Seurustelua serkun kanssa..?

[<vieras>]

Niin siinä sitten kävi. Tavattiin, ihastuttiin, rakastuttiin.. Ventovieraina. Kunnes tajusimme olevamme serkuksia. Otimme asiassa takapakkia ja jäimme miettimään miten tästä jatkaa vai jatkaako ollenkaan.

Välillä mietimme ettei sillä ole mitään väliä, välillä taas että onhan sillä nyt paljonkin väliä. Vanhempamme ovat sisaruksia. Ja taas pääsi serkusasia hetkeksi unohtumaan ja lähenimme tunnetasolla, kunnes taas tajusimme että emmehän me voi..

Minun osa ystävistäni on sitä mieltä että eihän sillä ole mitään väliä nykypäivänä, osa taas pitää ajatusta täysin sairaana. Toisen osapuolen kaverit tuntuvat kaikki pitävän asiaa täysin vastenmielisenä ajatuksena.

Hän miettii mitä perheemme asiaan sanoisi ja totesi että ei hän osaisi asiaa kertoa näille, ja sitten vielä nämä muut sukulaiset. Ja ennenkaikkea kaverit, miten heille kertoa.

Ja vaikka näistä selvittäisiin, uskaltaisiko koskaan alkaa perhettä perustamaan kun niin paljon on puhuttu että aina tulee mielisairaita tai muuten vain vajaita lapsia.

Päädyimme siihen että emme voi olla yhdessä, koska olemme sukua, ja liian läheistä. Se ei ole kummankaan kannalta hyvä koska molemmille toinen oli parempi mies / nainen kuin kukaan koskaan. Oli jokin erityinen yhteys, ymmärsimme toisiamme ja toistemme kanssa oli helppo olla. En nyt sanoisi että se johtuu sukulaisuudestakaan kun kaikki olemme suvussa niin erilaisia, enkä kenenkään muun sukulaisen kanssa edes tule toimeen. Tämä ihminen vain on jotain erityistä. Tämä "ero" sattui muutaman viikon pähkäilyjen jälkeen kyllä kovemmin kuin muutaman vuoden seurustelusuhteen lopettaminen 'vieraan' ihmisen kanssa.

Niin kai se vain on että olisimme liian omituisia. Suvun, perheen ja kavereiden silmissä. Ja perhettäkin joskus haluaa varmasti kumpikin niin uskaltaisiko sitä edes yrittää.

Kai sitä pitää myöntää tosiasiat.. Vai pitääkö?

 

[big brother]

Miten kesti näin pitkään, ettet tiennyt serkkusi olemassaolosta?

 

[<vieras>]

Onko sillä väliä miksi en tiennyt serkkuni olemassaolosta?

Mutta syy on se etten ole nähnyt sukulaisia juuri lainkaan elämäni aikana. Ja nimenomaan minun ja tämän serkkuni perheiden välit ovat sellaiset etteivät he ole olleet tekemisissä. Vanhempani eivät serkkuani tunnistaisi jos tämä kävelisi vastaan eivätkä hänen vanhempansa minua. Olemme siis ventovieraita toisillemme, mutta silti sukulaisia.

Tilanne olisi aivan eri jos olisin häntä nähnyt aiemmin ja tiedostanut että hän on sukulaiseni. Nyt tilanne on vaikea kun kummallekin asia selvisi ihastumisen jälkeen.

 

[************]

Mitä serkumpi sen herkumpi

 

[totuuden hetki]

Vanhemmat ei aina tajua, minkälaisen "perinnön" jättävät lapsilleen, kun riitelevät keskenään ja lapset ei tunne edes serkkujaan ja tätejään ja setiään. Voisitko kertoa vanhemmillesi, miten katalasti sinulle on käynyt?

 

[ajatuksia...]

Käväisin lakipalstalla lukemassa asiasta. Serkukset saavat mm. mennä naimisiin keskenään, heitä ei lasketa siinä mielessä lähisukulaisiksi. Sen läheisemmät sukulaiset eivät sitten saakaan liittoa perustaa... Jos suvussa on periytyviä sairauksia, tuo geeniasia on syytä selvittää, jos päädytte yhteen. Ja muutenkin, turhien huolten välttämiseksi on olemassa perinnöllisyysneuvontaa.

Eli "laillista" estettä ei ole, ongelma on siis moraalinen ja eettinen. Perheiden sopeutuminen sitten voikin olla tosi vaikeaa, jos kerran ne vanhemmistanne, jotka ovat sisaruksia, eivät ole tähänkään mennessä halunneet olla tekemisissä toistensa kanssa. Kavereiden kaveruusaste tietysti punnitaan siinä, kuka lähtee ja kuka jää, jos päädytte yhteen. Eihän tuollaisia asioita ratkaista kavereiden takia tai kavereiden kanssa.....? Hmmm, lienette suht nuoria, jos näin on? Joka tapauksessa teidän itsenne tulee olla hyvin varmoja, jos päädytte yhteen, sillä ns. kuraa tulee ihan varmasti.

Kysymys on varmasti hyvin vaikea ja kumpikaan ratkaisuvaihtoehto ei ole helppo. Voimia eteenpäin, minkä ratkaisun sitten teettekin.

 

[Suvaitsevainen]

Ketä te suhteellanne vahingoittaisitte? Ette ketään. Miksi se sitten ei olisi hyväksyttävää? Perinnölliset sairaudetkin on nykyisin hoidettavissa, eikä lainsäätäjäkään ole koskaan serkusten suhteita kriminalisoinut.

(Outoa se tosin on minustakin enkä uskoisi moiseen kykeneväni, mutta mikäpä teitä estäsi?)

 

[serkuksien jälkikasvu]

Tässä yksi kahden serkun jälkikasvu. Vanhempani ovat siis serkuksia, naimisissa ja ovat saaneet kolme lasta yhdessä - minut ja kaksi sisarustani. Yli 20 vuotta ovat olleet naimisissa, ja "still going strong"

Normaaleja olemme kaikin puolin kaikki kolme lasta, ja sukukin on hyväksynyt asian jo alkumetreillä, kun isä ja äiti rupesivat seurustelemaan. Helppoahan se ei kuulemma aluksi ollut, mutta nyt eivät välitä koko asiasta.

Vaikeampaa oli minulla koulussa, kun kiusaajani saivat jostain tietää "salaisuudestani". Kielsin tietenkin jyrkästi ko. huhun, ja puheet lopuivat onneksi siihen..!
Ikinä en myöskään suostunut piirtämään minkäänlaista sukupuuta koulussa, vaikka se joskus kuului pakollisena tuntiin.. väitin, etten kerta kaikkiaan tiennyt puoliakaan lähisukulaisistani. Hah!

 

[<vieras>]

""Vanhemmat ei aina tajua, minkälaisen "perinnön" jättävät lapsilleen, kun riitelevät keskenään ja lapset ei tunne edes serkkujaan ja tätejään ja setiään. Voisitko kertoa vanhemmillesi, miten katalasti sinulle on käynyt?""

Olen kyllä kertonut asiasta. Kyse oli tilanteesta jossa nämä yhteiset kaverimme tietämättä sukulaisuudesta saattivat meidät yhteen. Kerroin äidilleni joka tokaisi naurahtaen että "olisit sanonut niille ettei nyt sentään SERKUN kanssa!" Ja viimeksi tänään äiti itse otti sukulaisuusasiat esille sanoen että on väärin meitä "lapsia" kohtaan ettemme tunne serkkujamme, johon tokaisin ilkeästi että "NIINPÄ! Jos tuntisi niin ei pääsisi käymään tällaisia asioita kuin meillä!" -Tähän hän ei taas kommentoinut mitään.

""Hmmm, lienette suht nuoria, jos näin on? Joka tapauksessa teidän itsenne tulee olla hyvin varmoja, jos päädytte yhteen, sillä ns. kuraa tulee ihan varmasti.""

Emme ole enää mitään teinejä kumpikaan. Aivan varmasti asiasta on pelkästään ystäväpiirissäkin jo ristiriitaisia tunteita, ja varmasti tästä asiasta tulisi kuulemaan pitkään. Toisaalta minä ajattelen että elämäni on omani ja elän sitä miten ja kenen kanssa haluan. Osittain toinenkin osapuoli on tätä mieltä mutta tuntuu painivan ajatustensa kanssa melkoisen paljon, välittääkö siitä mitä muut sanovat vai eikö välittää.

Ja tämä viimeinen kirjoitus, serkusten jälkikasvulta, on kannaltamme positiivista luettavaa. Etteivät kaikki serkusten jälkeläiset ole "viallisia". Se tietysti riippuu perinnöllisistä sairauksista yms.. Tietysti tämä asia seuraa myös serkusten lasta läpi tämän elämän.

Minä olisin valmis kokeilemaan ja olemaan vaikka sitten omituinen vaikka kenen silmissä. Tuntemattomillehan ei tarvitse erikseen kuulutella että "olemme serkuksia!!"

 

[serkku2]

Aloittajalisiko sinulla anonyymia s-postiosoitetta? Jos haluat keskustella asiasta serkkunsa kanssa elävän kanssa niin otan yhteyttä.

 

[<vieras>]

Aloittajalisiko sinulla anonyymia s-postiosoitetta? Jos haluat keskustella asiasta serkkunsa kanssa elävän kanssa niin otan yhteyttä.

On kyllä, varta vasten luotu äsken : cheetah@wippies.fi

 

[kissingcousins]

Serkkujen välinen avioliitto ja lasten saaminen ei ole mitenkään laitonta (eikä ole ollutkaan) eikä moraalisesti tai eettisesti tuomittavaa tai kyseenalaista. Ennenvanhaan, kun likkuvuus oli pienempää, se oli varsin yleistä.
Se on tietysti suhteellisen harvinaista, jokaisella on varsin rajallinen määrä serkkuja (minulla 3 ja kaikki samaa sukupuolta kuin minä) ja muita sulhas/morsianehdokkaita on maailmassa 2-3 miljardia!!!

Siitä vaan.

Perinnöllisiä tai vakavia sairauksia syntyy myös vanhemmille, jotka eivät ole sukulaisia.

 

[no]

Nyt ei ole kyse koirankasvatuksesta, mutta sitäkin on jalostuksessa käytetty, että teetetään pennut lähisukulaisilla ja toivotaan niin hyvien ominaisuuksien vahvistuvan.

 

[Toinen esimerkki]

Entisen poikakaverini vanhemmat ovat serkuksia. Heillä on yhteensä kuusi lasta, joista kaikki jotka ovat jo suorittaneet lukion opiskelevat yliopistossa, mm. yksi heistä lääkäri ja ex-poikakaverini tekee väitöskirjaa. Kaikki lapsista käsittämättömän kauniita, ei mitään kehityshäiriöitä tms.
Sanoisin että kannattaa antaa suhteelle mahdollisuus

 

[no]

Entisen poikakaverini vanhemmat ovat serkuksia. Heillä on yhteensä kuusi lasta, joista kaikki jotka ovat jo suorittaneet lukion opiskelevat yliopistossa, mm. yksi heistä lääkäri ja ex-poikakaverini tekee väitöskirjaa. Kaikki lapsista käsittämättömän kauniita, ei mitään kehityshäiriöitä tms.
Sanoisin että kannattaa antaa suhteelle mahdollisuus

Olinko minä lukemassa sinun ajatuksiasi? kun kirjoitin samaan aikaan

 

[tämmöinen kokemus]

Minunkin serkkuni rakastui minuun kun vuosien jälkeen tavattiin. Välillämme oli todella suuri sydänten yhteys, ymmärrys ja rakkaus, mutta itse koin sen kuitenkin enemmän sisarellisena rakkautena ja koin että olisi väärin (vastoin sydäntä) olla yhdessä pariskuntana. Mutta onhan mukava saada rakas ja läheinen sukulainenkin. Hänestä tuli minulle kaipaamani veli.

 

[läheltä seurannut]

Tiedän erään vanhemman pariskunnan, jotka ovat serkkuja keskenään. Nykyään väitetään, ettei serkusten lapsilla ole normaalia enempää mitään vammaisuutta tms, mutta kyllä ainakin tämän pariskunnan lapsilla on jälkeenjääneisyyttä. Itseasiassa vanhin lapsi ei esim. osaa itse puhua. Tuon elävän esimerkin nähtyäni olen vakaasti sitä mieltä, että_minä_en sellaiseen suhteeseen ryhtyisi, jossa lapsia alettaisi tehdä serkun kanssa. Tavallisten lastenkin kanssa on rankkaa puhumattakaan siitä, että esim. 40-50 vuotta elää nurkissaan puhekyvytön, jälkeenjäänyt aikuinen lapsi. Rakas sellainenkin lapsi on, mutta leppoisia eläkepäiviä ei tule koskaan olemaan sillä pariskunnalla, vaan päinvastoin ääretön huoli siitä, mitä tälle nuorimmalle tapahtuu, kun vanhemmat eivät kerta kaikkiaan kykene enää lasta pitämään kotona.

 

[<vieras>]

Tässä on tullut esimerkkiä niin terveistä kuin sairaistakin lapsista. Jotenkin luulen että samanverran niitä tulisi jos menisin kyselemään "normaaleilta" pariskunnilta heidän lapsiensa terveydestä. Jälkeenjääneitä ja vammaisia lapsia syntyy maailmaan, mutta onko se sittenkään sukulaisuus joka tätä lukua kasvattaa?

 

[on kokemusta..]

Omakohtainen kokemus asiasta:

Äitini veli on naimisissa heidän serkkunsa kanssa, eli äitini ja hänen veljensä isän sisko on tämän äitini veljen vaimon äiti.
Eli sisarusten lapset meni naimisiin.

Heillä on lapsia 4, kaikki ihan normaaleja, nykyään tuota kun ei mun tietääkseni sukurutsaksi lasketa Silti itse olis vaikea kuvitella, että olisin serkkuni kanssa! Jotenkin täysin päätön ajatus.

 

[<vieras>]

Serkkujen välinen avioliitto ja lasten saaminen ei ole mitenkään laitonta (eikä ole ollutkaan) eikä moraalisesti tai eettisesti tuomittavaa tai kyseenalaista. Ennenvanhaan, kun likkuvuus oli pienempää, se oli varsin yleistä.
Se on tietysti suhteellisen harvinaista, jokaisella on varsin rajallinen määrä serkkuja (minulla 3 ja kaikki samaa sukupuolta kuin minä) ja muita sulhas/morsianehdokkaita on maailmassa 2-3 miljardia!!!

Siitä vaan.

Perinnöllisiä tai vakavia sairauksia syntyy myös vanhemmille, jotka eivät ole sukulaisia.

Minulla on näin äkkiä laskettuna tämän suvun puolelta josta serkkuni on, 17 serkkua. Joista n. 6 tuntisin ulkonäöltä nykyään jos vastaan tulisivat. Toisen suvun puolelta onkin sitten 9 serkkua. Mutta se serkusten määrä ei tässä asiassa ole niinkään ratkaiseva. Toivoisin vain että muut serkkumme näkisivät toisiaan ettei näin pääse käymään, vaikea tilanne. Minulla ainakin on vaikea mieltää häntä mitenkään lähisukulaiseksi kun emme ole nähneet, nimen olen kuullut ja senkin vain pariin kertaan. Edes hänen vanhempiaan en tunnista. Isän olen joskus nähnyt kun olin pieni, äitinsä ulkonäöstä minulla ei ole mitään kuvaa. Sisarus -vanhemmillamme on yhteistä vain lapsuus samassa kodissa. Niin ventovieraita mutta silti sukua...

 

[sherkkunen]

Luulen, että tuomitsevasti asiaan suhtautuvat pääsääntöisesti tuntevat serkkunsa. Eli sukulaisuussuhde ja siihen liittyvät tabut ovat jo alusta asti sisäänkasvaneet. En itsekään voisi kuvitella suhdetta serkkuni kanssa, he ovat yksinkertaisesti liian SUKULAISIA.

Teidän kohdallanne asia on ihan helppo ymmärtää. Sukunne eivät ole olleet tekemisissä, ettekä te ole tienneet sukulaisuudestanne. Rakastuitte ihmiseen, ette sukulaiseen - kerrankos näitä sattuu, kuten on todettu.

Sukulaisuus, olkoonkin geneettistä, on myös sosiaalisesti rakentunutta ja sitä rakennetaan ihmisyhteisöissä yhdessä koko ajan. Vähän samaan tapaan kuin perhekin, jossa osa laskee perheeseensä vain sisarukset, toisille perhe ja suku ovat laajempia - serkut, pikkuserkut, jopa ei-geneettisesti-sukuaolevat-isä/äiti/sisarpuolet mukaan lukien

Itse kehottaisin teitä (monien muiden tavoin) rohkeasti tarttumaan tähän rakkauteen, jos se tuntuu teistä oikealta! Olette aikuisia itsestänne ja omasta onnestanne päättäviä ihmisiä eikä teidän tilannettanne tiedä edes kuin ne ketkä tietävät. Alku voi tosin olla raskasta, mutta vuosien päästä myös muut sukulaiset usein sopeutuvat. Ja jos eivät sopeudu, niin väliäkö sillä, jos te saatte toisistanne voimaa ja rakkautta. Elämä on tässä tämä ainoa, joten rohkeasti tarttukaa siihen!

 

[Leena]

Minusta sinun pitäisi kuunnella myös sydäntäsi.On totta etteivät vanhemmat voi vaikuttaa siihen syntyykö heille terveitä vaiko vammaisia lapsia, eiköhän niitä synny aivan kaikissa ryhmissä.Niissäkin missä toinen puolisoista on esim haettu maapallon toiselta puolelta, olisi siis mahdollisiman vähän sukua. =)

Jos vain rakastaa niin silloin rakastaa, tunteena rakkaus on niin sokea ettei se osaa sanoa keneen rakastumme, se vain tapahtuu.Mitä sitten jos olette serkuksia? Ei se laitonta ole...on vain moraalisia esteitä, joita ei suinkaan kaikilla ole.

Sinulla on varmaan vaikea päätös edessäsi...elämäsi vaikein varmasti.Voimia sinulle siihen.

 

[<vieras>]

Tietääkseni meillä ei suvussa ole perinnöllisiä sairauksia niinkään. ns. "mielenvikaisuus" suvussamme on pelkkää vihaa jota on kaikille näille sisaruksille lietsottu heidän äitinsä puolesta koko heidän lapsuutensa, heidät on kaikki opetettu vihaamaan kaikkea ja kaikkia. Tämän oma äitini myönsi eilen itse omasta aloitteestaan, hänkään ei ole vanhempiensa puolelta saanut olla tekemisissä sukulaidensa kanssa jotka hänestä tuntuivat mukavilta. Myöskään sisarusten välit eivät ole mitenkään kunnossa, koska heidän äitinsä on lietsonut lisää vihaa riitelevien sisarusten välille sen sijaan että koittaisi sovitella tilannetta. Tämä heidän äitinsä edelleen soittelee sisaruksen toisensa jälkeen läpi ja haukkuu tälle aina jotakuta tai useaa muuta sisarusta ja keksii jopa omasta päästään juttuja jotta saisi aikaiseksi vihaa, vihaa, VIHAA.

Minua on lapsuuteni kasvatettu samalla tavalla, opetettu vihaamaan, toisteltu miten pahoja ihmisiä ketäkin on, kenenkään kanssa ei pidä olla väleissä. Hetken aikaa uskoin tähän mutta sitten perustin oman elämäni. Vihasin jopa tätä serkkua, hänen nimensä vuoksi, ja siksi että hän on veli ihmisille joita minut on opetettu vihaamaan. En kuitenkaan tiennyt tästä ihmisestä muutakuin nimen etäisesti ja hänen perheensä minulle kerrotuista jutuista. Kun tutustuin häneen ihmisenä, yksilönä, suutuin vanhemmilleni jotka edelleen koittavat lietsoa vihaa välillemme, koska tämä on perheestä jota he eivät hyväksy.

Jo pelkästään perheidemme vuoksi tämä on vaikeaa, mutta toisaalta meidän rakkautemme voisi olla myös esimerkkinä muille.

 

[bram stokerin dracula]

Tehän ootte vähän niinkö Romeo ja Julia..

 

[<vieras>]

Niinkuin Movetron laulaa Romeosta ja Juliasta;

"Vuoksi muiden en
sua nähdä saa
sä vaikka kerroit sen
on uskoa se vaikeaa.."

"Faijas tietää sai
eri kastiin me synnyttiin
sä Montague oot kai
mut Juliaksi kastettiin"

-Meidän kohdallamme laulu menisi varmaankin sitten "samaan sukuun me synnyttiin"

"Mietin vain
miten kohdata voitaisiin
silmin suljetuin
kuun valossa suudeltaisiin
Sä oot mun Romeo
mä oon sun Julia
en suudella saisi sun huulia.."

Niin..