Pakko sen verran tulla kommentoimaan, kun itse olen työni puolesta työskennellyt hyvinkin vastaavanlaisten lasten kanssa. Eli lastentarhanopettaja olen.
Täällä olen tänään juuri päätäni paukuttanut erään pojan vuoksi. (jonka kanssa olen töitä paiskinut 3-vuotiaasta saakka ja joka siirtyi täksi vuodeksi eskariryhmään, enkä itse päässyt viimeiseksi vuodeksi mukaan, vaikka tähän saakka ollaan siis samassa rytmissä ryhmää vaihdettu) Olen tässä muutamaan kertaan kuullut hänen avustajaltaan juttuja, kuinka ollaan menty kovasti takapakkia tässä syksyllä ja tänään olin itse ryhmässä tuurailemassa ja todistamassa asiaa. Sehän on varmastikin sinullekin tuttua, että tuo lasten kehitys menee aaltoillen, välillä mennään hyvinkin lupaavasti eteenpäin ja sitten jossain vaiheessa, jonkin asian laukaisemana aletaankin mennä takapakkia ja välillä kovaakin vauhtia.
Tällä pojalla on tosiaan käynyt samoin ja koska itse pitkään kestäneen yhteistyön jälkeen koen melkein puoleksi olevani hänen äitinsä, oli minulle äärettömän kova paikka todeta, että neljän vuoden puurtaminen, itkut, raivarit ja onnistumiset olivat tavallaan pudottaneet pohjansa. Uuden ryhmän myötä poika joutuu etsimään rajat ja toimintatavat yhä uudestaan ja uudestaan jokaisen henkilön kanssa. Ympäristön ja ihmisten vaihdos siis vaikuttaa valtavasti tällaisiin ylivilkkaisiin lapsiin (mikä varmasti lieneekin tuttua)
Mutta tässä tapauksessa suurimmaksi vaikuttavaksi seikaksi arvelisin väsymystä. Eskari vaatii lapselta jo enemmän ja pitkäaikaisempaa keskittymistä, mikä tulee varsinkin kesän jälkeen taas aikamoisena muutoksena ja lisävaatimuksena lapselle. Häneltä vaatii suuuria ponnisteluja jo itsensä hallinta leikkitilanteessa, saatika sitten ajatustyötä ja keskittymistä vaativissa eskarihommissa. Pienryhmässä oleminen on siinä mielessä helpompaa, ettei ihmisiä ole paikalla niin montaa ja aikuisia ja ammattiaitoa toki riittää enemmän, mutta siinä olevilla lapsilla on useimmiten kaikilla omat erityishaasteensa ja siispä useat myös reagoivat ryhmän muutokseen, joten syksyn alusta tilanne ryhmässä voi olla aika moinen. Joten ajan myötä asia varmasti alkaa helpottaa. (luultavasti sama tilanne on kuitenkin vastassa kouluun mentäessä)
Kehoittaisin sinua keskustelemaan niin sairaalan henkilökunnan kanssa lääkityksestä, mikäli siltä tuntuu, mutta ennen kaikkea eskarin henkilökunnan kanssa yhteisistä toimintatavoista puolin ja toisin. Ja RAUHOITTAMAAN lapsen ajan eskarin ulkopuolella, jotta hän saisi rauhassa ladata akkuja ponnistusta vaativan päivän jälkeen. Mihinkään harrasteisiin ei todellakaan ole tarvetta lasta enää iltasella kuljettaa! Mikäli lapsi ei teitä kotona juurikaan koettele, kuulostaa minusta siltä, että koti onkin juuri se paikka, jossa lapsi voi turvallisesti rentoutua ja huilahtaa päivän hälinältä.
Melkoisen tiukat rutiinit ja säännöt pitäisi yrittää pitää, vaikka olisi vapaapäivä tai loma, koska valitettavasti sääntöjä hölläämällä ADHD lapsi menee vain sekaisin, kun toiminta onkin epäjohdonmukaista. (tämä tuntuu monesti itsestä rankalta ja ankaraltakin, mutta kokemuksesta tiedän, että mikäli joskus katsot jotain toimintaa läpi sormien alkaa tilanne vain pikkuhiljaa riistäytyä käsistä ja joudut joka tapauksessa asiaan lopulta puuttumaan ja sitten rauhoittumiseen meneekin vähintään tuplasti aikaa)
Kotiopetusta en missään tapauksessa minäkään suosittele. Harvoilla on tarvittavaa tietotaitoa, jotta pystyisi lastaan opettamaan samassa tahdissa muiden kanssa ja myös siksi, että tärkein asia, mitä lapsesi tulisi oppia ovat juuri sosiaaliset taidot. Jossain vaiheessahan hänen pitää pystyä oppimaan, miten toisia voi kohdella ja miten tulee käyttäytyä kavereiden kanssa, jotta pystyisi saamaan ystäviä.
(itse työskentelen siis tavallisessa lapsiryhmässä, tosin vuoropäiväkodissa ja vuorotyö luo omat vaikeutensa ADHD lapsille rytmien ollessa hukassa. Hienoa, että lapsesi on päässyt pienryhmään, jossa varmasti on tarjolla kaikki ammattitaito ja apu, mitä tarjolla on. Itse olen usein lisäammattitaitoa kaivannut, mitä me emme valitettavasti aina pysty tarjoamaan, vaikkakin kaikkemme teemmekin.
