selviänkö hengissä?

[kiskis]

Mistäköhän tämän alottaisi... Mieheni aikoo jättää minut! Luulen että kuolen! Ollaan oltu yhdessä kohta neljä vuotta ja meillä on kaksi pientä lasta, oma asunto (pankin) ja kaiken piti olla niin hyvin. Viimeinen vajaa vuosi on ollut melkein yhtä #&%?$!*ä, pieni tyttömme on vasta 9kk vanha tämä alkoi siis jo ennen toisen lapsemme syntymää...
Kaikki vaan jotenkin muuttui, siis mieheni muuttui! Emme ole juuri koskaan riidelleet mistään, emme riitele vieläkään. Ei ongelmia seksissä, eikä juuri sen kummempia rahahuoliakaan. Mieheni vaan on päättänyt ettei yksinkertaisesti halua jakaa elämäänsä kenenkään kanssa, ei halua olla menemisistään ja olemisistaan kenellekkään tilivelvollinen ym. ym. Mistä tällainen voi johtua? Kyse ei kuitenkaan ole mistään teinijutusta sillä olemme molemmat kohta kolmekymmentä. Nyt te kaikki ajattelette että sillä täytyy olla toinen nainen! Monesti olen miettinyt sitä itsekkin ja olemme asiasta keskustelleetkin, eikä sellaisesta ole kyse. Tottahan tietysti etten minäkään sitä kyllä tunnustaisi mutta tällä kertaa kyllä ihan vilpittömästi uskon miestäni! Aikoinaan "salaisia" puheluita, tekstareita ja maileja on kyllä liikkunut ja niistä kaikista hän on "jäänyt kiinni" vakuuttaa ettei mitään vakavampaa ole tapahtunut ja minähän tietysti senkin uskon. Ja miksikä en uskoisi, mieheni ei ole bilettämässä ramppaavaa sorttia, ehkä juuri 2-3 kertaa vuodessa jossain käy. On kyllä sanonut itse että kyllä naisten jatkuva huomio imartelee ja on joskus ollut "vaikeaa" pysyä kaidalla tiellä, koska mieheni kuitenkin työnsä puolesta joutuu/saa jatkuvasti olla tekemisissä kauniiden naisten kanssa ja ehdotuksia kyllä päivittäin satelee, näistä ihan avoimesti olemme alusta asti keskustelleet ja se on meistä molemmista ollut jokseenkin huvittavaa eikä ollenkaan ongelma. Tottakai joskus olen ollut mustasukkainen ja epäilevä, sillain terveellä tavalla, mieheni on kuitenkin TODELLA komea ja itseestään huolta pitävä yksilö! Syytä huoleen ei siis aikaisemmin ole ollut sillä tiedän varmasti hänen rakastaneen minua.
Taisin mennä vähän ohi asiasta mutta nyt hän on siis jättämässä minut! Sanoo kyllä rakastavansa ja toivoo (muka) että voisimme vielä joskus palata yhteen, kunhan on saanut ensin elää hetken yksin vain omaa elämäänsä. Takki on tällä hetkellä niin tyhjä että päiväni kuluvat kuin jossain sumussa haahuillen, en pysty syömään enkä nukkumaan, itken ja oksennan, oksennan ja itken! Lapsista tietysti huoolehdin ja se varmasti onkin ainoa syy miksi jaksan. Miljoonat asiat vaan pyörivät päässä eikä missään tunnu oleven mitään järkeä! Miten joku voi olla noin itsekäs? Eikö se ajattele lapsia? Myydäänkö asunto? Mihin me sitten muutetaan? Rakastaako se vielä? Onko koskaan oikeesti rakastanutkaan? Miksi? Miten joku voi olla noin julma? Onko sillä sittenkin toinen? Mikä mussa on vikana? Miten lapset tästä selviää? Tätä voisin jatkaa loputtomiin... Tavallan tiedän että tämä on jo loppunut mutta en vaan haluaisi luovuttaa! Tiedän että ketään ei saisi kohdella näin ja tiedän olevani heikko ja tyhmä kun toivon kaiken vielä päättyvän hyvin, en vaan voi sille mitään että rakastan miestäni niin älyttömästi! Tämän täytyy olla elämäni rakkaus! Voiko rakkaus oikeesti vaan mieheni puolelta loppua niin tyystin ettei mitään ole enää tehtävissä? Olemme keskustelleet asiasta ja hän ei halua yrittää korjata asioita ja jatkaa nyt, enkä häntä voi väkisinkään pitää. Pääni on niin sekaisin että tämä tekstikin taitaa olla ihan sekaisin...
Haluisin neuvoja siihen miten selviän/ selviänkö ja kauanko siihen kuluu aikaa, jos ja kun tämä nyt loppuu! Miten selviää siitä kun toinen jättää ja itse niin paljon rakastaa? Selviääkö siitä?

 

[Feeniks]

Ensiksi: kyllä siitä selviää. Sattuu kovasti ja jonnin aikaa mutta selviää jos haluaa.

Kuulosti vähän samanlaiselta mihin itse jouduin.. Mieheni sanoi, ettei näe enää että voitaisiin olla onnellisia yhdessä. Ketään ei ollut jne. Oli ollut vain onneton. Ihan out of the blue. Epäilin 30v-kriisiä, mielenterveyttä ym.

noh, taustalla oli hyvä ystäväni jonka kanssa sitten heittivät hynttyyt yhteen. Minä jäin pienen lapsen kanssa keräilemään elämäni sirpaleita.

Neuvoksi annan, että avaat silmäsi ja pengot asioita. Kyllä se totuus sieltä löytyy.

Voimia

 

[taustalla]

Olen pahoillani :hug: Vaikeaahan se on tietää, mitä miehesi päässä oikeasti liikkuu. Aika useinhan erilleen muutossa on kyse juuri siitä, että riidellään paljon ym., mutta jos ei halua olla tilivelvollinen tekemisistään, niin kyllähän se siltä haiskahtaa, että muita naisia on ainakin kiikarissa, vaikkei ketään tiettyä juuri nyt olisikaan. Tiedän muutamankin pariskunnan, jossa miehelle on yhtäkkiä tullut tarve saada mennä vapaasti ja tehdä mitä huvittaa, toinen pariskunnista lopuksi kuitenkin palasi yhteen, toinen ei.
Oma mieheni taas jatkoi entisessä avioliitossaan kuusi vuotta, vaikka oli katunut valintaansa heti häiden jälkeen. On puhunut minulle paljon siitä, miten onneton oikeasti oli ja pysyi liitossa vain lasten vuoksi. Ja koko tämän ajan ex-vaimo ilmeisesti kuitenkin kuvitteli kaiken olevan hyvin, sillä olen ymmärtänyt, että hänellekin ero tuli aikoinaan täytenä yllätyksenä.
Tietenkin sinä selviät! Kukaan ei väitä, että se olisi helppoa, mutta sinulla on kuitenkin rakkaat lapsesi, joista saat voimaa. Ja jossain vaiheessa taas elämäniloakin. Itse olen kokenut toisenlaisen pettymyksen ihmissuhteessani, ja kyllähän se vei aikaa, että kipu helpotti. Ensin sen kanssa oppii elämään, lopulta niitä hyviä hetkiä on enemmän ja sitten taas enemmän. Jaksamista!