T
toivoton tapaus
Vieras
Kysymys 1.
Onko muilla semmosta että kun hampaita tulee niin jotenkin jää kiinteä ruoka syömättä ja oltais vaan kokoajan tissillä? Liekö normaalia?
Kysymys 2.
Toinen kysymys samaan syssyyn, että miten te toimisitte? Kyseessä on liian laiha lapsi pitkä kyllä, syö tällä hetkellä myös öisin, mutta on kokeiltu olla syömättäkin öisin. Ei muuta asiaa mitenkään. Ongelma on se että hänen syömisensä on todella heikonlaista. Energiaa silti tuntuu riittävän.
Puuroa syö aamuisin ehkä noin 10-15 pientä lusikallista. (esim ihan tavallista kaurapuuroa, välillä nokareella margariinia, välillä hedelmäsoseen kanssa)
Lounaaksi noin pienen pilttipurkillisen verran ruokaa. (yleensä itsetehtyä ruokaa)
Välipalana syö esim. omenaa pienen lohkon, 1/4 banaanin ja maitoa/piimää
Päivälliseksi välillä tuon saman pienen purkillisen liharuokaa, tai joskus saattaa mennä enemmänkin, mutta ei koskaan siis KOSKAAN koko isoa purkkia. (siis usein valmista purkista, joskus sitten ihan sitä omatekemääkin)
Iltapalaksi syö puuroa tai leipää, puuroa syö noin desin, tai ehkä maks puolitoista. Leipää vähän. (samaa kaurapuuroa, tai esim. mannapuuroa vaihtelun vuoksi)
Tissiä vetää aamuisin jostain syystä tosi paljon. Muuten ruokien jälkeen ja jostain syystä myös ennen iltapalaa tahtoo usein täyttää masunsa maidolla.
Silloin ei sitten puuro maistu. Mutta vaikka en antaisi maitoa, niin ei suostu ottamaan puuroa.
Yöllä herää tissille 1-2 kertaa, joskus esim. näinä nuha/hammasaikoina useamminkin.
Miten rupeisitte muuttamaan asioita, että sais painoa lisää.
Pyydän että ette aloita tässä taistelua korvikkeen ja tissin välillä. Oikeasti tarvitsen apua, ja neuvolassa ollaan vaan todella suurpiirteisiä ja käsketään lisäämään rasvaa ruokiin enemmän. Itse koen että koko systeemi pitäisi saada toimimaan paremmin. Kateellisena katselen niitä äitejä ja lapsia joilla tuo syöminen sujuu aina mukavasti ja ilman mitään ongelmia.
Kade olen!