koulutustasoa.

 

[Puoliksi vain pakolliset]

Miksi ihmeessä te ihmiset teette avioehtoja? Testamentit ymmärrän, että omaisuus pysyy suvussa, mutta jos luotatte puolisoonne ja sitoudutte KUNNOLLA, älkää suostuko ehtoihin. Laissakin sanotaan, että aviopuolisolla on elatusvelvollisuus puolisoonsa.

Jos rikkaampi osapuoli luottaa puolisoonsa ja sitoutuu häneen kunnolla, hänen ei pidä ajatella raha-asioita eikä eroa, missään tilanteessa. Siksi avioehtoa ei saa missään nimessä tehdä.

Jos köyhempi osapuoli luottaa puolisoonsa ja sitoutuu häneen kunnolla, hänen pitää ajatella raha-asioita ja eroa, ja varmistaa että hän tulee saamaan silloin puolet toisen omaisuudesta. Siksi avioehtoa ei tule missään nimessä tehdä.

Miksi tämä kuulostaa jotenkin epäreilulta?

Entä jos tilanne olisi toisinpäin, että lain mukaan molemmat pitävät vain oman omaisuutensa ja JOS halutaan nykyisenkaltainen ositus erotilanteessa, pitäisi silloin tehdä erillinen dokumentti jotta omaisuus menisi puoliksi. Kumpi osapuoli silloin olisi sitoutumiskammoinen, jos moisen haluaisi allekirjoittaa? Eikö silloin köyhempi olisi "epäluottava", kun haluaa tehdä eron varalle erillisen dokumentin? Eli onko tässä kyseessä jokin ihmeellinen "kohtalon usko", että asioiden vain pitää mennä niinkuin on joskus säädetty, ja on sitten herran haltuun (= lain säätäjien mielen mukaisesti) miten lopulta käy? Mitäs minä aiemmin sanoin siitä lapseksi heittäytymisestä, se saattaisi käydä hyvin tähänkin...

PS: Avioehto ei vaikuta millään lailla avioliiton aikaiseen elatusvelvollisuuteen.

 

[Theofano]

Me olemme sellainen pariskunta, joka pääosin makselee kulunsa puoliksi, vaikka yleensä miehen tulot ovatkin selkeästi suuremmat kuin minun. Meillä on oikein excel-taulukko, johon laskellaan velkoja. Tämä saattaa kuulostaa hassulta, mutta on oikeasti aika leppoisaa. Totuut näet on, että meistä kahdesta MINÄ haluan elellä leveämmin. Minä olen se, joka haluaa filettä pöytään ja sisustaa kämppää näteillä jutuilla, miehelle kelpaisi vallan hyvin halpa paisti ja kierrätyshuoneesta kannettu sohva. Näin ollen en katso, että olisi reilua vaatia miestä kustantamaan minulle sellainen elintaso, jonka MINÄ haluan, vaikka mieheni tyytyisi paljon vähempäänkin. Tilanne, jossa varakkaampi osapuoli tahtoo elellä leveästi, on ihan eri. Silloin on minusta perusteltua, että hän kustantaakin suuremman siivun yhteisistä menoista.

Toisaalta taas mieheni on maksellut esimerkiksi opintovelkojani ja lentolippujani, jotka kyllä ovat velkataulukossa, mutta minä niiden takaisinmaksusta hermoilen eikä mieheni. Hänellä kuitenkin on rahaa säästössä mukavasti ja uusi hyvä työpaikka, joten hän on todennut, että maksan sitten joskus, jos/kun jaksan, asialla ei ole sen suurempaa merkitystä.

Alussa vähän vierastin tätä metodia, ajattelin juuri niin, että pitäisi olla selkeästi yhteinen tili, jolta maksetaan laskut ja sitten kummallakin omansa, mutta käytännössä tämä on osoittautunut toimivaksi. Me emme koskaan riitele rahasta, sitä on riittänyt hyvin kaikkiin menoihin ja lisäksi vielä matkusteluunkin. Itse olen myös ostellut kalliita kenkiä, jotka ovat heikkouteni... Vaatteet sinänsä ostan pääosin kirppareilta, mikä johtuu lähinnä siitä, että haluan tehdä niin. En välitä normikauppojen valikoimista. Velkalaskurikin on sikäli summittainen, että esim. kauppakuitit laitetaan puoliksi eikä katsota, että sinä ostit oluen ja minä ostin jäätelön. Kaikki, mikä on kämppään asti päätynyt, on yhteistä. (Joskin, jos toinen on esim. varanut itselleen hienon oluen/suklaan, on epäkohteliasta käyttää se varaamatta toiselle tilalle vastaavaa. Vähän nyppii, jos haluaa lekotella ja hienostella aikaan X, eikä kaapista enää löydykään sitä, minkä seurakseen halusi. )

Tapoja hoitaa yhteistä taloutta on monia, mutta olennaisinta on lopulta vain se, että _kumpikin_ osapuoli on tyytyväinen perheen talouteen. AP:n kohdalla asiat mättävät enkä näe, miksi AP:n pitäisi suostua tuollaiseen menoon. Tilanne on juuri se, että varakkaampi puoliso tahtoo elellä leveästi JA samalla edellyttää, että vähävaraisempi osapuoli osallistuu puoliksi kaikkiin menoihin. Jos ei keskustelua asiasta synny, AP pistäköön rahapussin nyörit kiinni. Kun laskut alkavat kertyä herran nimiin, keskusteluyhteys löytynee äkkiä (asumiskulut täytyy toki maksaa, koska ne ovat näemmä yhteisesti nimetyt). Jos asiat eivät keskustelemalla muutu, tekoja peliin.

 

[Hulluja nuo roomalaiset..]

Näitä juttuja lukiessa ei voi muuta sanoa kuin että kummallinen on nykyajan käsitys parisuhteesta ja avioliitosta. Lasketaan oikein ekselillä mitä kumpikin on toiselle velkaa, ei hyvää päivää... Miksei saman tien pankista velkaa että voi maksaa elintasostaan toiselle ja sitten makselee niitä pankin velkoja pois. Kiesus!

Miten ihmeessä tuollaisiin talouksiin (en kehtaa perheiksi tuollasia kimppakämppiksiä kutsua) voi edes ajatella hankkivansa lapsia. Kumman elintason ne lapsiraukat mahtavat periä? Meneekö suurempituloinen yksin luksuslomalle, ja pienempituloinen jää kotiin pettyneiden lasten kanssa, kun toisella ei olekaan varaa maksaa lasten matkoja tasan puoliksi. Vai pääseekö kahdesta lapsesta vain toinen, se isompituloisen lemmikki, sinne lomalle mukaan. Saako esim isi ostaa aina halutessaan uuden pleikkarin ja motskarin, mutta pikku Ville ja Kalle jäävät ilman leluja ja saavat vaatteet kirpparilta kun kotihoidontuen varassa kituuttavalla äidillä on hädintuskin varaa ruokkia mukulat puoliksi?

Viimeistään siinä vaiheessa kun lasten tekoa harkitaan tuollaset "kaikki ehdottomasti puoliksi" -suhteet romahtavat omaan mahdottomuuteensa. Mies kun ei voi vieläkään tulla raskaaksi eikä imettää, joten naisen tulotaso on se joka aina putoaa. halusipa tai ei.

 

[saiturinpörssi]

Ex-kamu oli hauska ja huumorintajuinen tyyppi: oltiin syömässä -- markka-aikaan -- niin joutui maksamaan 40 markkaa enemmän ruuasta, kun ei silloin itselläni ollut mukana rahaa. Nykyrahana siis noin 6.5 egee. Erotessamme pyysi myös kaikki maksamansa siiderit rahana takaisin. Hauska veikko olinhan minäkin niitä siiderejä tarjonnut mutta niistäpä ei puhuttu mitään.

 

[lisää rautalankaa?]

Viimeistään siinä vaiheessa kun lasten tekoa harkitaan tuollaset "kaikki ehdottomasti puoliksi" -suhteet romahtavat omaan mahdottomuuteensa. Mies kun ei voi vieläkään tulla raskaaksi eikä imettää, joten naisen tulotaso on se joka aina putoaa. halusipa tai ei.

Olisit nyt lukenut vielä vähän tarkemmin, niin olisit kenties tajunnut että tässä EI keskustella tilanteesta jossa toinen on vanhempainvapaalla/sairastunut/työtön/opiskelija, vaan tilanteesta jossa molemmat ovat työelämässä.

 

[ahahaha]

Ex-kamu oli hauska ja huumorintajuinen tyyppi: oltiin syömässä -- markka-aikaan -- niin joutui maksamaan 40 markkaa enemmän ruuasta, kun ei silloin itselläni ollut mukana rahaa. Nykyrahana siis noin 6.5 egee. Erotessamme pyysi myös kaikki maksamansa siiderit rahana takaisin. Hauska veikko olinhan minäkin niitä siiderejä tarjonnut mutta niistäpä ei puhuttu mitään.

Pistän paremmaksi - aikanaan mun (entinen) ystävä antoi mulle 1,50 markkaa kun sen verran puuttui jostain ostoksesta. Olin ajatellut että tarjoan kiitokseksi vaikka tuopin (joka maksoi enemmän, mutta siis ihan siitä ilosta että hän sattui olemaan paikalla ja avuksi). Ei tullut mieleenkään että se olisi ollut VELKAA - kunnes ystävätär alkoi näyttää hapanta naamaa, ja kysymällä selvisi että olin hänen mielestään yrittänyt "pimittää" häneltä tuon "velan", kun en heti juossut pankkiin nostamaan lisää käshiä jotta voin maksaa takaisin.
Ja ihan aikuisia työssäkäyviä oltiin, ei mitään 7-vuotiaita

 

[uty6f]

Olisit nyt lukenut vielä vähän tarkemmin, niin olisit kenties tajunnut että tässä EI keskustella tilanteesta jossa toinen on vanhempainvapaalla/sairastunut/työtön/opiskelija, vaan tilanteesta jossa molemmat ovat työelämässä.

No nyt kyllä sanoisin että vähän typerä kommentti. Itselläni ainakin kaikki vaikuttaa kaikkeen. Vauvakuumetta on ihan turha odotella jos olosuhteet ovat jotenkin hullusti enkä voi luottaa siihen että saan tukea ja pärjään. Miksi ihmeessä edes olettaa että pantteri pääsisi pilkuistaan ja joku tarkan markan ihminen yhtäkkiä alkaisi höveliksi? Neuvoisitko esim. laiskan miehen vaimoa lisääntymään periaatteella että kyllä se siitä alkaa ihan varmasti kotitöitä hoitaa kunhan tulee pari mukulaa, voit luottaa täysin siihen? Tai juopon miehen vaimoa että lisäänny vaan, kyllä se lopettaa sen baareissa juoksemisen kun vauva tulee, onhan se luvannutkin?

No, eihän sillä väliä jos ei aio poikia. Mutta jos aikoo, niin itse kyllä neuvoisin niin pihin, laiskan kuin juoponkin vaimoa varautumaan siihen että ainakin jollain tasolla joutuu todennäköisesti selviytymään hommasta yksin.

 

[Theofano]

Näitä juttuja lukiessa ei voi muuta sanoa kuin että kummallinen on nykyajan käsitys parisuhteesta ja avioliitosta. Lasketaan oikein ekselillä mitä kumpikin on toiselle velkaa, ei hyvää päivää... Miksei saman tien pankista velkaa että voi maksaa elintasostaan toiselle ja sitten makselee niitä pankin velkoja pois. Kiesus!

Miten ihmeessä tuollaisiin talouksiin (en kehtaa perheiksi tuollasia kimppakämppiksiä kutsua) voi edes ajatella hankkivansa lapsia. Kumman elintason ne lapsiraukat mahtavat periä? Meneekö suurempituloinen yksin luksuslomalle, ja pienempituloinen jää kotiin pettyneiden lasten kanssa, kun toisella ei olekaan varaa maksaa lasten matkoja tasan puoliksi. Vai pääseekö kahdesta lapsesta vain toinen, se isompituloisen lemmikki, sinne lomalle mukaan. Saako esim isi ostaa aina halutessaan uuden pleikkarin ja motskarin, mutta pikku Ville ja Kalle jäävät ilman leluja ja saavat vaatteet kirpparilta kun kotihoidontuen varassa kituuttavalla äidillä on hädintuskin varaa ruokkia mukulat puoliksi?

Viimeistään siinä vaiheessa kun lasten tekoa harkitaan tuollaset "kaikki ehdottomasti puoliksi" -suhteet romahtavat omaan mahdottomuuteensa. Mies kun ei voi vieläkään tulla raskaaksi eikä imettää, joten naisen tulotaso on se joka aina putoaa. halusipa tai ei.

No ensinnäkään me ei olla hommaamassa lapsia, joten tätä ongelmaa ei ole. Toiseksi, kuten jo sanoin viestissäni, meillä se VÄHÄVARAINEN yrittää elellä luksustyyliin (eli minä), kun taas mies elelisi täysin tyytyväisenä kitsastellen. Se on hänen luonteessaan. Joten jos lapsia tulisikin, kukaan ei varmaan lähtisi luksuslomalle, koska miestäni ei kiinnosta luksus pätkääkään eikä minulla olisi varaa.

Kyllä minä alussa vähän vierastin systeemiä, koska ajattelin juuri noin, että eihän joku velkojen laskeminen ole ROMANTTISTA, mutta kun tämä nyt näkyy toimivan ja pitävän kummatkin tyytyväisinä (myös sen vähävaraisemman eli minut - minulla on oikeastaan ollut varaa kaikkeen haluamaani paitsi asuntoon Punavuoressa niin enpä jaksa välittää, jos jollakulla on ongelma sen kanssa, että käytämme exceliä. Kaikki sujuu, rahasta ei riidellä koskaan ja sitä riittää kaikkeen tarvittavaan ja tarpeettomaankin.

 

[saiturinpörssi]

Pistän paremmaksi - aikanaan mun (entinen) ystävä antoi mulle 1,50 markkaa kun sen verran puuttui jostain ostoksesta. Olin ajatellut että tarjoan kiitokseksi vaikka tuopin (joka maksoi enemmän, mutta siis ihan siitä ilosta että hän sattui olemaan paikalla ja avuksi). Ei tullut mieleenkään että se olisi ollut VELKAA - kunnes ystävätär alkoi näyttää hapanta naamaa, ja kysymällä selvisi että olin hänen mielestään yrittänyt "pimittää" häneltä tuon "velan", kun en heti juossut pankkiin nostamaan lisää käshiä jotta voin maksaa takaisin.
Ja ihan aikuisia työssäkäyviä oltiin, ei mitään 7-vuotiaita

Kyllä heti kannattaa antaa ainakin 500 markkaa, ettei ole siidereistä ja lihapiirakoista kahdella nakilla koputtamisen ja naputtamisen varaa! Automaatille vaan niin on sujut eikä tarvitse uhkailla poilisilla ja oikeusjutuilla, kun on makkarat tasan maksettu! Nirppanokkamaisuus on kusipäinen piirre ihmisessä.

 

[1sivusta]

Minäkin olen sitä mieltä, että pakolliset kulut puolitetaan. MUTTA esimerkiksi omistusasunnon kohdalla voidaan tehdä niinkin, että hän jolla on enemmän maksukykyä, lyhentää velkaa enemmän JA myös sitä myötä omistaa asunnosta enemmän. Se on vain kohtuullista ja sillä se elintasoero tasaantuu aika reilulla tavalla.

Jos puhutaan muista peruskuluista kuten ruoasta, sähköstä, netistä, vastikkeesta tms niin enpä keksi, miten ei olisi puolikkaaseen vastikkeeseen, ruokiin, sähköihin jne varaa, vaikka olisi miten pieni palkka. Suurten vuokrakulujen pk-seudulla on useimmissa paikoissa niin hyvä joukkoliikenne, ettei autoa tarvitse lainkaan.

Ehkä pistän tähän omaankin tekstiini sen disclaimer-täplän* sillä nyt puhutaan toki täysissä ruumiin ja sielun voimissa olevista työssäkäyvistä ihmisistä.

Toki viime kädessä kyse on elämänarvoista ja elämäntavoista. Jos pariskunnasta toisella on rahanperässäjuoksuammatti ja toisella matalapalkkakutsumusammatti, voi olla etteivät ne maailman kohtaa kumminkaan. Samoin jos toiselle on tärkeää matkustaa ja toiselle taas hoidella omaa puutarhatilkkua, ei siitäkään helpolla synny kestävää parisuhdetta kun ei se toinen myötäelä eikä myötäiloitse niistä itselle tärkeistä asioista.

Itse en haluaisi kovin paljon huonompituloista puolisoa - lika barn leka bäst. Hyvin suuri- ja pienituloiset saavat järkätä asiansa miten haluavat, ei ole meidän omia rahoja kannattavien asia ratkaista vaikkapa pienituloisten kärsimyksiä hankalassa asuntotilanteessa. Minä olen mielestäni asiani järkännyt niin että varaa on haluamaani elämäntyyliin ja toki puolisoni haluaa elämältä samoja asioita.

Tämä maailma on täynnä sekä hyvin onnistuneita omat rahat -liittoja että yhdet rahat -liittoja. Mutta myös hyvin epäonnistuneita. Joku täällä kysyi, että mikä se sellainen parisuhde on, jossa ei ole yhteisiä rahoja, onko se asuinkumppanuutta. Jos ei ymmärrä, mikä ero on parisuhteella ja kämppissuhteella, ei ehkä kannata hakea selitystä lompakosta vaan tunnepuolelta. Ei taida olla todellista tunnepohjaista suhdetta koskaan osunut omalle kohdalle.

 

[froufa 31]

Entä jos puolisosi haluaa jossain vaiheessa kouluttautua parempipalkkaisen työhön ja itse olet työssäkäyvä. Oletko silloin vastavuoroisesti valmis siihen, että hoidat perheen laskut?

Tottakai olen, toimii kumpaankin suuntaan! Asiaa olen itse asiassa miettinytkin, sillä olen kiitollinen siitä miten hyvin meillä on asiat. Rahankäyttötavat ovat onneksi meillä samanlaiset myös, joten sen puoleen on myös helppoa, kun toinen ei ole mikään tuhlari.

 

[tunnepohjalta]

minusta rakkaus on ihmeellinen asia. Se saa tekemään toisen eteen kaikenlaista.

Se, että parisuhteessa lasketaan sentilleen sitä että molemmat maksavat asuntoa, vettä, sähköä, kodin vakuutuksia, autokuluja, ruokaa, lapsista aiheutuvia kustannuksia sentilleen saman verran.. se on jotain sellaista mitä minä en vaan ymmärrä.

Pienempituloinen saa juuri ja juuri välttämättömän peruselannon, asunnon, veden, sähkön ja ruuan, mutta rahaa hänellä ei riitä edes bussin kk-lippuun. Joutuu raukkaparka kävelemään töihin tai ajamaan sinne fillarilla kun rahaa ei riitä edes bussilippuun.

Toinen voi yksikseen mennä ja tulla..toinen jää himaan kun ei ole varaa esim. leffalippuun.

Ei helkkari, onneksi meillä on yhteiset rahat.
Ei mun kantti kestäisi käydä ravintoloissa syömässä tai leffassa ilman pienempipalkkaista miestäni. Eikä jättää häntä himaan muksujen kanssa, kun hänellä nyt vaan ei ole varaa lähteä mun mukaan viikonloppumatkalle Wieniin.
Maksan hänen matkansa ja jopa lastenvahtikulutkin, niin tyhmä minä olen.

 

[tyhmyys tiivistyy]

... ja silloin tapellaan joka sentistä: "Minä maksoin sen wienin viikonlopun silloin v. 1989, kun meidän jaakko sai siellä alkunsa" .... narinaa, nirinää, nurinaa, natinaa .... "nyt kyllä maksat sen takaisin korkojen kera"!!!!! Tai oikeudessa tavataan. Vaadin henkisiä kipukorvauksia!!!!!

 

[öoih]

Pienempituloinen saa juuri ja juuri välttämättömän peruselannon, asunnon, veden, sähkön ja ruuan, mutta rahaa hänellä ei riitä edes bussin kk-lippuun. Joutuu raukkaparka kävelemään töihin tai ajamaan sinne fillarilla kun rahaa ei riitä edes bussilippuun.

NO millä tällainen ihminen sitten YKSINÄÄN elelisi? Vai ottaako näin köyhä ihminen puolisoksi kenet tahansa, kunhan saa jonkun kuluja jakamaan? Ja se on sitten sitä TOSI rakkautta?
Kyllä mun kirjoissa normaali-ihmisen* voi olettaa kykenevän kustantamaan perusasiat omasta puolestaan, jos ei niin sitten jossain kohtaa mättää.


* Lainaan tätä disclaimer-ideaa ja korostan, että "normaali-ihminen" tässä yhteydessä tarkoittaa ns. tavallista työssäkäyvää perustervettä ihmistä, ei opiskelijaa tai äitiyslomalaista tai masentunutta tai työtöntä jne.

 

[humanoidi]

NO millä tällainen ihminen sitten YKSINÄÄN elelisi? Vai ottaako näin köyhä ihminen puolisoksi kenet tahansa, kunhan saa jonkun kuluja jakamaan? Ja se on sitten sitä TOSI rakkautta?
Kyllä mun kirjoissa normaali-ihmisen* voi olettaa kykenevän kustantamaan perusasiat omasta puolestaan, jos ei niin sitten jossain kohtaa mättää.

* Lainaan tätä disclaimer-ideaa ja korostan, että "normaali-ihminen" tässä yhteydessä tarkoittaa ns. tavallista työssäkäyvää perustervettä ihmistä, ei opiskelijaa tai äitiyslomalaista tai masentunutta tai työtöntä jne.

No se köyhä normaali-ihminen saisi ilman parisuhdetta asumistuen ja jos on tosiköyhä, niin saisi toimeentulotukea esim. silmälaseihin, muuttokuluihin, kodinkoneen hajoamiseen, televisiolupaan tms. Eli hän ei kokonaan kustantaisi niitä perusasioita, kun ei kerta kaikkiaan ansiotasollaan pystyisi.

 

[Teuvo]

minusta rakkaus on ihmeellinen asia. Se saa tekemään toisen eteen kaikenlaista.

Se, että parisuhteessa lasketaan sentilleen sitä että molemmat maksavat asuntoa, vettä, sähköä, kodin vakuutuksia, autokuluja, ruokaa, lapsista aiheutuvia kustannuksia sentilleen saman verran.. se on jotain sellaista mitä minä en vaan ymmärrä.

Pienempituloinen saa juuri ja juuri välttämättömän peruselannon, asunnon, veden, sähkön ja ruuan, mutta rahaa hänellä ei riitä edes bussin kk-lippuun. Joutuu raukkaparka kävelemään töihin tai ajamaan sinne fillarilla kun rahaa ei riitä edes bussilippuun.

Toinen voi yksikseen mennä ja tulla..toinen jää himaan kun ei ole varaa esim. leffalippuun.

Ei helkkari, onneksi meillä on yhteiset rahat.
Ei mun kantti kestäisi käydä ravintoloissa syömässä tai leffassa ilman pienempipalkkaista miestäni. Eikä jättää häntä himaan muksujen kanssa, kun hänellä nyt vaan ei ole varaa lähteä mun mukaan viikonloppumatkalle Wieniin.
Maksan hänen matkansa ja jopa lastenvahtikulutkin, niin tyhmä minä olen.

Näin, näin meilläkin. Tosin minä olen se enemmän tienaava. Koskaan ei ole laskettu mikä on kenenkin maksamaa. Ehkä minä sitten olen tyhmä ajan mittapuun mukaan.

 

[Puoliksi vain pakolliset]

Niin juuri, niin sanotiinkin että on ihan hiton TYHMÄÄ jos suurempituloinen vapaaehtoisesti kustantaa koko perheelle paremman elintason!!! Aivan oikein olette lukeneet, sillä kukaan ei todellakaan maininnut että suurituloinen voi toki halutessaan kustantaa köyhemmällekin paremman elintason jos vain haluaa, kunhan se ei ole pakollista. Olette kyllä hoksanneet aivan oikein kaiken mitä täällä on puhuttu, onnittelut!

Helevetin helevetti sentäs, oletteko oikestikin tyhmiä ja/tai lukutaidottomia vai ihanko tahallaan provoilette ja luette vain ne rivit jotka tukevat olkiukkoiluanne?!