Se tunne, kun nelikymppisenä tajuat kantavasi mukanasi kasvatuksen tuomaa hedelmää, että minusta ei

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
No tämä.
Jos et ole kiinnostunut toisen ihmisen elämästä, niin sun on aika turha haikailla ihmissuhteita ympärille. Psykoterapia on yksipuolista meininkiä, ihmissuhde ei.

Ihmiset teeskentelee, puoli-teeskentelee ja sit on ihan aidosti kiinnostuneita toisten asioista.
Se on harjoittelemista. Ensin voi teeskennellen kysyä sen Sirpan koirien rodusta, kohta huomaat että oletki aidosti kiinnostunut.
Kiinnostus on tarttuvaa sorttia. Kohta huomaat olevasi Sirpan kanssa agilityssa. (y)
Kuulostaa niin lapselliselle, että enpä usko. Ei nyt sillä, etteikö lapsellisuus olisi monesti todella hyväkin asia, mutta kuten sanoin, ei olisi voimia mihinkään sellaiseen, joka ei ole just mun omaa juttuani, enkä tarvitse ihmisistä mitään täytettä elämääni.
ap
 
No sen verran olen vaan maailmaa nähnyt, että 1 asian varassa harvoin ystävyyssuhde toimii.
Ja mistä tiedät löydätkö semmoista harvinaista tyyppiä rinnallesi heti? Odotat sitä ihmistä vaikka 10 vuotta ja sillä aikaa, siinä vierelläsi olisi taviksia, joita ylenkatsot ja joihin et halua tutustua.

Sori kun puhun suoraan, mutta näin se on.
No mistä tiedän, en tietenkään mistään, mutta senkin ajan olen mieluummin itsekseni kun kuuntelen jonkun epäkypsän avautumisia siitä, että loukkasin häntä tahtomattani jotenkin, mutta hänelle ei saa sanoa sitä, että sen kuuleminen saa minut kokemaan, ettei minusta ole mihinkään, koska eihän HÄN nyt ole PAHA ihminen, joka tahattomasti KETÄÄN satuttaisi. Ei ei, et ole, ooot 100% ihana, juu juuu, morjens.
ap
 
Ja yks asia, josta -älä taaskaan loukkaannu- syyllistän ihan pikkuisen:

Sulla on lapsia. Onko niiden ympärillä aikuisia, toisia perheitä vainkatteleeko ne vain sun naamaasi ja saavat vain susta kokemuksen?
Silloin kun on lapsia, on ne naapurin Sirpat mukava lisä elämässä.

Kerrot että olet ollut äitisi puristuksissa koko elämäsi. No oletko siis antamassa lapsillesi saman?
Etsit ystäväksi jotain vain-narsistin-uhria, kun lasten elämässä ois hyvä olla ihan tavallisia, terveitäkin ihmisiä lisäksi.
 
No sen verran olen vaan maailmaa nähnyt, että 1 asian varassa harvoin ystävyyssuhde toimii.
Ja mistä tiedät löydätkö semmoista harvinaista tyyppiä rinnallesi heti? Odotat sitä ihmistä vaikka 10 vuotta ja sillä aikaa, siinä vierelläsi olisi taviksia, joita ylenkatsot ja joihin et halua tutustua.

Sori kun puhun suoraan, mutta näin se on.
Enkä minä sellaisia ihmisiä ylenkatso, jotka "ovat vierelläni", mutta eivät itse tee elettäkään tutustuakseen minuun.
ap
 
Ja yks asia, josta -älä taaskaan loukkaannu- syyllistän ihan pikkuisen:

Sulla on lapsia. Onko niiden ympärillä aikuisia, toisia perheitä vainkatteleeko ne vain sun naamaasi ja saavat vain susta kokemuksen?
Silloin kun on lapsia, on ne naapurin Sirpat mukava lisä elämässä.

Kerrot että olet ollut äitisi puristuksissa koko elämäsi. No oletko siis antamassa lapsillesi saman?
Etsit ystäväksi jotain vain-narsistin-uhria, kun lasten elämässä ois hyvä olla ihan tavallisia, terveitäkin ihmisiä lisäksi.
Mitähän hyötyä näistä lapsuuteni "lähellämme olleista ihmisistä" on elämälleni ollut? (Poislukien isäni sukulaiset, joita ei tarvinnut erikseen hankkia.) Millä lailla he pitivät minun puoliani äitini kohdellessa minua kaltoin? Kerropa.
Kuvitteletko sä heidän edes tienneen, että äitini on minua kohtaan sellainen, kuin oli?
Kuvitteletko sä, etteikö äitini käyttänyt myös heitä (heidän tietämättään) aseina minua vastaan? Siis tyyliin "se ja sekin olisi pöyristynyt, jos näkisi, miten sinä käyttäydyt" (kun reagoin siihen, että äitini toimi häiriintyneesti, toki en tajunnut, että äitinsiinä häiriintynyt oli) tai että "ei KUKAAN halua olla sinun ystäväsi, koska olet tuommoinen, se ja sekin oli niin loukkaantunut, kun teit näin ja noin" ja siis en todellakaan ikinä havainnut näiden ihmisten olleen loukkaantuneita, mutta miten olisin voinut olla varma?
Kyseessä oli siis esim. tilanne, jossa olin mankunut, että lähdetään jostain kylästä jo kotiin. Ehkä joku kusipää sitten siitäkin loukkaantui ja otti itseensä, enpä tiedä, eikä kyllä kiinnostakaan.
ap
 
Ja yks asia, josta -älä taaskaan loukkaannu- syyllistän ihan pikkuisen:

Sulla on lapsia. Onko niiden ympärillä aikuisia, toisia perheitä vainkatteleeko ne vain sun naamaasi ja saavat vain susta kokemuksen?
Silloin kun on lapsia, on ne naapurin Sirpat mukava lisä elämässä.

Kerrot että olet ollut äitisi puristuksissa koko elämäsi. No oletko siis antamassa lapsillesi saman?
Etsit ystäväksi jotain vain-narsistin-uhria, kun lasten elämässä ois hyvä olla ihan tavallisia, terveitäkin ihmisiä lisäksi.
Ja että hankkisin naapurin Sirpasta ystävän – en hänen itsensä takia – vaan että hän hoitaisi perheellemme jotakin meidän tarvitsemaamme tehtävää, eli olisi uusi ihminen lapsillemme? Ja lasten lähdettyä kotoa voisimmekin feidata Sirpan kuusikkoon, koska emmehän me nyt hänestä hänen itsensä takia alun perinkään olleet kiinnostuneita, emmekä kiinnostuneet ajan kanssakaan. Mitä nyt halusimme tapailla ihmisiä, joita lapset tarvitsevat. Juu, en toimi niin.
ap
 
Kuulostaa niin lapselliselle, että enpä usko. Ei nyt sillä, etteikö lapsellisuus olisi monesti todella hyväkin asia, mutta kuten sanoin, ei olisi voimia mihinkään sellaiseen, joka ei ole just mun omaa juttuani, enkä tarvitse ihmisistä mitään täytettä elämääni.
ap
Ihmisistä saa voimaa. Olen ollut nuorena jäätävän introvertti ja ihmiset lähinnä vei mun voimia (voimat palautui yksinäisyydessä), mut siitä on mahdollisuus päästä pois.

Joku ihana, vaikkapa 10 minuutin keskustelu voi antaa ihan mielettömästi voimaa.
 
Ihmisistä saa voimaa. Olen ollut nuorena jäätävän introvertti ja ihmiset lähinnä vei mun voimia (voimat palautui yksinäisyydessä), mut siitä on mahdollisuus päästä pois.

Joku ihana, vaikkapa 10 minuutin keskustelu voi antaa ihan mielettömästi voimaa.
Mä en ole introvertti, etkä sä tajua tätä "minusta ei ole mihinkään" -problematiikkaa paskaakaan. Toki se onkin ylemmän tason psykologiaa, en oletakaan sinun tajuavan ja osaavan siitä puhua saati auttaa.
ap
 
Mitähän hyötyä näistä lapsuuteni "lähellämme olleista ihmisistä" on elämälleni ollut? (Poislukien isäni sukulaiset, joita ei tarvinnut erikseen hankkia.) Millä lailla he pitivät minun puoliani äitini kohdellessa minua kaltoin? Kerropa.
Kuvitteletko sä heidän edes tienneen, että äitini on minua kohtaan sellainen, kuin oli?
Kuvitteletko sä, etteikö äitini käyttänyt myös heitä (heidän tietämättään) aseina minua vastaan? Siis tyyliin "se ja sekin olisi pöyristynyt, jos näkisi, miten sinä käyttäydyt" (kun reagoin siihen, että äitini toimi häiriintyneesti, toki en tajunnut, että äitinsiinä häiriintynyt oli) tai että "ei KUKAAN halua olla sinun ystäväsi, koska olet tuommoinen, se ja sekin oli niin loukkaantunut, kun teit näin ja noin" ja siis en todellakaan ikinä havainnut näiden ihmisten olleen loukkaantuneita, mutta miten olisin voinut olla varma?
Kyseessä oli siis esim. tilanne, jossa olin mankunut, että lähdetään jostain kylästä jo kotiin. Ehkä joku kusipää sitten siitäkin loukkaantui ja otti itseensä, enpä tiedä, eikä kyllä kiinnostakaan.
ap
Nyt puhun SUN lapsista. Ethän sä mikään narsistiäiti heille ole, joten ei ole sama tilanne.

Mutta siis, älä odottele sitä toista narsistin uhria rinnallesi, koska sen löytämisessä voi kestää aikaa.
Siinä odotellessa uskalla ottaa, ja myös itse kelpuuttaa taviksia elämääsi ja lasten elämään.

Mutta mun pitää lopetella kohta, kello on vaikka kuinka.

Toivottavasti en vaikuta ilkeältä. Mun tyyli kun ei ole puhua vain lempeästi. Mut siitä voit olla varma että vaikka puhun suoraan, niin tarkoitan mitä sanon, ihan omien kokemusten perusteella. Ja tarkoitus oli vähän edes ravistella sua.

Yön jatkoa.
 
Nyt puhun SUN lapsista. Ethän sä mikään narsistiäiti heille ole, joten ei ole sama tilanne.

Mutta siis, älä odottele sitä toista narsistin uhria rinnallesi, koska sen löytämisessä voi kestää aikaa.
Siinä odotellessa uskalla ottaa, ja myös itse kelpuuttaa taviksia elämääsi ja lasten elämään.

Mutta mun pitää lopetella kohta, kello on vaikka kuinka.

Toivottavasti en vaikuta ilkeältä. Mun tyyli kun ei ole puhua vain lempeästi. Mut siitä voit olla varma että vaikka puhun suoraan, niin tarkoitan mitä sanon, ihan omien kokemusten perusteella. Ja tarkoitus oli vähän edes ravistella sua.

Yön jatkoa.
Joo, vähän vaikea ottaa, kun et koko aikana tajunnut ketjun aihetta, eli kokemusta, ettei minusta ole mihinkään. Helppoa se on lässyttää, kun ei edes yritä käsittää, mikä olikaan toisella vaikeutena. Sä saatanan paskapää, olit kyllä todella loukkaava. Itke sitä, sinusta ei tule olemaan yhtään mihinkään, eikä ikinä hyvää ystävää kellekään, saatanan mulkku.
ap
 
Mä en ole introvertti, etkä sä tajua tätä "minusta ei ole mihinkään" -problematiikkaa paskaakaan. Toki se onkin ylemmän tason psykologiaa, en oletakaan sinun tajuavan ja osaavan siitä puhua saati auttaa.
ap
Lue omat viestisi. Sanot ettei ole voimia ihmissuhteisiin.
Saatat olla introvertti, eikä se mikään paha juttu ole.

Koska sun pitää -kuten muut tässä ketjussa on takonu sun kalloon- jättää tää äitisysteemi taakse ja keskittyä paljolti muuhun. Tuo äitisi miettiminen sitoo sua ihan järjettömän paljon.
Ja se muu on lapset, muut ihmiset, askareet, harrastukset jne.

Puhu äidistäsi edelleen terapeutille tai jollekin uskotulle. Mutta se ei saa olla enää tässä vaiheessa koko sun elämä. Sun pitää jatkaa muitten juttujen parissa.
 
Ja JOS ET SAAATANAN PER SE TAJUNNUT, NIIN TUO VIKA LAUSE ÄSKEISESSSÄ OLI IRONIAA TUOLLE SUN MUKA-HUOLELLESI SIITÄ, ETTÄ OLITKOHAN LOUKKAAVA. Sä vissiin ooot ihan kyrpiintyneenä siellä, mutta koska oot jollekin vítun Jumalalle luvannut, ettet sinä tee pahaa, niin koitit peitellä tunteesi, ja olla hyvä ihminen. No, mä en peittele, peittele sä vaan, ootkin niin arvoton ja tyhmä, että ansaitset sen vaivan.
ap
 
Joo, vähän vaikea ottaa, kun et koko aikana tajunnut ketjun aihetta, eli kokemusta, ettei minusta ole mihinkään. Helppoa se on lässyttää, kun ei edes yritä käsittää, mikä olikaan toisella vaikeutena. Sä saatanan paskapää, olit kyllä todella loukkaava. Itke sitä, sinusta ei tule olemaan yhtään mihinkään, eikä ikinä hyvää ystävää kellekään, saatanan mulkku.
ap
No mieti mitä kautta parantaisit itseluottamustasi?

Uskaltamalla tehdä asioita. Ottamalla turvallisia ihmissuhteita elämääsi.

Ei se itseluottamus parane äitiasioita märehtimällä. Sun pitää löytää ITSESI, ja se ei tapahdu tyhjiössä eli kämpillä märehtimällä, vaan ympäristössäsi.
 
Lue omat viestisi. Sanot ettei ole voimia ihmissuhteisiin.
Saatat olla introvertti, eikä se mikään paha juttu ole.

Koska sun pitää -kuten muut tässä ketjussa on takonu sun kalloon- jättää tää äitisysteemi taakse ja keskittyä paljolti muuhun. Tuo äitisi miettiminen sitoo sua ihan järjettömän paljon.
Ja se muu on lapset, muut ihmiset, askareet, harrastukset jne.

Puhu äidistäsi edelleen terapeutille tai jollekin uskotulle. Mutta se ei saa olla enää tässä vaiheessa koko sun elämä. Sun pitää jatkaa muitten juttujen parissa.
Millä lailla tunne "minusta ei ole mihinkään" on äitiini sidottu muuten kuin että hän on hallinnut sillä minua?
Äitini ei liity ongelmani ydinasiaan mitenkään.
ap
 
Ja JOS ET SAAATANAN PER SE TAJUNNUT, NIIN TUO VIKA LAUSE ÄSKEISESSSÄ OLI IRONIAA TUOLLE SUN MUKA-HUOLELLESI SIITÄ, ETTÄ OLITKOHAN LOUKKAAVA. Sä vissiin ooot ihan kyrpiintyneenä siellä, mutta koska oot jollekin vítun Jumalalle luvannut, ettet sinä tee pahaa, niin koitit peitellä tunteesi, ja olla hyvä ihminen. No, mä en peittele, peittele sä vaan, ootkin niin arvoton ja tyhmä, että ansaitset sen vaivan.
ap
Mä olen koko ajan rauhallinen.

Puhun suoraan, enkä silittele kenenkään päätä täällä.

Kysyn vielä sulta:edesauttaako sun äidin toilailujen loputon miettiminen sun nykyhetkeä?
EI.
 
No mieti mitä kautta parantaisit itseluottamustasi?

Uskaltamalla tehdä asioita. Ottamalla turvallisia ihmissuhteita elämääsi.

Ei se itseluottamus parane äitiasioita märehtimällä. Sun pitää löytää ITSESI, ja se ei tapahdu tyhjiössä eli kämpillä märehtimällä, vaan ympäristössäsi.
Ai ottamalla? Eipä kuule kiinnosta ja olen syynkin jo sata kertaa selittänyt. Ensinnäkin, kukaan ei tarjoudu ystäväksi ja toisekseen jossain vaiheessa he aina alkavat syyttää minua jostain mitä en ole heille pahuuttani tarkoittanut, ja sen jälkeen he eivät enää merkitseminulle mitään, niin kauan kun en omaa sarjatuliasetta ja syytä heitä takaisin. Senkään jälkeen en enää pidä heitä minään. Mitäs syyttivät minua ja aiheuttivat sillä "minusta ei ole mihinkään" -fiiliksen.
ap
 
Millä lailla tunne "minusta ei ole mihinkään" on äitiini sidottu muuten kuin että hän on hallinnut sillä minua?
Äitini ei liity ongelmani ydinasiaan mitenkään.
ap
Äh.
Sun äiti on aiheuttanu sen arvottomuuden tunteen, eikö niin?

No sieltä suunnalta eili äidiltä on turha odottaa apuja, se lyttää sua taatusti jatkossakin.

Se mitä mä näen keinoksi, on ympäröidä itsesi terveillä, hyväksyvillä ihmisillä ja kokeilla eri juttuja, joista saat onnistumisen kokemuksia.

Mitä sä itse ajattelisit keinoksi?
 
Mutta, nyt öitä.
 
Äh.
Sun äiti on aiheuttanu sen arvottomuuden tunteen, eikö niin?

No sieltä suunnalta eili äidiltä on turha odottaa apuja, se lyttää sua taatusti jatkossakin.

Se mitä mä näen keinoksi, on ympäröidä itsesi terveillä, hyväksyvillä ihmisillä ja kokeilla eri juttuja, joista saat onnistumisen kokemuksia.

Mitä sä itse ajattelisit keinoksi?
No terapia on ykkönen, ja asian sureminen, miten on käynyt ja sen johdosta mennyt on kakkonen. Mulla on vain huonoja keinoja itseni puolustamiseen kiitos äitini, ja terapian avulla löydän parempia. Niiden kera voinen sitten ajatella tutustuvani ihmisiin. Mutta sen toisen on toimittava siinä myös ja tosiaan, eipä ole nyt kukaan Sirpa jäänyt soittoani odottelemaan. Tai eräs ihminen halusi tavata mutta halusi teatteriin ja aina tehdä jotain. Menin teatteriin kerran, toista kertaa en mene, se ei kiinnosta. Muutenkaan sellainen "tekeminen" ei kiinnosta. Ei jaksa. Jos häntä ei huvita lähteä vain kahville niin en jaksa sitten mitään teattereita.
Mutta se on nyt ja aikanaan on jotain muuta.
ap
 
Koko ajan olen tarjonnu. Monta tuntia...
Etkä myöskään reagoinut siihen mitenkään, että miten pahalta minusta täytyy tuntua, jos toisen suuttuessa minulle siitä, että olen tehnyt jonkun virheen en osaa edes puolustautua sellaista häijyyttä vastaan (ihminen saa erehtyä) vaan masennun täysin, ettei minusta ole mihinkään.
Varmaan vielä oletatkin, että se ihminen tarvii mua että mun kyllä pitää jatkaa vielä sen, mitä se tarvitsee, antamista siinä. En aio jatkaa. Se kolme vuotta sen ex-ystävä-kusipään kanssa riitti.
En koko aikana kokenut hänen tarvitsevan minua, mutta kupata se kyllä osasi, eli käyttää hyväkseen.
Ja sitä äitini minulle halusi. Keksi vain itse, että sillä toisella oli jokin kehitelty tarve, joka ei mitenkään pitänyt edes paikkaansa.
ap
 
Minua on käytetty hyväksi, (äidin lause, että se minun pahaksi ja kiusaajaksi kokema ihminen on -nyyh- varmaan hyvin yksinäinen, että minun pitää koittaa olla sille kaveri, ja samaan aikaan se kaveri käytti minua ainoastaan hyväkseen. Se ei itse osannut sen paremmin kuin äitinikään olla ystävä, mutta viis siitä, minut kyllä voi laittaa hänen kanssaan kärsimään, koska enhän mä ole ansainnut välittämistä) ja Echo vaan jankkaa, että hanki ympärillesi ihmisiä. Echo ei ole puhunut sanaakaan välittämisestä, eikä hänen esimerkkinsä siitä kummunneetkaan, vaan jonkinlaisesta hyötyajattelusta.
ap
 
Äitini olisi pitänyt sanoa, että eihän se sun "ystäväsi" välitä sinusta ollenkaan, herranen aika, älä ole sen kanssa. Mutta sanoi justiinsa päinvastaista!
Minusta kun ei vain tarvitse välittää, ja samaa paskaa jauhaa Echo.
En mä sillä, jos hänen on hyvä noin, niin aivan sama mulle, ei ole itseltäni pois, muttaminä haluan, että minusta välitetään ja että se näkyy myös.
Se, että haluaa minun ulkoilutavan koiriaan ei ole sitä. Tai se, että syyttää minua oman mielensä pahoittumisesta, jos en ole tarkoittanut pahaa, EIKÄ välitä siitä, että aiheutti sillä minulle kaamean olon.
ap
 

Yhteistyössä