Selvä:
- Pitää kunnostaan huolta.
- Laittaa perheensä AINA etusijalle.
- Osaa olla yhdessä, osaa olla myös yksin.
- Lukee paljon, eli tietää asioista, ei ole tyhmä.
- On aivan kertakaikkisen mahtava isä lapsilleen, leikkii, hassuttelee, pitää sopivasti rajoja, ei alista, huolehtii terveellisestä ruokavaliosta.
- Tykkää matkustella.
- Tykkää olla luonnossa.
- On aktiivinen mutta osaa myös laiskotella.
- Ei hauku ketään.
- Ei lyö, ei juo, ei polta, ei paljoa kroilekaan. Huumeita nyt ei tietenkään käytä.
- Tykkää musiikista ja osaa vähän soittaa itsekin sähkökitaraa.
- On tunnollinen ja täsmällinen, pitää AINA kiinni sovitusta.
- Ei petä.
- Menettää hermonsa harvoin, ja silloinkin hillitysti
- Pukeutuu omaan makuuni kivasti ja on muutenkin kivan näköinen
- Pitää huolta puhtaudestaan
- Katsoo urheilua vähän, muttei se ole hänelle pakkomielle.
- Ei tykkää nysvätä autojen kanssa.
- Tykkää hyvästä elintasosta mutta osaa elää köyhemminki.
- Tykkää historiasta ja museoista.
- On kiinnostunut nähtävyyksistä.
- Tykkä hyvästä ruoasta, maistaa mielellään erikoisia ruokia, ja on lähes kaikkiruokainen.
- On äärettömän kiltti.
- Osaa aina käyttäytyä, on aina korrekti.
- On pidetty kaikkialla mihin menee (iha tosi).
- Ei juurikaan riitele kenenkään kanssa.
- On tasapuolinen ja antaa minulle omaa aikaa aina kun tarvitsen tai haluan, jos vaan pystyy.
- Tekee kotitöitä ihan omasta aloitteestaan.
Tuossa nyt muutama.