H
HippuTAR
Vieras
sairaalaan odottelemaan kolmannen lapsen synnytyksen käynnistämistä. Mentiin sairaalaan muistaakseni seittemäksi, yheksän aikaan sain jonku pillerin. Se aiheutti vain lieviä supistuksia, jossain vaiheessa sain toisen, ei sen kummempia vaikutuksia. Puoleltapäivin sanoin miehelle että turhaan se sielä kökkii ja käskin sen lähtee kotiin.
Joskus iltapäivällä, oiskohan ollu kolmen neljän mais, mut vietiin saliin ja puhkastiin kalvot. Lapsivettä tuli ihan hervoton määrä, tiedossa tosin olikin että sitä on reippaanlaisesti. Mitään vaikutusta synnytyksen etenemiseen sillä ei ollu.
Myöhemmin laitettiin tippa ja johan rupes tapahtuun, alko ihan perkeleellisen kivuliaat supistukset. Ilokaasua hengittelin mutta ei siitä juuri ollu apua. Kahdeksan mais sanoin kätilölle et mä haluan epiduraalin. No kätilö tutki paljoko kohdunsuu on auki, siinä tutkiessaan oli vähä oudon näkönen ja sano sitte et sen pitää pyytää lääkäri kattoon.
Lääkäri tuli tosi nopeesti, törkkäs sormensa mun sisuksiin ja sano "Joo, kyllä sielä silmät tuntuu". Sit se sanoi että kun lapsi on isokokoinen ja tulossa kasvotarjonnassa niin turvallisin vaihtoehto on sektio. Hoitaja sammutti tipan, supistukset loppu heti melkein kokonaan, luoja mikä helpotus se oli! Lääkäri soitti vielä jollekin ja varmisti arvionsa oikeellisuuden.
Siinä ku ne alko valmistella mua niin sanoin kätilölle että mä tiesin koko ajan et homma päättyy sektioon, kätilö meni vähä hölmistyneen näköseksi ja kysyi "Ai, mistä sä sen tiesit?" Mä vastasin jotta ei mulla mitään faktaa ollu, tunne vaan. Kätilö naurahti ja sanoi "Ai jaa".
Yhdeksän aikaan mua alettiin viedä leikkuriin ja klo. 21.33 syntyi meidän kolmas lapsi, poika.
Leikkuris oli aivan mahtava mieshoitaja, se luki mun ajatukset. Mulle laitettiin käsivarsien ja rinnan päälle sellanen lämpötyyny johon puhallettiin lämmintä ilmaa. Kun mun alko tulla kuuma niin hoitaja oli samantien sammuttamas puhalluksen, kun alko tulla kylmä niin puhallus oli jo päällä, kun tyyny valahti häjyntuntuisesti kaulaa vasten niin se hoitaja oli jo laittamas sitä paremmin. Siis en kerinny ku alkaa ajatella jotain niin hoitaja oli jo korjaamas asiaa
.
Jossain vaiheessa mulle tuli sellanen ihana leijuva olo, se tuntui aivan mahtavalta. Hiukan vaan häiritsi jostain kuuluva piippaus jonka kyllä tajusin liittyvän jotenki muhun mutta en ollu yhtään huolissani. Ärsytti vaan hiukan ku se piipitys häiritti mun hyvää oloa. Sitte sen hoitajan naama ilmesty mun yläpuolelle ja vaimeasti käski mun hengittää syvään. Mä en ois halunnu ku tiesin että se hyvä olo sitte katoaa, mutta tiesin ettei se hoitaja jätä mua rauhaan jos en tottele. Niinpä aloin hengittää syvään, ja se hyvä olo tosiaan katos.
Myöhemmin selvis että olin menettäny reilun litran verta.
Poikaa vilautettiin ensi vaan nopeesti ja vietiin se heti pesulle ja mitä nyt tekivätkään. Hetken päästä se tuotiin hetkeksi mun naaman viereen ja sit vietiin pois. Mut kärrättiin pariksi tunniksi heräämöön.
Osastolle päästyäni sain pojan viereen. Koitin imettää ja siitä alkoi helvetti. En oo sellasta kipua koskaan kokenu ku mitä ne jälkisupistukset aiheutti. Hoitajat vei pojan hoiviinsa kun näkivät etten oo kykenevä siitä huolehtimaan. Pahin vaihe kesti kuutisen tuntia ja sinä aikana mä en tienny mitään mistään muusta ku siitä kivusta ja toivoin kuolevani.
Kun lääkäri kävi juttelees niin se sanoi jotta ei poika ois raivotarjonnassakaan mahtunu alakautta tulemaan. Poika oli ollu lantioluis tiukasti jumis, olivat joutuneet käyttää pihtejä jotta olivat saaneet pojan irti. Päässä olikin sitte pari naarmua ja mustelma.
Tästä kaikesta palkintona 4115 g ja 52 cm kokoinen poitsu.
Joskus iltapäivällä, oiskohan ollu kolmen neljän mais, mut vietiin saliin ja puhkastiin kalvot. Lapsivettä tuli ihan hervoton määrä, tiedossa tosin olikin että sitä on reippaanlaisesti. Mitään vaikutusta synnytyksen etenemiseen sillä ei ollu.
Myöhemmin laitettiin tippa ja johan rupes tapahtuun, alko ihan perkeleellisen kivuliaat supistukset. Ilokaasua hengittelin mutta ei siitä juuri ollu apua. Kahdeksan mais sanoin kätilölle et mä haluan epiduraalin. No kätilö tutki paljoko kohdunsuu on auki, siinä tutkiessaan oli vähä oudon näkönen ja sano sitte et sen pitää pyytää lääkäri kattoon.
Lääkäri tuli tosi nopeesti, törkkäs sormensa mun sisuksiin ja sano "Joo, kyllä sielä silmät tuntuu". Sit se sanoi että kun lapsi on isokokoinen ja tulossa kasvotarjonnassa niin turvallisin vaihtoehto on sektio. Hoitaja sammutti tipan, supistukset loppu heti melkein kokonaan, luoja mikä helpotus se oli! Lääkäri soitti vielä jollekin ja varmisti arvionsa oikeellisuuden.
Siinä ku ne alko valmistella mua niin sanoin kätilölle että mä tiesin koko ajan et homma päättyy sektioon, kätilö meni vähä hölmistyneen näköseksi ja kysyi "Ai, mistä sä sen tiesit?" Mä vastasin jotta ei mulla mitään faktaa ollu, tunne vaan. Kätilö naurahti ja sanoi "Ai jaa".
Yhdeksän aikaan mua alettiin viedä leikkuriin ja klo. 21.33 syntyi meidän kolmas lapsi, poika.
Leikkuris oli aivan mahtava mieshoitaja, se luki mun ajatukset. Mulle laitettiin käsivarsien ja rinnan päälle sellanen lämpötyyny johon puhallettiin lämmintä ilmaa. Kun mun alko tulla kuuma niin hoitaja oli samantien sammuttamas puhalluksen, kun alko tulla kylmä niin puhallus oli jo päällä, kun tyyny valahti häjyntuntuisesti kaulaa vasten niin se hoitaja oli jo laittamas sitä paremmin. Siis en kerinny ku alkaa ajatella jotain niin hoitaja oli jo korjaamas asiaa
. Jossain vaiheessa mulle tuli sellanen ihana leijuva olo, se tuntui aivan mahtavalta. Hiukan vaan häiritsi jostain kuuluva piippaus jonka kyllä tajusin liittyvän jotenki muhun mutta en ollu yhtään huolissani. Ärsytti vaan hiukan ku se piipitys häiritti mun hyvää oloa. Sitte sen hoitajan naama ilmesty mun yläpuolelle ja vaimeasti käski mun hengittää syvään. Mä en ois halunnu ku tiesin että se hyvä olo sitte katoaa, mutta tiesin ettei se hoitaja jätä mua rauhaan jos en tottele. Niinpä aloin hengittää syvään, ja se hyvä olo tosiaan katos.
Myöhemmin selvis että olin menettäny reilun litran verta.
Poikaa vilautettiin ensi vaan nopeesti ja vietiin se heti pesulle ja mitä nyt tekivätkään. Hetken päästä se tuotiin hetkeksi mun naaman viereen ja sit vietiin pois. Mut kärrättiin pariksi tunniksi heräämöön.
Osastolle päästyäni sain pojan viereen. Koitin imettää ja siitä alkoi helvetti. En oo sellasta kipua koskaan kokenu ku mitä ne jälkisupistukset aiheutti. Hoitajat vei pojan hoiviinsa kun näkivät etten oo kykenevä siitä huolehtimaan. Pahin vaihe kesti kuutisen tuntia ja sinä aikana mä en tienny mitään mistään muusta ku siitä kivusta ja toivoin kuolevani.
Kun lääkäri kävi juttelees niin se sanoi jotta ei poika ois raivotarjonnassakaan mahtunu alakautta tulemaan. Poika oli ollu lantioluis tiukasti jumis, olivat joutuneet käyttää pihtejä jotta olivat saaneet pojan irti. Päässä olikin sitte pari naarmua ja mustelma.
Tästä kaikesta palkintona 4115 g ja 52 cm kokoinen poitsu.
.