Te joiden mies hyväksynyt sinun pettämisen JA siitä syntyneen lapsen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Vierasmiess
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

Vierasmiess

Vieras
Niin hyväksyisittekö te jos mies pettäisi teitä, saattaisi jonkun naisen raskaaksi --> nainen ei haluaisi lasta mutta synnyttäisi sen miehellesi. Ottaisitko miehen lapsen avosylin perheeseen?
 
Kyllä olisin valmis hyväksymään, kasvattamaan ja rakastamaan mieheni ja jonkun toisen naisen lasta. Jos siis olisin ylipäänsä antanut pettämisen anteeksi ja mies siis tietenkin katunut tekoaan ja pyytänyt anteeksi.
 
En ole itse pettänyt ja saanut sitä kautta lasta, mutta olen itse asiassa miettinyt tätä asiaa joskus juurikin noin, että mitä jos mies joskus tulisi ja kertoisi, että hälle on tulossa avioliiton ulkopuolinen lapsi.

Mä en näe sitä lasta tuossa niinkään ongelmana, vaan sen miehen teon. Eli pettämisen. Jos voisin päästä siitä pettämisestä yli eli jatkaisin vielä suhdettamme, niin lapsi olisi tietenkin tervetullut elämäämme. Ja ainahan se helpompi on niin, että lapsi todella asuisi kanssamme, eikä vain "kyläilisi" meilä.
 
En itse jatkaisi pettämisestä alkunsa saanutta raskautta, mutta miehen lapsesta olisin kai tavallaan iloinen, sillä lapseni saisi "sisaruksen" eikä lapsi kuitenkaan ole mun biologinen, eli "helpolla" tulisi.
Etenkin, jos mies olisi lapsen yh.
 
Öö ei vaan vastasin aloituksen kysymykseen: jos minulla olisi itselläni toisen miehen vaiva mimun ja mieheni yhteisessä perheessä, niin kyllä minä tasapuolisuuden nimissä voisin ottaa mieheni syrjähypyn tuloksen omaksi lapsekseni.

Vaivan? Onko Mimu miehes suhdenainen? Jos tuo Mimu tekis mun miehen kanssa lapsen, niin emmä sitä vauvaa meille ottas jos tuntisin vaivaa olevan siitä. Ja takuulla tuntisin vaivaa olevan, ei olis normia.
 
En kyllä nää miten olisi mahdollista että itse huolehtisin lapsesta, joka olisi miehen pettämisen tulos. Saattaisin kyllä antaa pettämisen anteeksi, mutta lapsi... ei, Ei siitä tulisi mitään. Se vaan muistuttaisi tapahtuneesta elämän loppuun asti.
 
[QUOTE="jenny";29956249]Vaivan? Onko Mimu miehes suhdenainen? Jos tuo Mimu tekis mun miehen kanssa lapsen, niin emmä sitä vauvaa meille ottas jos tuntisin vaivaa olevan siitä. Ja takuulla tuntisin vaivaa olevan, ei olis normia.[/QUOTE]

:D
 
Tässähän kysyttiin jos vaimo olisi pettänyt ja mies antanut anteeksi sekä valmis kasvattamaan huoraamisesta syntynyttä lasta omanaan.

Miehen näkökulma tähän että sellainen mies olisi pahasti läheisriippuvainen koska on valmis mihin vain säilyttääkseen puolisonsa ja perheensä. Tiedän koska olin itse samanlainen. Vaimon pettämisen jälkeen halusin jatkaa yhteiseloa, ehdotin parisuhdeterapiaa yms. Vaimo taas halusi jatkaa hyvin alkanutta sinkkuelämäänsä.

Jälkeenpäin olen oppinut tuntemaan itseäni paremmin ja haluni jatkaa johtui läheisriippuvuudesta, menettämisenpelosta ja pelosta että menetän kaiken lopuksi ikääni ja asun yksin loppuelämäni ajan. Uusi ja tuntematon pelottaa joskus.
Nyt ymmärrän ettei meistä olisi enään mitään voinut tulla, hän satutti minua liian syvältä enkä sellaista olisi voinut ikinä antaa anteeksi. Se olisi vaivannut aina ja noussut pintaan huonoina hetkinä parisuhteessamme. Enkä olisi voinut ikinä enään luottaa häneen.

Nyt katson maailmaa uusin silmin, uskon (toivon) että onnellisuus kuuluu myös minulle ja joskus sen vielä saankin.
 
Niin hyväksyisittekö te jos mies pettäisi teitä, saattaisi jonkun naisen raskaaksi --> nainen ei haluaisi lasta mutta synnyttäisi sen miehellesi. Ottaisitko miehen lapsen avosylin perheeseen?

Puhutko selän takana pettämisestä vai ns. avoimesta suhteesta? Tuli vaan mieleen, että jos mies hyväksyy, että nainen on muiden kanssa, niin ei kai silloin ole kyse pettämisestä?

Eipä ole onneksi asiasta omaa kokemusta suuntaan tai toiseen, mutta minusta asian voisi ratkaista jotenkin niinkin, että ollaan yhdessä, mutta asutaan eri asunnoissa. Paitsi jos molemmat haluavat, että uusi lapsi asuu yhteisessä kodissa. Mutta tuskin kukaan pelkällä ilmoituksella voi tuoda yllätysvauvaa taloon, kyllä se, että toinen ottaa vauvan "avosylin vastaan" vaatii luultavasti aika paljon keskusteluja ja neuvotteluja arjen ja perheen hoitamisesta yms. Mutta onhan kaikki vaihtoehdot toki mahdollisia!
 
Ihmettelisin kyllä suuresti jos mies haluaisi lapsen hoitaakseen/kasvatettavakseen ottaa...
mutta jos kuvitellaan että hyväksyisin pettämisen, hyväksyisin myös sen seuraukset esim. elatusmaksut, toki senkin että isä haluaa lastaan tavata... miksei myös sen että lapsi jossakin vaiheessa asuisi meillä.
 

Yhteistyössä