Alkuperäinen kirjoittaja ainokainen:
Alkuperäinen kirjoittaja tilannetajua:
Sinkku-Ainokainen ei liene vielä elänyt sellaista piitkää parisuhdetta, jossa yhteinen historiakin painaa vaakakupissa jonkin verran. Siksi hänellä ei ole realistista käsitystä tilanteista, vaan hän murrosikäisen tavoin pitää suhteita mustavalkoisina ja yksioikoisina. Sitä ei yksikään pitkä suhde koskaan ole.
Sinkku en ole. Pitkässä parisuhteessa en ole vielä ehtinyt olla koska olen vasta kolkyt ja risat. Naimisiin ja perhettä en halua. Mutta tämä nyt on ihan epäolennaista.
Minusta suhtautuminen siihen, mitä parisuhde oikeastaan on, on filosofinen kysymys aika pitkälti. Olen varmasti aikani lapsi, ja ehkä siinä näkyy suhtautumistapani myös tähän asiaan. Minulle pitkä parisuhde ei ole mikään itseisarvo, kuten ehkä vanhempieni sukupolven naiset vielä ajattelevat.
Minun kohdallani "pitkä historia" ei painaisi paskaakaan, jos suhde ei toimi. Minun näkökulmastani tuollainen on jotain outoa menneisyyteen jämähtämistä. Jos suhde on joskus ollut hyvä, mutta ei ole sitä enää, miksi ihmeessä jäädä?
Tuntuu, että monet iäkkäämmät naiset ovat hirveän epäitsenäisiä ja riippuvaisia miehestään. Sitten siitä juopporentustakin pidetään kiinni kynsin hampain ja itketään sen perään. Minulle tällainen on ihan käsittämätöntä. Ihan kuin suhteen hyvyyden mittari olisi se, miten paljon sen eteen pitää kärsiä. Että kun sitten vaan kärsii ja kestää, niin kirkkaamman kruunun saa.
Yritin miettiä mitä ainokainen haluaa suhteelta ja mitä hänen kanssaa suhteessa oleva saa suhteelta. Enkä vain saa kokonaiskuvasta käsitystä.
Ajatuksesi ja näkemyksesi eivät vastaa ikääsi, kun kerrot olevasi jo yli 30 vuotias. En ole sinua montaakaan vuotta vanhempi, mutta ajatusmaailmallisesti meitä erottaa vuosikymmenet.
On ehkäpä hyvä, ettet suunnittele perheen perustamista, sillä isäkokelaita olisi varmasti aika monta tarjolla lapsen nuoruuden aikana.
Korjaa, jos olen väärässä, mutta saan sinusta käsityksen ihmisestä joka elää ihastumisen huumasta. Jos arki tulee suhteeseen, niin sitten kaipaat taas uutta ihastusta. Koet elämän arkistumisen kärsimykseksi, ja sitä et halua.
Sinulla on kummallinen ajatusmaailma miehistä, pettäviä juoppoja paskoja. Ja suurin osa naisia surkeita miehistään riippuvaisia luusereita. Oho!
Ei kai kenestäkään parisuhteen pitkäkestoisuus ole kellekään itseisarvo?
Itse olen elänyt pitkässä parisuhteessa jo yli puolet elämästäni. On ollut ylä- ja alamäkiä. Ihanaa ja tylsääkin. Kamalaa ei kuitenkaan. Olen hyvin itsenäinen, enkä todellakaan riippuvainen miehestäni. En henkisesti, enkä taloudellisesti.
Minun elämässäni miehen pikkuvirheet eivät paina paskaakaan. Olen aikuinen ihminen, ja aikuinen ihminen osaa ajatella asioita laaja-alaisesti. Tämä ei tarkoita, että olisin kenenkään kynnysmatto.
En tiedä minkälaista lapsuutta olet elänyt ja minkälaista pitkäaikaista parisuhdetta seurannut, mutta täysin päinvastainenkaan elämänasenne ei taatusti tuo sitä onnea. Voihan olla, että et koe sydänsuruja, mutta tuskin koet suurta rakkauttakaan.
Jos suhde on ollut joskus hyvä, muttei ole sitä juuri nyt, niin miksi valita helpoin vaihtoehto ja lähteä uuteen suhteeseen? Miksi ei valita sitä vaikeampaa vaihtoehtoa ja yrittää tehdä suhteesta vielä hyvää? Ja oppia siinä samalla itsestään uusia asioita, ja aikuistua.
Helpointa on tietysti hyppiä kukasta kukkaan ja juoda aina sitä tuoretta mettä. Iän myötä tosin se hyppimiskyky pienenee, ja huomaa äkkiä jämähtäneen paikoilleen. Ja ihan yksin. Sitten on pakko oppia tuntemaan se oma itsensä, ja kamalaa on jos siinä vaiheessa huomaa ettei oma itse miellytäkkään.
Tarkoitukseni ei ole loukata, ainoastaan ymmärtää erilailla ajattelevaa.