Toggle sidebar

Työhön paluu...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja äippäläinen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
Lapsi viedään alle vuoden ikäisenä useimmissa kunnissa perhepäivähoitoon, ei päiväkotiin. Tunnen monia hyviä perhepäivähoitajia ja perhepäivähoidossa viihtyviä lapsia.
Usein vanhemmat hankkivat asunnon ennen lapsen syntymää. Eivät siis asu vuokralla. Asunnosta täytyy maksaa ainakin korot, usein myös lyhennykset. Siksi monet joutuvat menemään töihin. Monet perheet tarvitsevat myös auton. Sitäkin täytyy maksaa. Kaikille äideille kotiin jääminen ei ole aito mahdollisuus. Luulen, että suurimmaksi osaksi pienten lasten äidit lähtevät töihin taloudellisista syistä.
Äitien pitäisi pitää yhtä vaatimalla parempia hoitopaikkoja lapsilleen tai taloudellisia mahdollisuuksia hoitaa lasta kotona eikä syyllistää toisia tyyliin "olet huono äiti, kun et jää kotiin pienen lapsesi kanssa" tai "tiput kehtiyksen kärryiltä, kun hoidot lastasi kotona".
 
Ymmärrän ninnu2:n pointin, mutta minusta on naurettavaa väittää että tippuu kehityksen kärryiltä työpaikalla jos on esim 3 kk vanhempainvapaan päättymisen jälkeen kotona. Silloin kyllä valehdellaan jotta oikeutettaisiin oma työhönpaluu lapsen kustannuksella.
 
Pitääkö ninnu2 tosiaan paikkansa, että useimmissa kunnissa pienet vietäisiin perhepäivähoitoon? Päiväkodissa on kuitenkin yli 70 % Suomen kodin ulkopuolella hoidettavista lapsista. Voi toki olla, en vaan ole aiemmin kuullut tuosta.
Siinä olen kanssasi samaa mieltä, että olisi parempi keskittyä vaikuttamaan asioihin eikä taivastella näitä aikansa eläneitä hyvä/huono äiti -vastakkainasetteluja. Hyvän äidin määritelmä on ylipäänsä vaikea ja tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Mutta ainahan on helpompi puhua ympäripyöreitä kuin tehdä asioille jotain.
Ringbomilla, jolle vastasit, oli kyllä minusta pointtia kirjoituksessaan. Ison asuntolainan ottaminen lähellä lapsen syntymää on ihan oma valinta. Joku voi asua mielummin vuokralla hieman pidempään tai omassa aavistuksen ahtaammin ja kyetä sen ansiosta hoitamaan itse taaperonsa ja viettämään aikaa yhdessä. Jossain perheessä isä pakertaa töiden päälle hartiapankilla taloa vauvavuoden eikä suunnilleen tunne lastaan. Jollain taas megalaina pakottaa äidinkin töihin suoraan vanhempainvapaalta, vaikkei muuten haluaisi. Tarkoitan vaan, että eihän se pankkilaina mikään luonnonvoima ole.
 
Joo, totta tuo, että usein otetaan turhan suuri asuntolaina ennen lapsen syntymää. Ehkä kaikki (mukaan lukien minä, vaikka meillä ei olekaan isoa asuntolainaa) eivät vain ajattele niin rationaalisesti asioista, että miettisivät arvojaan ja valintojaan vielä vuoden päähän vauvan syntymästäkin. En tiedä.
En tiedä, viedäänkö pienet useimmissa kunnissa perhepäivähoitoon, mutta ainakin alle vuoden ikäiset yleensä viedään. Näin ainakin kahdessa suuressa suomalaisessa kaupungissa, Helsingin seudusta en tiedä. Kuulostaa, että siellä asiat ovat hyvin paljon huonommin kuin muualla Suomessa, ainakin lehtitietojen perusteella. Mutta valtakunnan päälehtihän keskittyykin useimmiten kertomaan juuri pääkaupunkiseudun tilanteesta.
Joo, itseäni tosiaan väsyttää jollain tapaa tämä kiista lastenhoidosta kotona tai päivähoidossa. Asiat ovat monessa perheessä niin monen arvovalinnan ja osittain myös pakonsanelemia. Esim. Ruotsissa ja Tanskassa alle 3-vuotiaita hoidetaan enemmän päivähoidossa kuin Suomessa. Käydäänköhän sielläkin äitienä välillä tätä usein kiistaksi kärjistyvää keskustelua?
 
Ei varmasti kaikki mieti siirtojaan vuosien päähän, totta. Elämälle vierasta täydelliset viisivuotissuunnitelmat. Halusin vaan pointata, että kyse on silti omasta henk.koht. ratkaisusta, josta vastuu ja seuraukset kuuluu itselle. Ei niin, että "asuntolaina pakottaa minut töihin" vaan "haluamme asua näin ja maksaa siitä tämän verran sillä kustannuksella, että laitan lapseni jo pienenä päivähoitoon".
Toisekseen auton tai parhaassa tapauksessa kahden tarpeellisuuteen joka taloudessa en usko. Sekin on monelle kyseenalaistamaton selviö, varsinkin lapsen synnyttyä. Auto vaan "pitää olla" kuin joku kansalaisoikeus, vaikka se söisi kohtuuttomasti perheen budjetista ja pakottaisi käytännössä kersan sinne hoitoon, kun ei "ole varaa". Haja-asutusalueella varmasti on toki monelle pakollinen. (Ja huom. ennenkuin joku nyt taas hermostuu, en moralisoi eri asumismuotoja tai yksityisautoilijoita. Asukaa ja ajakaa rauhassa, tämä vain yksi näkökulma keskusteluun.)
Mulla on muuten ihan sama tunne, ninnu2, että hoitokeskustelu välillä uuvuttaa. Sinänsä musta se on tärkeä aihe, josta pitääkin puhua. Ennen kaikkea mediassa ja siellä, missä asioista päätetään, jotta saataisiin systeemit toimimaan joustavammin ja paremmin. Välillä vaan tuntuu, että lastenhoitoon liittyvät jutut menee välittömästi niin tunteenomaisiksi, mustavalkoisiksi ja täysin tuonne hyvä/huono äiti -osastoon, siis mahdollisimman kauas järkevästä, asiapohjaisesta keskustelusta, ettei se enää edistä mitään.
 
On siinä oma helppoutensa kun on iso talo ja pari autoa eikä tarvitse penniä venyttää. suosittelen! lapsi meni hoitoon 1v ja on siellä 6h päivässä. Hyvin pyyhkii.
 
että on muitakin vanhempia jotka yrittää sitkutella ! Meillä kaksio 50 neliötä, kolmestaan asutaan keskikokoisen koiran kanssa. Ollaan siirretty isomman asunnon hankintaprojektia juur siksi että voin olla kotona pienen kanssa. Äkkiä aika on mennyt, lapsi pian 2 vee. Tarkoitus palata töihin kun isi pitää pienen hoitovapaapätkän plus lomat ja ylityävapaat... hoitopaikka lapselle sitten kunnallisesta , ikää tuolloin jotain 2v. 3 kk.

Me keskusteltiin tästä asuntoasiasta ennen vauvaa, olin jo raskaana. Oltiin juuri ostettu muutama kuukautta aikaisemmin tämä pieni koti. Ei jaksettu lähteä uuteen asuntorumbaan. Haluttiin että pieni ainakin kävelee kun menee hoitoon eikä joudu muiden jalkoihin, saa kotona syliä niin paljon kuin tahtoo.

Onhan tämä pienissä neliöissä pyöriminen välillä hermostuttavaa mutta ollaan tsempattu että ei tää kauan kestä. Lasta on ollut myös helpompi vahtia :)

Oikea ratkaisu tehtiin ainakin omasta mielestämme. Rahaa ehditään takoa myöhemmin vielä vuosikaudet vaikka ollaan 30+ . Katuisin 100 % jos olisin vienyt pienen hoitoon jo vuoden vanhana.

Jokainen perhe tekee varmasti parhaat ratkaisut omassa elämässään!
 
Tämä on sellainen herkkä asia, teet millaisen valinnan tahansa niin aina löytyy joku moralisoimaan päätöstäsi. Itse päätinkin tehdä juuri niin kuin meidän perheelle on sopiva ja viis veisata muiden mielipiteistä.

Yksi asia tuli mieleen päivähoitopaikan hauista. Menipä lapsi hoitoon heti äippäloman jälkeen tai myöhemmin, niin kannattaa miettiä ajoissa ajankohtaa ja sitä milloin hakee hoitopaikkaa. Yleensä syksyn paikat haetaan jo alkuvuodesta (meilläpäin helmikuussa) ja silloin on parhaat mahdollisuudet saada haluamansa paikka (vaihtuvuus on suurin). Jos hakee kesken vuotta, mahdollisuudet on huomattavasti heikommat. Paikkahan toki pitää löytyä, laki velvoittaa, mutta se on eri asia mistä se löytyy ja onko se ollenkaan toiveidesi mukainen. Ja vielä pahempi tilanne on jos haet sitä paikkaa kiireellisenä (2 viikkoa taitaa olla minimiaika). Tässä mielessä on ihan ymmärrettävää että ihmiset kyselevät äippälomalaisilta varhaisessa vaiheessa töihin menosta. Aiheeseen joutuu pakostakin paneutumaan joskus jopa jo siinä vaiheessa kun lapsi on vasta parin kuukauden ikäinen!
 
Joko nimimerkki Ringbom on vuokrakämpässä asuva kaksikymppinen tai sitten lottovoiton saanut. Tiedätkö paljonko asunnot maksavat?

Aika monella menee palkkatuloista vähintään 1/3 lainanmaksuun. Jos palkkatulot ovat kk yhteensä yli 3000e nettona niin miten helvetissä saat rahat riittämään kun toisen tulot on 300e hoitovapaalla!?!?! Plus laskut päälle ja autolaina (niin, ilman autoa täältä korvesta ei lähdetä mihinkään)

Se kommentti siitä pph:ksi ryhtymisestä on tullut täysin ulkopuoliselta ihmiseltä parille tuttavalleni jotka ovat olleet äitiys- +hoitovapaalla nyt n. 3v pois työelämästä. En minä sitä kuule päästäni ole keksinyt. Vastikään maakuntalehdessä oli yleisönosastolla kirjoitus naiselta jota ei oteta töihin siksi kun hän on ollut kahden lapsen kanssa kotona vuoden. Että näin nykypäivänä. Revi siitä.
 
Oon samaa mieltä Aiolin kanssa, että aika pitkälti kyse on silti valinnoista. Jonkun (esim. kökkiksen) mielestä on kivempaa elää niin, että on iso kämppä ja pari autoa ja rahaa, ja lapset päivähoidossa. Sallittakoon se hänelle. Jonkun muun mielestä taas (esim. minusta) on kivempi elää niin että lapset ovat kotona, kuljetaan bussilla ja asutaan vuokralla (ja en oo mikään 2-kymppinen vaan 3-kymppinen, tiedoksi nimimerkille work). Omistuskämppä hankitaan sit kun siihen on varaa, eli kun hoitovapaat pidetty ja lapsiluku täynnä. Kyllä niitä asuntoja vielä silloinkin on myytävänä. Töitäkin oon löytänyt aina kun olen tarvinnut, vaikka oonkin ollut välillä opiskelemassa ja hoitovapaalla ja muuten pois työelämästä. Tietty jos on tekemässä jotain hienoa uraa, juttu voi olla toinen. Silloin täytyy sit vaan tehdä se valinta, että asettaa työn tärkeysjärjestyksessä perheen edelle, pakko ei silti ole. Eli kyse on tosiaan arvovalinnoista, jotka jokaisella ovat erilaisia. Mutta harvoin Suomessa taloudellinen tilanne "pakottaa" töihin. Oon huomannut, että opiskelijoilla ym. köyhillä on ainakin minun tuttavapiirissäni "varaa" hoitaa lapset kotona, koska ovat jo valmiiksi tottuneet matalaan elintasoon, kun taas hyvissä työpaikoissa olevat eivät millään pysty elämään säästeliäästi sitä paria vuotta minkä lapset ovat pieniä.
 
Mä olen palaamassa töihin heti äitiysloman jälkeen. Silti kyllä pidän ehdottomasti perhettä tärkeämpänä kuin työtä! Tai kuin työpaikkaa, johon palaan - ja taas määräaikaiseksi. Toinen vaihtoehto ois ollut jättäytyä hoitovapaalle ja sen jälkeen sitten varmaan työttömäksi vähäksi aikaa, mikäli nykyiseen työpaikkaani ei siinä vaiheessa olisi paikkoja auennut.

Ei asiat ole niin mustavalkoisia, että kumpi on tärkeämpää, perhe vai työ... uskon, että monelle työssäkäyvälle ja varhain työhön palaavalle on perhe tärkeämpi siinä kuin kotiin jäävällekin. Kuitenkin on helpompi jäädä kotiin vakituisesta työsuhteesta ja tietää, että työpaikka odottaa, kuin heittäytyä tyhjän päälle. Itse harkitsin sitäkin vaihtoehtoa, mutta päädyin kuitenkin tähän, kun minulla on sentään mahdollisuus tehdä lyhennettyä työaikaa. Ja saattaahan olla, että työttömyys on sitten vuoden päästä edessä, jos määräaikaisuuttani ei jatketa. Sitten olen taas lapsen kanssa kotona :)

Eri ihmisille sopivat erilaiset vaihtoehdot. Olen kyllä minäkin saanut osakseni kritiikkiä valinnastani, etenkin isovanhemmilta. Ja voihan olla, että kadun tätä ratkaisua vielä, mutta eihän sitä voi etukäteen tietää.
 
Niinhän sitä luulisi, että omia valintoja. Ei elämä aina ole niin yksioikoista. Meillä on maatila ja siitä velkaa suut ja silmät täyteen. En voi kyllä yhtään valita, menenkö töihin vai en. Jos en halua muuttaa pois ja aloittaa uutta elämää, niin kyllä lapset täytyy hoitoon viedä.
Sisko taas. No, hänellä on ammatti, joita joka kunnassa on noin 1 kpl. Isommissa ehkä kaksi. Siskon asuinpaikkakunnalla tuli auki tuo paikka, vauva oli 8 kk. Hänelle sanottiin, että ota työ tai jätä. Noita paikkoja tulee auki noin kerran viidessä vuodessa eli on paljon työttömiä tuolla alalla. Sisko otti työn ja vei lapsen hoitoon. Ei minusta aito arvovalinta ellei sitten valitse pitkäaikaistyöttömyyttä samalla.
Ystävä on yksinhuoltaja. Hän ei elä pelkällä kotihoidontuella plus muilla lisillä, jos on kotona. Eikä halua kovin pitkään syödä omanarvontuntoa ja hakea toimeentulotukea.
Toinen ystävä asuu pääkaupunkiseudulla. Heillä on pakko olla auto, koska muuten miehen työmatkoihin menisi aamulla 2 tuntia ja illalla 2 tuntia. Lisäksi he ostivat asunnon, koska olisivat maksaneet vuokraa lähes yhtä paljon. Olivat lisäksi asuneet jossain Vantaalla vuokrakasarmissa, jossa ambulanssit ja paloautot kulkivat jatkuvasti hakemassa juoppoja ja tappelevia ihmisiä putkaan. Halusivat vähän rauhallisemman asuinalueen lapsilleen. Arvovalinta kai sekin työn puolesta.
 
Hei, "work", en yhtään epäile ettetkö olisi kuullut kertomaasi kommenttia tai etteikö lehden yleisönosastossa voisi olla ollut vastaava juttu. Yksittäistapauksista ei kai silti voi vetää johtopäätöstä, että hoitovapaa = uran kuolema.
Jos asunto- ja muiden lainojen maksuun menee iso siivu tuloista eikä ole säästöjä tai halua/mahdollisuutta lyhennysvapaisiin, niin tietysti joko työhönpaluu tai omistusasunnosta, autosta tai muusta menosta luopuminen on pakku pakko. Mutta oman valinnan seurauksena.
Miksei näistä valinnoista ja erilaisista näkökulmista voi näemmä ollenkaan keskustella tuohtumatta? Ei ole moralisointia, tuomitsemista tms. esittää erilaisia näkemyksiä.
 
ei se siitä rahasta oo aina kiinni... meillä on omistusasunto (tulee halvemmaks ku saman kokonen vuokrakämppä) ollaan totuttu elämään niukasti. esikoinen kun syntyi niin mies vielä opiskeli. on siis selvitty ihan kotihoidontuella+opintotuella ja vielä ilman sossun luukkua \o/
Mutta sitten itse asiaan... minä jatkoin opintojani kun äitiysloma loppui, olisihan se kotihoidontuki suurempi kuin opintotuki eikä tarviis maksella päivähoitomaksuja mutta perheen ja varsinkin itseni hyvinvoinnin kannalta oli ehdottomasti paras ratkaisu lähteä kouluun! se aika mitä nyt oon kotona lasten kanssa on laatuaikaa enkä ole enää hermo riekaleena muksujen kanssa kotona.

Se mikä toiselle sopii, ei välttämättä sovi toiselle. Meillä tuntuu nyt olevan kaikki tyytyväisempiä :)parisuhdekin kukoistaa vihdoin. meillä oli onni löytää niin mahtava hoitaja lapsille.
 
Niin, tarkoitus oli siis valottaa, että toisilla on paremmat mahdollisuudet valita kuin toisilla. On eri asia valita kotiäitiys muutamaksi vuodeksi, jos on vakipaikka odottamassa. Ja käydä täällä hehkuttamassa arvovalintaansa. Kuin olla esim. työtön pari vuotta ennen lapsen syntymää ja kun sitten lapsen syntymän jälkeen saisikin työn. Onhan ne omia valintoja, mutta ne reunaehdot valintojen tekemiseen on kaikille tosi erilaiset. Ja jos ne on tiukat, niin ei voi tulla tänne hehkuttamaan kuin hienon valinnan on tehnyt lastensa hyväksi. Vaikka ehkä haluaisi.
 
Jos .,., kommentoit mulle, täytyy vaan kysyä, että kuka täällä on oikeastaan käynyt "hehkuttamassa arvovalintaansa"? Ei mielestäni kukaan. Tässä on esitetty erilaisia näkemyksiä suuntaan kuin toiseenkin. Jos omasta tilanteesta poikkeavat näkemykset pitää heti leimata jotenkin negamielessä "hehkutukseksi", voisi joku samalla logiikalla manata, että turha se on tänne tulla kurjuuttaan ruikuttamaan.

Jos sua kismittää näkemys ihmisen omista valinnoista seurauksineen, niin mua puolestaan pännii jos vain yksi "totuus" asioista olisi sallittua. Tässä tapauksessa se, että työttömyys vaanii ja ylisuuri lainataakka painaa. Jos on esim. pitkäaikaistyötön, niin toki reunaehdot on lastenhoitovalinnoissa ja ihan kaikessa muussakin hyvin erinäköiset. Tietysti se on valitettavaa! Koska enemmistö ihmisistä ei kuitenkaan ole työttöminä, keskustelua voi kai silti välillä käydä ihan yleisistäkin lähtökohdista.
 
Niin, valintojahan kaikki on, toiset vaan ehkä helpompia kuin toiset.

Kyllähän sekin minun mielestäni on henkilökohtainen valinta asuuko velkaisella maatilalla ja laittaa lapset hoitoon vai muuttaako koko elämänsä. Minäkin varmaan valitsisin niin, että laittaisin lapset hoitoon, mutta voisi valita toisinkin. Ihan sama muissakin tässä mainituissa esimerkeissä, työpaikan tai pitkäaikaistyöttömyydenkin kohdalla tehdään valinta.

Valinnat ovat myös henkilö( ja perhe-)kohtaisia, eikä niitä tarvitse muille perustella tai hakea hyväksyntää. Jos on halunnut laittaa lapsen hoitoon siksi, että kotona hajoaa pää tai että on iso asuntolaina tai että lapsi tarvitsee seuraa, niin siitä vaan. Ja jos on itselle helpompi selittää töihinlähtö taloudellisilla perusteilla, niin sekin on varmaan ihan ok. Mutta joskus voisi olla hyvä tiedostaa edes sisimmässään, että se taloudellinen tilanne on yleensä aina tiettyjen valintojen tulosta.
 
Kyllä minäkin koen hieman, että mahdollisuuksien ja valintojen tasa-arvo ei toteudu tässä kotiäiti/työssäkäyvä äiti -valintatilanteessa. Sen verran ajattelen myös vasemmistolaisesti, että paremmat valinnanmahdollisuudet ovat hyvinkoulutetuilla ja hyväpalkkaisilla äideillä, kun taas esimerkiksi yksinhuoltajat, huonostipalkatuilla naisvaltaisilla aloilla työskentelevät, pätkätöitä tekevät naiset eivät ole "valintaviivalla! aivan samassa kohdin kuin toiset äidit. Tuo näkemys "ihmisten omat valinnat seurauksineen" liittyy mielestäni laajempaan keskusteluun ihmisten tasa-arvoisista mahdollisuuksista. Itse näen, että jo syntyessä lapset ovat eriarvoisia ja siten eivät voi tehdä valintoja tasavertaisista lähtökohdista. Toiset syntyy vauraampiin perheisiin ns. kultalusikka suussa. Toiset taas esim. huono-osaisiin perheisiin. Siitä on pitkä matka kotiäitiyteen. Viime aikoina on ollut paljon keskustelua ns. köyhistä lapsiperheistä, niin televisiossa kuin lehdistössäkin. Ymmärrän äitejä, jotka valitsevat palkkatyön, jotta lapsille saadaan kunnon vaatetteita ja harrastusmahdollisuuksia. Uskon, että sellaisiakin perheitä on, jotka todella ovat köyhiä ja joutuvat taloudellisista syistä menemään töihin. Minä en näe, että se olisi valintojen tulosta, vaan seurausta yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta. Noh, tämä menee jo poliittiseksi keskusteluksi ja pian intokseksi. Mutta olkaamme kaikki oman näkemyksemme kannalla ja tuokaamme se esiin. Ihan hyvähän näitä on miettiä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Valintoja ja valintoja:
Niin, valintojahan kaikki on, toiset vaan ehkä helpompia kuin toiset.

Kyllähän sekin minun mielestäni on henkilökohtainen valinta asuuko velkaisella maatilalla ja laittaa lapset hoitoon vai muuttaako koko elämänsä. Minäkin varmaan valitsisin niin, että laittaisin lapset hoitoon, mutta voisi valita toisinkin. Ihan sama muissakin tässä mainituissa esimerkeissä, työpaikan tai pitkäaikaistyöttömyydenkin kohdalla tehdään valinta.

Valinnat ovat myös henkilö( ja perhe-)kohtaisia, eikä niitä tarvitse muille perustella tai hakea hyväksyntää. Jos on halunnut laittaa lapsen hoitoon siksi, että kotona hajoaa pää tai että on iso asuntolaina tai että lapsi tarvitsee seuraa, niin siitä vaan. Ja jos on itselle helpompi selittää töihinlähtö taloudellisilla perusteilla, niin sekin on varmaan ihan ok. Mutta joskus voisi olla hyvä tiedostaa edes sisimmässään, että se taloudellinen tilanne on yleensä aina tiettyjen valintojen tulosta.
Click to expand...

Joo, valitsin, että synnyn maanviljelijäperheeseen. Ja että Suomi menee EU:hun ja maatalous osoittautuu kannattamattomaksi elinkeinoksi, jos ei tee suuria investointeja. Ennen näitä valintoja, olin valinnut maatalaousoppilaitoksen, kun tilanne vielä oli hieman toinen. Nyt ei muuta ammattia ole... voisin valita toisin, jos saisin ajan 10 vuotta taaksepäin.
 
No mutta kyllä Suomen kaltaisessa valtiossa kaikilla normaalilla järjellä varustetuilla ihmisillä on hyvät mahdollisuudet itsensä kouluttaa, jos tahtoa ja sitkeyttä riittää. Niin että kyllä sekin on YLEENSÄ oma valinta; haluaako käyttää monta vuotta koulutukseen vai mennä ansiotyöhön heti esim. peruskoulun jälkeen.
 
Kun puhuin aiemmin omista valinnoista ja niiden seurauksista, puhuinko jokaisen kansalaisen tasa-arvoisista lähtökohdista noihin valintoihin? En. Tiedostan, että velkaisella pienviljelijällä on EU-Suomessa on kohtalonsa ja kouluttamattomalla työttämällä yksinhuoltajalla omansa. Heitin vain ja ainoastaan yhden näkökulman keskusteluun, jossa ihan yleisesti ja pokkana väitetään, että keskivertosuomalaisen on kertakaikkinen PAKKO palata ansiotyöhön mahdollisimman pian lapsen synnyttyä, käytännössä siksi, että lapsiperheen on PAKKO ostaa lapsen syntymän aikoihin tai vähän sitä ennen tuloihinsa nähden isolla velkasummalla omistusasunto ja PAKKO pösöttää kahdella autolla. Mitään universaalia yhteiskunnallista teoriaa en pyrkinyt esittämään, joten ainakaan mun kommenttien pohjalta on turha tulkita rivien välistä esiin ideologiaa, jota niihin ei kätkeydy.
Sinänsä en ole allerginen ideologisellekaan keskustelulle, ihan hyvä vaan miettiä asioita vähän laajemminkin. Tässä kohden vaan yritetään mielestäni kirjoittaa suuhuni sanoja.
 
En ole parikymppinen opiskelija, vaan kolmekymppinen opiskelija :). Olen kuitenkin ollut työelämässä jo vuosia opintojeni ohella. Mieheni on myös jo töissä. Me teimme kuitenkin sellaisen valinnan, että hankimme lapsen jo minun opiskeluaikanani (tosin opintoni ovat loppusuoralla). Opiskelen yliopistossa, ja opiskelu on siellä aika joustavaa mikä on hyvä lapsiperheen elämän kannalta.

Meitä ei lapsen hankintaa ajatellen niinkään haitannut se, että meillä ei ole kovin hyvät tulot. Miehelläni on palkka hieman yli 2000 euroa kuussa ja minä saan tällä hetkellä minimiäitiysrahaa. Asumme vuokralla, ja aiomme asua vielä muutaman vuoden. Asunnon ostamme sitten, kun minä olen valmistunut ja mahdollinen toinen lapsemmekin on sen ikäinen että hänet voidaan laittaa kokopäivähoitoon (eli n. parivuotias). Tähän menee luultavasti aikaa vielä n. 3-4 vuotta.

Meille ei ole tärkeää ostaa heti asuntoa. Olemme tehneet tällaisen valinnan. Asumme aika ahtaasti, asunnossamme on alle 60 neliötä kolmelle hengelle. Meillä on kuitenkin auto, se on aika välttämätön tai ainakin todella tarpeellinen. Muuta 'luksusta' ei elämässämme paljon olekaan. Silloin tällöin käymme ulkona syömässä ja ehkä vaikkapa risteilyllä tai päiväretkellä jossain. Olemme kotona viihtyviä tyyppejä, emmekä paljon vietä kulutusjuhlaa. Pärjäämme ihan hyvin näillä tuloilla vaikka rellestetä ei. Se ei ole tarpenkaan tässä elämäntilanteessa.

Meille arvovalinta on se, että elämme niukahkosti sen ajan kun lapset ovat pieniä. Ensi syksynä alan tehdä gradua ja keväällä lapsemme (silloin n. puolitoistavuotias) aloittaa päivähoidossa muutamana päivänä viikossa. Vaikka taloudellisesti järkevin vaihtoehto olisi se, että lapsi menisi kokopäivähoitoon ja minä töihin opiskelun ohella, emme niin aio tehdä koska haluamme että lapsemme on kuitenkin jommankumman vanhempansa, eli tässä tapauksessa minun, hoidossa suurimman osan ajasta, eikä vieraalla. Alle kaksivuotiaskin on vielä kovin pieni menemään päiväkotiin, perhepäivähoitajiin en oikein luota heikon valvonnan ja omien kokemusteni perusteella (olen työskennellyt lastenhoitoalalla).

Muiden ratkaisuja en tuomitse. Ihmettelen vaan. Itse en suurin surminkaan laittaisi alle vuoden ikäistä lasta hoitoon. Se ei ole lapsen psyykkiselle kehitykselle paras mahdollinen ratkaisu. Haluan lapseni parasta, enkä esimerkiksi omistusasuntoa tai kahta autoa joka olisi minulle mukavaa. Anteeksi kärjistys, ymmärrän kyllä että on niitäkin, joiden on kertakaikkiaan pakko laittaa lapsi hoitoon (esim yksinhuoltajat tms.) Ymmärrän myös että joskus äiti ei jaksa olla kotona, on esim masentunut tms. Silloin on luonnollisesti lapsellekin parempi olla päivät hoidossa jotta äiti saa hoidettua itsensä kuntoon tai mennä töihin jos siellä voi paremmin.

Mutta väite että vuodenkin poissaololla työelämästä on loppuelämänsä joko työtön tai pphoitaja, on naurettava.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa