S
surullinen
Vieras
Täällä muutkin on kyselleet, ovatko ylireagoineet jossakin tilanteessa, joten liityn joukkoon... 
Eilen illalla tuli miehen kanssa riitaa tyhmästä arkipäiväisestä jutusta, jonka yksityiskohtiin ei tässä tarvitse mennä. Kun oli aikamme "jankattu", mies kivahti että "oot yks v*tun idiootti!" Lähdin hetkeksi yläkertaan itkeskelemään. Oon raskaana ja ehkä senkin takia vähän herkempi, mutta en oo tottunut tollaiseen nimittelyyn kenenkään taholta.
Sitten kun asiaa vähän puitiin ja sanoin loukkaantuneeni nimittelystä, mies sanoi että hänen kaveripiirissään se ei ole mitenkään kovin pahasti sanottu ja hän itse unohtaisi saman tien, jos hänelle sanottaisiin samaa. Hän kuulemma kiukuspäissään tulee sanoneeksi mitä vaan, eikä siitä kannata välittää. Mä taas olen sitä mieltä, että ei suuttuminen oikeuta sanomaan sellaista mitä ei oikeasti tarkoita, ja musta siis tuntui että olen oikeasti hänen mielestään v*tun idiootti.
Pyysi anteeksikin, mutta seurasi samalla silmä kovana jalkapalloa TV:stä. Tuli sellainen olo, että ulkomaiset pallonpotkijat on hänelle paljon tärkeempiä kuin se, onko mulla paha mieli. Kun sanoin, että tuollaisen nimittelyn jälkeen ei tarvitse ihmetellä miksi oon vähän tavallista viileempi häntä kohtaan, niin vastaus oli suunnilleen "no senkun olet, sama se mulle on". Vedin kuulemma "herneet nenään" aivan pikkujutusta.
Enkä voi olla miettimättä, että mun pahan mielen ja itkeskelyn aikana kaikki mun stressihormonit meni suoraan siihen pikkuiseen (esikoinen), jota odotan.
Tänään kun heräsin, mies oli jo lähtenyt töihin, kuten tavallista. Ensimmäisenä ajatuksena tuli mieleen riita ja paha mieli. Huomenna pitäsi lähteä sukulaisten luo mökille ja teeskennellä, että kaikki on hyvin ja oon hyvällä tuulella.
Oliko mies tässä oikeessa ja mä väärässä? Onko teistä ihan OK, jos mies kutsuu "v*tun idiootiksi", ja se unohdetaan saman tien? Tai se että anteeksi pyydettäessä seurataan tarkemmin jalkapallo-ottelua kuin sitä, kuuleeko toinen koko pahoittelua?
Eilen illalla tuli miehen kanssa riitaa tyhmästä arkipäiväisestä jutusta, jonka yksityiskohtiin ei tässä tarvitse mennä. Kun oli aikamme "jankattu", mies kivahti että "oot yks v*tun idiootti!" Lähdin hetkeksi yläkertaan itkeskelemään. Oon raskaana ja ehkä senkin takia vähän herkempi, mutta en oo tottunut tollaiseen nimittelyyn kenenkään taholta.
Sitten kun asiaa vähän puitiin ja sanoin loukkaantuneeni nimittelystä, mies sanoi että hänen kaveripiirissään se ei ole mitenkään kovin pahasti sanottu ja hän itse unohtaisi saman tien, jos hänelle sanottaisiin samaa. Hän kuulemma kiukuspäissään tulee sanoneeksi mitä vaan, eikä siitä kannata välittää. Mä taas olen sitä mieltä, että ei suuttuminen oikeuta sanomaan sellaista mitä ei oikeasti tarkoita, ja musta siis tuntui että olen oikeasti hänen mielestään v*tun idiootti.
Pyysi anteeksikin, mutta seurasi samalla silmä kovana jalkapalloa TV:stä. Tuli sellainen olo, että ulkomaiset pallonpotkijat on hänelle paljon tärkeempiä kuin se, onko mulla paha mieli. Kun sanoin, että tuollaisen nimittelyn jälkeen ei tarvitse ihmetellä miksi oon vähän tavallista viileempi häntä kohtaan, niin vastaus oli suunnilleen "no senkun olet, sama se mulle on". Vedin kuulemma "herneet nenään" aivan pikkujutusta.
Enkä voi olla miettimättä, että mun pahan mielen ja itkeskelyn aikana kaikki mun stressihormonit meni suoraan siihen pikkuiseen (esikoinen), jota odotan.
Tänään kun heräsin, mies oli jo lähtenyt töihin, kuten tavallista. Ensimmäisenä ajatuksena tuli mieleen riita ja paha mieli. Huomenna pitäsi lähteä sukulaisten luo mökille ja teeskennellä, että kaikki on hyvin ja oon hyvällä tuulella.
Oliko mies tässä oikeessa ja mä väärässä? Onko teistä ihan OK, jos mies kutsuu "v*tun idiootiksi", ja se unohdetaan saman tien? Tai se että anteeksi pyydettäessä seurataan tarkemmin jalkapallo-ottelua kuin sitä, kuuleeko toinen koko pahoittelua?
