täällä naisia jotka

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Onko
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

Onko

Vieras
Onko täällä naisia jotka elävät muuten niin hyvässä parisuhteessa, mutta seksiä ei ole juuri yhtään joko teidän tahdosta tai miehenne haluttomuudesta johtuen.. kirjottakaa kokemuksia, kiinnostais jutella ... itse mies huonossa tilanteessa kyseisessä asiassa?.
 
Kyllä löytyy. Nainen olen japarisuhteessa ihan hyvässä. Seksiä on joskus - aina kun jaksan pitää virkeyttä yllä ja tehdä aloitteen - ihan ok. Mutta mies ei tee asian eteen mitään. Istuu vain tv:n edessä kaukosäädin kädessä ja luulee. että se mua kauheesti kiihottaa.
 
Täällä yksi alle kolmekymppinen nainen. Ja minä olen se ns. pihtari. Seksi on minulle jostain syystä pelottavaa, kuvottavaa ja saastaista. Tunnen itseni likaiseksi ja koen, että olen saastainen jos saan orgasmin. Olen jutellut asiasta mieheni kanssa, hän on hyvin ymmärtäväinen. Asia vaivaa minua kuitenkin. Olen hakenut ammattiapua seksi- ym. ongelmiini (paniikkihäiriö, stressi), koska koen tämän pihtaamiseni syiden olevan henkisiä. Kertakaikkiaan tunnen, että seksin saralla minulla on tuolla yläpäässä paha umpisolmu. Harmittavainen tilanne, koska haluaisin haluta. Toivon, että ammattiapu auttaa.
 
Seksistä voi tulla tylsää, jos on ollut pitkään saman kumppanin kanssa ja sama kuvio toistuu aina. Seksin täytyy olla molemmille antoisaa ja ehkä jännittävääkin...

 
Voisit Leila opettaa uusia temppuja ukolleni. Minä taas antaisin sinun ukollesi sellaiset kyydit, että muistaisi sen vielä kuolinvuoteellaankin. Heh heh Molemmat hyötyisimme...

 
On meitä. Minä vain sanoa ehkä jopa rakastavani miestäni, vaikka elämme kuin sisko ja veli. Yhteistyö toimii, lastenhoito toimii, taloudellinen puoli toimii jne. Se mikä puuttuu on seksi ja yhteiset molempia kiinnostavat harrastukset. Kotitöitä ja lastenhoitoa kun ei lasketa harrastukseksi.
En jättäisi miestäni seksin puutteen takia, mutta joskus tuntuu että elämäni valuu pois...kuihtuu enkä syytä siitä pelkästään miestäni. Haluttomuus nimittäin on tarttuvaa. Se tarttuu vain omaa halutonta kumppania kohden, mutta kun kohtaa halukkaan ""uroksen"" syttyvät omatkin halut. Siinä sitä onkin sitten räpiköimistä oikean ja väärän välillä, moraalisesti ja eettisesti asiaa katsoa voi monesta kulmasta, muidenkin läheisten näkökannasta mutta minä on minä ja sekin tarvitsisi joskus ravintoa.
 
Mielestäni tuon ongelman ratkaisun eteen kannattaa nähdä vaivaa ja olla kekseliäs!!! Itse en voisi kuvitellakaan parisuhdetta ilman toimivaa seksielämää (tilanne olisi toki toinen sairauden tms eteen sattuessa). Molempia tyydyttävä, monipuolinen ja toisen mielialan huomioon ottava avioseksi vaikuttaa uskomattoman paljon suhteen kestoon ja hyvinvointiin.. Nimim. kokemusta on
 
Tuo oli kuin meidän elämästämme.. Paitsi ettei meillä ole vielä lapsia.
Alussa (7v. sitten) meidän seksielämämme oli ihan ok. Minä aina välillä olin loukkaantunut kun mies ei halunnut kovin usein seksiä. En ollut sellaista miestä ennen tavannut, jolta sitä joutui ruinaamaan.

Lopulta totuin hänen rytmiinsä ja seksielämä oli ihan tyydyttävää useamman vuoden ajan. Nyt kuitenkin noin kaksi vuotta on mennyt niin, ettei minun juuri tee mieli seksiä hänen kanssaan, muuten kyllä. Ja miehestäni tämä varmaan turhauttaa ja loukkaavaakin. (En tietenkään ole sanonut hänelle, että muiden miesten kansa seksi kyllä maistuisi..)

Olen kovasti miettinyt, että missä mättää. Mieheni on mielestäni ihan seksikkään näköinen ja muutenkin fyysisesti miellyttävä. Siitä homma ei ole kiinni.

Olen viime viikkoisten pohdintojen kautta tullut siihen tulokseen, että seksielämämme ongelmat ovat hyvin moninaiset. Ihan ongelmien alussa en kokenut itseäni kovin viehättäväksi sillä lihoin jonkin verran. Miehenikin aina välillä huomautti lihomisestani. Tämä oli omiaan heikentämään haluja. No, kun halut heikkenivät, ei fysiikkakaan enää toiminut vaikka yritin haluttomuudestani huolimatta virittäytyä ja antaa miehelleni seksiä. Näin rakastelusta olikin jo tullut suoritus... ""Saisi jo!"" -ajattelin ja ajattelen vieläkin usein.

Välillä tilanne hieman parantui ja menimme naimisiin. Häämatka oli kuitenkin mielestäni lähes painajainen. Jo ensimmäisenä iltana mies sanoi innoissaan, että nyt on viikko aikaa harrastaa seksiä aina kun vain haluttaa. Koko matkan ajan mies tyrkytti ja tyrkytti ja toki minä halusin miehelleni tarjotakin mielihyvää. Niinpä suostuin monesti. Lopulta kuitenkin kävi taas niin että pettymyksestä itkien lopetin kesken kun homma ei fyysiseltäkään puolelta toiminut, minua ei yhtään haluttanut, vaan pikemminkin sattui ja nukutti. Lisäksi olin pettynyyt itseeni kun minusta ei ole edes seksiin mieheni kanssa.

Tuosta illasta lähtien minun ei ole tehnyt kertaakaan mieli seksiä mieheni kanssa (aikaa on kulunut n 2kk). Tämä nimenomaan mieheni kanssa... Tapasin ravintolassa yhden miehen, jonka suhteen halut kyllä kivasti hyrräsivät, vaikka niiden ei koskaan annettukaan toteutua.

Vielä yksi syy halujen puutteeseen on se tunnettu seksin arkipäiväistyminen. En voi ymmärtää tuttavaperheen vanhempia, jotka ovat pienten lasten ja kiireisen elämän takia sopineet kiinteän viikonpäivän ja kellonajan seksille. Minä tarvitsen syttyäkseni pyyteetöntä hellyyttä ja toisen huomioonottamista. Tuo pyyteetön hellyys vain on meidän suhteessamme nykyään hyvin harvinaista. Mieheni paijailee ja silittää vain seksiä halutessaan ja tällöin kosketus saa minut vain ahdistumaan entisestään.

Joskus mieheni silittelee minua kyllä ihan muutenkin vain. Tämä tapahtuu kuitenkin aina illalla ja silloin harvoin kun minä sitten syttyisin, on mieheni jo nukahtanut.

Tämä ongelma ahdistaa minua ja miestäni suuresti. Tosin eri tavoin. Minä en voi ymmärtää miksi en halua ja samalla tunnen syyllisyyttä kun en voi tuottaa miehelleni sitä avio-onnea, mitä hän luonnollisesti kaipaisi. Säälin miestäni ja samalla itseäni kun joudun peitelty itku kurkussa rakastelemaan mieheni kanssa, että hän edes joskus kokisi olevansa minun mielestäni haluttava.

Mieheni ei varmasti myöskään ymmärrä miksi en halua. Tämä luonnollisesti loukkaa häntä ja on muutenkin turhauttavaa. En tiedä mitä tekisin. Asia on vaikea keskustelun aihe, vaikka olemme sitäkin kyllä yrittäneet. Muuttuukohan tilanne joskus? Palaavatkohan seksihalut?

Muuten meillä menee hyvin ja rakastamme toisiamme kovasti.
 
Edellisessä tarinassa peilautuu myös minun kohtaloni kynnys... Pitkä seurustelu tavallisine seksi ongelmineen(mies halusi aina liikaa ja kokeilevampaa, nainen selitti että kunhan aika kuluu) , sitten suunnitellut isot häät, hääyönä nainen sai päähänsä ettei seksiä tarvitse olla ollenkaan... puhumattakaan rohkeasta hääyön illuusiosta. Mies itki itkunsa , nieli miehuutensa rippeet ja hyväksyi kohtalonsa. Tänäkin päivänä mies on liitossa , mutta hänestä katosi se miehekäs seksuaalinen tuli jota ilman perhe-elämä on kuin kaurapuuroa , joka päivä... Enkä ymmärrä miksi kaikki tapahtui... Tarinan aikajakso on yli 20 vuotta.
 
Samallaiseen tilanteeseen on päädytty myös erään ystäväni liitossa... Heidän kohtalonaan oli että nainen löi miestään tosissaan... , ja mies ei tehnyt mitään puolustautuakseen(hänen kotonaan oli äitiä pahoinpidelty)periaatteellisista syistä, vaan nieli miehisen vihansa. Hekin syövät ""kaurapuuroa"" ja kasvattavat lapsiaan jossain ...
 
Oletko ajatellut asiaa siltä kantilta, ette aiemmassa viestissä nainen oli alussa se halukkaampi osapuoli, joka torjuttiin. Tämä voi nimittäin olla osasyy siihen että naiselta loppuvat halut. Sitten myöhemmin kun mies seksiä haluaisi ja tarjoaisi useamminkin ei nainen tunteellisempana (?) osapuolena enää pysty aidosti tuntemaan itseään halutuksi useista torjutuksi tulemisista johtuen. Kun taas vieras mies sytyttää naisen halut, johtuu syttyminen usein siitä illuusiosta että tuo mies ei koskaan torjuisi, vaan haluaisi aina vaan.

En tiedä sitten, tämä on pelkkää pohdintaa. Omalla kohdallani kyllä tiedän että sytyn siitä että mies himoitsee ja haluaa minua ja näyttää sen myös. Tällaisissa tilanteissa kaikkoaa kaikki se epävarmuus, mitä oma mies on torjunnoillaan aikaan saanut. Ehkä juuri siksi oma mies ei enää sytytä. Omasta miehestä etsin sitä ""kipinää"", himoa, jota joskus oli, mutta en löydä kuin suorittamista, tai no, en kyllä enää sitäkään.

Joskus kielletyissä tilanteissa tuo himo löytyy ihan vieraassa miehessä ja sytyttää minutkin. En ole silti antanut sille periksi, ainakaan vielä. Miksiköhän? Siinä minulla on vielä miettimistä.
 
Niin, enpä tiedä...
Mielestäni seksin tulisi olla tärkeä osa parisuhdetta. En usko jaksavani elää elämääni ilman seksiä ja lähes tiedän ettei miehenikään jaksaisi.

Parissa edellisessä viestissä mies kuvailtiin jotenkin voimattomaksi uhriksi. En näe omaa miestäni sellaisena, vaikka hän tietysti kärsii tilanteestamme myös. Ongelma on enemmänkin meidän yhteinen, vaikka minä olenkin se ongelmallinen osapuoli.

Vielä lisäys aiempaan pohdintaani...
Uskon, että miesten ja naisten seksuaalisuudella on eroja, tai ainakin minun ja mieheni seksuaalisuudessa on. Me mollemmat nautimme romanttisesta ja hellästä rakastelusta. Ero välillämme on kuitenkin se, että hän voi rakastella tarvittaessa pikaisesti tai ""käytännöllisesti"". Hän siis oikeastaan toisinaan rakastelun sijasta vain tyydyttää tarpeensa. Minulla ei ole sellaisia tarpeita, jotka tuolla tavoin tyydyttyisivät. Tarpeeni ovat aivan toisenlaiset. Kaipaan hellyyttä, aikaa ja tunnetta siitä että mieheni haluaa juuri minua, eikä vain tarpeensa täyttymistä.

Arkipäivän kiireen keskellä romattiset hellittelyillat puuttuvat oikeastaan kokonaan, eikä mieheni taida edes tajuta niitä kaivata. Niinpä rakastelumme on minun kannaltani usein vain mieheni halujen tyydyttämistä ja itse jään vaille omien hellyyden tarpeiden täyttymisen. Olen tietenkin sanonut miehelleni, että kaipaan syttyäkseni hellittelyä. Tästä on kuitenkin seurannut se, että mieheni alkaa hellimään minua tuleva seksi mielessään, eikä siitä syystä, että hänen tekisi pyyteettömästi vain mieli viettää hellää hetkeä kanssani.

No, helliminen menettää tässä vaihtokaupassa tietenkin sen merkityksen, jonka vuoksi minä sitä olisin kaivannut.

Tuntuukin siis, että kaipaamani hellittelevä seksi vie arjen kiireen keskellä niin paljon aikaa, ettei siitä koskaan tule mitään. Kyse ei tietenkään ole siitä, etteikö aika olisi järjestettävissä. Mieheni ei vain taida ymmärtää koko juttua ja käytännön miehenä hän hoitaisi asian mieluummin ripeästi alta pois, jotta päästäisiin taas takaisin arjen aherruksiin.

En oikein tiedä hoituisiko asia, jos kertoisin hänelle tästä... Silloinhan hän ei osallituisi tilanteeseen vilpittömästä halustaan, vaan siksi että olen pyytänyt... Taitaa olla niin ettei kukko käskien laula (eikä kai kanakaan :)

Ehkäpä tilanteemme helpottuu kun arjen kiireet hieman väistyvät. Nyt onkin elämässämme sellainen erittäin kiireinen vaihe.

Ihanaa kun voin puhua täällä tästä asiasta... Tästä kun ei oikein voin kenellekään tutulle puhella....
 

Yhteistyössä