N
"Nyytikki"
Vieras
Aina vaan puhutaan, että kunhan vauva syntyy niin miehet heti ihastuvat siihen jne. Meillä kävi päinvastoin enkä oikein tiedä mihin purkaa omaa pahaa mieltä tästä
miehen kanssa on asuttu yhdessä 11 vuotta ja alusta asti puhui, että haluaa tulevaisuudessa lapsen niinkuin minäkin. Nyt vihdoin 6 kk sitten meille syntyi poika ja mies edelleenkin kokee, että vauva on vain tiellä, hankaloittaa elämää paljon, valittaa jatkuvasti, että huomioin vauvaa liikaa eikä halua kuin melkein "pakotettuna" viettää lapsen kanssa aikaa. No okei satunnaisesti saattaa sponttaanisti jutella vauvalle muutaman sanan tai jopa ottaa joskus syliin hetkeksi mutta todella harvoin.
Minusta tuntui jo synnytyksen jälkeen todella pahalta vuodeosastolla kun muut isät olivat innoissaan uudesta perheenjäsenestä ja minun mieheni kävi kyllä joka päivä ja viipyikin aina noin tunnin mutta tiuski minulle ja mökötti. Vauvasta en olisi saanut puhua jne. Kotona en aluksi saanut imettää hänen nähden koska se oli ällöttävää ja valitti aina kun vauva vähänkin itki (onneksi ei ole ollut mahakipuista yms. sorttia vaan itkenyt lähinnä syliin, syömistä tai märkää vaippaa), päivän kuulumisissa tai juttelussa muutenkaan en olisi saanut mainita vauvasta mitään. Nykyään ei loukkaannu enää niin helposti jos erehdyn kertomasn esim. vauvan uudesta taidosta tai neuvola kuulumisista.
Aluksi ajattelin, että on vain vaikea sopeutua uuteen tilanteeseen ja kokoajan on kyllä helpottanut. Mutta minusta silti tuntuu edelleen pahalta kun mies huomioi vauvaa niin vähän ja kokee vauvan kanssa olemisen esim. Minun suihkunajan kamalana rasitteena. Vauva pitäisi viedä mahdollisimman nopeasti yöunille kun hän tulee harrastuksista kotiin. Kaupassa ollaan käyty yhdessä ehkä neljä kertaa vauvan syntymän jälkeen kun mies ei halua liikkua vauvan kanssa julkisilla paikoilla kun se on niin hankalaa. Jotenkin tuntuu, että erohan tästä kohta tulee kun tällainen elämä on niin raskasta. Kiusallista kun muut kyselevät miten mieheni osallistuu vauvan hoitoon ja kertovat kuinka heidän miehensä tykkäsivät tehdä sitä ja tätä vaivojen kanssa jne. kun en kehtaa suoraan sanoa mikä tilanne on.
Onkohan joku muu palstalainen ollut vastaavassa tilanteessa ja onko jossain vaiheessa helpottanut? Tuli jotenkin niin yllätyksenä miehen suhtautuminen vauvaan etten tiedä miten pitäisi toimia. Jos miehelle koittaa puhua tilanteesta suoraa väittää viettävänsä vauvan kanssa aikaa lähes päivittäin (mikä todellisuudessa saattaa olla muutama sana ohimennen). Lisäksi sanoo, että ongelma on vain siinä kun minä huomioin lasta liikaa ja vietän sen kanssa liian paljon aikaa. Omassa toiminnassa ei näe mitään vikaa.
Minusta tuntui jo synnytyksen jälkeen todella pahalta vuodeosastolla kun muut isät olivat innoissaan uudesta perheenjäsenestä ja minun mieheni kävi kyllä joka päivä ja viipyikin aina noin tunnin mutta tiuski minulle ja mökötti. Vauvasta en olisi saanut puhua jne. Kotona en aluksi saanut imettää hänen nähden koska se oli ällöttävää ja valitti aina kun vauva vähänkin itki (onneksi ei ole ollut mahakipuista yms. sorttia vaan itkenyt lähinnä syliin, syömistä tai märkää vaippaa), päivän kuulumisissa tai juttelussa muutenkaan en olisi saanut mainita vauvasta mitään. Nykyään ei loukkaannu enää niin helposti jos erehdyn kertomasn esim. vauvan uudesta taidosta tai neuvola kuulumisista.
Aluksi ajattelin, että on vain vaikea sopeutua uuteen tilanteeseen ja kokoajan on kyllä helpottanut. Mutta minusta silti tuntuu edelleen pahalta kun mies huomioi vauvaa niin vähän ja kokee vauvan kanssa olemisen esim. Minun suihkunajan kamalana rasitteena. Vauva pitäisi viedä mahdollisimman nopeasti yöunille kun hän tulee harrastuksista kotiin. Kaupassa ollaan käyty yhdessä ehkä neljä kertaa vauvan syntymän jälkeen kun mies ei halua liikkua vauvan kanssa julkisilla paikoilla kun se on niin hankalaa. Jotenkin tuntuu, että erohan tästä kohta tulee kun tällainen elämä on niin raskasta. Kiusallista kun muut kyselevät miten mieheni osallistuu vauvan hoitoon ja kertovat kuinka heidän miehensä tykkäsivät tehdä sitä ja tätä vaivojen kanssa jne. kun en kehtaa suoraan sanoa mikä tilanne on.
Onkohan joku muu palstalainen ollut vastaavassa tilanteessa ja onko jossain vaiheessa helpottanut? Tuli jotenkin niin yllätyksenä miehen suhtautuminen vauvaan etten tiedä miten pitäisi toimia. Jos miehelle koittaa puhua tilanteesta suoraa väittää viettävänsä vauvan kanssa aikaa lähes päivittäin (mikä todellisuudessa saattaa olla muutama sana ohimennen). Lisäksi sanoo, että ongelma on vain siinä kun minä huomioin lasta liikaa ja vietän sen kanssa liian paljon aikaa. Omassa toiminnassa ei näe mitään vikaa.