ruoka-aineallergia ja atopia

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Atoopikon äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

Atoopikon äiti

Vieras
Hei!

Pojallani vajaa 4 kk. todettiin maito-, kananmuna- ja vehnäallergia allergiatestin perusteella. Testi tehtiin, koska pojan iho on oireillut 2 kk. asti eikä perusrasvat riitä vaan kortisonia on jouduttu useamminkin laittamaan (vaikka sitä yritetään vältää viimeiseen asti). Iho menee parin päivän välein punertavaksi (läikikäs keho, myös kasvot) ja kudosneste tihkuu herkästi ulos. Olen nyt ollut maidottomalla dieetillä kolme viikkoa ja testi tulosten jälkeen eli n. viikon myös kananmunattomalla ja vehnättömällä (vältän tällä hetkellä myös ohraa ja ruista) dieetillä. Poika siis täysimetyksellä. Saimme myös reseptillä Nutri Junioria, jos joskus sitä tarvitsemme. Iho kunto ei ole parantunut juuri ollenkaan dieetistäni huolimatta. Lääkärin mukaan (soitti tänään) poikamme saattaa olla moniallergikko ja reagoida useampaan aineeseen, vaikka testissä ei muita kuin yllä mainitut näkynyt. Perusvoiteena olemme nyt käyttäneet Abobasea (sinistä ja punaista). Huomenna aloitamme kokeilemaan Ceralania ja saimme myös reseptillä Essexiä (kirjoitetaankohan noin).

Anyway. Poikaa on siis rasvattu ja rasvattu ja turhautuminen on lähellä. Toivon totisesti että nuo uudet rasvat nyt auttaisivat jotenkin. Lääkäristä (lasten- ja yksityinen) ei oikein ole apua. Totesi vain puhelimessa että jos iho menee oikein huonoksi voi pojan viedä sairaalaan ""rasva""hoitoon ja siellä mahdollisesti tutkia ihotautilääkärin ja ravintoterapeutin kanssa muita allersoivia aineita. Mutta totesi kuitenkin ettei osalla niitä kaikki koskaan löydetä. Iho on siis nyt pidetty kunnossa kortisonilla (joka toinen päivä tai joka kolmaspäivä kortisonipäivä). Pelottaa käyttää tuota kortisonia noin useasti mutta muukaan ei auta enkä haluaisi, että pojan iho menisi niin huonoon kuntoon että se vaatisi sairaalahoitoa.

Onko kohtalotovereita, tietoa mitä tehdä tai mitä kannattaisi tehdä? Otanko itse yhteyttä ihotautilääkäriin? Mennäkö yksiyiselle edelleen vai kokeille kunnallista? Kenen puoleen voin kääntyä, kun nykyinen lasten lääkäri vaan toivottaa jaksamista ja antaa reseptejä uusiin rasvoihin. Kyseinen lääkärikin tavoitettavissa vain kerran viikossa. Neuvola on viikon päästä ja aion siellä kysellä mitä kannattaisi tehdä. Onko minun todellakin vain rasvattava perusrasvalla ja odottaa se muutama päivä kun iho menee tosin huonoksi ja mennä pojan kanssa sairaalaan.

Sekava teksti mutta niin on äidin ajatuksetkin sekaisin.

Toivottavasti saisin asiallista kommenttia. Ja jos joku tietää järvenpään alueelta jonkun hyvän lääkärin, joka todella ottaa asiat hoitaakseen, kerro ihmeessä minulle.
 
Hei kohtalotoveri!

Meillä on aivan sama tilanne ja samat allergiat. Poika nyt 5 kk. Rasvojen kanssa voi olla ongelmaa. Meillä esimerkiksi ei käy Decubal, josta alkaa heti iho punoittaa ja hilseillä. Rasvoissa voi olla esimerkiksi jokin säilöntäaine joka ei käy. Ainoa minkä olen huomannut että tosissaan auttaa meillä on Ceridal Lipolotion öljy. Ja sitäkin iho imee kuin sieni. Ei auta kun ostaa apteekista niitä pieniä rasvatuubeja ja kokeilla että mikä teidän lapsellenne käy.
Lääkäri määräsi Elidel voidetta ongelmakohtiin ja se on todella auttanut. Se on kortisonin korvaava voide. Ja vaikutus näkyy nopeasti. On kyllä tosi kallista. Pieni tuubi 44 euroa, mutta pyydä lääkäriltä siihen todistus jotta Kela korvaisi.

Koeta olla nukuttamasta lasta ulkona pakkasella. Meillä ainakin posket alkavat vuotaa kun on ulkona yli 10 asteen pakkasessa. Lämpimät kylvyt olisi syytä lopettaa tai sitten olla tosi vähän aikaa. Suihkuttelu on parempi vaihtoehto. Meillä kaydaan nopeassa kädenlämpöisessä suihkussa vain kerran viikossa ja pesen pesulapulla kasvoja ja kaulaa ja tietty vaippa-aluetta päivittäin.

Kaikesta huolimatta iho lehahtaa pahaksi silloin tällöin. Kun vain pääsisi siihen lehahduksien syyhyn kiinni heti, mutta kun nämä allergiat ovat niin ärsyttävän vaikeita selvittää!

I feel your pain...

 
Eipä siinä tilanteessa muu auta kuin lutrata niiden rasvojen kanssa. Meidän typy ihan samassa tilassa. Iltaisin rasvataan aina 'lumipalloksi' eli taputetaan rasvaa paksu kerros ja annetaan ilmakylpyä samalla. Nyt on iho ollut ihan ok. Minä jouduin aikanaan lopettamaan imetyksen (typy silloin 7 kk), koska äidinmaito ei enää ollut paras vaihtoehto kun jouduin välttelemään käytännössä kaikkea, jonka lisäksi olen vielä kasvissyöjä. Nyt meidän typsyllä ikää 2 v ja tilanne on korjaantumaan päin. Jaksamista sinne teille, allergisen lapsen kanssa elämä on kovaa...
 
Meillä pojalla atooppineniho ja mukana myös ruoka-aine allergioita, allergiaa aiheuttaa yleisimmät allergeenit. Eli tomaatti ja paprika oikeastaan enään nyt kun ikää on 1v3kk. Ja nykyään pystyy jo pieniä määriä syämään kumpaakin noista. Ai mutta sitrukset aiheuttavat ihottumaa lähinnä poskiin.

Vein kesällä yksityiselle ihotautilääkärille, sillä pojalla iho vaippa-alueellä ärtyi ihan punaiseksi ja iho aivan hilseili. Ikään ei ole vaippa ihottumaa ollut ja siksi otin yhteyttä ihotautilääkäriin ja samalla aloitin ruokavalion pojalla johon kuului vain peruna, porkkana ja liha.
Lääkäri määräsi rasvoja perusvoiteena AboBase (sininen), Ceridal ja Sibicortin kaltainen kortisonivoide, joka on apteekissa sekoitettava voide. No kuurinahan täytyy kortisonia aina käyttää eli viikon korkeintaan kahden kuuri ja yhtäkauan pitää taukoa. Meillä auttoi heti se rasva.

Nyt olemme menossa allergia testeihin, mutta ne tuli kuvioihin flunssien yhteydessä ilmaantuvien hengenahdistusten takia. Sillä ihotautilääkäri olisi määrännyt allergia testeihin vasta kun poika 2v ja jos silloin olisi selkeästi ruoka-aineet aiheuttaneet allergiaa, sillä yleensä nämä alle 2v:nä ollet allergiat sitten häviää.

Mutta kun kävimme siellä ihotautilääkärillä on pojalla iho pysynyt hyvänä ja kun ruokavaliosta poistettiin nuo allergista ihottumaa aiheuttavat ruoka-aineet.

Mutta näin talvella pakkanen kuivattaa ihoa ja pesukertoja kannattaa vähentää. Meillä poika käy kerran viikossa suihkussa, jotta iho ei kuivu. Kavot, kädet ja pylly pestään päivittäin. Ja kun kakka housuun tulee pesen ihan normaalisti. Ja rasvaa laitetaan aina iltaisin. Mutta haalealla vedellä, ei liian lämpimällä, sillä vesi kuivattaa. Itse myös atoopikko ja käyn viileässä suihkussa koska kuuma vesi kuivattaa todella paljon ihoa.

Mutta käytä kortisonia kuureina, sillä muutaman päivän käytöstä ei ole hyötyä vaan ihottuma tulee takaisin kuten olet huomannut. Meille annettiin ohjeeksi hoitaa vielä muutama oireeton päivä jotta iho olisi sitten kunnossa ja sitten jatkaa perusrasvausta, joka on toiminut. Mutta sinuna lähtisin yksityistä kautta hoitamaan, sillä kunnallista saa aina odotaa, mutta yksityiselle pääset suhteellisen nopeasti.
 
Kuulostaa ihan meidän tarinalta paitsi että meillä tyttö on vähän päälle 4kk.

Tyttö ollut täysimetyksellä ja iho-oireet aivan kamalat 6 viikkoisesta asti. Kävimme noin 3 viikkoa sitten allergialääkärillä (yksityisellä, koska neuvola ei ihosta piitannut ollenkaan.) Tytöltä löytyi allergioina kaikki kotimaiset viljat, muna. Kala ja maito näyttivät negaa, mutta kun söin kalaa tyttö lehahti aivan tulipunaiseksi.

Olen siis ollut tuosta saakka maidottomalla, munattomalla sekä viljattomalla ruokavaliolla. Maidoton sen takia että maitoaltistus saadaan tehtyä. Iho ei kuitenkaan parane vaan heti 1-2 päivän päästä kun sibikort-kuuri loppuu iho menee kamalaan kuntoon. Alkuviikosta kävimme lääkärissä ja päädyimme imetyksen lopettamiseen jotta saamme ihon kuntoon. Tämä ei niin helppoa olekaan koska tuo apteekin maito ei vauvalle maistu eikä pulloakaan halua ottaa. Taistelujen jälkeen olen hänelle saanut yhteensä noin 100 ml syötettyä pullosta, tämä siis maanantaista tähän päivään.

Imetystä en olisi halunnut vielä lopettaa, mutta ajattelen vauvan parasta sekä myös itseäni, en voi hirveästi enää ruokavaliota karsia koska luultavasti maito loppuu sitten jo siihen. Kiinteisiinkään ei saa siirtyä ennen kuin iho on kunnossa, koska muuten ei nähdä jos joku ruoista allergisoi.

Suihkua suositeltiin päivittäin, jotta lika sekä vanhat rasvat lähtee pois iholta. Tämän jälkeen kunnon lumiukkorasvaus taputtelemalla. Rasvaus tehdään meillä aamuin illoin ja silti iho on kuiva.

Sekavaa tekstiä, mutta suosittelen miettimään myös lapsen parasta tuossa imetyksessä vaikka se vaikeaa onkin. Mutta todennäköisyys parantua on parempi mitä nopeammin allergisoivat aineet saadaan pois.

 
Laitan tuosta ruoka-aineallergiasta. Vauvani on vielä niin pieni, ettei sen ongelmista tiedä, mutta jos omasta kokemuksestani jotain tänne pistän, niin toivottavasti auttaa teitä toisia. Minä olen ollut koko ikäni ruoka-aineallergikko ja tuotteita on monia.

Pahimmat taitavat tällä hetkellä olla kala, kanamuna, palkokasvit, kaura ja sitrukset. Eli kalaa mun ruokavalio ei sisällä olenkaan ja noita muita himpun. Mitä itse on seurannut ja varonut, niin kaupassa kanamuna on aika yleisesti noissa valmissalaateissa varsinkin, jos niissä on jotain majoneesia tai vastaavaa. Sitrukset sitten täyttävät kaikki loput. Mulla allergiaa aiheuttaa myös pähkinät siispä aika vähän tulee noita osto keksejä popsittua. Teillä oli tuossa pähkäilty voiteiden kanssa ja totta perusvoiteissa on eroja, en osaa sanoa, onko tieteellisesti todistettu, mutta käytäntö on osoittanut eli jos tuossa purkin tekstissä on mitään mainintaa, että ainesosana on jotain sitruksiin viittaavaa siis säilöntäaineena, niin niitä en ole pystynyt käyttämään. Essex on mennyt ja joitain muita merkkejä joissa ei noita säilöntäaineita ole.

Sitten kun iski oikein paha ahdistus kävin tuolla ravintoterapeutilla ja jotain valoahan sieltä sitten tuli ja muuten testasin käytännössä. Eli mulle uutta oli se, että joistain ruoka-aineista häviää allergeenit pakastamalla tai keittämällä ja niitä on ainakin porkkana ja nuo palkokasvit ja mansikka.

Tuossa jotain, toivottavasti auttaa edes himpun.
 
Mulla on itselläni atooppinen iho.
Kokeileppas Norjalaista strutsiöljyä - mulla toimii
Kysy viel lekurissa sopiiko vauvalle - siitä en tiedä.
Luontaistuotekaupoista pitäis saada, muista aina rasvata, kun olette olleet vedessä, heti rasvaa vaan - öljyä.
 
Meillä tyttö on nyt 2,5 kk ja saanut aluksi äidinmaidon lisäksi korviketta ja nyt on pelkällä korvikkeella.Ja n.2 kk:n iässä ilmesty aluksi hartioihin punaisia läiskiä ja nyt niitä on vatsan ja selän alueella ja muutenkin iho on kasvoista lähtien kuiva.Ja tänään käytiin lääkärissä(yleislääkäri)niin antoi reseseptillä Ceridalia juuri siksi että se ei sisällä mitään ""ylimääräistä"" ja sitten suositteli oliviiöljykylpyjä aamuin illoin.Ja kuivatessa iho saa jäädä liukkaaksi.Siitä on kuulemma ollut kuivaihoisuuteen apua.Ja nyt vielä lisäksi tytölle suositeltiin kokeiltavaksi parin vuorokauden ajaksi mustikka mehua hiukan sokerilla maustettuna ja omista marjoista keitettynä eli ei saa sisältää mitään lisäaineita.Ja lisäksi annettava Osmosal nimistä valmistetta mistä saa suoloja.Mutta saa nähdä auttaako ja selviääkö että onko mahdollisesti maitoallergiaa.Itselläni on allergioita monenlaisia ja atooppinen iho ollut vauvasta asti.
 

Yhteistyössä